Historiassa ei todellakaan ole pulaa arvoituksellisista tai kiistanalaisista veljeskunnista, ritarikunnista, looseista ja seuroista. Esimerkiksi temppeliritarit ovat kiehtovuuden ja spekulaation ikuinen kohde. Olivatko temppeliritarit inspiraationa yhtä kiistanalaisille vapaamuurareille, turmeltunut harhaoppisten joukko tai ahneudesta ja kateudesta syntyneen salaliiton viattomia uhreja, on edelleen vilkkaan keskustelun aihe.
Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää sitä, että ritarit olivat olemassa. Ritarikunnan alku ja muodollinen loppu voidaan päivätä tarkasti, ja sen johtajien nimet ovat historiallinen asia. Jopa Siionin veljeskunnan kaltaisella epäilyttävällä organisaatiolla voidaan osoittaa olleen todellinen, joskin hiljattainen, olemassaolo, vaikka sen väitteet vuosisatojen perinteestä ja piilotetusta vaikutuksesta ovat edelleen perusteettomia. Mutta on muitakin ryhmiä, jotka näyttävät olevan olemassa vain todellisuuden ja mielikuvituksen välisellä harmaalla vyöhykkeellä, joiden alkuperä, määrä, laajuus ja tarkoitus jäävät raivostuttavan epämääräisiksi.
Yksi tällainen kokonaisuus on lähes myyttinen Vihreän lohikäärmeen seura (GDS – Green Dragon Society), joka tunnetaan myös nimellä Vihreän lohikäärmeen veljeskunta tai yksinkertaisesti Vihreä lohikäärme. Se mainitaan useimmiten japanilaiseksi salaseuraksi, mutta se ei välttämättä ole koko tarina. Muut todisteet tai ainakin väitteet väittävät, että sen todellinen alkuperä oli Kiinassa tai Tiibetissä ja että sen vaikutus ulottui tsaari-Venäjän ja natsi-Saksan valtakeskuksiin. Historialliset henkilöt keisari Hirohitosta Adolf Hitleriin ja Rasputiniin on sidottu Vihreään lohikäärmeeseen, oikeutetusti tai ei. Roolipelit, jotka ovat yhdistäneet seuran H. P. Lovecraftin Cthulhu Mythosiin ja muihin kuvitteellisiin elementteihin, ovat samentaneet vesiä entisestään. Sen määrittäminen, mikä on ”todellinen” ja mikä on jonkun mielikuvituksen leikkisää tuotetta, voi olla hankalaa.
Seuraava ei ratkaise Vihreän lohikäärmeen mysteeriä, mutta se yrittää erottaa tosiasiat fiktiosta ja selittää, mistä väitteet ja tiedot ovat peräisin. Näin tehdessään se tarjoaa kiehtovan kurkistuksen salaperäiseen organisaatioon, jolla on saattanut olla merkittävä rooli modernin historian muovaamisessa.
SAAPUU MUSTA LOHIKÄÄRME – BLACK DRAGON
Yksinkertaisin selitys Vihreän lohikäärmeen seuralle on, että se on samentunut viittaus paremmin tunnettuun ja ehdottomasti todelliseen Mustan lohikäärmeen seuraan (BDS – Black Dragon Society) tai Kokuryukaihin. BDS ilmaantui ensimmäisen kerran noin 1901 ja oli toisen, vanhemman japanilaisen salaseuran, Mustan meren tai Genyoshan, jälkeläinen. Kuten sen syntyperä, Musta lohikäärme oli militantti, ”ultranationalistinen” elin, joka pyrki laajentamaan keisarillisen Japanin vaikutusvaltaa Aasian mantereella. BDS keskittyi aluksi taistelemaan Venäjän etuja vastaan Kiinan valtavassa Mantsurian maakunnassa. Itse asiassa seura sai nimensä ”Mustasta lohikäärmeestä” tai Amur-joesta, joka erotti Mantsurian ja Siperian. Mustan lohikäärmeen seuran vakoojien ja sabotoijien verkosto osallistui aktiivisesti myöhempään Venäjän ja Japanin sotaan (1904-05), ja Mustat lohikäärmeet laajensivat myöhemmin toimintaansa sekä vaikutusvaltaansa kaikkialla Aasiassa ja Euroopassa ja jopa Amerikassa.
Mustan lohikäärmeen seuran nimellinen perustaja ja johtaja oli Ryohei Uchida, mutta todellinen mestari eli ”pimeän puolen keisari” oli Uchidan hämärä ja pahaenteinen mentori Mitsuru Toyama, joka oli myös Genyoshan perustajajäsen. Hän oli kuulemma uppoutunut ”äärimmäisiin itämaisiin uskonnollisiin uskomuksiin”.[1] Tämä viittaa mystiikkaan ja okkultismiin, johon Vihreä Lohikäärme seura liitettiin. Olisiko juonittelevalla ja salaperäisellä Toyamalla ollut ohjaava rooli molemmissa seuroissa?
Olivatko Mustat ja Vihreät lohikäärmeet, elleivät yksi ja sama, saman salaliittokolikon kaksi puolta? Esimerkiksi aivan kuten Mustan lohikäärmeen (Amur) -joki rajasi Mantsurian pohjoisrajaa, etelämpänä paljon pienempi Qinglong tai Vihreän lohikäärmeen -joki seurasi karkeasti Mantsurian ja Kiinan välistä jakolinjaa. Jos Mustan lohikäärmeen seura oli ensisijaisesti Venäjän vastainen, olisiko Vihreä lohikäärme voinut olla Kiinan tai lännen vastainen? Vaikka Musta lohikäärme keskittyi poliittiseen puoleen, käsittelikö Vihreä salaperäisempää okkultistista valtakuntaa?
Yksi hämärä, mutta tärkeä viittaus, joka erottaa selkeästi Mustat ja Vihreät seurat toisistaan, esiintyy kiinalaisen voimamiehen Chiang Kai-shekin ”toisen vaimon”, Ch’en Chieh-jun muistelmissa.[2] Hän muistuttaa, että hänen miehensä pohdiskeli ”täysin salaista yksityistutkijoiden järjestelmää”, joita pidettiin ”Japanin Vihreän ja Mustan lohikäärmeen seuran sekä Shanghain Triad-seurojen” malleina.[3] Näin ollen ainakin Chiangin mielessä nämä kaksi lohikäärmettä olivat täysin erillisiä (vaikkakaan ei välttämättä toisiinsa liittymättömiä), japanilaisia ja tarkoituksenmukaisia malleja salaisten tiedustelutietojen keräämiseen.
Kuten todettiin, Mustan lohikäärmeen seura oli vahvasti mukana vakoilussa sekä sen propagandan ja kumouksellisuuden sukulaissfääreissä. Sellaisenaan se toimi pohjimmiltaan keisarillisen armeijan ”erikoiselimen”, Tokumu Kikanin, jatkeena. Japanin keisarillinen laivasto piti yllä omaa salaista palveluaan, Joho Kyokoa. Aivan kuten armeija käytti Mustaa lohikäärmettä täydentämään tai käsittelemään ”erityisiä tarpeitaan”, olisiko laivasto käyttänyt Vihreää lohikäärmettä samalla tavalla?
TREVOR RAVENSCROFT & KARL HAUSHOFER
Vihreän lohikäärmeen tunnistaminen pohjimmiltaan mystiseksi järjestöksi ilmenee ilmeisimmin Trevor Ravenscroftin vuoden 1973 kirjasta Pyhä keihäs. Ei ole merkityksetöntä, että Ravenscroft oli antroposofian ja sen perustajan Rudolf Steinerin seuraaja, ja hänen kirjansa on selkeästi antroposofinen näkemys Hitlerin ja hänen natsihallintonsa takana olevista pahoista okkultisista voimista. Ravenscroft yhdistää Vihreän lohikäärmeen lujasti saksalaiseen geopoliitikkaan ja mystikko Karl Haushoferiin, yhteen Hitlerin oletettuihin henkisiin mentoreihin. Ravenscroftin mukaan professori Haushofer ”sai… poikkeuksellisia lahjoja kuulumalla Japanin Vihreän lohikäärmeen seuraan, jossa aikaorganismin hallinta ja ihmiskehon elämänvoimien hallinta on keskeinen tavoite initiaatioasteissa nousemiselle”. Ravenscroft lisää, että ”yksi tämäntyyppisen vihkimyksen korkeimmista kokeista Vihreän lohikäärmeen seurassa vaatii kykyä hallita ja ohjata kasvien elämänvoimaa jokseenkin samaan tapaan kuin atlantislaisten entiset voimat”. ”Vain kaksi muuta eurooppalaista on saanut liittyä tähän japanilaiseen veljeskuntaan”, [ja ihmetellään keitä he olivat?] jatkaa Ravenscroft, ”joka vaatii salassapitovalan ja tottelevaisuuden, joka on paljon tiukempi ja tinkimättömämpi luonteeltaan kuin vastaavissa länsimaalaisissa salaseuroissa.”[4]
Suurin ongelma tässä kaikessa on, että Ravenscroftin lähteet ovat hämäriä tai niitä ei ole ollenkaan. Hän todennäköisesti otti vihjeen Louis Pauwelsin ja Jacques Bergierin vuoden 1960 teoksesta The Morning of the Magicians. Nämä kirjoittajat väittävät, että Haushoferin ”on sanottu [kenen toimesta?] tulleen vihityksi yhteen tärkeimmistä buddhalaisista salaseuroista ja että, jos hän epäonnistuu ’tehtävässään’, hänet on vannotettu tekemään itsemurha vanhanaikaisen seremonian mukaisesti”.[5] Jos oletetaan, että tämä on viittaus yllä olevaan GDS:ään, meillä ei ole edelleenkään tunnistettavaa lähdettä kirjoittajien tiedoille.
Ravenscroft väittää, että Vihreän lohikäärmeen seuran jäsenet perustivat liikkeen 1920-luvun Saksassa ja yhdistivät voimansa ”Society of Green Men – Vihreiden miesten seuraksi” kutsutun tiibetiläisen munkkiryhmän kanssa. Viimeksi mainitut olivat itse asiassa ”Agartan ja Shambalahin adepteja” ja heidän johtajansa oli salaperäinen ”Mies vihreillä hanskoilla”.[6] Osoittautuu myös, että Vihreät lohikäärmeet ja Vihreät miehet olivat ”olleet astraaliviestinnässä satojen vuosien ajan”.[7] Yhdistyneet veljeskunnat aloittivat pian yhteydenpidon nousevan herra Hitlerin kanssa.
Toiset ovat sittemmin täsmentäneet yllä olevaa tekemällä Vihreistä lohikäärmeistä sekä Genyoshan että Mustan lohikäärmeen ”sisäisen salaliiton” ja tehneet niistä ”vielä paljon suuremman salaliiton etuvartion, joka perustuu vielä salaperäisempään tunnettuun ryhmään ja Vihreisiin miehiin”.[8] Vaikka tällaiset väitteet ovat kiehtovia, niillä ei näytä olevan minkäänlaista perustaa koville faktoille.
Mutta se ei tarkoita, etteikö heillä olisi totuuden siemeniä. Esimerkiksi myöhäisessä Weimar Berliinissä oli okkulttinen hahmo, jota joskus kutsuttiin ”taikuriksi vihreillä hanskoilla”, josta tuli lyhytikäinen ennustaja Hitlerille ja natsipuolueelle. Hän ei ollut tiibetiläinen vaan kaikesta huolimatta juutalainen, kuka tunnettiin nimellä Erik Jan Hanussen. Kun Reichstagin tulipalosta (tai sen järjestämisestä) tarkasti ennustamisesta tuli hänelle epämiellyttävää, hänen entiset natsikaverinsa tappoivat hänet.[9]
Samoin Vihreä lohikäärme-Tiibet -yhteydessä voi hyvinkin olla jotain. Vihreällä lohikäärmeellä tai Zhugilla on tärkeä rooli tiibetiläisessä mytologiassa, jossa se symboloi ”ukkosen jumalaa… rohkeutta ja kaiken voittavaa voimaa”.[10] Tarkemmin sanottuna ehkä japanilainen buddhalainen munkki nimeltä Ekai Kawaguchi vieraili kahdesti Tiibetissä vuosina ennen ensimmäistä maailmansotaa, suunnilleen samaan aikaan Haushofer oli Tokiossa. Pinnalta katsottuna Kawaguchi vaikutti yksinkertaiselta uskonnonharrastajalta, mutta hänen tiedetään olleen ikuisten lumien maassa yhteydessä ainakin yhteen japanilaiseen salaiseen agenttiin, Narita Yasuteruun sekä brittiläis-intialaisen tiedustelupalvelun toimihenkilöön.[11] Myös Kawaguchilla oli yhteyksiä Annie Besantiin ja hänen teosofiseen lahkoonsa, toiseen ryhmään, jota syytettiin kumouksellisuudesta ja yleisestä häikäilemättömyydestä.[12] Mikä tärkeämpää, Kawaguchi oli zen-buddhalaisuuden kannattaja.
Wulf Schwarzwaller väittää vuoden 1989 kirjassaan Unknown Hitler, että Haushofer oli erilaisten itämaisten mystisten perinteiden mestari ja ”oli perehtynyt Japanin Vihreän lohikäärmeen seuran zen-opetuksiin”.[13] Uudemmat lähteet korostavat Vihreän lohikäärmeen läheistä yhteyttä zeniin, erityisesti sen soto-haaraan, ja väittävät, että ”Vihreällä lohikäärmeellä on ollut salaisen leviämisen perinne”, mitä se tarkoittaakaan.[14]
Buddhalainen yhteys voi tarjota tärkeitä vihjeitä. Buddhalaisuus syntyi Intiassa ja levisi Tiibetiin ja Kiinaan ja sieltä Japaniin. Zen (Cha’an) -opin juuret ovat myös Kiinassa. Yksi Japanin arvostetuimmista buddhalaisista ”pyhimyksistä” on Kukai, 8.-9. vuosisadan mystikko, joka opiskeli vuosia Kiinassa. Mielenkiintoista on, että hänen pääasiallinen valaistumispaikkansa oli Vihreän lohikäärmeen temppeli Xianissa, jossa häntä koulutettiin Tiibetistä peräisin oleviin okkulttisiin, tantrisiin perinteisiin. Palattuaan Japaniin Kukai sisällytti nämä versioinsa True Land (Shingon) -buddhalaisuudesta.[15] Ongelmana on, että Shingon oli ja on aivan erilainen kuin zen, joten mikä, jos jompikumpi, liittyy Vihreään lohikäärmeeseen?
Monimutkaistaakseen kuvaa entisestään, on lukuisia viittauksia kiinalaiseen Vihreän lohikäärmeen seuraan. Suurin osa niistä liittyy kamppailulajeihin. Green Dragon kungfu-seurat toimivat kaikkialla maailmassa, mutta useimmat näyttävät olevan melko tuoretta alkuperää. Kummallista kyllä, Chicagossa toimiva Green Dragon Society oli 1960-luvulla katkerassa kiistassa kilpailevan Black Dragon Societyn kanssa! Eräs versio Kiinan Vihreän lohikäärmeen historiasta pitää sen taolaisena salaseurana, joka muodostettiin vastauksena jesuiittavaikutteisen keisari Kiang Hsin 1600-luvun vainoihin. Tämän mukaan salaseura syntyi Pure Thought Mystical School of Tao -koulusta, ja Manchu-dynastiaa kohtaan tunteman säälimättömän vihan ohella se pysyi omistautuneena ”taolaisen alkemian ja kuolemattomien tekniikoiden harjoittamiselle”.[16] Se kuulostaa vähän siltä, mitä Ravenscroft kuvaili. Vihreä lohikäärme toimi myös tunnetusti lukuisilla peitenimillä ja naamioilla. Salaperäinen ja jopa synkkä Vihreän lohikäärmeen seura esiintyy myös ainakin kahdessa taistelulajien elokuvassa: ”The Deadly Sword” (1978) ja ”Seven Promises” (1980). Lopuksi Green Society -seura tai Green Gang -seura oli (ja on luultavasti edelleen) tärkeä voima kiinalaisessa alamaailmassa.
Voisiko siis olla kaksi Green Dragon Society -seuraa, yksi japanilainen ja buddhalainen ja toinen kiinalainen ja taolainen? Tämän verran näyttää selvältä: kiinalaisen ja japanilaisen buddhalaisuuden ja niiden synnyttämien lahkojen ja salaseurojen välinen pölytys on vuosisatoja vanha. Tässä yhteydessä melkein mikä tahansa on mahdollista.
Muita omituisuuksia, jotka saattavat tai eivät tarkoittaa mitään, on se, että Chiang Kai-shek vieraili Vihreän lohikäärmeen luostarissa ollessaan avioliitossa toisen vaimon kanssa. Edesmennyt tutkija Charles Rice, seulottuaan läpi kaiken, mitä hän löysi Vihreän lohikäärmeen seurasta, pohti, olisiko kyseessä vain Japanin keisarin keisarillisen kaartin karatekerho![17] Kaikkein oudointa on kenties vuoden 2004 artikkeli South China Morning Post -lehdessä, joka kuvaa kolmen ”Green Dragon Temple Cult” -kultin jäsenen äskettäistä pidätystä syytettynä prostituutiorenkaan johtamisesta.[18] Naisuhreille taattiin paikka taivaassa, jos he ansaitsivat tarpeeksi rahaa kultille.
VIHREÄN LOHIKÄÄRMEEN SEITSEMÄN PÄÄTÄ
Vihreän lohikäärmeen seurasta on toinenkin, asiaan liittyvä, mutta yhtä salaperäisempi kuvaus, joka edeltää Ravenscroftia neljäkymmenellä vuodella ja Pauwelsia ja Bergieriä lähes kolmellakymmellä vuodella. Se on lähes varmasti lähde sille, mitä hänellä ja muilla on ollut sanottavana GDS:stä sen jälkeen. Kyseessä on Teddy Legrandin Les Sept Tetes du Dragon Vert [”Vihreän lohikäärmeen seitsemän päätä”] vuodelta 1933. Otsikko muistuttaa Ilmestyskirjassa 12:3 mainittua lohikäärmettä, jolla on ”seitsemän päätä, kymmenen sarvea ja seitsemän kruunua päissään”, vaikka tuo peto on punainen, ei vihreä. Ensi silmäyksellä kirja näyttää olevan vain hämärä kappale ranskalaista kioskikirjallisuutta, vaikkakin se on täynnä oikeita ihmisiä ja tapahtumia sekä monia keksittyjä.
Pohjimmiltaan kirja esittelee Vihreän lohikäärmeen, tai yksinkertaisemmin ”Vihreät”, synkän kansainvälisen salaseuran, joka on taipuvainen maailman herruuteen. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että näitä salaisia salaliittolaisia on täsmälleen 72 ja he olivat oletettavasti salaliittolegendan ”72 tuntematonta ylempiarvoista”.[19] Saavuttaakseen pahaenteisen tavoitteensa Vihreä lohikäärme synnyttää sodan, vallankumouksen ja kaaoksen, ja sen käsi on näkymätön yhteinen nimittäjä sellaisissa näennäisesti irrallisissa tapahtumissa, kuten Franz Ferdinandin salamurha, bolshevikkivallankumouksen yllyttäminen, Romanovien murha, Saksan ulkoministeri Walther Rathenaun murha vuonna 1922, valkovenäläisen kenraali A. P. Kutepovin sieppaus ja näennäinen ruotsalaisen miljonääri ”Match King” Ivar Kreugerin itsemurha. Kaiken kaikkiaan Vihreä lohikäärme kuulostaa toiselta versiolta pahamaineisesta Illuminatista, joka kummittelee niin monissa salaliittoteorioissa.
Kirjan toiminnan aikaan, 1929–1930, salaperäiset Vihreät ovat ahkerasti edistämässä ”Kahden Z:n miehen” nousua, jonka ”terävien kannusteiden” alla Eurooppa tulisi pian vapisemaan.[20] Jälkimmäinen on ohuesti verhottu ja melko profeetallinen viittaus Hitleriin, joka oli tuskin noussut valtaan kirjan ilmestyessä. ”Kaksi Z:tä” olivat hakaristin, svastikan toisiinsa lukkiutuneet sakarat.
Les Sept Tetes -kirjan keskeinen hahmo… on brittiläinen salainen agentti, L’Intelligence Servicen ässä James Nobody, joka saattaa olla James Bondin alkuperäinen kirjallinen inspiraatio. Hän oli jo näytellyt sarjassa ranskalaisen kirjailija Charles Lucieton vakoojaromaaneja, ja viimeisin oli yritys jatkaa franchising-toimintaa Lucieton äskettäisen kuoleman jälkeen. Mielenkiintoista on, että Lucieto oli eläkkeellä oleva vakooja, joka palveli Ranskan salaista palvelua ensimmäisessä maailmansodassa. Hän halusi väittää, että hänen Nobody ja vastaavat tarinat olivat avainromaaneja, jotka paljastivat todellisia, vaikkakin piilotettuja puolia lähihistoriasta ja ajankohtaisista tapahtumista. Hänen julkaisijansa antoivat myöhemmin ymmärtää, että tällä oli jotain tekemistä hänen ennenaikaisen kuolemansa kanssa.
Ei suureksi yllätykseksi, Lucieton seuraaja ”Teddy Legrand” oli salanimi. Itse asiassa kirjoittaja oli Pierre Mariel, joka osoittautuu melko mielenkiintoiseksi kaveriksi. Nimellisesti hän oli toimittaja, mutta Lucieton tavoin hänellä oli siteitä ranskalaiseen tiedustelupalveluun. Tämä on johtanut väitteeseen, että jälkimmäinen ”inspiroi” tai jopa ohjasi hänen kirjallisia ponnistelujaan, kuten edeltäjäänsäkin.[21] Vielä tärkeämpää on ehkä se, että hän oli julistautunut okkultismin asiantuntijaksi. Joitakin vuosia myöhemmin hän kirjoitti Werner Gerson nimellä yhden ensimmäisistä natsien okkultismia käsittelevistä kirjoista.[22] Mariel itse oli sekä vapaamuurarien Martinisti veljeskunnan jäsen että muinaisen ja mystisen Ruusuristi veljeskunnan (AMORC) kertaluonteinen ranskalainen suurmestari.[23] Mielenkiintoista on, että teoksessa Les Sept Tetes… Mariel maalaa Martinistin veljeskunnan salaliittolaislahkoksi, jolla oli kulissien takana rooli Ranskan vallankumouksessa ja myöhemmissä poliittisissa mullistuksissa ja jolla voi olla yhteyksiä salaperäiseen Vihreään lohikäärmeeseen.[24]
Kirjassa velivakoojat Nobody ja Legrand saavat inspiraationsa yhteisestä uteliaisuudestaan Venäjän keisarillisen perheen kohtalosta. Suurin kiehtova kohde on Pyhän Serafimin ikoni, jonka oletetaan löytyneen tsaaritar Alexandran ruumiilta ja jossa on hämmentävä kirjoitus, suomennos: ”S.I.M.P. Vihreä lohikäärme. Olit täysin oikeassa. Liian myöhään.”[25] He päättelevät nopeasti, että ensimmäinen elementti, jota seuraa kuuden kärjen ”kabbalistinen” symboli, tarkoittaa ”Superieur Inconnu, Maitre Philippe” [Tuntematon ylimmäinen, mestari Philippe], ranskalainen martinistinen mystikko, joka oli varhainen guru tsaaritar Alexandralle.[26] He huomauttavat myös tsaarin mieltymyksen ”tiibetiläiseen” svastikaan onnensymbolina. Tarinan loppuosa seuraa kaksikon pyrkimyksiä selvittää, kuka tai mikä on Vihreä lohikäärme.
Jonkinlainen kiinnostus kohdistuu väistämättä Maitre Philippen seuraajaan kuninkaallisena henkisenä oppaana, Rasputiniin, joka tulee esiin Vihreän lohikäärmeen työkaluna, ellei suoranaisena jäsenenä. Legrand/Mariel huomauttaa oikein, että ensimmäisen maailmansodan aikana huikenteleva pyhä mies piti yhteyttä salaperäisiin ”Vihreisiin” tai yksinkertaisesti ”Vihreään” Tukholman päämajassa, jonka Mariel esittää vielä toisena osana suurempaa salaliittoa.[27] Mielenkiintoista kyllä, eversti Stanislaus de Lazovert, yksi miehistä, jotka myöhemmin osallistuivat huikentelevan pyhän miehen tappamiseen, väitti, että Rasputin oli ”Vihreän käden” jäsen, salaisen veljeskunnan, jota oletettavasti tukivat Venäjän itävaltalaiset viholliset.[28] Tällä hetkellä viimeisimpänä ja luotettavasti, venäläinen tutkija Oleg Shishkin yhdisti Rasputinin mysteeriset ystävät Berliini-inspiroituun salaliittoon, joka sisälsi saksalaisia okkulttisia looseja ja etnisiä saksalais-balttilaisen aateliston jäseniä. Heidän salainen veljeskuntansa, Baltikum, käytti symbolinaan vihreää svastikaa.
Sattumalta tai ei, yksi Nobodyn ja Legrandin kohtaamista vastustajista on balttilainen paroni Otto von Bautenas, jonka he tunnistavat vähintään yhdeksi ”72 Vihreästä”. Bautenas osoittautuu hyvin todelliseksi henkilöksi: Baltikumin entinen kannattaja, liettualaisen politiikko Augustinas Voldemarasin läheinen liittolainen ja fasistisen Geležinis Vilkas (Rautasusi) -liikkeen johtaja.
Mariel viittaa myös, että antroposofian kärkimies Rudolf Steiner sekoittui kaikkeen tähän juonitteluun ja ”salaiseen politiikkaan” yhteyksiensä kautta pansaksalaisiin salaseuroihin.[29] Hän myös pudottaa Gurdjieffin ja Besantin nimet samaan hämärään sotkuun.
Vaikka kirjan toiminta pysyy Euroopan maantieteellisten rajojen sisällä, siirtyen Konstantinopolista Skandinaviaan, Pariisista Berliiniin, siinä on lukuisia viittauksia itämaihin, erityisesti Tiibetiin. Legrand ja Nobody pyytävät avuksi yhtä vanhaa vastustajaansa, juutalaissyntyistä ”kansainvälistä vakoojaa”, I.T. Trebitsch-Lincolnia, joka on muuttanut itsensä tiibetiläiseksi lamaksi, Dordji Deniksi. Tässä taas on ainakin totuuden siemen; vuonna 1931 kameleonttimainen Trebitsch vihittiin buddhalaismunkiksi, ja hänestä tuli ”kunniallinen Chao Kung”.[30]
Lopulta pari päätyy Berliiniin, jossa on paikalla The Man with the Green Gloves, näennäisesti aasialainen ennustaja, joka on esittänyt itsensä samaan tapaan kuin todellinen Hanussen. He havaitsivat aavemaisen hahmon, jolla näytti olevan ”täydellinen hallinta reflekseistään”.[31] Oliko tämä Ravenscroftin mainitsemaa ”elämävoimien hallintaa”? Elävän patsaan tavoin ”yksikään hänen kasvojen lihaksista ei liikkunut”, kun outo näkijä keskusteli ”erinomaisella Oxford-englannilla”. Nobody ja ystävä ymmärtävät lopulta, että he seisovat kasvokkain ”yhden niistä kuuluisista Vihreistä” kanssa. Kuvaus on johtanut erään tuoreen kirjailijan, Christian von Niddan, siihen johtopäätökseen, että Vihreät eivät olleet vähempää kuin ”matelija” olentoja![32]
Lopulta Mariel ei koskaan määrittele selvästi, mikä Vihreän lohikäärmeen seura on ja mikä ei. Epäilemättä se ei koskaan ollut hänen tarkoituksensa. Mielenkiintoista on, että japanilaisesta yhteydestä ei ole viittausta. Kuitenkin, kuten Mies vihreillä hanskoilla vihjaa, voimakkaan, salaperäisen aasialaisen käden haamu on toiminnassa. Hän uskoi, että Venäjän vallankumouksen todellinen tarkoitus oli tuhota Euroopan itäinen muuri aasialaisten tunkeutumista vastaan. Mariel aisti eräänlaisen ”pysyvän salaliiton valkoista rotua vastaan – länsikreikkalais-latinalaista sivilisaatiota vastaan –, joka pyrkii tuhoamaan, murskaamaan ja ravistelemaan jo ennestään epävakaan Euroopan rakennusta”.[33] Kun aika koitti, salaliittolaiset ”korvasivat hänet” [Kahden Z:n mies] keinona saada aikaan uusi järjestys.
On myös epävarmaa, missä määrin Mariel aikoi Les Sept Tetesin… otettavan vakavasti. On selvää, että se ei ole estänyt joitain tekemästä niin. Totuus, fiktio tai jokin kummallinen yhdistelmä näistä kahdesta, Marielin pieni kirja on epäilemättä inspiraationa useimmille Vihreän lohikäärmeen seuraa koskeville väitteille, jotka ovat nousseet esiin sen jälkeen. Edelleen jäämme miettimään, olisiko siellä ylipäänsä mitään, jos kaikki liioittelu, hämmennys, taikauskoinen kauhu ja suorat valheet poistettaisiin. Ehkä.
Alaviitteet:
[1] “Japan’s Dark Background, 1881-1945.” www.fortunecity.com/tatooine/lieber/50/bds1.htm [15 Oct. 2008].
[2] Chieh-ju Ch’en, Chiang Kai-shek’s Secret Past: The Memoir of His Second Wife, Westview Press: Boulder, 2000.
[3] Ibid.
[4] Trevor Ravenscroft, The Spear of Destiny: The Occult Power behind the Spear which Pierced the Side of Christ, Weiser Books: Boston, 1982, 246-247.
[5] Louis Pauwels and Jacques Bergier, The Morning of the Magicians, Avon Books: New York, 1960, 279.
[6] Ravenscroft, 256.
[7] Ibid.
[8] Gil Trevizo, “The Order of the Green Dragons” (2003), odh.trevizo.org/green_dragons.html [15 Oct. 2008]. This and like articles are connected to the Delta Green role-playing games.
[9] On Hanussen’s bizarre career, see Mel Gordon, Erik Jan Hanussen: Hitler’s Jewish Clairvoyant, Feral House: Los Angeles, 2001.
[10] “Tibet’s Dragon Culture,” courtesy of Charles Rice, August 2006.
[11] Alexander Berzin, “Russian and Japanese Involvement with Pre-Communist Tibet: The Role of the Shambhala Legend,” www.berzinarchives.com/web/en/archives/kalachakra/shambhala/russian_japanese_shambhala.html. [10 Sept. 2008].
[12] Richard Spence, Secret Agent 666: Aleister Crowley, British Intelligence and the Occult, Feral House: Los Angeles, 2008, 184, 189.
[13] Wulf Schwarz waller, The Unknown Hitler: Behind the Image of History’s Darkest Name, Berkley Books: New York, 1990, 100.
[14] For a highly critical view of “Green Dragon Zen,” See: groups.google.com/group/alt.philosophy.zen/browse_thread/thread/da7a81921050f728.
[15] Trevor Corson, “The Magic of Buddhism,” Kyoto Journal (1 July 2000), www.scrawlingclaw.com/blogs/ArticleArchive/Entries/2000/7/1_The_Magic_of_Buddhism.html [10 Nov. 2008].
[16] “The Green Dragon Society & Brotherhood, Chi Tao Ch’uan Gung Fu: A Recent History,” www.orientalherb.com/index.php?cPath=35 [1 Nov. 2008].
[17] Charles Rice to author, 3 July 2003.
[18] Clifford Lo, “Sex Cult Might Have Lured 30 Women,” South China Morning Post (16 Jan. 2004).
[19] Nolan Romy, Les Grandes Conspirations de Notre Temps, Bruxelles, 2002, 35-50.
[20] Teddy Legrand, Les Sept Tetes du Dragon Vert, Berger-Levrault: Paris, 1933, 78.
[21] Oleg Shishkin, Ubit’ Rasputina, Olma Press: Moscow, 2000, 36-37.
[22] Werner Gerson, Le Nazisme: Societe Secrete, Productions de Paris: Paris, 1969.
[23] Shishkin, 36.
[24] Legrand, 32.
[25] Legrand, 30-33.
[26] True name: Nizier Anthelme Philippe.
[27] Legrand, 39-40.
[28] “Stanislaus Lazovert and the Assassination of Rasputin, 29 December 1916,” www.firstworldwar.com/source/rasputin_stanislaus.htm.
[29] Legrand, 228-230.
[30] Bernard Wasserstein, The Secret Lives of Trebitsch Lincoln, Penguin Books: New York, 1989, 274.
[31] Legrand, 243-244.
[32] Christian Von Nidda, Our Secret Planet, Lulu Publications, 124-125.
[33] Legrand, 132.
Artikkelin on kirjoittanut Richard Spence ja se on julkaistu New Dawn Magazine lehden numerossa 112 (tammi-helmikuu 2009) sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
newdawnmagazine.com: Behold the Green Dragon: The Myth & Reality of an Asian Secret Society
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission granted to freely distribute this article for non-commercial purposes if unedited and copied in full, including this notice.
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission to re-send, post and place on web sites for non-commercial purposes, and if shown only in its entirety with no changes or additions. This notice must accompany all re-posting.
