Hallinto haluaa sinun rahasi.
Se kerjää, varastaa tai lainaa tarvittaessa, mutta se haluaa rahasi millä tahansa tavalla.
Tämä johtuu noista 1,2 biljoonan dollarin kululaskuista: jonkun on maksettava lasku hallituksen fiskaalisesta hulluudesta, ja se ”joku” on Yhdysvaltain veronmaksaja.
Hallituksen suunnitelmat jymäyttää, petkuttaa, vedättää ja yleisesti huijata veronmaksajilta heidän kovalla työllä ansaittuja dollareita, ovat olleet koko sarja epätaloudellisesta lainsäädännöstä, hyvä veli -järjestelmästä ja omaisuuden takavarikoinnista kalliisiin elvytyspaketteihin sekä kansallisen turvallisuuden kompleksiin, joka heikentää edelleen vapautemme, mutta ei ole tehnyt meidän olemistamme yhtään turvallisemmaksi.
Amerikkalaiset on myös saatettu maksamaan itsensä kipeäksi hallituksen loputtomista sodista, vieraiden kansojen tukemisesta, sotilaallisista valtakunnista, sosiaalitukien valtiosta, teistä ei minnekään, paisuneesta työvoimasta, salaisista virastoista, fuusiokeskuksista, yksityisistä vankiloista, biometrisistä tietokannoista, invasiivisista teknologioista, aseiden arsenaalista ja kaikista muista budjettikohdista, jotka edistävät korporatiivisen eliitin nopeasti kasvavaa vaurautta niiden kustannuksella, jotka tuskin tulevat toimeen – eli me veronmaksajat.
Vastuullisen liittovaltion budjetin komitean numeronmurskaajien mukaan hallitus lainaa noin 6 miljardia dollaria päivässä käyttääkseen rahaa, jota sillä ei ole ohjelmiin, joihin sillä ei ole varaa.
Periaatteessa, Yhdysvaltain hallitus rahoittaa olemassaoloaan luottokortilla.
Puhutaanpa numeroista, eikö niin?
Kansallinen velka (summa, jonka liittovaltio on lainannut vuosien varrella ja sen on maksettava takaisin) on yli 34 biljoonaa dollaria, ja se kasvaa vielä 19 biljoonalla dollarilla vuoteen 2033 mennessä.
Suurin osa tästä velasta on kertynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana, mikä johtuu suurelta osin neljän presidentin, 10 kongressin istunnon ja kahden sodan verotuksellisista juonitteluista.
On arvioitu, että tämän maan velka on nyt 130 % suurempi kuin sen bruttokansantuote (kaikki tuotteet ja palvelut, jotka on tuotettu yhden vuoden aikana kansalaisten työn ja omaisuuden avulla).
Toisin sanoen hallitus kuluttaa enemmän kuin tuo sisään.
Yhdysvallat on maailman 12. velkaantunein valtio, ja suuri osa tästä velasta on Yhdysvaltain keskuspankille, suurille sijoitusrahastoille ja ulkomaisille hallituksille, nimittäin Japanille ja Kiinalle.
Valtionvelan korkomaksut ovat yli 395 miljardia dollaria, mikä on huomattavasti enemmän kuin hallitus kuluttaa veteraanien etuuksiin ja palveluihin, ja Pew Research Centerin mukaan enemmän kuin se kuluttaa perus- ja toisen asteen koulutukseen, katastrofiapuun, maatalouteen, tiede- ja avaruusohjelmiin, ulkomaan apuun sekä luonnonvaroihin ja ympäristönsuojeluun yhteenlaskettuna.
Committee for a Reasonable Federal Budget -komitean mukaan korko, jonka olemme maksaneet tästä lainarahasta, on ”lähes kaksinkertainen siihen kuinka paljon liittovaltion hallitus käyttää liikenneinfrastruktuuriin, yli neljä kertaa enemmän kuin se käyttää perus- ja keskiasteen koulutukseen, melkein neljä kertaa enemmän kuin se käyttää asumiseen ja yli kahdeksan kertaa enemmän kuin se käyttää tieteeseen, avaruuteen ja teknologiaan.”
Kymmenen vuoden kuluessa nuo korkomaksut ylittävät koko sotilasbudjettimme.
Tämä on taloudellista tyranniaa.
Poliitikot ovat myyneet meille tyhjän lupauksen valtionvelan maksamisesta, talouden käynnistämisestä, infrastruktuurimme uudelleen rakentamisesta, rajojemme turvaamisesta, turvallisuutemme varmistamisesta ja meistä kaikista terveitä, varakkaita ja onnellisia tekemisestä.
Mikään niistä ei ole toteutunut, ja silti meitä kuormitetaan edelleen velalla, joka ei ole omaa tekoamme, samalla kun hallitus on katumaton, hätkähtämätön ja lannistumaton turhien menojensa suhteen.
Itse asiassa kansallinen alijäämä (hallituksen kulutuksen ja sen saamien tulojen välinen ero) on edelleen yli 1,5 biljoonaa dollaria.
Jos amerikkalaiset hoitaisivat henkilökohtaista talouttaan samalla tavalla kuin hallitus hoitaa huonosti kansakunnan taloutta, olisimme kaikki jo velallisten vankilassa.
Huolimatta poliitikkojen ja uutismedian levittämästä hallituksen propagandasta, hallitus ei kuitenkaan käytä meidän verorahoja parantaakseen meidän elämää.
Meitä ryöstetään kaikesta, jotta hallinnollinen eliitti voi rikastua.
Hallituksen silmissä ”me kansa, äänestäjät, kuluttajat ja veronmaksajat” olemme vähän enemmän kuin lompakkoja, jotka odottavat nyysimistään.
”Me kansasta” on tullut uusi, pysyvä alaluokka Amerikassa.
Ajattele: Hallitus voi takavarikoida kotisi ja autosi (jonka olet ostanut ja maksanut) verojen maksamatta jättämisen vuoksi. Valtion edustajat voivat jäädyttää ja takavarikoida pankkitilisi ja muut arvoesineet, jos he vain ”epäilevät” väärinkäytöstä. Ja Yhdysvaltain verohallinto vaatii ensimmäistä osuutta palkastasi valtion ohjelmien, joihin sinulla ei ole sananvaltaa, maksamiseksi.
Meillä ei ole todellista sananvaltaa siihen, miten hallitus toimii tai miten veronmaksajien varoja käytetään, mutta meidän on joka tapauksessa pakko maksaa itsemme kipeiksi.
Meillä ei ole todellista sananvaltaa, mutta se ei estä hallitusta syrjäyttämästä meitä joka käänteessä ja pakottamasta meitä maksamaan loputtomista sodista, jotka rahoittavat enemmän sotilaallista teollisuuskompleksia kuin suojelevat meitä, siltarumpupolitiikasta, joka ei tuota juuri lainkaan, ja poliisivaltiosta, joka vain vangitsee meidät muuriensa sisälle.
Jos sinulla ei ole valinnanvaraa, ääntä eikä todellisia vaihtoehtoja, kun on kyse hallituksen vaatimuksista omaisuudestasi ja rahoistasi, et ole vapaa.
Se ei aina tietenkään ollut näin.
Varhaiset amerikkalaiset kävivät sotaa luovuttamattomista oikeuksista, joita filosofi John Locke kuvaili luonnollisiksi oikeuksiksi elämään, vapauteen ja omaisuuteen.
Ei kestänyt kuitenkaan kauan – itse asiassa sata vuotta – ennen kuin Yhdysvaltain hallitus vaati kansalaisten omaisuutta veroja perimällä sisällissodan maksamiseksi. Kuten New York Times raportoi, ”laajalle levinnyt vastarinta johti sen kumoamiseen vuonna 1872”.
Päättäväisenä lunastaa osan kansalaistensa varallisuudesta omaan käyttöönsä, hallitus otti tuloveron uudelleen käyttöön vuonna 1894. Charles Pollock kiisti veron perustuslain vastaiseksi, ja Yhdysvaltain korkein oikeus päätti hänen edukseen. Pollockin voitto oli suhteellisen lyhytaikainen. Kongressin jäsenet – yhtenäisenä päättäväisyydessään verottaa amerikkalaisten tuloja – työskentelivät yhdessä perustuslain muutoksen hyväksymiseksi Pollockin päätöksen kumoamiseksi.
Ensimmäisen maailmansodan aattona vuonna 1913 kongressi otti käyttöön pysyvän tuloveron perustuslain 16. lisäyksellä ja vuoden 1913 verolain mukaan. Tulolain mukaan henkilöitä, joiden tulot ylittävät 3 000 dollaria, voitiin verottaa 1 prosentista alkaen, jopa 7 % tuloista, jotka ylittävät 500 000 dollaria.
Siitä kaikki on mennyt alamäkeen.
Ei ole yllättävää, että hallitus on käyttänyt verovaltuuksiaan edistääkseen omia imperialistisia tavoitteitaan, ja tuomioistuimet ovat toistuvasti tukeneet hallituksen valtaa rangaista tai vangita niitä, jotka kieltäytyivät maksamasta verojaan.
Vaikka me kamppailemme selviytyäksemme ja teemme vaikeita päätöksiä siitä, miten käytämme ne pienet rahat, jotka todella matkaavat taskuumme sen jälkeen, kun liittovaltio, osavaltio ja paikallishallinnot ovat ottaneet osansa (tämä ei sisällä tietullien kautta määrättyjä salaveroja, sakkoja ja muita veroseuraamuksia), hallitus jatkaa tekemistään kuinka se haluaa – perii veroja, kerää velkaa, kuluttaa törkeästi ja vastuuttomasti – ajattelematta vähääkään kansalaistensa ahdinkoa.
Kaiken lisäksi kaikki sodat, joita Yhdysvallat on niin innokas taistelemaan ulkomailla, käydään lainatuilla varoilla. Kuten The Atlantic raportoi: ”USA:n johtajat rahoittavat sotia pääasiassa velalla, ostamalla Yhdysvaltain valtion obligaatioita yhdysvaltalaisten tahojen, kuten eläkerahastojen, valtion ja paikallishallinnon, sekä Kiinan ja Japanin kaltaisten maiden toimesta.”
Tietenkin, me olemme ne, joiden on maksettava takaisin lainattu velka.
Esimerkiksi amerikkalaiset veronmaksajat ovat joutuneet maksamaan yli 5,6 biljoonaa dollaria syyskuun 11. päivän jälkeen armeijan teollisuuskompleksin kalliista, loputtomasta niin sanotusta ”terrorismin vastaisesta sodasta”. Tämä tarkoittaa noin 23 000 dollaria veronmaksajaa kohden sotien käymiseen ulkomailla, ulkomaisten maiden miehittämiseen, taloudellisen avun antamiseen ulkomaisille liittolaisille, puolustusurakoitsijoiden taskujen täyttämiseen ja korruptoituneiden ulkomaisten arvohenkilöiden käsien rasvaamiseen.
Huomaa, että se on vain osa siitä, mitä Pentagon käyttää Yhdysvaltain sotilaalliseen imperiumiin.
Yhdysvallat käyttää myös enemmän ulkomaanapuun kuin mikään muu valtio, viiden vuoden aikana maksettiin lähes 300 miljardia dollaria. Yli 150 maata ympäri maailmaa saa Yhdysvaltain veronmaksajien rahoittamaa apua, ja suurin osa varoista menee Lähi-itään, Afrikkaan ja Aasiaan. Myös tämä hintalappu kasvaa jatkuvasti.
Kuten Forbes raportoi:
USA:n ulkomaanapu jättää varjoonsa liittovaltion varat, joita 48 osavaltiota 50:stä käyttää vuosittain. Vain Kalifornian ja New Yorkin osavaltioiden hallitukset käyttivät enemmän liittovaltion varoja kuin mitä Yhdysvallat lähetti vuosittain ulkomaille.
Viimeisimpänä, Yhdysvallat on myöntänyt Ukrainalle lähes 115 miljardia dollaria sotilaallista ja humanitaarista hätäapua Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen.
Kuten Dwight D. Eisenhower varoitti vuonna 1953 pitämässään puheessa, tällä tavalla sotilaallinen teollisuuskompleksi rikastuu, kun taas amerikkalaisten veronmaksajien on pakko maksaa ohjelmista, jotka eivät juurikaan paranna elämäämme, varmista onnellisuuttamme ja hyvinvointiamme tai turvaa vapauksiamme.
Tämä ei ole elämäntapa.
Mutta eivät vain hallituksen loputtomat sodat vuodata meitä kuiviksi.
Meidän on myös pakko jakaa rahaa valvontajärjestelmille, jotta voimme seurata liikkeitämme; rahaa militarisoimaan entisestään jo militarisoitua poliisiamme; rahaa, jotta hallitus voisi ratsata kotimme ja pankkitilimme; rahaa koulujen rahoittamiseen, joissa lapsemme eivät opi mitään vapaudesta ja kaiken siitä, kuinka mukautua; ja edelleen ja edelleen.
Historiassamme oli aika, jolloin esi-isämme sanoivat ”tarpeeksi on tarpeeksi” ja lakkasivat maksamasta verojaan laittomaksi katsomalleen hallitukselle. He pysyivät kannassaan ja kieltäytyivät tukemasta järjestelmää, joka hitaasti tukahdutti kaikki itsehallintoyritykset, ja joka kieltäytyi ottamasta vastuuta rikoksistaan kansaa vastaan. Heidän vastarintansa kylvi siemeniä seuranneelle vallankumoukselle.
Valitettavasti yli 200 vuoden aikana oman hallituksen perustamisen jälkeen, olemme antaneet pankkiirien, korporaativisten takinkääntäjien ja numeroita murskaavien byrokraattien hämmentää vesiä ja ryöstää tilejä siinä määrin, että olemme palanneet sinne, mistä aloitimme.
Jälleen kerran meillä on despoottinen hallinto, jossa keisarillinen hallitsija tekee mitä haluaa.
Jälleen kerran meillä on oikeusjärjestelmä, joka vaatii, että meillä ei ole oikeuksia hallituksen alaisena, joka vaatii, että ihmiset marssivat käsikynkkää sen diktaattien kanssa.
Ja jälleen kerran, meidän on päätettävä, jatkammeko marssimista vai otammeko taukoaskeleen ja käännymme kohti vapautta.
Mutta, entä jos emme vain vedä esiin lompakkojamme ja maksa liittovaltion hallituksen törkeistä vaatimuksista saada lisää rahaa?
Entä, jos emme vain asettuisi velvollisuudentuntoisesti jonoon pudottaaksemme kovalla työllä ansaittuja dollareita keräysämpäriin ilman kysymyksiä siitä, miten ne käytetään?
Entä, jos sen sijaan, että lähettäisimme hiljaa veroshekit ja toivoisimme turhaan laihaa palautusta, tekisimme hieman omaa laskelmaa ja alkaisimme vähentää veroistamme niitä ohjelmia, joita kieltäydymme tukemasta?
Kuten teen selväksi kirjassani Battlefield America: The War on the American People ja sen kuvitteellisessa vastineessa The Erik Blair Diaries, emme elä enää amerikkalaista unelmaa.
Elämme taloudellista painajaista.
Artikkelin on kirjoittanut John & Nisha Whitehead ja se on julkaistu The Rutherford Institute sivuilla 9.4.2024.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
rutherford.org: Tyranny by the Numbers: The Government Wants Your Money Any Way It Can Get It
