Tämä artikkeli julkaistiin alun perin Wise Traditions -lehden Winter 2023 numerossa.
Viime vuosina meitä on paljon pyydetty kertomaan Lymen taudista, joten päätin, että on aika omistaa artikkeli (ja video) aiheelle. Tässä tapauksessa puutiainen eli punkki tuo väitetyn bakteeripatogeenin kehoon, ja väitettä, että punkit aiheuttavat tämän taudin puremien kautta, tarkastellaan bakteeriteorian sateenvarjon alla. Mutta mitä tieteellinen näyttö todellisuudessa paljastaa? Onko bakteerien osoitettu aiheuttavan sairautta, ja onko Lymen tauti eli borrelioosi edes legitiimi entiteetti?
Totuus on järkyttävämpi kuin monet voisivat kuvitella. Se on myös ajankohtainen aihe, sillä uusi pelkokampanja on käynnistetty väitetysti tappavan Krimin-Kongon verenvuotokuumeen muodossa, joka on valmis tulemaan Iso-Britanniaan, myös väitetysti punkkien levittämänä. Lisäksi heinäkuussa 2019 korporatiivisilla media-alustoilla oli meneillään punkki ”bioaseena” kaasuvalotuskampanja, jonka oletettiin liittyvän Pentagoniin.
Kuten mieheni, tohtori Mark Bailey tiivistää:
’Lymen tauti’ termin käyttöönotto 1970-luvulla oli voitto lääketieteelle, mutta suuri menetys yleisölle. Epäspesifiseen oireiden ja merkkien joukkoon kiinnitettiin etiketti, ja ötökkämetsästäjät syyttivät sitten valheellisesti Borreliaa, sivullista bakteerilajia. Jos lääkäri sanoo, että sinulla on Lymen tauti, he eivät tiedä mistä puhuvat – lähde sieltä pois ennen kuin he tekevät ei-diagnostisia testejä tai, mikä vielä pahempaa, yrittävät ”hoitaa” sinua.
YHDYSVALLAT VS. UUSI-SEELANTI PARADOKSI
Osa syy siihen, miksi meillä on kestänyt julkaista jotain Lymen taudista, on se, että sitä ei sanota olevan olemassa kotimaassamme Uudessa-Seelannissa. Itse asiassa terveysministeriö toteaa: ”Punkit voivat aiheuttaa kansanterveys- ja bioturvallisuusriskejä, koska ne voivat kuljettaa ja levittää ihmisten ja eläinten sairauksia. Ministeriön tiedossa ei ole kuitenkaan tapauksia, joissa ihmiset olisivat saaneet sairauden punkin puremasta Uudessa-Seelannissa. Joidenkin muiden maiden tärkeimpiä huolta aiheuttavia sairauksia ei tällä hetkellä esiinny Uudessa-Seelannissa.” Tämä on mielenkiintoinen tilanne, sillä jos meillä on punkkeja ja ihmisiä tulossa ja menossa, niin miksi meillä ei olisi näiden virkamiesten omilla ehdoilla Lymen tautia?
He antavat selityksen, jossa todetaan: ”Uudessa-Seelannissa esiintyvät punkit ovat osoittaneet kykynsä välittää taudinaiheuttajia, kuten bakteereja ja viruksia. Onneksi taudinaiheuttajat ovat harvinaisia Uudessa-Seelannissa, ja vahingot ovat pääasiassa yksittäisiä runsaiden tartuntojen aiheuttamia taloudellisia menetyksiä.” Tämä kaikki on melko pliisua. He väittävät, että on punkkeja, jotka voivat levittää taudinaiheuttajia ja että taudinaiheuttajia on, vaikkakin harvinaisia, mutta Lymen tautia ei kuitenkaan ole. Kuten odotettiin, Uuden-Seelannin ministeriö, joka on kuuluisa terveysdisinformaation suoltamisesta, ei tarjoa verkkosivuillaan tieteellisiä viittauksia, ja artikkeli on kirjoitettu nimettömänä.
Sitten Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC – Centers for Disease Control and Prevention) Lymen taudin sivulle, jolla väitetään: ”Lymen tauti on yleisin vektorivälitteinen tauti Yhdysvalloissa. Lymen taudin aiheuttaa Borrelia burgdorferi bakteeri ja harvoin Borrelia mayonii. Se tarttuu ihmisiin tartunnan saaneiden mustajalkaisten punkkien pureman kautta.” Lainauksia ei ole annettu, vain huomautus sivun lopussa, jossa mainitaan ”sisältölähde” CDC:n ”National Center for Emerging and Zoonotic Infectious Diseases, Division of Vector-Borne Diseases – Uusien ja zoonoottisten tartuntatautien kansallinen keskus, vektorivälitteisten tautien osasto”, mutta linkki ei myöskään tarjoa erityisiä lainauksia.
MIKÄ ON ”LYMEN TAUTI”?
Ennen kuin ryhdymme etsimään tieteellistä näyttöä Lymen taudin väitetystä aiheuttajasta, meidän pitäisi ensin tutkia, miten tauti määritellään. Ja tässä koko asia muuttuu tieteellisesti pois tolaltaan. CDC toteaa, että varhaiset merkit ja oireet voivat olla ”kuume, vilunväristykset, päänsärky, väsymys, lihas- ja nivelkivut sekä turvonneet imusolmukkeet”.
Wikipediassa se on vielä pahempaa, Lymen taudin kirjauksessa todetaan: ”Lymen tauti voi vaikuttaa useisiin kehon järjestelmiin ja aiheuttaa monenlaisia oireita. Kaikilla Lymen taudista kärsivillä ei ole kaikkia oireita, ja monet oireista eivät ole Lymen taudille ominaisia, mutta niitä voi esiintyä myös muiden sairauksien yhteydessä.” Tämä on farssi, koska diagnoosin oletetaan perustuvan punkkialtistuksen historiaan (ei edes vahvistettuun puremaan) ja oireisiin – mutta nämä oireet voivat olla melkein mitä tahansa.
Entä erythema migrans, kuuluisa ihottuma, jonka sanotaan liittyvän erityisesti Lymen tautiin? Jälleen kerran, tämä ei ole erityinen ihottuma, ja CDC:llä on jopa sivu nimeltä ’The Many Forms of Lyme Disease Rashes – Lymen taudin ihottuman monet muodot’. Tämä sivu viittaa siihen, että ihottuma voi olla heikkoa, siinä voi olla paksuuntumista ja se voi esiintyä eri muodoissa ja väreissä, kun taas muut erottamattomat ihottumat voidaan jättää huomiotta erythema migransiksi, koska ne luokitellaan ”allergisiksi reaktioksi” vaurioille, kuten hyönteisten puremille ja lääkkeille. Tässä vaiheessa saamme todennäköisesti jotkut lääkärit protestoimaan siitä, että he tuntevat Lymen taudin sen nähdessään. Mutta mihin he tarkalleen ottaen viittaavat? Heidän olisi myös laadittava omat diagnostiset kriteerinsä.
MIKÄ ”PATOGEENI”?
Mitä tulee väitettyyn taudinaiheuttajaan, voimme tutustua vuonna 2021 julkaistuun Lymen taudin ”suureen kirjaan” nimeltä ’Lyme Disease and Relapsing Fever Spirochetes – Lymen tauti ja toisintokuumeen spirokeetat’. Erityisesti luvussa 13, jonka otsikko on ’Lymen taudin patogeneesi’, todetaan seuraavaa:
”Lymen tauti tunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1976, kun Old Lymessä, CT tunnistettiin joukko nuorten niveltulehdustapauksia. Monet näistä potilaista ilmoittivat myös ihon ihovaurioita, jotka olivat samanlaisia kuin Euroopassa raportoidut, jotka aiemmin liittyivät punkkien puremiin. Epäiltiin vahvasti, että tartunnanaiheuttaja oli molempien tapausten taustalla Old Lymessä, CT:ssä ja Euroopassa, mutta vasta vuonna 1982 Ixodes-punkeista löydettyä spirokeettaa ehdotettiin syyksi (Burgdorfer et al., 1982). Tämän Borrelia burgdorferi nimisen bakteerin rooli Lymen taudin aiheuttajana vakiintui nopeasti, kun bakteeri saatiin talteen potilaista sekä väli-isännistä, kuten metsäpeurahiirusta.”
Burgdorferin ynnä muiden yksittäinen listattu lainaus on vuoden 1982 tutkielma, jonka otsikko on ’Lyme Disease — A Tick-Borne Spirochetosis? – Lymen tauti — puutiaisten levittämä spiroketoosi?’ (Huomaa kysymysmerkki otsikon lopussa.) Tutkielmassa kuvataan, kuinka tutkijat keräsivät satakaksikymmentäkuusi punkkia Shelter Island -saarelta New Yorkista vuonna 1981 ja havaitsivat, että 61 prosentilla niistä oli spirokeetta (eräänlainen bakteeri) niiden suolistossa. Tämän perusteella kirjoittajat päättelivät perusteettomasti: ”Infektion aste vaihteli: jotkut punkit sisälsivät vain muutaman spirokeetan, toiset suuria määriä.”
Bakteerien löytäminen suolistojärjestelmästä ei ole todiste infektiosta. Meillä on biljoonia mikrobeja suolistossamme, ja kuten kaikilla eläimillä, mikrobeja tarvitaan elinprosesseihimme. Joka tapauksessa on järjetöntä väittää, että punkkien suolistosta löydetyt mikrobit olisivat Lymen taudin aiheuttaja. Jotta pureman kautta leviämisen perusteet olisivat vielä heikompia, tutkielman kirjoittajat myönsivät: ”Mikään muu kudos, mukaan lukien sylkirauhaset, ei sisältänyt spirokeetteja.”
Samassa tutkielmassa Burgdorfer ja hänen kanssakirjoittajansa kuvasivat tutkimusta, jossa he antoivat noin kolmensadan punkin käyttää ravintonaan kahdeksaa Uuden-Seelannin valkoista kania. Tämä oli kontrolloimaton koe – yksinkertaisesti havainnointitutkimus – ennemmin kuin kokeellinen, mikä pystyy testaamaan heidän hypoteesiaan riippumattomalla muuttujalla. Jos he väittivät, että Borrelia aiheutti Lymen taudin, tällöin joidenkin kanien olisi pitänyt tulla bakteerien ja ”tartunnan saaneiden” punkkien puremaksi ja muita kaneja olisi pitänyt purra bakteereja kantamattomat punkit. Ei ole yllättävää, että lähes neljänkymmenen punkin purenta per kani, kiinnitettyinä metallikapseleissa kanien ajeltuihin vatsoihin, aiheutti joillekin niistä ihottumia. Huolimatta siitä, että kanien verta testattiin päivittäin ja ihobiopsiat otettiin, he löysivät Borrelia-bakteereja tasan nolla. Tosiasia oli, että he eivät pystyneet osoittamaan tartuntaa, puhumattakaan bakteerien kyvystä aiheuttaa sairauksia.
“VASTA-AINEET” JA LISÄÄ PSEUDOTIEDETTÄ
Voimme pysähtyä tähän hetkeksi korostaaksemme sitä tosiasiaa, että ei ole juuri todisteita siitä, että Borrelia-lajit aiheuttaisivat Lymen tautia, ja kuitenkin tämän vuoden 1982 julkaisun oletetaan olevan yksi tutkimuksista – ellei perustavanlaatuisin – tapausta varten. Se on esimerkki bakteeriteoreetikkojen epätoivosta saada luonto sopimaan heidän malliinsa, kun tiede ei tue sitä – itse asiassa voimme nähdä, että he kiistivät itsensä. Joten, miten ihmeessä tämä perustavanlaatuinen tutkielma on hyväksytty ”todisteeksi” tähän päivään asti?
Kokeidensa ilmiselvän epäonnistumisen vuoksi tutkijat turvautuivat vasta-ainetutkimukseen. Vasta-aineet luotiin käyttämällä määritystä, joka reagoi punkkinäyteseoksen sisältämään antigeeniin. He raportoivat, että vasta-ainetta oli kaikissa kaneissa, jotka olivat altistuneet punkeille, vaikka muistakaa, että he puhuvat tässä tiitteristä tai konsentraatiosta – proteiinia on voinut olla myös kaneissa, jotka eivät olleet altistuneet punkeille, mutta he asettavat ”positiivisen” raja-arvoksi 1:20 laimennoksen. Sitten he testasivat verta yhdeksältä potilaalta, joilla oli kliinisesti ”diagnosoitu” Lymen tauti – mikä johtaa meidät suoraan takaisin ongelmaan eli mitä tämä edes tarkoittaa? Joka tapauksessa he ilmoittivat, että vasta-ainetta löydettiin korkeammilla tasoilla näillä ihmisillä kuin ihmisillä, joilla ei ollut Lymen taudin diagnoosia.
On tämän artikkelin ulkopuolella sukeltaa vasta-aineiden syvempiin ongelmiin, kuten niiden spesifisyyteen ja niiden havaitsemisen merkityksellisyyteen monimutkaisessa organismissa. Voit katsoa videosarjani ’The Yin & Yang of HIV’ tai lukea kirjan Virus Mania saadaksesi tietoa skandaalisista väitteistä, joita lääketieteelliset laitokset ovat esittäneet koskien näitä kyseenalaisia laboratoriotutkimuksia. Riittää, kun sanotaan, että ne eivät ole todiste patogeenista, ja voimme vain sanoa, että ”vasta-aineiksi” kutsuttujen proteiinien ilmeinen esiintyminen suurempina määrinä voi olla merkki kudostulehduksesta ja -vauriosta (tai paranemisyrityksistä).
Bakteeriteoreetikot ovat syyllistyneet jatkuvaan rikokseen väittäessään, että vasta-aineet liittyvät ”patogeenille” altistumiseen tai ”immuniteettiin”. He turvautuvat tähän temppuun, koska he eivät voi täyttää Kochin postulaatteja tai tarjota vaadittua perustavaa näyttöä tieteellisellä metodilla. Ollakseni reilu, vuoden 1982 tutkielman kirjoittajat käyttivät sanaa ”saattaa” todetessaan, että heidän ”havainnot viittaavat siihen, että treponeman kaltainen organismi . . . saattaa olla osallisena Lymen taudin etiologiassa”. Mutta tämä on tutkielma, jonka 750-sivuinen Lymen tautia käsittelevä teos tarjoaa todisteeksi siitä, että Borrelia-bakteerit aiheuttavat Lymen tautia – ja melkein kaikki lääketeollisuuden papukaijat toistavat vilpillistä väitettä.
KOCHIN POSTULAATIT EPÄONNISTUVAT
Teoksessa ’Lyme Disease and Relapsing Fever Spirochetes – Lymen tauti ja toisintokuumeen spirokeetat’, luku 24 (’Lyme Disease in Humans – Lymen tauti ihmisillä’) uskaltautuu toteamaan, että ”Lymen tauti on ilmaantuvan tartuntataudin prototyyppi” – ilmeisesti ”ilmaantumassa” vain bakteeriteoreetikkojen mielestä, ei luonnosta. Kirjoittajat väittävät: ”Sen etiologisen tekijän, Borrelia burgdorferin, eristäminen ihmisistä vuonna 1983 päätti intensiivisen taudinaiheuttajan metsästyksen, joka oli vain vähän aikaa sitten viljelty mustajalkaisesta (peura)punkista.” Tässä he lainaavat toista keskeistä tutkielmaa, jonka otsikko on ’Spirochetes isolated from the blood of two patients with Lyme disease – Kahden Lymen tautia sairastavan potilaan verestä eristettyjä spirokeetteja’, joka julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä vuonna 1983. Otsikko kuulostaa vaikuttavalta, kunnes luet, että he: ”Eristivät spirokeetat verestä kahdesta 36:sta potilaasta Long Islandilla ja Westchesterin piirikunnassa New Yorkissa, joilla oli Lymen tautiin viittaavia merkkejä ja oireita.” Kahdella 36:sta potilaasta ”ajateltiin olevan Lymen tauti”, mikä tarkoittaa, että 34:llä 36:sta ei ollut havaittavissa olevia bakteereita! Tutkielman looginen voimistelu on uskomatonta; he jopa ehdottivat, että tämä tulos ”antaa tähän mennessä suorimman todisteen heidän [spirokeettien] etiologisesta roolista tässä taudissa”.
Ja kuinka he sovittivat kauheat tilastolliset löydöksensä bakteeriteorian kanssa? Väittäen, ilman minkäänlaista näyttöä, että ”eristysten alhaisen tiheyden vuoksi (2 potilasta 36:sta), spiroketemia on todennäköisesti lyhytaikainen ja vähäinen tässä terveydentilassa”. Tässä he ovat askeleen päässä virologeista, jotka väittävät, että vaikka mikrobit aiheuttavat tuhoa kehossa, mikrobeja ei löydy mistään. Kirsikka kakun päälle tulee, kun vuoden 1983 tutkielman kirjoittajat väittävät oudosti, että heidän tutkielmansa tarkoittaa, että ”kolme neljästä Kochin postulaatista, joilla vahvistetaan spirokeetan rooli Lymen taudin aiheuttajana, on suurelta osin täytetty”.
Täydellistä hölynpölyä – yhtäkään Kochin postulaateista ei ollut täytetty, kuten näiden perustavanlaatuisten tutkielmien analyysi paljastaa.
SIIRRYTÄÄN ETEENPÄIN ALLOPAATTISESTA LÄÄKETIETEESTÄ
Viimeinen huomioitava näkökohta on yleinen väite, että antibiootit ovat hyödyllisiä taudin hoidossa. Jos tämä olisi totta, se ei voi johtua mistään antimikrobisesta vaikutuksesta, koska kuten olemme juuri nähneet, ei ole todisteita siitä, että mikään tästä olisi bakteerien aiheuttamaa. Kuitenkin jopa valtavirran lääkärit myöntävät, että heillä ei ole vankkaa näyttöä antibioottien tehokkuudesta. Jos katsomme artikkelia nimeltä ’Diagnosis and Management of Lyme Disease – Lymen taudin diagnoosi ja hoito’ lehdessä American Family Physician, siinä todetaan, että ”doksisykliini on tehokas varhaisen Lymen taudin hoidossa”, mutta sen jälkeen luetellaan todisteiden arvosanaksi alhainen ”C”, mikä vastaa seuraavaa: ”Konsensus, sairauslähtöinen näyttö, tavanomainen käytäntö, asiantuntijalausunto tai tapaussarja”. Toisin sanoen, ei tieteellisen metodin kautta vahvistettu.
Työskenneltyäni järjestelmässä kaksi vuosikymmentä, tiedän, että lääkärit toivovat, että yksi heidän reseptilääkkeistään on taikaluoti. Valitettavasti tämä toivo johtuu kroonisesti juurtuneesta ja väärästä uskosta bakteeriteoriaan ja lääkkeisiin. On myös muita tekijöitä – Roman Bystrianykin, Dissolving Illusions kanssakirjoittajan tuore video ”lääketieteellisestä itsepetoksesta” tiivistää ilmiön.
Meillä on tässä arvoitus, koska termi ”Lymen tauti” on niin tunnettu, että useimmille ihmisille se näyttää olevan totta. Termi pitäisi kuitenkin siirtää pseudotieteen arkistoon. Ja ”maaston” kannattajina meidän tulee olla varovaisia joutumasta mukaan keskusteluihin, joiden linja on: ”Mikä aiheuttaa Lymen tautia, ellei bakteeri-infektio punkin puremien kautta?” Sitä ei voida diagnosoida, koska merkit ja oireet ovat epäspesifisiä, mikrobiologia on epäspesifistä ja niin sanotut ”testit” (veren vasta-aineet) ovat epäspesifisiä. Olen kuullut tohtori Tom Cowanin sanovan, että potilaan leimaaminen ”Lymen tautia sairastavaksi” on täysin hyödytöntä, ja olen täysin samaa mieltä, koska se on mitä tieteellinen kirjallisuus paljastaa. Oireet ja merkit voivat olla todellisia, mutta ”Lymen tautina” tunnettu fiktiivinen sepustus on allopaattisen bakteeriteorian peitetarina. Meidän on hylättävä nimike ja otettava huomioon jokaisen yksilön tilanne. Keskittyminen siihen, onko heitä purrut punkki viime kuukausina, ei todennäköisesti anna vastausta terveyden palauttamiseen.
Jokainen tapaus on erilainen, ja erilaiset oireet ja merkit ovat ilmentymiä kehon yrityksistä parantaa itseään. Vastaukset löytyvät käsittelemällä sellaisia tekijöitä kuin ympäristömyrkkyjä ja ruokavaliovirheitä. Ja on huomautettava, että meillä ei ole farmaseuttisia puutteita, joten sekään ei ole vastaus.
Jokin aika sitten siirryin pois lääketieteellisestä mallista, joka koskee väitettyjä tiettyjä sairauskokonaisuuksia ymmärryksellä, että keholla vain on erilaisia sairauksia. Kehon kunnon tulee olla täydellinen, ja tämä voidaan saavuttaa jättämällä huomiotta pelkokertomukset ja keskittymällä oikeaan elämään sekä oikeaan ajatteluun. Näitä periaatteita käsitellään yksityiskohtaisesti kirjassa Terrain Therapy sekä viikoittaisessa sisällössäni ja Weston A. Price Foundation -säätiön kautta.
Artikkelin on kirjoittanut Samantha Bailey ja se on alunperin julkaistu Weston A. Price Foundation -säätiön Wise Traditions Winter 2023 julkaisussa (Volume 24 n:o 4) sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Artikkelin löydät myös täältä:
drsambailey.com: The Lyme Disease Lie
