3Nykyinen teoria väittää, että ihmiskunnan salaiset hallitsijat ovat muukalaisten reptiliaanirotu. Tunnetuin versio tästä näkemyksestä tulee brittiläiseltä kirjailijalta David Ickeltä. (Katso Donald Tysonin ”Reptilians ’R Us”, New Dawn erikoisnumero Vol. 9 No. 2).
On aivan liian helppoa uskoa, että ihmiskunnan nykyiset johtajat toimivat matelija-aivoista vailla kykyä rakkauteen, myötätuntoon tai oikeudenmukaisuuteen. Mutta muukalaisten rotu? Mikä tekee matelijoista muukalaisia? He ovat olleet tällä planeetalla yli 300 miljoonaa vuotta.
Sitten kohtaamme häiritsevän mahdollisuuden, ettei ole mitään vähemmän muukalaista kuin tämä reptiliaani-impulssi. Itse asiassa se on mitä todennäköisimmin maan ja maallisen evoluution tuote. Saatamme sitten kääntyä ympäri ja kysyä, ovatko ne itse asiassa korkeammat, epäitsekkäämmät motivaation tyypit, jotka ovat implantteja muukalaisten maailmasta.
Visionäärinen kirjailija Philip K. Dick uskoi jotain tällaista. Hänelle ”Kuolematon” tai ”plasmaatti”, kuten hän sitä kutsui, on impulssi, joka tulee maailmamme ulkopuolelta, mutta joka voi liittyä ihmisolentoon luodakseen homoplasmaatin, jossa kuolevainen ihminen liitetään pysyvästi kuolemattomaan. The Divine Invasion (suom. Jumalan pojan paluu), yhden Dickin romaanin nimi, viittaa tähän mahdollisuuteen.
Tämä pohdiskelu saa meidät tarkastelemaan vahvaa ajatusta, joka tulee esoterismin maailmasta: että, aivan kuten on olemassa näkyviä hierarkioita, jotka pyrkivät säilyttämään oman valtansa, on olemassa muita, näkymättömiä hierarkioita, jotka siirtävät (tai yrittävät siirtää) ihmisrotua kohti korkeampia ja puhtaampia tiloja.
Yksi tämän opin kiehtovimmista versioista on ajatus Maailman Herrasta, ihmiskuntaa hallitsevasta näkymättömän, mutta hyväntahtoisen hierarkian johtajasta. Hallintaa vain tietyssä mielessä, koska mikään hierarkia, joka oli täysin nykyistä ihmiskuntaa hallitseva, ei mitenkään voinut olla hyväntahtoinen. Maailman Herran ajatus sisältää siis toisenkin puolen: tämä pyhä hierarkia on syistä, jotka eivät ole hirveän selkeitä, suljettu ja piilotettu ihmiskunnan enemmistöltä. Kuten tietysti olisi hänen valtakuntansa – jos sitä ylipäätään on olemassa maallisin termein.
Tämä ajatus näyttää olleen olemassa Aasiassa pitkään, mutta se tuli koulutetun lännen tietoon vasta 1800-luvulla, ensin ranskalaiselta juristilta Louis Jacolliotilta, joka oli toiminut tuomarina Etelä-Intiassa ja kerännyt paikallishistoriaa siellä ollessaan. Vuonna 1873 ilmestyneessä kirjassaan Les fils du Dieu (”Jumalan pojat”) hän mainitsee legendan ”Asgarthasta, auringon kaupungista, Brahmatman pääkaupungista, brahmanisen voiman kotipaikasta, Theban, Babylonin ja Niniven esi-isästä, vedenpaisumusten aikojen Roomasta”, jonka tuhosi Kshatriyan (soturikastin) kapina noin 5000 eaa.
MAANALAINEN AGARTHA
Ranskalainen okkultisti Alexandre Saint-Yves d’Alveydre toi idean tästä salaperäisestä valtakunnasta mystikkojen ja esoteerikoiden tietoon. Kirjassaan Mission de l’Inde (”Intian missio”) hän puhui Agarthan kaupungista (jonka nimi sanskritiksi Saint-Yvesin mukaan merkitsi ”väkivallan ulottumattomissa”) ja joka edelleen on olemassa sijaiten jossakin määrittelemättömässä Keski-Aasian paikassa sekä ”maan pinnalla että sen syvyyksissä”.
Saint-Yvesille Agartha oli todellinen ja käsin kosketeltava kaupunki, piilotettu, mutta teoriassa löydettävissä. Hän vihjasikin, että osa hänen kirjansa kirjoittamisen motiiveista oli se, että ”tietyt voimat keskinäisessä kilpailussaan koko Aasiassa” olivat pakosta löytämässä sen ja yrittämässä tunkeutua sinne. Hän viittasi Iso-Britanniaan ja Venäjään, jotka osallistuivat tuolloin ”suureen peliin” Keski-Aasian hallitsemiseksi. Paljastamalla sen olemassaolon Saint-Yves uskoi, että hän varoitti siirtomaavaltoja jättämään Agarthan rauhaan – oman etunsa vuoksi.
Saint-Yvesin kirja julkaistiin vuonna 1886, mutta ennenaikaisesti. Epäselvistä syistä hän oli vetänyt pois ja polttanut melkein koko painoksen. Vain yksi tai kaksi hajakopiota säilyi, mikä mahdollisti kirjan täyden julkaisemisen vuonna 1910, vuosi hänen kuolemansa jälkeen.
Mission de l’Inde – julkaistu englanniksi otsikolla The Kingdom of Agarttha – on lyhyt mutta suurenmoinen teos, joka puoltaa ajatusta Agarthan ”suvereenista paavista” – Brahmatmasta. Julkaisun jälkeen se herätti paljon huomiota ranskalaisissa okkultistisissa piireissä.
Vuonna 1924 ilmestyi toinen kirja: Ferdinand Ossendowskin muistelma nimeltään Beasts, Men and Gods. Ossendowski oli ollut valkoinen upseeri Venäjän sisällissodassa. Kun valkoiset hävisivät, hänen täytyi paeta Siperian ja Mongolian halki. Suuri osa kirjasta on kuvausta näistä seikkailuista, mutta viimeiset luvut on omistettu joillekin legendoille, jotka Ossendowski sanoi kuulleensa matkan varrella. Yksi oli maanalaisesta maasta nimeltä ”Agarthi”. Ossendowskin mukaan yksi lama sanoi hänelle:
Yli kuusikymmentätuhatta vuotta sitten pyhä mies [sic] katosi kokonaisen ihmisheimon kanssa maan alle eikä enää koskaan ilmestynyt maan pinnalle. Monet ihmiset ovat kuitenkin sen jälkeen vierailleet tässä valtakunnassa, Sakkia Mouni [historiallinen Buddha], Undur Gheghen, Paspa, Khan Baber ja muut. Kukaan ei tiedä missä tämä paikka on. Yksi sanoo Afganistan, toiset Intia. Kaikki ihmiset siellä on suojattu pahaa vastaan, eikä rikoksia ole olemassa sen piirissä. Tiede on siellä kehittynyt maltillisesti, eikä mikään ole uhattuna tuholla. Maanalaiset ihmiset ovat saavuttaneet korkeimman tiedon. Nyt se on suuri valtakunta, miljoonia ihmisiä, joiden hallitsijana on Maailman kuningas. Hän tuntee kaikki maailman voimat ja lukee kaikkia ihmiskunnan sieluja ja heidän kohtalonsa suurta kirjaa. Näkymättömästi hän hallitsee kahdeksaa sataa miljoonaa ihmistä maan pinnalla ja he toteuttavat hänen jokaisen käskynsä.
Ossendowski raportoi myös profetiasta, jonka Maailman kuninkaan väitettiin esittäneen talvella 1890. Hän ennusti viidenkymmenen vuoden verenvuodatusta.
Sitten lähetän kansan, nyt tuntemattoman, joka repii pois hulluuden ja paheen rikkaruohot vahvalla kädellä ja johdattaa ne, jotka edelleen pysyvät uskollisina ihmisen hengelle taistelussa pahaa vastaan. He löytävät uuden elämän kansojen kuoleman puhdistamana maan päälle. Viidentenäkymmenentenä vuonna ilmestyy vain kolme suurta valtakuntaa, jotka ovat onnellisesti olemassa seitsemänkymmentäyksi vuotta. Sen jälkeen tulee 18 vuotta sotaa ja tuhoa. Sitten Aghartin kansat nousevat maanalaisista luolistaan maan pinnalle.
On houkuttelevaa, vaikkakin tietysti täysin spekulatiivista, yhdistää ”viidenkymmenen vuoden verenvuodatus” kahteen maailmansotaan, jota seuraa suhteellisen rauhan aika kolmen suuren valtion (Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina?) alaisuudessa seitsemänkymmentäyksi vuotta. Jos aloitat nämä seitsemänkymmentäyksi vuotta toisen maailmansodan lopusta vuonna 1945, se vie meidät vuoteen 2016. Tämän laskelman mukaan Aghartin kansa tulee esiin vuonna 2034. Siitä lähtien, kun vuosi 2012 tuli ja meni, meillä ei ole ollut uusia päivämääriä lähestyvälle ajan lopulle, joten ne, jotka tarvitsevat sellaista, saattavat haluta harkita tätä mahdollisuutena.
Ossendowskin kirjasta tuli bestseller ja se kiinnitti lisää huomiota Agarthan ja Maailman Herran ideaan. Paljon on keskusteltu siitä, lainasiko Ossendowski legendojaan Saint-Yvesiltä. Ne, jotka väittävät hänen näin tehneen, osoittavat yhtäläisyyksiä jopa pinnallisissa yksityiskohdissa näiden kahden välillä. Yhteyden kieltäjiin kuului Ossendowski itse, joka sanoi, ettei ollut koskaan kuullut Saint-Yvesistä tai hänen teorioistaan ennen oman kirjansa julkaisemista.
RENÉ GUÉNON
Eräs Ossendowskia kannattava hahmo oli kuuluisa ranskalainen esoteerikko René Guénon. Vuonna 1927 julkaistussa lyhyessä kirjassa Le roi du monde (”Maailman kuningas”; englanninkielinen nimi on The Lord of the World), Guénon kirjoitti:
Vaikka tietty määrä plagiointia myönnettäisiin, tosiasia on, että Ossendowski esittää useita alkuperäisiä ajatuksia, joita ei varmasti löydy Mission de l’Indesta ja joita hän ei varmasti olisi voinut keksiä kokonaisuudessaan, jos vain siksi, että Ossendowski oli ”niin tietämätön kaikesta, mikä kosketti esoteerista, että hän ei selvästikään kyennyt ymmärtämään niiden todellista merkitystä.”
Guénonin kirja on yllättävä. Tavallisesti hänellä ei ollut muuta kuin halveksuntaa materiaalia kohtaan, joka tuli Saint-Yvesin kaltaisista ranskalaisista okkultistisista piireistä. Tästä syystä hänen tukensa tälle vihittyjen piilotetun valtakunnan ajatukselle saattaa tuntua oudolta. Mutta itse asiassa se sopii hyvin Guénonin maailmankuvaan.
Yksi Guénonin ajattelun lähtökohdista on ajatus, että modernin lännen yhteiskunta ei ole evoluution voitto (hänen halveksima ajatus), vaan pikemminkin heijastus äärimmäisen rappeutuneesta aikakaudesta, jonka hän rinnasti hindujen Kali Yugaan tai Pimeyden aikakauteen. Yksi tämän ajatuksen seuraus on usko, että ihmiskunnalla oli yhteys pyhään keskukseen ja hierarkiaan – esihistoriallisina aikoina – mutta tämä yhteys on hämärtynyt ja kadonnut kaikkiin käytännön tarkoituksiin.
Näin ollen Guénonille oli luonnollista pitää kiinni kätketyn, pyhän valtakunnan ajatuksesta. ”Tämä ’Pyhä maa’, jota puolustavat vartijat, jotka pitävät sen piilossa epäpyhältä näkemykseltä samalla tietyn ulkoisen viestinnän varmistaen, on kaikin tavoin saavuttamaton ja näkymätön kaikille paitsi niille, joilla on tarvittavat pätevyydet maahantuloon”, hän kirjoitti.
Onko tämä pyhä maa olemassa fyysisesti vai onko se olemassa vain symbolisessa mielessä? Guénon vastasi:
Yksinkertainen vastaus on, että sekä maantieteellisillä että historiallisilla tosiasioilla on symbolinen paikkansapitävyys, joka ei millään tavalla heikennä niiden tosiasiallisuutta, mutta itse asiassa, tämän todellisuuden lisäksi, antaa niille korkeamman merkityksen.
Le roi du monde on lyhyt, mutta hieman hajanainen kirja, joka sisältää lukuja niinkin erilaisista aiheista kuin Graalin malja, Melkisedekin salaperäinen raamatullinen hahmo ja kabbalistisen legendan enkeli Metatron. Sen näkemykset voidaan hahmotella seuraavasti:
On olemassa salainen Maailman Herra, joka tunnetaan nimellä Brahmatma, joka voidaan mahdollisesti samaistaa sekä Metatronin että Melkisedekin kanssa. Tämän mahtimiehen, joka tunnetaan myös nimellä Brahmatma, alla on kaksi hahmoa, Mahatma ja Mahanga, jotka edustavat vastaavasti papillista ja kuninkaallista toimintaa. Asuinpaikkaa, josta Brahmatma hallitsee, kutsuttiin Paradesaksi ennen Kali Yugan tuloa noin 3000 eaa. (nimi oli Guénonin mukaan sanamme ”paratiisi” lähde) ja sitä kutsutaan nykyään Agarthaksi. Tätä ”Ylimmäistä keskustaa” edustavat useilla maantieteellisillä alueilla pyhät kaupungit, mukaan lukien Jerusalem ja Rooma, mutta mikään näistä ei ole itse ”keskus”.
”Agartha”, Guénon kirjoittaa, ”ei aina ollut maan alla, eikä tule aina sellaisena olemaan.” Tästä johtuu ennustus, että Agarthan ihmiset palaavat pintaan jossain vaiheessa (mahdollisesti lähitulevaisuudessa). Guénonille tämä symboloi Kali Yugan loppua, syklin pimeää vaihetta, jossa nyt elämme. Toistaiseksi Agartha on kuitenkin piilossa ja peitetettynä.
Jotkut itämaisiin perinteisiin perehtyneet näkevät samankaltaisuuden Agarthan ja Tiibetin buddhalaisesta perinteestä tunnetun Shambhalan valtakunnan välillä. Myös Shambhala on piilotettu, saavuttamaton; sitä kuvataan joskus todelliseksi paikaksi, joskus melkein mielentilaksi. Yksi ero on kuitenkin se, että Shambhala nähdään (mahdollisesti) maanpäällisenä kaupunkina eikä maanalaisena. (Katso oheinen artikkeli sivulla 66 saadaksesi selityksen Shambhalasta.)
Tämä tosiasia sai italialaisen kirjailijan nimeltä Marco Baistrocchi julkaisemaan useita artikkeleita Politica Romana -nimisessä aikakauslehdessä vuosina 1995–1997. Baistrocchi väitti, että totuus Agarthasta oli aivan erilainen: Saint-Yves ja Jacolliot olivat lainanneet idean Agarthasta brittikirjailija Sir Edward Bulwer-Lyttonin romaanista. Nimeltään The Coming Race (suom. Vril: Tuleva rotu) ja vuonna 1871 julkaistuna, se puhui maanalaisesta rodusta, joka oli taitanut okkulttisen elämänvoiman, joka tunnetaan nimellä Vril.
Baistrocchin mukaan Guénon nappasi kiinni tähän ajatukseen maanalaisesta rodusta melko monimutkaisista syistä. Pääasiassa hän halusi estää länsimaisia etsijöitä ottamasta yhteyttä aitoihin aasialaisen henkisyyden lähteisiin. Sen sijaan hän halusi kanavoida ne kohti länsimaisia muotoja – ensin eräänlaista keskiaikaisten linjojen mukaista aloitteellista katolilaisuutta, ja sen jälkeen, kun se ei selvästikään ollut tapahtumassa, kohti islamia. (Guénon kääntyi islamiin noin 1912 ja muutti Kairoon vuonna 1930; hän asui siellä loppuelämänsä.) Guénon seurasi siten Saint-Yvesiä yrittäessään estää ”eurooppalaisia palauttamasta yhteyttä todelliseen ja aitoon aasialaiseen maailmaan ja ennen kaikkea Kalachakra-oppiin, josta Shambhalan myytti juontaa juurensa”, kirjoittaa Baistrocchi. ”Oppilaidensa avulla, jotka jatkoivat hänen teoksensa edistämistä, Saint-Yves onnistui kääntämään sivuun uteliaisuuden ja kiinnostuksen indotiibetiläistä maailmaa kohtaan, jota [H.P.] Blavatsky ja Teosofinen Seura olivat kaikista rajoituksistaan huolimatta edistäneet.”
Argumenttia juonineen ja vastajuonineen, kuten Umberto Econ kömpelössä romaanissa Foucaultin heiluri, voi olla vaikea seurata. Varmasti Guénonin asenne maailman uskontoihin on monimutkainen. Hän pitää kristinuskoa rappeutuneena uskoen, että sen yhteydet esoteeriseen perinteiseen keskustaan katkesivat myöhään keskiajalla. Lännessä vain hyvin pienet ja hämäräperäiset jäseneksi vihittyjen sukuperät säilyttävät jonkinlaisen vaikutelman tästä kristinuskon perinteestä. Uskonto, jota hän arvostaa ennen kaikkea, on hindulaisuus. Suurin osa hänen metafyysisestä teoriastaan on johdettu hindulaisesta ajattelusta tavalla tai toisella. Guénon kirjoittaa melko vähän islamista.
Toisaalta on totta, että Guénonin vaikutus teki monista hänen seuraajistaan muslimeja – Baistrocchin mukaan tuhoisin seurauksin:
Kun hengelliset energiat ammennettiin tyhjiin Euroopasta, [modernin maailman] kriisiä on välillisesti kiihdytetty ja uusiutuminen on estetty. Samaan aikaan islam on vahvistunut, ja siinä kasvaa päivä päivältä yhä jäykempi, anti-hengellisempi ja perinteisten vastainen fundamentalismi.
Tämä väite voi olla äärimmäinen, mutta näyttää siltä, että Guénonin vaikutus on ollut vahvempi muslimimaailmassa ja se on saattanut ruokkia islamin fundamentalistisia suuntauksia. Mark Sedgwickin kirja Against the Modern World käsittelee tätä kysymystä jonkin verran yksityiskohtaisesti. Ei-akateemisesta näkökulmasta Jean-Marc Allemandin outo kirja René Guénon et les sept tours du diable (René Guénon ja paholaisen seitsemän tornia) tutkii aikamme ”vasta-aloitteisia” eli pirullisia elementtejä ja sijoittaa niiden keskukset esimerkiksi Syyriaan, Sudaniin ja Irakiin. (Tätä kirjaa ei ole käännetty englanniksi, ja sen ranskankielinen painos on loppunut. Saat kartan näistä keskuksista ranskalaisesta Les chroniques de Rorschach -blogista.)
C.W. LEADBEATER, ALICE BAILEY & KRISTUS
Palatakseni tarinamme pääjuoneen, matkailijat, jotka ottivat yhteyttä Tiibetiin 1900-luvun alussa (jolloin se oli vielä harvinaista), hämmästyivät okkultistisesta kirjallisuudesta tuntemansa Agarthan ja selvästi ei-maanalaisen Shambhala valtakunnan, josta he kuulivat matkoillaan, välisistä yhtäläisyyksistä. Mutta he eivät löytäneet tarinoita maanalaisesta valtakunnasta. Ranskalainen tutkimusmatkailija Alexandra David-Neel kertoi kysyneensä 13. Dalai Lamalta (nykyisen virassa olevan edeltäjä) tästä legendasta. Hän vastasi: ”Pidätkö meitä myyrinä?” Toinen korkea tiibetiläinen auktoriteetti, Panchen Lama, sanoi hänelle: ”Tiedät, että koneiden valmistamisen ja sen kaltaisten asioiden lisäksi länsimaalaiset eivät ole kovin älykkäitä, mutta en koskaan uskonut, että he olisivat voineet olla tarpeeksi tyhmiä kuvitellakseen sellaisia asioita.”
Agartha saattaa vääristetyllä tavalla heijastaa todellista tiibetiläistä legendaa Shambhalasta. Jos Guénonin tavoitteena olisi ollut ohjata länsimaalaisia pois siitä – mitä epäilen suuresti – hän epäonnistui surkeasti, suurelta osin siksi, että todellinen legenda Shambhalasta, keskeistä Tiibetin buddhalaisuudelle, on tullut niin tunnetuksi lännessä.
Tämän tiibetiläisen tiedon välittömän infuusion seurauksena Agarthan legenda on haalistunut taustalle. Mutta Maailman Herran teema jatkuu. Sitä esitti eri linjoilla brittiläinen teosofi C.W. Leadbeater. Leadbeater kirjoitti vuonna 1925:
Maailmaamme hallitsee henkinen kuningas – yksi Liekin valtiaista, joka tuli kauan sitten Venuksesta. Hindut kutsuvat häntä Sanat Kumaraksi, viimeinen sana on arvonimi, joka tarkoittaa prinssiä tai hallitsijaa. Muut hänelle annetut nimet ovat Yksi Initiaattori, Yksi ilman toista, Kuudentoista kesän ikuinen nuoruus; ja usein me puhumme hänestä Maailman Herrana. Hän on Korkein Hallitsija; hänen kädessään ja hänen todellisen auran sisällä on koko tämä planeetta…
Mielessään hän pitää koko kehityssuunnitelmaa jollain korkealla tasolla, josta emme tiedä mitään; hän on koko maailmankonetta ohjaava Voima, jumalallisen tahdon kehollistuma tällä planeetalla… Hänen tietoisuutensa on luonteeltaan niin laaja, että se käsittää kerralla kaiken elämän maapallollamme.
Maailman Herra, Leadbeater lisäsi, on veljeskunnan pää, joka on kokoelma henkilöitä, jotka ovat ainakin jossain määrin heränneet ja työskentelevät edistääkseen ihmiskunnan kollektiivista kehitystä. Leadbeaterin kuvaama adeptien hierarkia on erittäin monimutkainen. Mutta esimerkiksi Sanat Kumara, Maailman Herra, on ihmisrodun hallitsijoiden kolminaisuuden pää yhdessä ”Lordi Buddhan” ja ”Maha Chohanin” kanssa.
Ajatusta Maailman Herrasta kehitti edelleen brittiläinen esoteerikko Alice Bailey, joka aloitti teosofina, mutta katkaisi suhteensa Teosofisen Seuran kanssa vuonna 1920, koska seuran johtajat eivät hyväksyneet materiaalia, jonka hän väitetysti kanavoi tiibetiläiseltä mestarilta Djwhal Khulilta (lausutaan ” jwal kuul”).
Bailey ennustaa Kristuksen uudelleen ilmestymisen. Alun perin teosofia, kaikkien näiden opetusten lähde, ei painottanut paljon Kristuksen käsitettä, vaan halusi nähdä ”Christoksen” ”hengellisenä egona” tai korkeampana Itsenä jokaisessa yksilössä. Sekä anglikaaninen pappi Leadbeater että nuoruudessaan aktiivinen evankelisen kristinuskon käännyttäjä Bailey pyrkivät kuitenkin näkemään kristilliset teemat positiivisemmalla tavalla – ja asettivat ne myyttinsä keskipisteeseen.
Baileylle Kristus on hierarkian korkea jäsen. Hän on ”avatar”, jumalallinen sanansaattaja, jonka on määrä palata maan päälle, mutta ei valtavirran kristinuskon hahmottelemalla tavalla. ”Kukaan ei tiedä, missä kansassa Hän tulee; Hän voi esiintyä englantilaisena, venäläisenä, neekerinä, latinalaisena, turkkilaisena, hindulaisena tai minkä tahansa muun kansallisuuden edustajana,” Bailey kirjoitti. Mutta juuri valmistautuminen tähän Kristuksen ilmestymiseen oli hierarkian päätyö hänen aikanaan.
Tätä varten ”valmistellaan hierarkian syntyä ihmisten maailmaan,” Bailey lisäsi. ”Hierarkia on suuntautumassa paljon läheisempään yhteyteen ihmiskunnan kanssa”, ja hierarkian jäsenet ”ovat jo yksitellen ryhtymässä ulkoiseen toimintaan fyysisellä tasolla.”
Tämä ”hierarkian ulkoistaminen”, kuten Bailey sitä kutsui, Kristuksen uudelleen ilmestyminen ja uusi maailmanuskonto, joka syntyy näistä tapahtumista, ovat kaikki ”suunnitelman” edistämiseksi. Hän kirjoitti, että tämä suunnitelma
antaa jokaisen ihmisen saataville kaikki menneet saavutukset ja tiedot, se paljastaa ihmiselle hänen mielensä ja aivonsa todellisen merkityksen, ja tekee hänestä tuon laitteiston mestarin, ja tekee hänestä siksi kaikkialla läsnä olevan ja lopulta avaa oven kaikkitietävyydelle. Tämä suunnitelman seuraava kehitys saa aikaan ihmisessä ymmärryksen – älykkään ja yhteistyökykyisen – jumalallisesta tarkoituksesta.
Baileyn ajatukset puolestaan otti esille skotlantilainen visionääri Benjamin Creme, joka hyväksyessään Leadbeaterin Kristuksen samaistamisen Maitreyaan, buddhalaisuuden tulevaan Buddhaan, ilmoitti vuonna 1975, että Maitreya oli jo inkarnoitunut. Sen jälkeen Creme on väittänyt edelleen, että Maitreya, ”Maailmanopettaja on täällä – ja tarvittu”. Creme on jopa väittänyt Maitreyan esiintyneen amerikkalaisessa televisiossa, mutta milloin ja missä henkilöllisyydessä ei ole määritelty.
PIMEÄT VOIMAT
Jos meitä hallitsee sisäisiltä tasoilta käsin yliluonnollisen viisas ja hyväntahtoinen henkinen hierarkia, miksi maailmaa näyttää niin usein hallitsevan pahuus? Voidaan päätellä, että jokainen, joka oli Maailman Herra sellaisena kuin me sen tunnemme, olisi joku, josta tulisi pysyä erossa.
Vastauksena Bailey sanoi, että on myös ”pimeitä voimia… jotka toimivat rakkauden elävää periaatetta vastaan (hierarkiassa ilmentyneenä)”.
Kuten monet okkulttiset kirjailijat, Bailey maalaa tulkinnanvaraisen kuvan näistä pimeistä voimista. Toisinaan ne näyttävät olevan olennainen osa kosmista järjestystä. ”Pimeät voimat toimivat ilmaisun muotopuolen kanssa”, hän kirjoittaa, mutta lisää sitten, ”ja perustamalla kontrollikeskuksen, joka on kokonaan heidän.” On vaikutelma, että jollain tavalla nämä pimeät voimat ovat välttämättömiä (sillä ”ilmaisun muotopuoli” on välttämätön), mutta jollain muulla tavalla ne edustavat eräänlaista korruptiota ja epätasapainoa.
Joka tapauksessa, jos on olemassa Maailman Herra, jolla on siihen liittyvä hierarkia, täytyy olla myös vastaava pahuuden hierarkia, joka käyttää Baileyn sanoin ”kaaosta, häiriötä, vakiintuneen turvallisuuden puutetta ja siitä johtuvaa pelkoa”. Tämä selittäisi, miksi sisäisillä tasoilla olevien korkeiden olentojen ponnisteluista huolimatta maailma näyttää niin usein menevän pieleen.
Onko uskottavaa uskoa sellaisiin asioihin kuin hierarkia tai hyväntahtoinen Maailman Herra, joka elää eteerisessä valtakunnassa?
Varmasti tuntuu epärealistiselta etsiä mitään, mikä todistaisi tällaisten olentojen ja yhteiskuntien olemassaolon jollain tavalla, joka olisi tyydyttävä esimerkiksi journalistille. Mutta se tosiasia, että nämä legendat jatkuvat ja ovat ilmaantuneet niin monta kertaa niin monissa eri muodoissa, saa ihmisen uskomaan, että me ihmiset ymmärrämme, että muut, suuremmat voimat hallitsevat elämäämme. Ei ole myöskään tyydyttävää olettaa, että nämä ovat vain luonnonvoimia tai poliittisia ja taloudellisia valtoja. On intuitio, kuinka hämärä tahansa, että fyysisen todellisuuden kulissien takana on voimia, jotka muokkaavat tätä todellisuutta. Se, pidätkö tätä mahdollisuutta inspiroivana tai huolestuttavana, voi lopulta olla vain luonteesi, makusi ja pyrkimyksesi kysymys.
Lähteet
Jean-Marc Allemand, René Guénon et les sept tours du diable, Maisnie Tredaniel, 1990.
Alice A. Bailey, Ponder on This, Lucis, 1971
Alice A. Bailey, The Reappearance of the Christ, Lucis, 1948
Marco Baistrocchi, ‘Agarttha: A Guénonian Manipulation?’, Translated by Joscelyn Godwin, Theosophical History: Occasional Papers, vol. 12 (2010)
“Les chroniques de Rorschach” Web site: leschroniquesderorschach.blogspot.com/2014/10/rene-guenon-et-les-sept-tours-du-diable.html; accessed 20 May 2015
Philip K. Dick, “Exegesis: Excerpts,” Tekgnostics Web site: www.tekgnostics.com/PDK.HTM; accessed 6 May 2015
Joscelyn Godwin, Arktos: The Polar Myth in Science, Symbolism, and Nazi Survival, Adventures Unlimited, 1996
Wouter J. Hanegraaff, ed., Dictionary of Gnosis and Western Esotericism, 2 vols, Brill, 2005
Philip J. Harris, ed., Theosophical Encyclopedia, Theosophical Publishing House, 2006
Louis Jacolliot, Les fils de Dieu, Albert Lacroix, 1875
“Kalachakra Initiations by the Dalai Lama.” The Fourteenth Dalai Lama’s Web site: www.dalailama.com/teachings/kalachakra-initiations; accessed 15 May 2015
C.W. Leadbeater, The Masters and the Path, 4th ed., Theosophical Publishing House, 1983
Ferdinand Ossendowski, Beasts, Men, and Gods, Translated by Lewis Stanton Palen, www.gutenberg.org/files/2067/2067-h/2067-h.htm; accessed 15 May 2015
Alexandre Saint-Yves d’Alveydre, The Kingdom of Agarttha: A Journey into the Hollow Earth, Translated by Jon E. Graham, Inner Traditions, 2008
Mark Sedgwick, Against the Modern World: Traditionalism and the Secret Intellectual History of the Twentieth Century, Oxford University Press, 2009
Artikkelin on kirjoittanut Richard Smoley ja se on julkaistu New Dawn Magazine lehden erikoisnumerossa 151 (heinä-elokuu 2015) sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission granted to freely distribute this article for non-commercial purposes if unedited and copied in full, including this notice.
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission to re-send, post and place on web sites for non-commercial purposes, and if shown only in its entirety with no changes or additions. This notice must accompany all re-posting.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
newdawnmagazine.com: The Lord of the World: What’s Really Behind the Legend of the Mysterious Kingdom of Agarttha?
