Sana morfinen tulee kreikan sanasta morphe, joka tarkoittaa muotoa. Morfiset kentät järjestävät vaikutuksensa alaisten järjestelmien muodon, rakenteen ja kuviolliset vuorovaikutukset – mukaan lukien eläinten, kasvien, solujen, proteiinien, kiteiden, aivojen ja mielten. Ne ovat fyysisiä siinä mielessä, että ne ovat osa luontoa, vaikka niitä ei vielä mainita fysiikan kirjoissa.
Kaikki itseorganisoituvat systeemit ovat kokonaisuuksia, jotka muodostuvat osista, jotka puolestaan ovat itse alemman tason kokonaisuuksia – kuten soluelimet soluissa, solut kudoksissa, kudokset elimissä, elimet organismeissa, organismit sosiaalisissa ryhmissä. Kullakin tasolla morfinen kenttä antaa kullekin kokonaisuudelle sen tunnusomaiset ominaisuudet ja koordinoi sen rakenneosat.
Kasvien ja eläinten kehollisen muodon kehittymisestä ja ylläpidosta vastaavia kenttiä kutsutaan morfogeneettisiksi kentiksi.
Näiden kenttien olemassaoloa ehdotettiin ensimmäisen kerran 1920-luvulla ja tätä käsitettä käytetään laajasti biologiassa. Mutta näiden kenttien luonne on jäänyt epäselväksi.
Ehdotan, että ne ovat osa suurempaa kenttien perhettä, joita kutsutaan morfisiksi kentiksi. Muita morfisia kenttiä ovat käyttäytymis- ja mentaalikentät, jotka organisoivat eläinten käyttäytymistä ja mentaalista toimintaa, sekä sosiaaliset ja kulttuuriset kentät, jotka organisoivat yhteiskuntia ja kulttuureja. Kaikki nämä järjestäytyneet kentät ovat erilaisia morfisia kenttiä.[1]
Morfiset kentät sijaitsevat niiden organisoimissa systeemeissä ja niiden ympärillä. Kuten kvanttikentät, ne toimivat todennäköisyydellä. Ne rajoittavat vaikutuksensa alaisena olevien järjestelmien luontaista epämääräisyyttä tai asemoivat niille järjestystä.
Esimerkiksi monista suunnista, joihin kala voisi uida tai lintu lentää, kala- tai lintuparven sosiaaliset kentät rajoittavat yksilöiden käyttäytymistä niissä, joten ne liikkuvat koordinoidusti toistensa kanssa eivätkä satunnaisesti.[2]
Tämän hypoteesin kiistanalaisin piirre on, että morfisten kenttien rakenne riippuu siitä, mitä on tapahtunut aiemmin. Morfiset kentät sisältävät eräänlaisen muistin. Toistojen myötä niiden järjestämät kuviot tulevat yhä todennäköisemmiksi, yhä tavanomaisimmiksi. Näiden kenttien käyttämä voima on tottumuksen voima.
Olipa sen alkuperän selitys mikä tahansa, kun uusi morfinen kenttä, uusi organisaatiomalli on syntynyt, kenttä vahvistuu toiston myötä. Mitä useammin kuvioita toistetaan, sitä todennäköisempiä niistä tulee.
Kentät sisältävät eräänlaista kumulatiivista muistia ja ne muuttuvat yhä tavanomaisemmiksi. Koko luonto on pohjimmiltaan tavanomaista. Jopa se, mitä pidämme pysyvinä ”luonnonlakeina”, voivat olla enemmän kuin tottumuksia, jotka ovat juurtuneet pitkien ajanjaksojen aikana.
MORFINEN RESONANSSI
Tapaa, jolla informaatiota tai aktiivisuuskuviota siirretään samankaltaisesta edellisestä seuraavaan, kutsutaan morfiseksi resonanssiksi. Mikä tahansa tietty morfinen systeemi, esimerkiksi orava, ”virittyy” aikaisempiin samankaltaisiin järjestelmiin, tässä tapauksessa lajinsa aikaisempiin oraviin. Morfinen resonanssi sisältää siis samanlaisen vaikutuksen samanlaiseen, toimintamallien vaikutuksen myöhempään samankaltaiseen toimintamalliin, vaikutuksen, joka kulkee tilan ja ajan läpi tai halki menneisyydestä nykyhetkeen. Nämä vaikutukset eivät putoa pois etäisyyden mukaan tilassa tai ajassa. Mitä suurempi on mukana olevien järjestelmien samankaltaisuus, sitä suurempi on morfisen resonanssin vaikutus.
Morfinen resonanssi antaa luontaisen muistin kentille kaikilla monimutkaisuustasoilla. Oravien tapauksessa jokainen yksittäinen orava hyödyntää lajissaan kollektiivista tai yhdistettyä muistia ja edistää sitä. Ihmismaailmassa tällainen kollektiivinen muisti vastaa sitä, mitä psykologi C.G. Jung kutsui kollektiiviseksi alitajunnaksi.
Morfisen resonanssin tulisi olla havaittavissa fysiikan, kemian, biologian, eläinten käyttäytymisen, psykologian ja yhteiskuntatieteiden aloilla.
Pitkään vakiintuneita järjestelmiä, kuten sinkkiatomeja, kvartsikiteitä, insuliinimolekyylejä ja lihassoluja hallitsevat voimakkaat morfiset kentät, joissa on miljoonien vuosien aikana muodostuneita syviä tottumuksen uria, ja näin ollen vain vähän muutoksia voidaan havaita muutamassa viikossa tai jopa vuosien tutkimuksessa. Ne käyttäytyvät ikään kuin niitä ohjaisi pysyvät lait.
Sitä vastoin uusien järjestelmien pitäisi osoittaa kasvavaa taipumusta syntyä mitä useammin niitä toistetaan. Niiden pitäisi tulla yhä todennäköisemmiksi; niiden pitäisi tapahtua helpommin ajan myötä.
Esimerkiksi, kun tutkimuskemistit syntetisoivat ja kiteyttävät uuden kemiallisen yhdisteen, kiteen muodostuminen ensimmäisen kerran voi kestää kauan. Hilarakenteelle ei ole ennalta olemassa olevaa morfista kenttää. Mutta, kun ensimmäiset kiteet muodostuvat, ne helpottavat samanlaisten kiteiden ilmaantumista missä tahansa maailmassa. Mitä useammin yhdiste kiteytyy yhdessä paikassa, sitä helpompi sen pitäisi olla kiteytyä muualla.
Uudet yhdisteet todellakin pyrkivät kiteytymään sitä helpommin, mitä useammin niitä valmistetaan. Kemistit selittävät tämän vaikutuksen tavallisesti uusista kiteistä peräisin olevilla kiteiden ”siemenillä”, jotka leviävät ympäri maailmaa näkymättöminä ilmakehän pölyhiukkasina, tai kemisteillä, jotka oppivat muilta, kuinka se tehdään. Mutta morfisten kenttien hypoteesi ennustaa, että tämän pitäisi tapahtua joka tapauksessa standardoiduissa olosuhteissa, vaikka pölyhiukkaset suodatettaisiin pois ilmasta.
MORFISTEN KENTTIEN TESTAUS
On olemassa useita mahdollisia tapoja, joilla morfisten kenttien hypoteesia voidaan tutkia ja on tutkittu: kokeilun avulla. Jotkut testit yrittävät havaita kentät, kun ne yhdistävät järjestelmän eri osia tilassa; toiset etsivät morfisen resonanssin vaikutuksia ajan myötä.
Helpoin tapa testata morfisia kenttiä suoraan on työskennellä organismien kanssa. Yksittäiset eläimet voidaan esimerkiksi erottaa toisistaan siten, että ne eivät pysty kommunikoimaan keskenään normaalein aistinvaraisin keinoin. Jos informaatio edelleen kulkee niiden välillä, tämä viittaisi morfisten kenttien kaltaisten keskinäisten yhteyksien olemassaoloon. Tiedon siirto morfisten kenttien kautta voisi auttaa selittämään telepatiaa, joka tyypillisesti tapahtuu sellaisten ryhmien jäsenten välillä, joilla on yhteisiä sosiaalisia tai emotionaalisia siteitä.
Yksi lupaava alue tällaiselle tutkimukselle koskee ihmisten ja kotieläinten välistä telepatiaa, kuten käsiteltiin kirjassani ’Dogs That Know When Their Owners Are Coming Home – Koirat, jotka tietävät, milloin omistajat tulevat kotiin’. Esimerkiksi monet koirat ja kissat näyttävät tietävän, milloin heidän omistajansa ovat palaamassa, vaikka he saapuisivat poikkeavaan aikaan tuntemattomilla ajoneuvoilla, kuten takseilla, ja kun kukaan kotona ei tiedä, milloin he ovat matkalla. Eläimet näyttävät vastaavan telepaattisesti omistajiensa aikeisiin.[3]
Eläinten navigoinnin, vaelluksen ja kotiutumisen ratkaisemattomat ongelmat voivat riippua myös näkymättömistä kentistä, jotka yhdistävät eläimet määränpäähänsä.[4] Itse asiassa nämä voisivat toimia kuin näkymättömät elastiset nauhat, jotka yhdistävät ne koteihinsa ”attraktoreina” toimien.[5] (Matematiikan alalla, joka tunnetaan nimellä dynamiikka, attraktorit edustavat rajoja, joita kohti dynaamisia järjestelmiä vedetään.)
MORFINEN RESONANSSI KEHITYKSESSÄ & KÄYTTÄYTYMISESSÄ
Tapojen muodostumista voidaan havainnoida kokeellisesti vain uusien kehitys- ja käyttäytymismallien yhteydessä.
Hedelmäkärpäsillä tehdyt kokeet ovat jo todistaneet, että kehittyvissä organismeissa esiintyy morfista resonanssia. Kun hedelmäkärpäsen munat altistettiin kemikaalille (dietyylieetteri), osa niistä kehittyi epänormaalisti ja muuttui kärpäsiksi, joilla oli neljä siipeä kahden sijasta. Kun tämä käsittely toistettiin sukupolvesta toiseen, yhä useammat kärpäset kehittivät neljä siipeä, vaikka heidän esi-isänsä eivät olleet koskaan altistuneet kemikaalille.[6]
On olemassa paljon todisteita siitä, että eläinten käyttäytyminen voi kehittyä nopeasti ikään kuin kollektiivinen muisti muodostuisi morfisen resonanssin kautta. Erityisesti kotieläinten käyttäytymisessä on tapahtunut laajamittaisia mukautumisia kaikkialla maailmassa.
Yksi esimerkki koskee karjavartijoita. Karjatilalliset kaikkialla Amerikan lännessä ovat havainneet, että he voivat säästää rahaa karjavartijoissa käyttämällä väärennettyjä vartijoita, jotka koostuvat tien toiselle puolelle maalatuista raidoista. Todelliset karjavartijat on valmistettu sarjasta yhdensuuntaisia teräsputkia tai kiskoja, joiden välissä on rakoja, jotka vaikeuttavat nautaeläinten kävelemistä niiden poikki ja yritys on tuskallista. Nykykarja ei kuitenkaan yleensä edes yritä ylittää niitä. Illusoriset vartijat toimivat aivan kuten oikeat vartijat. Kun karja lähestyy niitä, ne ”jarruttivat kaikilla neljällä jalalla”, kuten eräs karjankasvattaja sanoi minulle. Jopa ensimmäistä kertaa niitä kohtaavat vasikat välttelevät niitä aivan yhtä paljon kuin aiemmin todellisille vartijoille altistuneet naudat, vaikka ne eivät olisi koskaan ennen nähneet karjavartijoita.[7] Tämä vastenmielisyys voi hyvinkin riippua lajin aikaisempien jäsenten morfisesta resonanssista, joka on oppinut välttämään karjavartijoita kovan kokemuksen kautta.
Myös rotilla ja muilla eläimillä tehdyistä laboratoriokokeista saadut tiedot viittaavat siihen, että tällaisia vaikutuksia esiintyy. Yhdessä koesarjassa rotat oppivat pakenemaan vesisokkelosta. Uudet rottaerät testattiin kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Ajan myötä rotat laboratorioissa kaikkialla maailmassa pakenivat yhä nopeammin.[8]
YHDEYDET KVANTTIFYSIIKKAAN
Joitakin fyysikoita on kiehtonut morfisten kenttien ja kvanttiteorian väliset mahdolliset yhteydet, mukaan lukien John Bell (Bellin teoreemasta) ja David Bohm, joiden kvanttisysteemien ei-paikallisuuteen perustuva teoria implikoidusta järjestyksestä on osoittautunut poikkeuksellisen yhteensopivaksi morfisten kenttien ajatuksen kanssa.[9]
Näitä yhteyksiä ovat tutkineet myös amerikkalainen kvanttifyysikko Amit Goswami[10] ja saksalainen kvanttifyysikko Hans-Peter Dürr.[11]
Mutta vieläkään ei ole selvää, kuinka morfiset kentät voisivat sopia kvanttifysiikkaan, jos vain siksi, että kvanttiteorian implikaatiot monimutkaisiin järjestelmiin, kuten soluihin ja aivoihin, ovat edelleen tuntemattomia.
VAIKUTUKSET IHMISEN KÄYTTÄYTYMISEEN & LUOVUUTEEN
Morfisella resonanssilla on monia vaikutuksia ihmisen oppimisen ymmärtämiseen, mukaan lukien kielten oppiminen. Sen kollektiivisen muistin avulla, jota yksilöt hyödyntävät ja johon he osallistuvat, pitäisi yleensä olla helpompi oppia, mitä muut ovat oppineet aiemmin.
Morfiset kentät voivat mullistaa käsityksemme kulttuuriperinnöstä ja esi-isien vaikutuksesta. Richard Dawkins on antanut nimen ”meemi” ”kulttuurin välittämisen yksikölle”[12], ja meemit voidaan nähdä kulttuurin morfisina kenttinä. Morfinen resonanssi jakaa myös uutta valoa moniin uskonnollisiin harjotteisiin, mukaan lukien rituaalit.[13]
Morfisten kenttien hypoteesilla on kauaskantoisia vaikutuksia kaikilla tieteenaloilla. Erityisesti se viittaa uuteen ymmärrykseen mielen luonteesta, jota ei enää tarvitse nähdä pään sisäpuolelle rajoittuvana. Aivan kuten magneettikentät ulottuvat magneetin pinnan ulkopuolelle ja sähkömagneettiset kentät matkapuhelimen ulkopuolelle, niin mieli ulottuu aivojen ulkopuolelle mentaalisten kenttien kautta. Kun katsomme jotain, esimerkiksi puuta, kuva puusta heijastuu näiden kenttien läpi paikkaan, jossa puu todellisuudessa on. Mielemme koskettaa sitä, mitä katsomme. Tämä antaa selityksen kyvyllemme aistia, kun joku katsoo meitä takaapäin. Tämän aistin todellisuudesta on nyt paljon todisteita, joita käsiteltiin äskettäisessä kirjassani ’The Sense of Being Stared At, and Other Aspects of the Extended Mind – Tuijottamisen kohteena olemisen tunne ja muut laajennetun mielen näkökohdat’.[14]
Mutta morfisten kenttien hypoteesilla on luontainen rajoitus. Se auttaa selittämään, kuinka organisaation kaavat toistuvat; mutta se ei selitä, kuinka ne alun perin syntyvät. Se jättää avoimeksi kysymyksen evolutiivisesta luovuudesta. Tämä hypoteesi on yhteensopiva useiden eri luovuuden teorioiden kanssa aina ajatuksesta, että kaikki uudet asiat ovat sattumaa, jumalallisen luovan voiman selityksiin.[15] Evoluutio, kuten oma elämämme, on tottumuksen ja luovuuden vuorovaikutusta.
Uusi, täysin tarkistettu painos Rupert Sheldraken morfisten kenttien ja morfisen resonanssin kirjasta ’A New Science of Life’ julkaisivat Icon Books (UK) ja Inner Traditions (USA) nimellä ’Morphic Resonance’.
Lähdeviitteet
[1] R. Sheldrake, The Presence of the Past: Morphic Resonance and the Habits of Nature, Times Books, New York, 1988.
[2] Ibid., Chapters 13 and 14.
[3] R. Sheldrake and P. Smart, A dog that seems to know when his owner is coming home: Videotaped experiments and observations, Journal of Scientific Exploration 14, 233-255; R. Sheldrake and P. Smart, Testing a return-anticipating dog, Kane, Anthrozoos 13, 203-12.
[4] R. Sheldrake, Dogs That Know When their Owners Are Coming Home, And Other Unexplained Powers of Animals, Part V, Crown, New York, 1999.
[5] For a discussion of this idea, see R. Sheldrake, T. McKenna, and R. Abraham, The Evolutionary Mind, Chapter 4, Trialogue Press, Santa Cruz, 1998.
[6] Sheldrake, The Presence of the Past, Chapter 8.
[7] R. Sheldrake, Cattle fooled by phoney grids, New Scientist, Feb 11, 1988, 65.
[8] Sheldrake, The Presence of the Past, op. cit. Chapter 9.
[9] D. Bohm and R. Sheldrake, Morphogenetic fields and the implicate order. In: R. Sheldrake, A New Science of Life (second edition), Blond, London, 1985, 234.
[10] A. Goswami, Eine quantentheoretische Erklärung von Sheldrakes morphischer resonanz. In: Rupert Sheldrake in der Diskussion (eds H.P. Dürr and F.T. Gottwald), Scherz Verlag, Bern, 1997.
[11] H.P. Dürr, Sheldrakes Vorstellungen aus dem Blickwinkel der modernen Physik. In: Rupert Sheldrake in der Diskussion (eds H.P. Dürr and F.T. Gottwald), Scherz Verlag, Bern, 1997.
[12] R. Dawkins, The Selfish Gene, Oxford University Press, Oxford, 1976.
[13] R. Sheldrake and M. Fox, Natural Grace, Doubleday, New York, 1996.
[14] R. Sheldrake, The Sense of Being Stared At, And Other Aspects of the Extended Mind, Crown, New York, 2003.
[15] R. Sheldrake, The Rebirth of Nature, Bantam, New York, 1990.
Artikkelin on kirjoittanut Rupert Sheldrake ja se on julkaistu New Dawn Magazine lehden erikoisnumerossa 15 (maaliskuu 2011) sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
newdawnmagazine.com: Morphic Resonance & Morphic Fields: Collective Memory & the Habits of Nature
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission granted to freely distribute this article for non-commercial purposes if unedited and copied in full, including this notice.
© Copyright New Dawn Magazine, www.newdawnmagazine.com. Permission to re-send, post and place on web sites for non-commercial purposes, and if shown only in its entirety with no changes or additions. This notice must accompany all re-posting.
