Homeros on nimi, joka liitetään kreikkalaisen kirjallisuuden merkittävimpiin eepoksiin, noin 700 vuotta eaa julkaistuihin Iliaan ja Odysseian. Nämä muinaisella homeerisella kreikan kielellä kirjoitetut runoelmat, kertovat niin Troijan sodan keskeisistä tapahtumista kuin sodassa kukoistaneista ja kuolleista sankarihahmoista.
Teosten runoilijaksi tai kokoajaksi nimetty Homeros on historian kannalta mielenkiintoinen hahmo, sillä sokeaksi, kaupunkeja kiertäväksi runolaulajaksi esitetty henkilö, saattaa hyvin olla pelkkä myytti. Homeroksesta ei nimittäin ole säilynyt tai mahdollisesti ikinä ole ollut sen tarkempaa tietoa.
Homeroksesta kertovat tarinat paljastavat, että hänen runojensa säilyminen ja leviäminen varmistettiin Homeroksen omien jälkeläisten, Homeridaanien toimesta. Myöhemmin tästä perinteitä vaalivasta joukosta syntyi Homeerinen koulukunta.
Homeroksesta kun puhutaan niin ainoa varma asia, jonka me olemme tiedon jyvistä koonneet ja jonka akatemia on hyväksynyt, on, että jo muinaiset kreikkalaiset liittivät hänen nimensä runoihin – runoihin, jotka merkittävyydellään muokkasivat eteläisen Euroopan koulutusta ja kulttuuria, muodostaen antiikin ajan kulttuurievoluution selkärangan.
Mikäli Homeros tulkitaan oikeaksi henkilöksi, on syytä olettaa, että hän eli Kreikassa. Eräänlaisena todisteena sen tueksi voidaan esittää Chioksen saarelle muodostunutta homeerista perinnettä.
Sen lisäksi, että itse kiertävän runolaulajan olemassaolo on keskustelun alla, vielä merkittävämmät ristiriidat syntyvät, kun hänen runojensa niin kutsuttua homeerista maantiedettä tarkastellaan kriittisesti.
Homeroksella on tapana kuvailla runoissaan yllättävänkin tarkasti tapahtumapaikkojen maantieteellisiä ominaisuuksia, mutta niin saaret, kaupungit kuin maat ovat Välimeren maantieteeseen verrattuna parhaimmillaan vain osittaisia osumia, joskus yhteydet ovat jopa täysin olemattomia.
Tämä ongelma ei sellaisenaan ole uusi. Jo 2000 vuotta sitten kreikkalainen maantieteilijä ja historioitsija Strabon ihmetteli, että miksi Odysseiassa mainitun Faroksen saaren kerrotaan sijainneen yhden päivän purjehdusmatkan päässä Egyptistä, vaikka todellisuudessa kyseinen pieni saari sijaitsee aivan Egyptin Alexandrian sataman vieressä.
Mainitakseni muutamia muita ristiriitoja niin yksi Odysseian tärkeimmistä saarista, Ithaka, on runon mukaan kolmesta pääsaaresta koostuvasta saariryhmästä läntisin, sijaiten auringonlaskun puolella, mutta Joonian meressä sijaitseva nykyinen kreikkalainen Ithaka ei vastaa näitä runon maantieteellisiä kuvauksia. Runoissa esiintyvää kyseisen saariryhmän pääsaarta Duliciumia, joka tarkoittaa kreikaksi pitkää, ei ole koskaan löydetty Välimereltä.
Mielestäni yksi askarruttavimmista ristiriidoista havaitaan Peloponnesoksen niemimaata esittävissä kuvauksissa. Molemmissa runoissa Peloponnesos esitetään tasankona, kun todellisuudessa niemimaata hallitsevat jopa 2.5 km korkeat vuoret.
Kysymys kuuluukin, miksi ristiriidat ovat niin suuria? Pitkään on esitetty vaihtoehtoja siitä, että runojen kirjoittamisen jälkeen tapahtuneet muutokset, toisin sanoen kulunut aika, olisivat muokanneet paikkakuntien nimiä niin, että ne eivät ole enää vertailukelpoisia. Tämä voisi hyvin olla mahdollista, mutta Kreikan ja Egean meren alueelta löydetyt mykeneläisen kulttuurin, toisin sanoen homeeristen runojen kanssa samanaikaisen kulttuurin säilyneet kirjalliset taulut, ovat kuvauksissaan yhtä paljon ristiriidassa homeerilaisen maantieteen kanssa kuin nykyhetki.
Nämä havaitut ristiriidat ovat johtaneet aiheen laajaan tutkimiseen ja meidän Pohjois-Euroopassa asuvien kannalta mielenkiintoisiin ja kirjaviin teorioihin, joista tänään tutustumme italialaisen Felice Vincin tutkimuksiin.
Felice Vinci on italialainen ydinvoimainsinööri ja itsenäinen historiantutkija. Vincin mielenkiinto muinaiseen Kreikkaan on poikinut hyvin erikoisen teorian Iliaan ja Odysseian tapahtumapaikoista. Vinci nimittäin asettaa tapahtumat Pohjois-Eurooppaan, tarkemmin Baltiaan ja Skandinaviaan, Pohjanmeren, Suomenlahden, Pohjanlahden ja Itämeren ympäristöön.
Vinci on kirjoittanut aiheesta kirjan nimeltä ’The Baltic Origins of Homer’s Epic Tales’ ja on toiminut vierailevana luennoitsijana mm. Vancouverin, Riian, Rooman sekä Padovan yliopistoissa. Akateemisten historiantutkijoiden keskuudessa Vincin teoriaan suhtaudutaan näennäistieteenä ja hänen esittämien Suomen alueella sijaitsevien sekä Homeroksen runoissa mainittujen paikannimien samankaltaisuuksia, pidetään sattumana. Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisessa laitoksessa Vincin nimistötutkimuksia ei ole otettu tosissaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää, että onko nimien lisäksi, teorian muita osia edes harkittu.
Yksi hänen teoriansa keskeisimmistä todisteista nojaa kreikkalaisen filosofin Plutarkhoksen mainintaan Ogygia saaresta.
Ogygia oli saari, missä kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvan Atlaksen tytär Kalypso asui. Homeerisiin runoihin tämä liittyy vahvasti, sillä Kalypso piti Odysseusta vankina saarella 7 vuotta ennen kuin antoi hänen palata Ithakaan vaimonsa Penelopen luo.
Plutarkhoksen määritelmä Ogygian sijainnista on hämmästyttävä, sillä hän kertoo sen sijainneen Pohjois-Atlantilla, viiden purjehduspäivän päässä Britanniasta auringonlaskun suuntaan. Tämän tiedon avulla Vinci määritteli Ogygian sijainneen Fär-saarilla, josta Odysseus aloitti paluumatkansa itään, kohti Shkeriaa, Vincin mukaan kohti Norjan länsirannikkoa. Sieltä puolestaan matka jatkui Itämerelle.
Vinci esittää teoriassaan, että Ilias ja Odysseia ovat alun perin pronssikauden Skandinaviassa, noin 2000 vuotta eaa syntyneitä kertomuksia, jotka ovat säilyneet suullisen perinteen kautta hengissä. Välimerelle ne päätyivät pohjoisesta muuttaneiden heimojen mukana, jotka holoseenin ilmasto-optimin päättyessä, toisin sanoen ilmaston viiletessä, muuttivat vehreämmille maille etelään. Kyseiset heimot olivat Vincin mielestä mahdollisesti jopa Egean meren mykeneläisen kulttuurin perustajia ja loivat pohjoisen maailmansa uudelleen, siirtäen suullisten perinteiden kautta maantieteellisiä nimiä etelään sekä kertomuksiaan tapahtuneista konflikteista.
Onko tästä sitten olemassa mitään todisteita?
Vuonna 2007, tutkimuksessa Ancient Migrations, arkeologi ja filologi L.S. Klejn esitti, että muinaiskreikan ja vielä nykyisessäkin kreikan kielessä on substraatti, eräänlainen sanallinen kerros, sanasto, joka liittyy vahvasti niin maantieteeseen kuin kulttuuriinkin. L.S Klejn esitti tämän sanaston alkuperäksi ei -kreikkalaista kieltä.
Voisiko olla mahdollista, että suomalaisugrilaiset kielet olisivat pohjana tässä sanastossa. Mikäli mietimme maantieteellisiä termejä, niin onko sattumaa, että esimerkiksi Olympos, Kreikan korkeimman vuoren nimi muistuttaa suomenkielistä sanaa ylempi, jota sellaisenaan voi pitää selkeänä maantieteellisenä kuvauksena. ”Ylempi”. Tai, että Kreikan pohjoispuolelle syntynyt helleeninen valtakunta Makedonia on maantieteeltään hyvin vuorinen ja sana Makedonia muistuttaa eestin kielen sanaa ’mägedene’ tai suomen kielen sanaa ’mäkinen’, joista molemmat kuvaavat vuorista maantiedettä.
Siksi kysynkin, että onko myös sattumaa, että Suomessa on edelleen paikkakuntia, jotka vastaavat homeerisissa runoissa esiintyviä paikkakuntia. Suomen paikkakuntanimien alkuperän arviointi on hankalaa, sillä meillä on kirjattuja rekistereitä vain noin tuhannen vuoden ajalta, joten todellisuudessa emme tiedä kuinka pitkät juuret nimillä on. Mutta, mikäli tutkimme Helsingin länsipuolella sijaitsevia Litorinameri -vaiheen muinaisrantoja, tapaamme mielenkiintoisia nimellisiä yhteensattumia. Paikkanimistä löytyy muinais-Trojan liittolaisia kuten Askainen, joka vastaa muinaista Ascaniusta. Reso – Rhesusta, Karjaa – Cariaa, Nästi – Nastesta, joka oli Cariaanien päällikkö, Lyökki – Lyciaa, Tenala – Tenedosta, Kiila – Cillaa, Kiikoinen – Ciconiaaneja. Meiltä löytyy myös Kuningas Tantalus, joka johti aluetta Troijan vieressä ja joka haudattiin Sipylus vuorelle, nämä löytyvät nimistä Tanttala ja Sipilä. Ja sitten on tietysti Toija – Troija.
Runojen ilmasto kuvaillaan yleensä kylmänä ja vaihtelevana, erilaisena kuin mitä olettaisi Välimeren ilmaston olevan. Iliaassa tapahtuu valtaisia myrskyjä, sateita ja tulvia ja Homeros mainitsee usein jopa lumen alavilla mailla. Myös sumu on yleinen käsite Troijassa, Skheriassa, Ithakassa ja Kyklooppien maassa, joka muuten Adam Bremeniläisen 1000 vuotta vanhassa kartassa sijaitsi Pohjois-Norjassa. On myös ihmeellistä, että esimerkiksi Iliaassa on vain harvoja mainintoja auringosta ja sen kuumuudesta, Odysseiassa ei ensimmäistäkään, kun on puhe runon pääsaarista.
Tästä kuvaillusta viileämmästä ilmastosta johtuen myös runoissa esiintyvien hahmojen vaatetus on lähempänä perinteisesti pohjoisen vaatetusta kuin Välimerellä käytettyä. Useassa kohdassa mainitaan erikseen paksut viitat ja tunikat, joita hahmot pitävät yllään. Nämä vaatteet ovat juuri vastaavia mitä esimerkiksi tanskalaisista pronssikauden haudoista on löydetty. On myös hieman omituista, että ruokavalioon ei kuulu hedelmät, kasvikset, oliiviöljy, oliivit tai viikunat, vaan kuvailtu ruoka koostuu naudasta, siasta ja riistasta. Tämä kuulostaa enemmänkin viikinkimäiseltä dietiltä kuin Välimeren vastaavalta.
Homeroksen akaialaiset muistuttavatkin suuresti pohjoisen kansaa niin elintavoiltaan kuin yhteiskunnan sosiaalisilta rakenteiltaan. He käyttävät muun muassa härkiä määrittelemään kauppatavaran arvon. Tämä sama käytäntö oli toiminnassa viikinkiyhteiskunnissa.
Myös laivat olivat hyvin viikinkilaivatyyppisiä, niissä ollen joko madallettava tai jopa irrotettava masto ja hyvin matala köli.
Kuvatut taistelut eivät noudata Välimeren perinteitä, sillä niissä soditaan usein hevosvaunujen edessä mies miestä vastaan, ja tämä perinne muistuttaa kelttien taistelutapoja. Kelttiperinteet puolestaan ovat todennäköisesti saapuneet Doggerlandista, joka oli Iso-Britannian ja Tanskan välissä sijaitseva suuri saari, mutta joka tuhoutui ja vajosi mereen Storeggan vyöryn aiheuttaman tsunamin toimesta noin 8000 vuotta sitten ja pakotti väestön muuttamaan sekä länteen, että itään Skandinaviaan.
Voisin mainita kuriositeettina vielä muutamia merkittäviä havaintoja Iliaasta ja Odysseiasta.
Runoissa käytetty homeerinen kieli edustaa aikakautta ennen Homerosta sillä adverbiaalien ja prepositioelementtien erittely oli tavallista noin 500 vuotta ennen runojen väitettyä syntyä.
Runoista puuttuu mykeneleille sekä klassiselle kreikalle erittäin tärkeä elementti, jumala Dionysos, mikä mielestäni viittaa siihen, että runot olisivat Dionysosta huomattavasti vanhempia.
Troijan Helenan syntyminen muistuttaa suomalaisugrilaisia perinteitä, sillä Helena syntyy linnunmunasta. Eestiläisessä Kalevipoegissa kaunis Linda syntyy täsmälleen samalla tavalla.
Norjalaisessa mytologiassa valkyriat keräsivät urheiden kuolleiden sotureiden sieluja taistelukentiltä, samaa ammattia harjoittavat homeeriset kerit. Sanatkin muistuttavat toisiaan, Valkyrja, Keri.
Erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta on Iliaan suuri taistelu, joka kestää kaksi päivää ja yhden yön. Läpi yön käytävä taistelu kuulostaa utopistiselta Välimerellä, sillä pimeys laskeutuu jo aikaisin illalla ja yöt ovat säkkipimeitä. Yötaistelun kuvausten yhteydessä käytetään sanaa ’amphilyke’ mikä tarkoittaa selkeää yötä, toisin sanoen hyvää näkyvyyttä.
Mielenkiintoisen sanavalinnasta tekee se, että sana esiintyy kirjallisuudessa vain ja ainoastaan, kun puhutaan Hyperborean Apollosta. Hyperborea on kreikkalaisen mytologian mukaan pohjoisessa sijaitseva maa, missä ihmiset asuivat metsissä ja lehdoissa ja jotka elivät täysin tasapainossa luonnon kanssa.
Yötaistelu olisi mahdollinen esimerkiksi kesäpäivänseisauksen aikaan Pohjolassa.
Skandinavialla ja etenkin Suomella on muutamia jopa häkellyttäviä yhtäläisyyksiä muinaisen Kreikan kanssa. Korfun saarelta löydetty reilut 2000 vuotta vanha kolikko esittää meille tuttua labyrinttiä. Kolikossa on nimittäin jatulintarha, samanlainen kivilabyrintti, joita löytyy useita Suomen länsirannikolta vielä tänä päivänäkin. Kukaan ei varsinaisesti tiedä, mistä tämä minolainen labyrinttiperinne on peräisin, mutta siinä missä Minotaurus-myytissä on härkä labyrintin keskustassa, jatulintarhojen keskustaan liittyy nainen. Jatulintarhalla on ollut niin suuri merkitys, että se löytyy piirrettynä ainakin kolmesta keskiajan kirkosta Suomessa. Maarian, Korppoon sekä Sipoon kirkosta, ja Sipoossa tarhan keskustassa sijaitsee nainen. Sama teema toistuu useita tuhansia vuosia vanhassa etruskimaljakossa, missä jatulintarhakuvio selvästi liittyy hedelmällisyysriittin. Myös tarhan ruotsinkielinen nimi ’jungfrudans’ puhuu tästä unohdetusta perinteestä. Tärkeä kysymys onkin, että miksi Pohjois-Euroopassa on tietoa kyseisestä perinteestä, joka vaikuttaisi olevan minoalaista härkäperinnettä vanhempi. Onko se alun perin pohjolalaisten perinne?
Kun Hesiodos puhuu kirjoituksissaan kultaisesta heimosta, joka asutti Kreikkaa ennen akaialaisia sekä joonilaisia, puhuuko hän silloin pohjolalaisista? Tai kun Herodotos kirjoittaa, että helleenien pyhin temppeli Deloksen temppelisaarella on pohjolalaisten heimojen perustama, niin pitääkö tämä paikkaansa? Asia olisi helppo todistaa, sillä perustajaheimon jäsenten haudat sijaitsevat edelleen paikoillaan Deloksen temppelisaarella, sillä ketään muuta ei kyseiselle saarelle ole saatu haudata.
Ovatko siis pohjoisen hyperborealaiset toimittaneet Kreikkaan uhrilahjojensa lisäksi tietoa ja rakennustaitoa? Siksikö Dendrasta löytyy meille pohjolalaisille tuttua menhir-perinnettä?
Mutta, saatatte ehkä kysyä, että entä sitten se nykyisestä Turkin Hisarlikista löydetty Troijan kaupunki? Felice Vinci painottaa, että Heinrich Schliemannin löytämät rauniot ovat muinaisen Troijan kannalta hankalassa maantieteellisessä paikassa. Nimittäin Strabon kuvasi aikanaan, että Schliemannin löytämän kaupungin edustalla sijaitseva tasanko oli kokonaan veden peittämä ja myöhemmin lietteen peittämä. Tämän kaltaisella tasangolla olisi ollut hankala käydä eeppisiä taisteluita. Sen lisäksi moni klassisen ajan tutkija on vahvasti sitä mieltä, että Schliemannin löytöä ei voi liittää homeerisiin taruihin muinaisen Troijan sijaintina.
Mutta mistä tämä muinainen myyttinen Troija sitten voisi löytyä? Felice Vinci kartoittaa tarkasti Odysseuksen matkan Ogygiasta Ithakaan, tässä tapauksessa Färsaarien Nolsoysta kohti Skheria eli Norjan länsirannikkoa. On huomioitava, että Skheria vastaa skandinavialaista sanaa kivisestä rannikosta, muinaisnorjan kielellä ’sker’ tai ’skerja’, nykyään ruotsin kielessä ’skär’.
Matkalla Skheriaan kohdataan merihirviö Kharybdis, joka vartioi kapeaa salmea. Kharybdiksella on tapana imeä suuria määriä vettä kolme kertaa päivässä. Onko sattumaa, että Norjan länsirannikolla sijaitsee yksi maailman vahvimmista vuorovesivaikutteisista pyörteistä, jonka syntyessä pyörteen halkaisija saattaa yltää jopa 50 metriin.
Pyörre kulkee nimellä Moskstraumen, Maelström.
Skheriasta matka jatkui Ithakaan, joka Vincin mielestä sijaitsee Tanskan saaristossa. Loppujen lopuksi päädytään Troijaan, noin 100 km Helsingistä länteen sijaitsevaan nykyiseen Toijan kylään.
Video on julkaistu YouTubessa 12.10.2021 ja videon käsikirjoitus on julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla Myytinkertojien luvalla.
Kuvalähde: Skilful/Shutterstock.com
