DNA- ja kehitysvauriot tukiasemista Kreikan Samoksen saarella: vaikutukset hyönteisiin, kukkiin ja vihanneksiin

Kirjoittaja Diana Kordas, ED.M., M.A. 8.2.2024; hyperlinkitetty versio on luvalla postattu Safe Tech International nettisivuille 12.4.2024. (Huomaa, että hyperlinkit on rajoitettu yhteen lähteeseen, alkuperäisen artikkelin alaviitteissä on lisäviittauksia)

Alkuperäinen PDF linkki (safetechinternational.org): Cell-Towers-Cause-DNA-Damage-Samos-2024-Final.pdf (18 sivua valokuvia sisältäen)

…solut, joissa on korjaamattomasti vaurioitunut genominen DNA, johtavat solujen vanhenemiseen, solukuolemaan, syöpään tai mutatoituneisiin jälkeläisiin solutyypistä ja erityisistä biologisista/ympäristöolosuhteista riippuen.

Panagopoulos et al., 2021

JOHDANTO

Biofyysikko Dimitris J. Panagopoulos ym. julkaisi äskettäin International Journal of Oncology -julkaisussa tutkielman ’Human‑made electromagnetic fields: Ion forced‑oscillation and voltage‑gated ion channel dysfunction, oxidative stress and DNA damage – Ihmisen tekemät sähkömagneettiset kentät: Ionin pakotettu värähtely ja jänniteohjattu ionikanavan toimintahäiriö, oksidatiivinen stressi ja DNA-vaurio’ (katsaus), jossa todetaan yksiselitteisesti, että langattoman teknologian sähkömagneettinen säteily vahingoittaa DNA:ta. Tämä johtaa hedelmättömyyteen, steriliteettiin, mutaatioihin ja sukupuuttoon, ja se selittää tällä planeetalla tällä hetkellä koetun biologisen monimuotoisuuden vähenemisen.

Langattoman säteilyn aiheuttama DNA-vaurio ei ole uusi löytö. Lukuisat tutkijat ovat vahvistaneet sen kerta toisensa jälkeen käyttämällä erilaisia kokeellisia kohteita ja taajuuksia. Mutta muuttuvatko laboratoriossa tehdyt havainnot samoiksi vaikutuksiksi todellisessa maailmassa? Jos nämä tiedemiehet ovat oikeassa, niiden täytyy tehdä niin. Tosimaailmassa asiat voivat olla paljon huonommin, koska todellisessa maailmassa emme ole alttiina yhdelle taajuudelle tai kaistanleveydelle, vaan kokonaiselle sopalle niitä useista lähteistä. Todellisessa maailmassa altistumisaika ei rajoitu muutamaan minuuttiin tai tuntiin päivässä tai viikossa; tukiasemat ovat päällä päivällä ja yöllä. Langattoman säteilyn aiheuttama DNA-vaurio ei ole laboratorioilmiö; se on todellista. Menetämme hyönteiset – niiden joukossa pölyttäjät. Olemme menettämässä linnut. Eläimet kuolevat sukupuuttoon. Pyyhimme itsemme pois.

Panagopoulos sanoo, että DNA:n vaurioitumisen aiheuttavat langattomassa viestinnässä käytettävien aaltoalueiden äärimmäisen matalataajuiset (ELF – Extremely Low Frequency) komponentit. Sääntelyelimet, kuten ICNIRP, SCENIHR (EU), FCC (USA) ja muut ovat vuosikymmenten ajan väittäneet, että ainoa tapa, jolla langaton teknologia voi aiheuttaa vahinkoa, on kuumentamalla kudosta, ja että sallitut tehotasot suojaavat meitä vahingoilta. Tämä ei pidä paikkansa ihmisten kohdalla, eivätkä nämä sääntelyelimet ole koskaan edes ottaneet huomioon luontoa.

Onko langattoman säteilyn aiheuttama DNA-vaurio näkyvä? DNA:n vahingoittamia kasveja, hyönteisiä, lintuja, eläimiä ja ihmisiä on luultavasti ollut siitä lähtien, kun ensimmäisen sukupolven tukiasemat pystytettiin, mutta tunnistaisimmeko näkemämme? Kreikan Thessalonikin yliopiston tutkijaparin vuonna 2003 tekemässä tutkimuksessa [2] tutkittiin sähkömagneettisille kentille altistumisen vaikutuksia hiiriin, jotka altistuivat eri paikoissa antennipuiston ympärillä. Vastasyntyneet hiiret painoivat enemmän kuin tavalliset vastasyntyneet hiiret, ja niillä kaikilla oli ylimääräisiä nikamia selkärangan takaosissa, mikä teki niistä pidempiä kuin normaalit hiiret. Tämä on DNA-vaurio. Hiiriemot, tuottivat vähemmän – ja isompia – vauvoja jokaisella poikueella, ja kuuden kuukauden kuluttua niistä tuli peruuttamattomasti steriilejä. Tämä on myös DNA-vaurio.

Hiiri juoksee ohi pellolla; tietäisitkö, että sen selkäranka on aivan vähän pidempi kuin sen pitäisi olla? Minä en tietäisi. Tunnistaisitko, että talitiaisen munat ovat aivan vähän suurempia kuin niiden pitäisi olla? Minä en tunnistaisi. Talitiaisilla tehdyssä tutkimuksessa [3] havaittiin, että voimalinjojen lähelle pesiä tehneet linnut munivat isompia munia, joissa oli enemmän keltuaista ja valkuaista. Sekin on DNA-vauriota, ja tämä vaurioitunut DNA siirtyy eteenpäin ellei linnusta tule steriiliä, kuten hiiristä yllä kuvatussa antennipuistotutkimuksessa.

Vuonna 2006 espanjalainen biologi Alfonso Balmori kirjoitti [4], että sammakkoeläimet olivat planeetan vakavimmin uhanalaisia olentoja, ja monet niistä olivat pahasti epämuodostuneita, ja niiltä puuttui tai niillä oli ylimääräisiä raajoja. Balmori katsoi tämän häiriöksi alkion synnyssä kehityksen aikana – toisin sanoen kehitysvaurioiksi. Tämä ongelma alkoi vuoden 1995 jälkeen monissa osissa maailmaa (noin aikaan, jolloin matkapuhelimet alkoivat yleistyä ja tukiasemat nousivat kaikkialla), ja Balmori väitti, että langattoman teknologian sähkömagneettinen säteily oli ainakin merkittävä tekijä. Epämuodostumien määrä hyppäsi 25 prosenttiin joissakin populaatioissa, ja tällaisia epämuodostumia löydettiin jopa koskemattomista paikoista, kuten kansallispuistoista, joissa torjunta-aineet ja muut epäpuhtaudet voitiin sulkea pois syynä.

DNA-vaurio ei aina aiheuta epämuodostumia. Se voi vaikuttaa eläviin olentoihin monin tavoin, joista osa on näkymättömiä tai huomaamattomia. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että langaton säteily sekä heikentää hedelmällisyyttä että aiheuttaa steriiliyttä, mutta et näe niitä paljaalla silmällä; sinun on tehtävä ruumiinavaus olennon sukupuolielimille. Havaitsemme hedelmättömyyden ja steriliteetin seuraukset: munien tai elävänä synnytyksen vähenemisen; tietyn populaation määrän vähenemisen, kunnes kyseinen laji kuolee sukupuuttoon. Näin tapahtuu tulikärpäsille, mehiläisille, kovakuoriaisille – todellakin kaikille hyönteisille. Näin tapahtuu linnuille ja muille, enimmäkseen pienille olennoille. Hedelmällisyysneuvolasta apua hakevien määrän kasvu kertoo, että näin tapahtuu myös meille.

Hyönteisten ja lintujen määrä vähenee nopeasti maailmanlaajuisesti. Ei ole hyväksi syyttää kaikesta torjunta-aineita tai muita kemiallisia myrkkyjä, koska maailmassa on vielä tarpeeksi paikkoja, joissa torjunta-aineita ja muita vastaavia myrkkyjä ei ole ympäristössä, kuten esimerkiksi asuinpaikkani. Jos torjunta-aineet olisivat ongelma, emme näkisi valtavaa hyönteis- ja lintupopulaatioiden vähenemistä täällä, eikä varsinkaan asuinalueellani. Mutta meillä on yksi keinotekoinen saastumisen lähde ympäristössämme, ja se on sekä mutageeninen että genotoksinen: sähkömagneettinen säteily (EMR – electromagnetic radiation). Meitä ympäröivät tukiasemat, ja täälläkin hyönteis-, lintu- ja eläinpopulaatiot romahtavat. Tukiasemista tuleva EMR aiheuttaa DNA- ja kehitysvaurioita hyönteisissä, kasveissa ja muissa olennoissa. Tämä vahinko on tulossa, ei vain näkyväksi, vaan aivan liian ilmeiseksi.

DNA:N JA HYÖNTEISTEN KEHITYSVAURIOITA HAVAITTU SAMOKSELLA KESÄLLÄ 2023

4G:n tullessa käyttöön monien hyönteisten, kuten tulikärpästen ja tietyntyyppisten hämähäkkien, määrä väheni huomattavasti, ja ne näyttivät katoavan yhdessä yössä.[5] [6] Ja 4G:n saapumisen jälkeen aloimme nähdä yhdellä kiinteistömme alueella raatokärpäsiä vaurioituneilla siivillä. Joillakin näistä kärpäsistä oli epämuodostuneet siivet, joillakin siiven jäännöksiä ja joillain ei siipiä ollenkaan. Sukupolvesta toiseen ne ovat kasvattaneet ja tuottaneet enemmän kärpäsiä, joilla on samat vajavuudet. Tähän mennessä kärpästen määrä tällä alueella on laskenut dramaattisesti. Katso esimerkiksi oheinen kuva:

Raatokärpäsen epämuodostuneet siivet.

Viime kesän lopulla löytämäni sakaalin poikasen ruumiissa olisi pitänyt olla raatokärpäsiä sekä kultakärpäsiä. Nämä kärpäset munivat munia avoimiin ruumiinaukkoihin hajoamisprosessin aloittamiseksi, joka kuinka epämiellyttävänä tahansa, on välttämätöntä. Emme tiedä, mikä tappoi pienen sakaalin, vaikka veritahra toisessa eturaajassa viittaa siihen, että hän on voinut kohdata myrkyllisen käärmeen. Mutta kärpäsiä tai muita hyönteisiä ei surrannut pienen ruumiin ympärillä, vain pieni muurahaisten virta kulki avoimien silmien luo ja pois. Missä nämä kärpäset ovat? Olemme nähneet niitä viime aikoina hyvin vähän.

Paljaalla silmällä näkymättömän steriiliyden lisäksi olemme havainneet neljänlaisia DNA-vaurioita ja/tai kehityshäiriöitä hyönteisissä asuinalueellamme: vaurioituneet siivet, epämuodostumat, miniatyrisoituminen ja selvä muutos uros-naarassuhteessa. Paljaalla silmällä ei ole mahdollista erottaa DNA-vaurioita kehityshäiriöistä; sinun pitäisi ottaa kudosnäytteitä ja tehdä niistä DNA-sekvenssit. Molemmat vauriot voivat aiheuttaa niin pahoja epämuodostumia, että olento ei voi lisääntyä. Mutta on yksi selvä ero: DNA-vaurio tuottaa periytyviä mutaatioita [7]; vauriot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Raatokärpäset, jotka ovat siirtäneet vaurioituneet siivet monille peräkkäisille sukupolville, ovat hyvä esimerkki DNA-vaurioista; vajavuus ei ole estänyt niitä lisääntymästä, vaikkakin määrät ovat vähentyneet voimakkaasti.

Siipien vaurioituminen on lentävien hyönteisten yleisin näkyvä ongelma. Se ei ollut ennen yleinen ilmiö. Lapsuudesta lähtien olen nähnyt monien hyönteisten kuoriutuvan ja aina ihmetellyt sitä ihmettä, joka muuttaa uskomattoman hauraat, rypistyneet märät kudospallot sileiksi, täydellisiksi lentoelimiksi. Ihme ei epäonnistunut melkein koskaan. Nykyään se tekee niin usein. Joissakin tapauksissa tämä vika voi olla kehitysvaurio. Useimmat hyönteiset, jotka kuoriutuvat vaurioituneilla siivillä, eivät selviä lisääntyäkseen, kuten alla kuvassa oleva Allancastria cerisyi perhonen. Viime keväänä näitä perhosia ei juurikaan ollut, ja monet kevät- ja kesäperhosista puuttuivat kokonaan. Perhoset ovat vähentyneet nopeasti 5G:n käyttöönoton jälkeen Samosissa.

Allancastria cerisyi (engl. Eastern Festoon) perhonen, jolla on pahasti epämuodostuneet siivet.

Yleisimpiä kesäperhosistamme ovat ritariperhonen ja purjeperhonen. Molemmat perhoset ovat suuria ja kauniita, ja ne rakastavat tsinniaa, jota istutamme vihannespenkkiemme ympärille. Kuitenkin viimeisimmän sukupolven purjeperhoset, jotka näimme, olivat kaikki siipivaurioisia. Yksi (yleensä vasen) pitkistä kannuksista oli epätäydellinen päättyen pisteeseen siiven alapuolella. Erään perhosen vasemmassa kannuksessa, vaikka se olikin normaalipituinen, oli niin kapea alue, että se ei kestänyt päässä olevaa valkoista kiekkoa, joka floppasi sen lentäessä.

Vertaa kuvaa normaalista purjeperhosesta (alla) sen vieressä olevaan kuvaan. En pystynyt valokuvaamaan puutarhassa olevia vaurioituneita purjeperhosia, mutta löysin kuolleen, joka osoitti sen tyyppisiä vahinkoja, joista puhun. Vasemmanpuoleinen kannus, siiven tyvessä lähellä vartaloa, on jäännös. Oikealla siivellä oli normaali kannus, joka katkesi perhosen kuoltua. Se ei ole hyvä kuva, mutta vasen kannus ei ole rikki; se on pieni ja epämuodostunut.

Normaali purjeperhonen (vasemmalla) vs. epämuodostunut purjeperhonen (oikealla). Huomaa pieni kannus vasemman alasiiven sisäpuolella.

Olemme myös nähneet epämuodostumia skorpionin pyrstöissä. Isompi pääsi karkuun ennen kuin ehdin valokuvata, mutta myöhemmin löysin lähistöltä pienen (yhden sen vauvoista?), jolla oli sama epämuodostuma, mikä viittaa siihen, että piirre siirtyi eteenpäin. Näiden skorpionien hännät olivat hyvin pieniä ja ohuita suhteessa heidän muuhun kehoonsa.

Vasemman skorpionin häntä on liian pieni sen vartalolleen. Vertaa tätä normaaliin skorpionin häntään oikealla olevassa kuvassa.

Kehonosien epämuodostumat eivät ole ainoa DNA-vaurio, joita näemme hyönteisissä. Kuluneena kesänä kaksi hyönteislajia, ritariperhoset ja rautamehiläiset, tuottivat pienoisversioiden jälkikasvun itsestään. Viimeinen kuoriutuneiden ritariperhosten katras sisälsi monia perhosia, jotka olivat paljon normaalia pienempiä – puolet ja kaksi kolmasosaa normaalin hyönteisen koosta. Valitettavasti en pystynyt kuvaamaan normaalikokoista perhosta yhdessä pienoisversion kanssa, mikä on ainoa tapa näyttää kuinka paljon pienempiä jotkut niistä olivat. Pienoisperhosissa ei näyttänyt olevan muita vikoja. Sen jälkeen meillä ei ole ollut enää ritariperhosia (ja mielestäni meillä pitäisi olla, koska ne yleensä tuottavat kolme katrasta). Mietin, mitä ensi vuonna tapahtuu.

Normaalin ritariperhosen (vasemmalla) siipien kärkiväli on 6,5-7,6 cm. Rautamehiläinen (oikealla) on iso hyönteinen – 2,5-3 cm.

Muut lajit, jotka tuottivat pienoisversioita itsestään, olivat rautamehiläiset. Pienoisversiot näyttivät jälleen täydellisiltä, mutta ne olivat puolet ja kaksi kolmasosaa tavallisen rautamehiläisen koosta. Ne eivät olleet eri lajia. On olemassa pienempi rautamehiläislaji, mutta sen siipien reunat ovat valkeat (nämä eivät olleet), eikä meillä ole sitä täällä. Kuten ritariperhosen kohdalla, meillä ei ole sen jälkeen ollut yhtään rautamehiläistä tällä maalla, vaikka niitä pitäisi edelleen olla ja olemme nähneet yhden tai kaksi muualla.

Tapahtuuko tällainen tuho myös ihmisille? Eräs naapurimme sai vauvan, joka syntyi kahdeksan kuukautisena (mitä pidetään täysiaikaisena) ja painoi syntyessään vain 900 grammaa (noin kaksi paunaa). ”Hän oli niin pieni, että mahtui yhteen käteen”, hänen äitinsä kertoi minulle. Häntä kohdeltiin alun perin ennenaikaisena, mutta nyt hän on normaali, terve lapsi – vaikka hän on vielä hyvin pieni ikäisekseen ja tulee olemaan aina. En tiedä tapahtuuko tätä muille lapsille. Kysyin paikallisen sairaalamme lääkäriltä, mutta tällaisia tilastoja, vaikka ne kirjattaisiinkin, ei todennäköisesti koota.

Neljäs todennäköisen DNA-vaurion tyyppi on merkittävä muutos uros- ja naarashyönteisten suhteessa. Meillä on nykyään niin vähän hyönteisiä, ja monien lajien kohdalla on mahdotonta nähdä, onko hyönteinen uros vai naaras. Mutta huomasimme todella eron uros- ja naarashyönteisten suhteessa, kun Crocothemis erythraea (engl. Scarlet Darter) sudenkorennot saapuivat lokakuussa. Näillä värikkäillä hyönteisillä on helppo erottaa sukupuoli: urokset ovat kirkkaan punaisia ja naaraat vihertävän keltaisia. Normaalisti siellä on noin puolet uroksia ja puolet naaraita. Tänä vuonna naaraita oli paljon, paljon enemmän kuin uroksia. Erityisesti eräänä päivänä melkein jokainen näkemäni sudenkorento oli naaras; arvioin 100 naarasta yhtä urosta kohden.

DNA-vaurio ei välttämättä tuota mutantteja. Steriiliys on todennäköisin seuraus vakavasta DNA-vauriosta, koska luonto ei halua siirtää haitallisia piirteitä tuleville sukupolville. Ja hedelmättömyys näkyy vain lajien katoamisena; ne eivät voi lisääntyä, joten ne kuolevat sukupuuttoon. Jos tämä on mittari, useimpien hyönteisten on täytynyt tulla steriileiksi, sillä useimmat niistä ovat hävinneet ja kuolleet – ainakin paikallisesti – sukupuuttoon. Olemme menettäneet lähes kaikki kovakuoriaislajit, harsokorennot ja muut kärpäset, suurimman osan koiperhoista (ja kaikki suuret yöperhoset muutamaa etelänpäiväkiitäjää lukuun ottamatta), monet perhoset, käytännössä kaikki ampiaiset ja herhiläiset sekä monet villimehiläislajit, mukaan lukien luonnonvaraisia mehiläisiä. Ei juuri yhtään sirkkoja, ei hepokatteja, ja erittäin harvoja heinäsirkkoja ja laulukaskaita. Muutamia etanoita on, mutta ei kotiloita. Maasiiroja, pihtihäntäisiä, kaksoisjalkaisia, juoksujalkaisia tai sokeritoukkia on hyvin vähän ja verkkoja kutovia hämähäkkejä on hyvin vähän. Mikään hyönteislaji ei pysy vahingoittumattomana; kaikki lajit ovat joko vähentyneet tai kadonneet kokonaan, mukaan lukien maaperän hyönteiset, kuten lierot (tänä vuonna olemme nähneet vain kaksi), toukat (ei yhtään) ja jopa muurahaiset. Kun kuningattaret kuoriutuivat ensimmäisen sateen jälkeen, näitä lentäviä muurahaisia oli hyvin vähän muihin vuosiin verrattuna – muutama kymmenkunta satoihin verrattuna. Monia kasveja ei pölytetä kunnolla.