Poliittisen psykopaatin nousu

Monia vuosia sitten eräässä sanomalehden otsikossa esitettiin kysymys: ”“What’s the difference between a politician and a psychopath? – Mitä eroa on poliitikolla ja psykopaatilla?”

Vastaus silloin ja nyt on sama: ei mitään.

Psykopaattien ja poliitikkojen välillä ei ole eroa.

Ei ole myöskään suurta eroa sen viattomille ihmisille aiheutetun tuhon välillä, jonka välinpitämättömät, tunteettomat, itsekkäät, vastuuttomat, loisrikolliset ja vaaleilla valitut virkamiehet, jotka valehtelevat valitsijoilleen, vaihtavat poliittisia palveluksia kampanjatukiin, sulkevat silmänsä vaalipiirinsä äänestäjien toiveilta, huijaavat veronmaksajilta kovalla työllä ansaittuja dollareita, suosivat yrityseliittiä, vahvistavat sotilaallista teollisuuskompleksia eivätkä ajattele juuri sen vaikutusta, mitä heidän ajattelemattomilla toimillaan ja hätäisesti hyväksytyllä lainsäädännöllä voi olla puolustuskyvyttömiin kansalaisiin.

Psykopaatit ja poliitikot ovat molemmat taipuvaisia olemaan itsekkäitä, kylmiä, säälimättömiä toisten käyttäjiä, vastuuttomia, patologisia valehtelijoita, lipeviä, huijareita, ilman katumusta ja pinnallisia.

Karismaattiset poliitikot, kuten rikolliset psykopaatit, osoittavat kyvyttömyyttä ottaa vastuuta teoistaan, heillä on korkea tunto omasta arvostaan, he ovat kroonisesti epävakaita, heillä on sosiaalisesti poikkeavia elämäntapoja, he tarvitsevat jatkuvaa stimulaatiota, heillä on loiselämäntyyli ja heillä on epärealistisia tavoitteita.

Sillä ei ole väliä, puhutaanko demokraateista vai republikaaneista.

Poliittiset psykopaatit ovat kaikki suurelta osin leikattu samasta patologisesta kankaasta sekä päärmätty näennäisen vaivattomalla viehätysvoimalla ja kerskailevan laskelmoivalla mielellä. Tällaiset johtajat luovat lopulta patokratioita: totalitaarisia yhteiskuntia taipuvaisina valtaan, kontrolliin ja sekä vapauden yleensä että vapauksiaan käyttävien tuhoamiseen.

Kun psykopaatit saavat vallan, seurauksena on yleensä jonkinlainen totalitaarinen hallitus tai patokratia. ”Siinä vaiheessa hallitus toimii vastoin oman kansansa etuja paitsi suosimalla tiettyjä ryhmiä”, kirjailija James G. Long huomauttaa. ”Näemme tällä hetkellä Yhdysvaltain kansalaisten tahallista polarisaatiota, laittomia toimia sekä massiivista ja tarpeetonta velan hankintaa. Tämä on tyypillistä psykopaattisille järjestelmille, ja hyvin samankaltaisia asioita tapahtui Neuvostoliitossa, kun se laajeni ja romahti.”

Toisin sanoen psykopaatin valitseminen julkiseen virkaan vastaa kansallista harakiriä, rituaalista itsetuhoa, itsetuhoisuutta ja itsemurhaa. Se on merkki demokraattisen hallituksen hajoamisesta ja luo perustan totalitaariselle hallinnolle, joka on legalistinen [ankarasti lakiin pitäytyvä], militaristinen, joustamaton, suvaitsematon ja epäinhimillinen.

Uskomattomasti, huolimatta selvistä todisteista vahingoista, joita psykopaattinen hallitus on jo aiheuttanut kansakunnallemme ja sen kansalaisille, äänestäjät valitsevat edelleen psykopaatteja valta- ja vaikutusasemiin.

Todellakin, Southern Methodist Universityn tutkimus osoitti, että Washington DC – maamme pääkaupunki ja niin kutsuttujen edustajiemme vallan kotipaikka – sijoittuu korkeimmalle psykopaattien asuttamien alueiden luettelossa.

Tutkiva toimittaja Zack Beauchamp sanoo: ”Vuonna 2012 ryhmä psykologeja arvioi jokaisen presidentin Washingtonista Bush II:een käyttämällä ”psykopatian piirteiden arvioita, jotka oli johdettu historiallisten asiantuntijoiden kustakin presidentistä täyttämistä persoonallisuustiedoista”. He havaitsivat, että presidenteillä oli taipumus omata psykopaattien tyypillistä pelottomuutta ja alhaista ahdistustasoa – piirteitä, jotka näyttävät auttavan presidenttejä, mutta voivat myös saada heidät tekemään edesvastuuttomia päätöksiä, jotka vahingoittavat muiden ihmisten elämää.”

Halu asettaa valta etusijalle ennen kaikkea, mukaan lukien lähi-ihmisten hyvinvointi, armottomuus, tunteettomuus ja täydellinen omantunnon puute ovat sosiopaatin määrittäviä piirteitä.

Kun oma hallituksemme ei enää näe meitä ihmisarvoisina ja arvokkaina olentoina, vaan asioina, joita voidaan manipuloida, ohjailla ja joista voidaan louhia tietoja, ja joita poliisi pahoinpitelee, joita voidaan huijata uskomaan, että hallituksella on meidän paras etumme mielessä, huonosti kohdeltuina, vangittuina, jos uskallamme poiketa rivistä ja sitten rangaista meitä epäoikeudenmukaisesti ilman katumusta – samalla, kun kieltäydymme hyväksymästä sen puutteita – emme enää toimi perustuslaillisen tasavallan alaisuudessa.

Sen sijaan, se mitä koemme, on patokratia: tyranniaa psykopaattisen hallituksen käsissä, joka ”toimii oman kansansa etuja vastaan paitsi suosimalla tiettyjä ryhmiä”.

Mikä pahempaa, psykopatologia ei rajoitu korkeissa hallituksen asemissa oleviin. Se voi levitä viruksen tavoin väestön keskuudessa. Patokratiaa koskeva akateeminen tutkimus totesi: ”Tyrannia ei kukoista, koska jatkajat ovat avuttomia ja tietämättömiä teoistaan. Se kukoistaa, koska he samaistuvat aktiivisesti niihin, jotka pitävät ilkeitä tekoja hyveellisinä.”

Ihmiset eivät vain asetu jonoon ja tee kunniaa. Heistä tulee hyvän tai pahan toimijia, kun he samaistavat itsensä tietyn johtajan, puolueen tai yhteiskuntajärjestyksen kanssa.

Paljon riippuu siitä, kuinka johtajat ”kehittävät samaistumisen tunnetta seuraajiensa kanssa”, sanoo professori Alex Haslam.

Tarkoitan, että yksi melko ilmeinen asia on se, että johtajat puhuvat ”meistä” eikä ”minusta”, ja itse asiassa johtajuudessa on kyse tämän yhteisen ”me-olemuksen” identiteetin tunteen kultivoimisesta ja sen jälkeen ihmisten saamisesta haluamaan toimia tuon ”me-olemuksen” ehdoin, yhteisten etujen edistämiseksi . . .  [Me] on ainoa sana, joka on lisääntynyt avajaispuheissa viime vuosisadan aikana . . . ja toinen on ”Amerikka”.

Modernin yritysvaltion tavoite on ilmeinen: edistää, kultivoida ja juurruttaa yhteisen identifikaation tunnetta kansalaistensa keskuudessa. Tätä varten ”me ihmiset” sanoista on tullut ”me poliisivaltio”.

Meistä on nopeasti tulossa kasvottoman, nimettömän, byrokraattisen totalitaarisen hallintokoneiston orjia, joka hellittämättä murentaa vapautemme lukemattomilla laeilla, säädöksillä ja kielloilla.

Kaikki vastustus tällaisia järjestelmiä kohtaan riippuu niiden mielipiteiden vahvuudesta, jotka päättävät taistella vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän kansalaisten on oltava erittäin varovaisia, ettei meitä manipuloida marssimaan käsikynkkää sortavan hallinnon kanssa.

ThinkProgress-sivustolle kirjoittaessaan Beauchamp ehdottaa, että ”yksi parhaista parannuskeinoista huonoihin johtajiin voi hyvinkin olla poliittinen demokratia”.

Mutta mitä tämä käytännössä oikein tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että poliitikot saatetaan vastuuseen teoistaan ja henkilöstönsä toimista kaikilla käytettävissämme olevilla keinoilla: tutkivan journalismin avulla (jota aiemmin kutsuttiin neljänneksi valtiomahdiksi), joka valaisee ja tiedottaa; ilmiantajien valitusten kautta, jotka paljastavat korruption; oikeusjuttujen kautta, jotka haastavat väärinkäytökset; sekä mielenosoitusten ja joukkopoliittisten toimien kautta, jotka muistuttavat vallanpitäjiä siitä, että ”me ihmiset” olemme niitä, jotka määräämme kaapin paikan.

Muista, että koulutus edeltää toimintaa. Kansalaisten on tehtävä kova työ kouluttaakseen itseään siitä, mitä hallitus on tekemässä ja kuinka se saatetaan vastuuseen. Älä anna itsesi olla yksinomaan kaikukammiossa, joka on rajoitettu sellaisiin näkemyksiin, joiden kanssa olet samaa mieltä. Altistu useille medialähteille, riippumattomille ja valtavirran, ja ajattele itse.

Totta puhuen, riippumatta poliittisesta suuntautumisestanne, älkää antako puolueellisen ennakkoluulonne voittaa periaatteita, jotka toimivat perustuslaillisen tasavaltamme perustana. Kuten Beauchamp huomauttaa:”Järjestelmä, joka todella pitää ihmiset vastuullisina yhteiskunnan laajemmalle omatunnolle, voi olla yksi parhaista tavoista pitää omatunnottomat ihmiset kurissa.”

Siitä huolimatta, jos annamme äänestysuurnien tulla ainoaksi keinoksemme painaa poliisivaltiota vastaan, taistelu on jo menetetty.

Vastarinta vaatii kansalaisia olemaan halukkaita toimimaan paikallisella tasolla.

Mutta, jos odotat toimivasi vasta kun SWAT-tiimi murskautuu ovesi läpi, vasta kun nimesi on lisätty terroristien tarkkailulistalle, vasta kun sinusta ilmoitetaan sellaisten laittomien toimintojen vuoksi kuin sadeveden kerääminen tai lastenne leikkiminen ulkona ilman valvontaa, silloin se on liian myöhäistä.

Tämän verran tiedän: emme ole kasvottomia numeroita.

Emme ole hammasrattaita koneistossa.

Kuten teen selväksi kirjassani ’Battlefield America: The War on the American People’ ja sen kuvitteellisessa vastineessa ’The Erik Blair Diaries’, emme ole orjia.

Olemme ihmisolentoja, ja tällä hetkellä meillä on mahdollisuus pysyä vapaina – toisin sanoen, jos me väsymättä puolustamme oikeuksiamme ja vastustamme joka käänteessä hallituksen yrityksiä kahlita meidät.

Perustajat ymmärsivät, että vapautemme eivät virtaa hallitukselta. Niitä ei annettu meille vain tullakseen pois otetuksi valtion tahdosta. Ne ovat luonnostaan meidän. Samoin hallitukselle asetettu tarkoitus ei ole uhata tai heikentää vapauksiamme, vaan suojella niitä.

Kunnes voimme palata tähän ajattelutapaan, kunnes voimme muistuttaa amerikkalaisille, mitä todella tarkoittaa olla vapaa, ja kunnes pystymme pysymään lujina vapauksiamme uhkaavien uhkien edessä, meitä kohdellaan edelleen poliittisten psykopaattien johtaman byrokraattisen poliisivaltion maaorjina.

Artikkelin on kirjoittanut John & Nisha Whitehead ja se on julkaistu The Rutherford Institute sivuilla 10.1.2024.

Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
rutherford.org: Criminality in the White House: The Rise of the Political Psychopath