Ruokasiirtymä, energiasiirtymä, nettonolla-ideologia, ohjelmoitavat keskuspankkien digitaaliset valuutat, sananvapauden sensuuri ja protestien kuriin paneminen. Mistä siinä kaikessa on kyse? Ymmärtääksemme näitä prosesseja meidän on ensin paikannettava se, mikä on pohjimmiltaan sosiaalinen ja taloudellinen resetoiminen romahtavan rahoitusjärjestelmän yhteydessä.
Kirjailija Ted Reece huomauttaa, että yleinen voittoaste on laskenut 1870-luvun arviolta 43 prosentista 17 prosenttiin 2000-luvulla. Vuoden 2019 loppuun mennessä monet yritykset eivät pystyneet tuottamaan tarpeeksi voittoa. Vallitsevia olivat liikevaihdon lasku, marginaalien aleneminen, rajalliset kassavirrat ja erittäin velkaantuneet taseet.
Professori Fabio Vighi Cardiffin yliopistosta on kuvannut, kuinka maailmantalouden sulkeminen vuoden 2020 alussa väitetyn uuden ja ennen näkemättömän taudinaiheuttajan torjunnan varjolla antoi Yhdysvaltain keskuspankin tulvia romahtaville rahoitusmarkkinoille (COVID-avustus) juuri painettua rahaa hyperinflaatiota aiheuttamatta. Sulkulukitukset rajoittivat taloudellista toimintaa, mikä vähensi vastikään painetun rahan (luottojen) kysyntää fyysisessä taloudessa ja esti ”tartuntoja”.
Tutkivan toimittaja Michael Bryantin mukaan 1,5 biljoonaa euroa tarvittiin yksin Euroopan kriisin hoitamiseen. Euroopan keskuspankkiirien kasvoihin tuijottanut taloudellinen romahdus kärjistyi vuonna 2019. ”Uuden viruksen” ilmaantuminen tarjosi kätevän peitetarinan.
Euroopan keskuspankki sopi 1,31 biljoonan euron pankkien pelastuspaketista, jonka jälkeen EU sopi 750 miljardin euron elvytysrahastosta eurooppalaisille valtioille ja yrityksille. Tämä sadoille pankeille myönnettävä pitkäaikainen ja erittäin halpa luottopaketti myytiin yleisölle välttämättömänä ohjelmana lieventämään pandemian vaikutuksia yrityksiin sekä työntekijöihin.
Vastauksena romahtavaan uusliberalismiin näemme nyt autoritaarisen suuren nollauksen – agendan, joka aikoo muokata taloutta ja muuttaa tapaamme elää – markkinoille tuomisen.
SIIRTYMINEN AUTORITARISMIIN
Uutta taloutta hallitsevat kourallinen teknologiajättejä, globaaleja ryhmittymiä ja sähköisen kaupankäynnin alustoja, ja uusia markkinoita luodaan myös luonnon rahallistamisella. Luonto on tarkoitus kolonisoida, kaupallistaa ja käydä kauppaa ympäristönsuojelun käsitteen alla.
Viime vuosina olemme nähneet pääoman ylikertymistä, ja tällaisten markkinoiden luominen tarjoaa uusia investointimahdollisuuksia (mukaan lukien ovelat hiilidioksidin kompensoivat Ponzi-järjestelmät) superrikkaille vaurauden parkkeeraamiseen ja menestymiseen.
Tämä suuri resetoiminen ennakoi länsimaisten yhteiskuntien muutosta, mikä johtaa pysyviin perusvapauksien ja joukkovalvonnan rajoituksiin. Hyväntahtoisen ”neljännen teollisen vallankumouksen” termin alla esiin tuotuna, Maailman talousfoorumi (WEF – World Economic Forum) sanoo, että yleisö ”vuokraa” lopulta kaiken tarvitsemansa (muistakaa WEF:n video ”et omista mitään ja olet onnellinen”?): riistäen omistusoikeuden ”vihreän talouden” varjolla sekä ”kestävän kulutuksen” ja ”ilmastohätätilan” retoriikan pönkittämänä.
Ilmastohälytys ja kestävän kehityksen mantra ovat rahantekojuonien edistämistä. Mutta ne palvelevat myös toista tarkoitusta: sosiaalista kontrollia.
Uusliberalismi on kulkenut kurssinsa ja johtanut suurten väestönosien köyhtymiseen. Mutta erimielisyyksien vaimentamiseksi ja odotusten alentamiseksi henkilökohtaista vapautta, johon olemme tottuneet, ei suvaita. Tämä tarkoittaa, että laajempi väestö joutuu orastamassa olevan valvontavaltion kuriin.
Erimielisyyksien torjumiseksi tavallisille ihmisille kerrotaan, että heidän on uhrattava henkilökohtainen vapaus suojellakseen kansanterveyttä, yhteiskunnallista turvallisuutta (ne kauheat venäläiset, islamilaiset ääriainekset tai Sunakin nimeämä George Galloway mörkö) tai ilmastoa. Toisin kuin uusliberalismin vanhassa normaalissa, tapahtuu ideologinen muutos, jossa henkilökohtaiset vapaudet kuvataan yhä useammin vaarallisiksi, koska ne ovat ristiriidassa kollektiivisen edun kanssa.
Todellinen syy tähän ideologiseen muutokseen on varmistaa, että massat tottuvat alhaisempaan elintasoon ja hyväksyvät sen. Ajatellaanpa esimerkiksi Englannin keskuspankin pääekonomisti Huw Pillin sanomaa, että ihmisten pitäisi ”hyväksyä” köyhempänä oleminen. Ja sitten on Rob Kapito maailman suurimmasta omaisuudenhoitoyhtiöstä BlackRockista, joka sanoo, että ”erittäin oikeutetun” sukupolven on käsiteltävä niukkuutta ensimmäistä kertaa elämässään.
Samaan aikaan, asioita tarpeettomasti hämmentääkseen, viesti on, että alhaisempi elintaso on seurausta Ukrainan konfliktista ja tarjonnan shokeista, joita sekä sota että ”virus” ovat aiheuttaneet.
Hiilidioksidipäästöjen nettonolla-agenda auttaa legitimoimaan alhaisemman elintason (hiilijalanjälkeäsi vähentäen), vahvistaen samalla käsitystä, että oikeutemme on uhrattava suuremman hyvän puolesta. Et tule omistamaan mitään, ei siksi, että rikkaat ja heidän uusliberaalinsa tekivät sinusta köyhiä, vaan koska sinua kehotetaan lopettamaan vastuuttomuus ja sinun on toimittava planeetan suojelemiseksi.
NETTONOLLA AGENDA
Mutta entä tämä siirtyminen kohti kasvihuonekaasupäästöjen nettonollaa ja suunnitelma hiilijalanjälkemme leikkaamiseksi? Onko se edes mahdollista tai tarpeellista?
Gordon Hughes, entinen Maailmanpankin taloustieteilijä ja nykyinen taloustieteen professori Edinburghin yliopistossa, sanoo uudessa raportissaan, että nykyinen Iso-Britannian ja Euroopan nettonollapolitiikka edistää todennäköisesti entisestään taloudellista tuhoa.
Ilmeisesti ainoa toteuttamiskelpoinen tapa kerätä rahaa riittäviin uusiin investointeihin (tuuli- ja aurinkoinfrastruktuuriin) olisi kahden vuosikymmenen ajan yksityisen kulutuksen vähentäminen jopa 10 prosentilla. Tällaista shokkia ei ole koskaan tapahtunut viime vuosisadalla sodan ulkopuolella; silloinkaan, ei koskaan yli kymmeneen vuoteen.
Mutta tämä agenda aiheuttaa myös vakavaa ympäristön rappeutumista. Näin sanoo Andrew Nikiforuk artikkelissa ’The Rising Chorus of Renewable Energy Skeptics – Uusiutuvan energian skeptikkojen nouseva kuoro’, jossa kuvataan kuinka vihreä teknounelma on äärimmäisen tuhoisa.
Hän luettelee vieläkin mineraali-intensiivisemmän uusiutuviin energialähteisiin perustuvan järjestelmän tuhoisat ympäristövaikutukset ja varoittaa:
Koko prosessi taantuvan järjestelmän korvaamiseksi monimutkaisemmalla kaivospohjaisella hankkeella on nyt tarkoitus tapahtua hauraalla pankkijärjestelmällä, toimimattomilla demokratioilla, katkenneilla toimitusketjuilla, kriittisellä mineraalipulalla ja vihamielisellä geopolitiikalla.
Kaikki tämä olettaa, että ilmaston lämpeneminen on todellista ja ihmisen aiheuttamaa. Kaikki eivät ole samaa mieltä. Artikkelissa ’Global warming and the confrontation between the West and the rest of the world – Globaali lämpeneminen ja vastakkainasettelu lännen ja muun maailman välillä’ toimittaja Thierry Meyssan väittää, että nettonolla perustuu pikemminkin poliittiseen ideologiaan kuin tieteeseen. Mutta tällaisten asioiden toteamisesta on tullut harhaoppia länsimaissa ja ne huudetaan alas syytöksillä ”ilmastotieteen kieltämisestä”.
Näistä huolista huolimatta marssi kohti nettonollaa jatkuu, ja avain tähän on YK:n kestävän kehityksen tavoitteita koskeva Agenda2030.
Nykyään lähes jokaisessa liiketoiminnan tai yrityksen raportissa, verkkosivustolla tai esitteessä on lukuisia viittauksia ”hiilijalanjäljistä”, ”kestävästä kehityksestä”, ”nettonollasta” tai ”ilmastoneutraaliudesta” ja siitä, miten yritys tai organisaatio aikoo saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteensa. Vihreä profilointi, vihreät joukkovelkakirjalainat ja vihreät sijoitukset kulkevat käsi kädessä ”vihreiden” valtuuksien ja tavoitteiden näyttämisen kanssa missä ja aina, kun mahdollista.
Näyttää siltä, että kuka tahansa ja kaikki liiketoiminnassa toimivat sijoittavat korporatiivisen lippunsa kestävän kehityksen huipulle. Otetaan esimerkiksi Sainsbury’s. Se on yksi Iso-Britannian ”kuudesta suuresta” elintarvikemyymälästä, ja sillä on vuonna 2019 julkaisema visio ruoan tulevaisuudesta.
Tässä lainaus siitä:
Henkilökohtainen optimointi on trendi, jossa ihmiset voidaan nähdä sirutettuina ja yhdistettyinä enemmän kuin koskaan ennen. Merkittävä edistysaskel nykyään käytetystä puettavasta teknologiasta, henkilökohtaisten mikrosirujen ja neuropitsin tulon aattona mahdollistaa sen, että kaikki geneettiset, terveys- ja tilannetietomme tallennetaan ja analysoidaan algoritmeilla, jotka voivat selvittää, mitä tarvitsemme tukemaan meitä tiettynä aikana elämässämme. Vähittäiskauppiailla, kuten Sainsbury’s, voisi olla ratkaiseva rooli tämän tukemisessa järjestämällä tarvittavien ruokien toimitukset 30 minuutin sisällä – ehkä droneilla.
Jäljitetty, seurattu ja sirutettu – omaksi hyödyksesi. Yritykset pääsemässä käsiksi kaikkiin henkilötietoihimme DNA:hamme asti. Raportti on täynnä viittauksia kestävyyteen ja ilmastoon tai ympäristöön, ja on vaikea olla saamatta vaikutelmaa, että se on kirjoitettu niin, että se saa lukijan ällistymään teknologisista mahdollisuuksista.
Kuitenkin, uljaan uuden teknologisen innovaation maailman edistäminen, jolla ei ole mitään sanottavaa vallasta – kuka määrittelee politiikat, jotka ovat johtaneet massiiviseen eriarvoisuuteen, köyhyyteen, aliravitsemukseen, elintarviketurvan epävarmuuteen ja nälänhätään ja kuka on ensisijaisesti vastuussa ympäristön pilaantumisesta – ei ole mitään uutta.
Vallan olemus on kätevästi hämärtynyt, varsinkin siksi, että vallitsevan ruokajärjestelmän takana olevat muovaavat myös teknoutopistista satua, jossa kaikki elävät onnellisina ikuisesti syötyään ötököitä ja synteettistä ruokaa digitaalisessa panoptikonissa eläessään.
VALEVIHREÄ
Esitetty ”vihreä” agenda on monen biljoonan markkinamahdollisuus rikkaiden sijoittajien ja tukea imevien vihreän infrastruktuurin yritysten taskujen täyttämiseksi ja myös osa strategiaa, jota tarvitaan ”uuden normaalin” vaatimusten noudattamisen varmistamiseksi.
Se on, lisäksi, sen tyyppinen vihreä, joka aikoo peittää suuren osan maaseudusta tuulivoimaloilla ja aurinkopaneeleilla, jolloin useimmat maanviljelijät eivät enää harjoita maataloutta. Resepti elintarviketurvan epävarmuuteen.
Ne, jotka sijoittavat ”vihreään” agendaan, välittävät ennen kaikkea voitosta. Äärimmäisen vaikutusvaltainen BlackRock sijoittaa nykyiseen elintarvikejärjestelmään, joka on vastuussa saastuneista vesistöistä, rappeutuneesta maaperästä, pienviljelijöiden syrjäytymisestä, kiihtyvästä kansanterveyskriisistä, aliravitsemuksesta ja paljon muusta.
Se investoi myös terveydenhuoltoon – teollisuuteen, joka menestyy sairauksista ja terveydentiloista, jotka syntyvät syömällä nykyisen järjestelmän tuottamaa huonolaatuista ruokaa. Kehittikö Larry Fink, BlackRockin huippumies, yhtäkkiä omatunnon ja hänestä tuli ympäristönsuojelija, joka välittää planeetasta ja tavallisista ihmisistä? Ei tietenkään.
Kaikki vakavat pohdiskelut ruoan tulevaisuudesta puntaroisivat varmasti sellaisia kysymyksiä kuin elintarvikeomavaraisuus, agroekologian rooli ja perhetilojen vahvistaminen – nykyisen globaalin elintarviketuotannon selkäranka.
Edellä mainitussa Andrew Nikiforukin artikkelissa todetaan, että jos olemme todella tosissaan ympäristövaikutuksistamme, meidän on vähennettävä tarpeitamme ja yksinkertaistettava yhteiskuntaa.
Ruoan osalta ratkaisu perustuu matalan tuotantopanoksen lähestymistapaan, joka vahvistaa maaseutuyhteisöjä ja paikallisia markkinoita sekä asettaa etusijalle pientilat, pienet itsenäiset yritykset ja vähittäiskauppiaat, paikalliset demokraattiset elintarvikejärjestelmät sekä omavaraisuuteen ja agroekologisiin periaatteisiin perustuvan elintarvikeomavaraisuuden käsitteen sekä elävöittävän maanviljelyn.
Se tarkoittaisi oikeutta kulttuurisesti sopivaan ruokaan, joka on ravitsemuksellisesti tiheää erilaisten viljelytapojen vuoksi ja jossa ei ole myrkyllisiä kemikaaleja, samalla kun varmistetaan paikallinen omistusoikeus ja yhteisten resurssien, kuten maan, veden, maaperän ja siementen, hallinta.
Siitä alkaa aito ympäristönsuojelu ja ruoan tulevaisuus.
Artikkelin on kirjoittanut Colin Todhunter ja se on julkaistu OffGuardian sivuilla 12.3.2024 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
off-guardian.org: Net Zero, the Digital Panopticon and the Future of Food
