Teknosensuuri: hallituksen sota niin kutsuttuja vaarallisia ajatuksia vastaan

Tervetuloa teknosensuurin aikakauteen.

Paperilla – ainakin Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen mukaan – olemme teknisesti vapaita puhumaan.

Todellisuudessa olemme kuitenkin nyt vain niin vapaita puhumaan kuin valtion virkamies – tai yritysentiteetti, kuten Facebook, Google tai YouTube – voi sallia.

Esimerkkinä: Oikeuslaitoksen liittovaltion aseistamista käsittelevän alakomitean julkaisemat sisäiset asiakirjat vahvistivat sen, mitä olemme pitkään epäilleet: että hallitus on työskennellyt yhdessä sosiaalisen median yritysten kanssa sensuroidakseen puhetta.

”Sensuurilla” tarkoitamme hallituksen yhteisiä ponnisteluja vaimentaa, vaientaa ja kokonaan poistaa kaikki puheet, jotka ovat vastoin hallituksen omaa hyväksyttyä narratiivia.

Tämä on poliittista korrektiutta, joka on viety sen pelottavimpaan ja painostavimpaan ääripäähän.

Paljastukset, joiden mukaan Facebook työskenteli yhteistyössä Bidenin hallinnon kanssa COVID-19:ään liittyvän sisällön sensuroimiseksi, mukaan lukien humoristiset vitsit, uskottava informaatio ja niin sanottu disinformaatio, seurasivat Louisianan liittovaltion tuomioistuimen päätöstä, joka kieltää toimeenpanovallan virkamiehiä kommunikoimasta sosiaalisen median yritysten kanssa kiistanalaisesta sisällöstä verkkofoorumeilla.

Verraten hallituksen kovakätisiä yrityksiä painostaa sosiaalisen median yrityksiä tukahduttamaan COVID-rokotteita tai vaaleja kritisoivaa sisältöä ”lähes dystopiseen skenaarioon”, tuomari Terry Doughty varoitti, että ”Yhdysvaltojen hallitus näyttää ottaneen orwellilaisen ”Totuuden ministeriö” roolin”.

Tämä on teknofasismin aito määritelmä.

Tyrannimaiseen itsevanhurskauteen pukeutunut teknofasismi saa voimansa teknologisista jättiläisistä (sekä yritysten että julkishallinnon), jotka työskentelevät yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Hallitus ei suojele meitä ”vaarallisilta” disinformaatiokampanjoilta. Se luo pohjan eristääkseen meidät ”vaarallisilta” ajatuksilta, jotka saattavat saada meidät ajattelemaan itse ja niin tehdessään haastamaan valtaeliitin kuristusotteen elämässämme.

Toistaiseksi teknologiajättiläiset ovat kyenneet kiertämään perustuslain ensimmäisen lisäyksen valtiosta riippumattoman asemansa vuoksi, mutta se on parhaimmillaankin kyseenalainen ero, kun he marssivat käsikynkkää hallituksen käskyjen kanssa.

Kuten Philip Hamburger ja Jenin Younes kirjoittavat The Wall Street Journal -lehdelle:

Perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää hallitusta ’kaventamasta sananvapautta’. Korkeimman oikeuden oppi tekee selväksi, että hallitus ei voi perustuslain mukaan kiertää muutosta toimimalla yksityisten yritysten kautta.

Mitään hyvää ei voi seurata siitä, että hallituksen annetaan sivuuttaa perustuslaki.

Tasaisen, läpitunkevan sensuurin hivuttautuminen, jonka yritysteknologiajätit määräävät meille vallanpitäjien siunauksella, uhkaa saada aikaan todellisuuden uudelleenjärjestelyn suoraan Orwellin romaanista ’Vuonna 1984’, jossa Totuuden ministeriö valvoo puhetta ja varmistaa, että tosiasiat vastaavat mitä tahansa todellisuusversiota, jonka hallituksen propagandistit omaksuvat.

Orwell tarkoitti romaanin ’Vuonna 1984’ varoituksena. Sen sijaan, sitä käytetään dystopisena ohjekirjana yhteiskunnalliseen suunnitteluun sellaisesta väestöstä, joka on alistuvaa, mukautuvaa ja tottelevainen Isoveljelle.

Tämä on vaarallinen suunta, joka johtaa sananvapauden loppuun, sellaisena kuin me sen kerran tunsimme.

Maailmassa, joka automatisoidaan ja suodatetaan tekoälyn linssin läpi, olemme joustamattomien algoritmien armoilla, jotka sanelevat vapautemme rajat.

Kun tekoälystä tulee täysin integroitunut osa hallituksen byrokratiaa, on vain vähän takautumisoikeuksia: joudumme kaikki teknohallitsijoiden jyrkkien tuomioiden kohteeksi.

Näin se alkaa.

Ensin sensuroijat seurasivat niin kutsuttuja ekstremistejä, jotka paasasivat niin sanottua ”vihapuhetta”.

Sitten he seurasivat niin kutsuttuja ekstremistejä, jotka paasasivat niin sanottua ”disinformaatiota” varastetuista vaaleista, holokaustista ja Hunter Bidenistä.

Siihen mennessä, kun niin sanotut ekstremistit joutuivat paasaamaan niin sanottua ”misinformaatiota” COVID-19-pandemiasta ja rokotteista, sensuurit olivat kehittäneet järjestelmän ja strategian toisinajattelijoiden hiljentämiseksi.

Lopulta riippuen siitä, miten hallitus ja sen yritysliittolaiset määrittelevät, mitä ”ekstremismillä” tarkoitetaan, ”meitä ihmisiä” voidaan kaikkia lopulta pitää syyllisinä johonkin ajatusrikokseen tai muuhun.

Mitä tahansa suvaitsemme nyt – miltä tahansa ummistamme silmät – mitä tahansa rationalisoimme, kun se kohdistuu muihin, joko rodullisen oikeudenmukaisuuden turvaamisen, demokratian puolustamisen tai fasismin torjumisen nimissä, tulee lopulta vangitsemaan meidät, yhden ja kaikki.

Katso ja opi.

Meidän kaikkien pitäisi olla huolestuneita, kun joku henkilö tai ryhmä – näkyvästi tai ei – sensuroidaan, hiljennetään ja saadaan katoamaan Facebookista, Twitteristä, YouTubesta ja Instagramista ilmaistessaan ajatuksia, joita pidetään poliittisesti epäkorrekteina, vihamielisinä, vaarallisina tai salaliittomaisina.

Ottaen huomioon sen, mitä tiedämme hallituksen taipumuksesta määritellä oma todellisuutensa ja liittää omat tunnisteensa sen auktoriteettia haastavaan käyttäytymiseen ja puheeseen, tämän pitäisi aiheuttaa hälytys koko poliittisella kirjolla.

Tässä on se pointti: sinun ei tarvitse tykätä kenestäkään tai olla samaa mieltä kenenkään kanssa, joka on vaiennettu tai laitettu katoamaan verkosta heidän näkemyksensä vuoksi, mutta tällaisen sensuurin pitkäaikaisten seurausten huomioimatta jättäminen on vaarallisen naiivia, koska minkä tahansa vallan sallitkaan hallituksen ja sen yritystoimijoiden nyt lunastaa, tulee lopulta käytetyksi sinua vastaan itse tekemiesi tyrannien toimesta.

Kuten Glenn Greenwald kirjoittaa The Intercept -uutisjärjestölle:

Räikeä harhaluulo, joka aina piilee sensuuria kannattavien mielipiteiden ytimessä, on herkkäuskoinen, harhainen usko, että sensuurin valtaa käytetään vain tukahduttamaan mielipiteitä, joista ei pidetä, mutta ei koskaan omia näkemyksiä… Facebook ei ole joku hyväntahtoinen, kiltti, myötätuntoinen vanhempi tai kumouksellinen, radikaali toimija, joka aikoo valvoa keskusteluamme suojellakseen heikkoja ja syrjäytyneitä tai toimiakseen jalona kontrollina vahvojen kiusantekoa vastaan. He tekevät melkein aina päinvastoin: suojelevat vahvoja niiltä, jotka pyrkivät horjuttamaan eliittien instituutioita ja torjumaan heidän oikeaoppisuuttaan. Teknojättiläisillä, kuten kaikilla yrityksillä, on lain mukaan oltava yksi päätavoite: osakkeenomistaja-arvon maksimointi. He aikovat aina käyttää valtaansa lepytelläkseen niitä, joiden he uskovat hallitsevan suurinta poliittista ja taloudellista valtaa.

Varoitus: se on kalteva pinta niin kutsuttujen laittomien ajatusten sensuroinnista totuuden hiljentämiseen.

Lopulta, kuten George Orwell ennusti, totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.

Jos hallitus voi hallita puhetta, se voi hallita ajattelua ja se voi puolestaan hallita kansalaistensa mieliä.

Se tapahtuu jo.

Jokaisena päivänä meitä siirretään yhä pidemmälle tiellä kohti totalitaarista yhteiskuntaa, jolle on ominaista hallituksen sensuuri, väkivalta, korruptio, tekopyhyys ja suvaitsemattomuus, jotka kaikki on pakattu meidän oletetuksi hyödyksi orwellilaiseen kaksoissanailuun kansallisesta turvallisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja ns. ”hallituksen puheesta”.

Vähitellen amerikkalaisia ehdollistetaan hyväksymään rutiininomaiset vapautensa loukkaukset.

Näin sorrosta tulee systeemistä, jota kutsutaan hiipiväksi normaaliudeksi tai kuolemaksi tuhannella viillolla.

Pulitzer-palkittu tiedemies Jared Diamond on käyttänyt tätä käsitettä kuvaamaan, kuinka suuret muutokset, jos ne toteutetaan hitaasti pienissä vaiheissa ajan mittaan, voidaan hyväksyä normaaleina ilman järkytystä ja vastustusta, jotka saattavat tervehtiä äkillistä mullistusta.

Diamondin huolenaiheet liittyivät Pääsiäissaaren nyt kadonneeseen sivilisaatioon sekä siihen vaikuttaneeseen yhteiskunnalliseen rappeutumiseen ja ympäristön pilaantumiseen, mutta se on voimakas analogia vapauksiemme tasaiseen rapautumiseen ja maamme rappeutumiseen aivan nenämme alla.

Kuten Diamond selittää:

Vain muutamassa vuosisadassa Pääsiäissaaren asukkaat pyyhkäisivät pois metsänsä, ajoivat kasvinsa ja eläimensä sukupuuttoon ja näkivät monimutkaisen yhteiskuntansa kiertyvän kaaokseen ja kannibalismiin… Miksi he eivät katsoneet ympärilleen ja ymmärtäneet, mitä he tekivät, ja lopettaneet ennen kuin on liian myöhäistä? Mitä he ajattelivat kaataessaan viimeisen palmun?

Hänen vastauksensa: ”Epäilen, että katastrofi ei tapahtunut pamahtaen vaan vikisten.”

Aivan kuten Yhdysvaltain omat siirtolaiset, Pääsiäissaaren varhaiset siirtolaiset löysivät uuden maailman – ”koskemattoman paratiisin” – täynnä elämää. Silti lähes 2000 vuotta ensimmäisten uudisasukkaidensa saapumisen jälkeen Pääsiäissaari muuttui karuksi hautausmaaksi väestön vuoksi, joka keskittyi niin välittömiin tarpeisiinsa, etteivät he pystyneet säilyttämään paratiisia tuleville sukupolville.

Samaa voitaisiin sanoa Yhdysvalloista nykyään: sekin on muuttumassa karuksi hautausmaaksi väestön toimesta, joka on niin keskittynyt välittömiin tarpeisiinsa, että he eivät pysty säilyttämään vapautta tuleville sukupolville.

Pääsiäissaaren tapauksessa, kuten Diamond spekuloi:

Metsä… katosi hitaasti, vuosikymmenien aikana. Ehkä sota keskeytti liikkuvat ryhmät; ehkä viimeinen köysi katkesi, kun veistäjät olivat saaneet työnsä valmiiksi. Sillä välin jokainen saarelainen, joka yritti varoittaa etenevän metsäkadon vaaroista, olisi tullut syrjäytetyksi veistäjien, byrokraattien ja päälliköiden, joiden työpaikka oli riippuvainen jatkuvasta metsäkadosta, omilla intresseillä… Metsäpeitteen vuosittaiset muutokset olisivat olleet vaikea havaita… Vain vanhemmat ihmiset, jotka muistelivat lapsuuttaan vuosikymmeniä aikaisemmin, olisivat voineet havaita eron. Vähitellen puut harvenivat, pienenivät ja olivat vähemmän tärkeitä. Kun viimeinen hedelmää kantava täysikasvuinen palmu kaadettiin, palmut olivat kauan sitten menettäneet taloudellisen merkityksensä. Tästä jäi vain pienempiä ja pienempiä palmujen taimia raivattavaksi vuosittain muiden pensaiden ja puiden ohella. Kukaan ei olisi huomannut viimeisen pienen palmun kaatumista.

Kuulostaako vielä tuskallisen tutulta?

Olemme jo repineet alas perustajiemme perustaman rikkaan vapauksien metsän. Se on kadonnut hitaasti vuosikymmenten aikana. Vapautemme rapautuminen on tapahtunut niin vähitellen, ettei kukaan näytä huomanneen. Vain vanhemmat sukupolvet, jotka muistavat, millaista todellinen vapaus oli, tunnistavat eron. Vähitellen kansalaisten nauttimat vapaudet ovat tulleet harvemmiksi, pienemmiksi ja merkityksettömiksi. Kun viimeinen vapaus kaatuu, kukaan ei tunne eroa.

Näin tyrannia nousee ja vapaus kaatuu: tuhannella viillolla, joista jokainen oikeutti tai jätti huomiotta tai kohautti olkapäitään niin merkityksettömälle, että se itsessään on häiriöksi, mutta ne summautuvat yhteen.

Jokainen viilto, jokainen yritys heikentää vapauksiamme, jokainen jonkin kriittisen oikeuden menetys – ajatella vapaasti, kokoontua, puhua ilman pelkoa häpeään tai sensuroiduksi joutumisesta, kasvattaa lapsiamme parhaaksi katsomallamme tavalla, palvoa tai olla palvomatta, kuten omatuntomme sanelee, syödä mitä haluamme ja rakastaa ketä haluamme, elää kuten haluamme – summaantuvat meidän jokaisen mittaamattomaan epäonnistumiseen pysäyttää alasmeno tuolla kaltevalla pinnalla.

Kuten teen selväksi kirjassani ’Battlefield America: The War on the American People’ ja sen kuvitteellisessa vastineessa The Erik Blair Diaries, olemme nyt kallistumassa alaspäin.