Oletko kuullut viimeisimmän?
Kanadalaiset ovat menettämässä pääsynsä verkkouutisiin kiitos uuden lain, joka velvoittaisi teknologiayritykset sen verran kuin linkittämään uutisjuttuihin.
Ranskan presidentti Macron harkitsee sosiaalisen median sulkemista Ranskan sosiaalisten levottomuuksien tukahduttamiseksi.
Metan uusi ”Twitter killer” Threads -sovellus on (yllätys, yllätys!) sensuroitu alusta alkaen.
Ja UK:n hallitus pohtii ehdotusta antaa NSA-vastineelle, GCHQ:lle, ennennäkemättömät, laajat uudet valtuudet seurata internet-lokeja reaaliajassa.
Huomaatko kuvion?
Kyllä, Internet – ”Internetin” ”Tiedon Supervaltatie – Information Superhighway” -versio, joka myytiin digitaalisena ihmelääkkeenä herkkäuskoiselle yleisölle 1990-luvulla – on nyt virallisesti kuollut.
Mitä tämä tarkoittaa? Ja minne menemme tästä? Tänään käsittelen kuolleen internet teorian pohjaa ja sitä, mitä salaliittorealistien pitäisi ajatella tästä uutisesta.
INTERNETIN TEORIA
Jos olet elänyt 90-luvun, onnittelut! Sinulla oli eturivin paikka yhteiskunnan perustavanlaatuisessa muutoksessa, jonka kaltaista ei ole nähnyt yksikään sukupolvi Gutenbergin päivien jälkeen.
Ellet työskennellyt yliopistossa tai Yhdysvaltain hallituksen laboratoriossa, aloitit vuosikymmenen täysin tietämättömänä sähköpostista ja keskustelupalstoista ja jopa tietokoneverkon perusasioista. Mutta siihen mennessä, kun soitit puhelimella vuosituhannen vaihteessa, olit (todennäköisemmin) verkossa, lähetit sähköposteja ja surffailit netissä ja osallistuit ensimmäisiin online-sanasotiisi.
Elit läpi loputtoman keskustelun Informaation Supervaltatiestä. Selvisit loputtomasta propagandasta, jonka tarkoituksena oli saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että Internet (iso ”I” ja kaikki, ikään kuin kyberavaruus olisi jokin äskettäin löydetty vieras maa, jonka olimme kolonisoimassa) aikoi demokratisoida tiedon ja antaa kaikille ääni keskusteluun digitaalisella kaupungin torilla sekä yhdistää meidät kaikki rauhaan, harmoniaan ja ymmärrykseen. Ja sinä kestit lakkaamattomia osioita hämmentyneistä TV-juontajista, jotka kertoivat yleisölleen URL-osoitteista ja sähköpostiosoitteista ikään kuin he lukisivat tietosanakirjamerkintää vieraalla kielellä, lausumassa huolellisesti jokaisen kirjaimen, kaksoispisteen ja kenoviivan ja pohtimassa, kuinka @-symboli lausutaan.
Se kaikki oli tietysti valhetta. Suuren yleisön tuolloin tietämättä, internet ei syntynyt täysin muodostuneena Piilaakson nörttien päistä 1990-luvulla. Itse asiassa sen alkuperä ulottuu paljon pidemmälle. Kuten lopulta tulimme oppimaan, internet itse asiassa aloitti elämänsä ARPANET-tietokoneverkkona, Yhdysvaltain puolustusministeriön projektina, jonka tavoitteena DARPA:n entisen johtajan mukaan ”tarkoitus oli hyödyntää uusia tietokoneteknologioita sotilaallisen johdon ja valvonnan tarpeiden täyttämiseksi ydinaseuhkia vastaan, saavuttaa selviytyvä Yhdysvaltain ydinasejoukkojen hallinta sekä parantaa sotilaallista taktista ja hallinnollista päätöksentekoa”.
Kuten käy ilmi, jopa tämä ”ydinasekestävän verkon” tarina on limited hangout – rajoitettu vuoto. Kuten ’Mass Media: A History’ -verkkokurssini opiskelijat jo tietävät, ARPANET ei tarkoittanut vain Yhdysvaltojen ydinsodan torjuntavalmiuksien turvaamista, vaan myös Setä Samulin valvonta- ja hallintatyökalujen parantamista kapinan vastaisissa operaatioissa. Tämä tarinan lanka – johon kuuluu hahmoja, kuten psykologiksi kehittynyt tietokonetieteilijä J.C.R. Licklider ja hänen pyrkimyksensä rakentaa työkalu, joka pystyy keräämään, tallentamaan ja analysoimaan hämmentäviä määriä tietoa jokaisesta Yhdysvaltain hallituksen vihollisena pidetystä entiteetistä ja yksilöstä – on suurelta osin hukkunut aikaan.
Kuten Yasha Levine kuitenkin dokumentoi kirjassaan ’Surveillance Valley’, Vietnamin sodan vastaiset mielenosoittajat Yhdysvaltain kampuksilla 1960-luvulla tunnistivat ARPANETin ja Cambridge-projektin sekä niihin liittyvät tietokoneverkkojen tutkimusprojektit sellaisina, mitä ne olivat: yrityksinä löytää keino tukahduttaa erimielisyydet niitä valtoja-vastaan-joita-ei-pitäisi-olla, missä ja milloin erimielisyyttä syntyi.
Eräässä vuoden 1969 pamfletissa armeijan rahoittamien tietokonetietokantojen kasvavasta vaarasta todettiin:
On selvää, että ARPA-verkostolla on käytännön sotilaallisia vaikutuksia. Vaikka se ei sinänsä ole tuhoase, se muodostaa tarpeellisen linkin tehokkaaseen automatisoituun sotilaalliseen ohjausjärjestelmään.
Ja toinen 1960-luvun pamfletti piisirun valvonnan häämöttävästä uhkasta havaitsi:
Koko tietokonejärjestelmä ja ARPA-tietokoneverkko mahdollistavat sen, että hallitus voi ensimmäistä kertaa tutustua asiaankuuluviin tutkimustietoihin riittävän nopeasti, jotta sitä voidaan käyttää poliittisissa päätöksissä. Tämän nettotuloksena on, että Washingtonin kansainvälinen poliisi tehostuu kansanliikkeiden tukahduttamisessa ympäri maailmaa.
Ehkä ei ole yllättävää, että yleinen tietoisuus digitaalisen diktatuurin vaaroista ja ”Octoputer-lonkerokoneen” koneellisesta uhkasta (sen teknologiset jäljityslonkerot kiemurtelevat tiensä elämäsi jokaiseen kolkkaan) katosi matkan varrella. 1990-luvulla ihmiset olivat valmiita uskomaan, että sosiaalisten suhteiden digitalisointi oli siunaus ihmiskunnalle, ja että maailma olisi parempi sen vuoksi.
Samaan aikaan, täällä 2020-luvulla, Internet-sadun kiilto on kulunut jo kauan sitten. Ja nyt, kun olemme jo kauan sitten ohittaneet pisteen, josta ei ole paluuta tällä vuoristoratamatkalla digitaaliseen kuiluun, huomaamme, että unelma, joka myytiin yleisölle kolme vuosikymmentä sitten – hopiumin aiheuttama haamu tiedon supervaltateistä ja teknologisesta vapautumisesta – on nyt virallisesti kuollut.
KUOLLUT INTERNET -TEORIA
Oletko kuullut ”kuolleen internetin teoriasta”?
Lyhyesti sanottuna se väittää, että vanha Internet – villi ja sekopäinen, vanhan koulukunnan, ihmisten luoman hauskanpidon ja kummallisuuksien Internet isolla ”I” alkukirjaimella – kuoli vuonna 2016. Siitä lähtien, tämän lähtökohdan kannattajien mukaan, suurin osa kaikesta verkossa kohtaamastamme on botin luomaa.
Jos tämä teoria pitää paikkansa, kuolleen internetin tietokoneella luotu sisältö ei sisällä vain ilmeisen epäinhimillistä verkkosisältöä – esimerkiksi roskapostia, joka valloittaa jokaisen valvomattoman kommenttiosion, tai bottiverkkoja, jotka tulvivat sosiaaliseen mediaan identtisen sanamuodon propagandaviestejä – vaan kaiken: itse sisällön, sen kommentit, ”ihmiset”, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa verkossa, jopa äänipodcastit ja videovlogit ja muun näennäisesti ihmisen luoman median.
Mitä tahansa tästä kuollut internet -teoriasta ajatteleekin, se ei todellakaan ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun internet on julistettu kuolleeksi.
Vuonna 1998 Paul Krugman julisti surullisen kuuluisasti internetin hype-vetoiseksi muotihullutukseksi ja ennusti uskaliaasti, että sillä ei olisi sen enempää vaikutusta talouteen kuin faksilla.
Vuonna 2000 Brunelin yliopiston tiedonhallinnan professori Bob O’Keefe arveli, että ”internet on kuollut”, koska ”nuoret haluavat liikkuvuutta ja sosiaalista vuorovaikutusta, eivät tietokoneita”.
Vuonna 2002 CNET ilmoitti vapaan webin kuolemasta (vapaa kuin ilmainen olut, eli ei vapaa kuin sananvapaus).
Vuonna 2007 Mark Cuban kertoi meille, että ”internet on kuollut”, ja että ”se on ohi”, ennen kuin väitti ristiriitaisesti, että ”internet on vanhoja ihmisiä varten”, koska siitä oli tullut seisahtunut.
Vuonna 2010 Wired vahvisti, että verkko todellakin oli kuollut (on korvattu sovelluksilla).
Vuonna 2015 Vox myös julisti internetin virallisesti kuolleeksi, minkä heidän valtamedia-veljeskuntansa kiisti The New York Timesissa, joka väitti vuonna 2017, että internet oli vasta kuoleman prosessissa.
Jopa CBC on päässyt mukaan (tietysti vuosia kaikkien muiden jälkeen), uskaltaen kysyä vuonna 2020, onko ”unelma ”avoimesta” internetistä” todella kuollut.
Joku taitava tarkkailija on saattanut jopa kirjoittaa ”10. huhtikuuta 2021” internetin kuolintodistukseen sen muistoksi, että Corbett Report -pääkanava peruutettiin ThemTubesta sinä päivänä. (Tarkoitan, en ole nähnyt kenenkään tekevän niin, mutta olen varma, että joku voisi!)
Riippumatta siitä, mitä kuolintodistusta päätät uskoa, on tuskin tässä vaiheessa syytä marista internetin tarkasta kuolinpäivästä ja -ajasta.
Jokainen, joka on kiinnittänyt huomiota sensuurin teollisuuskompleksin nousuun viimeisen vuosikymmenen aikana, jokainen, joka on nähnyt maan ja maan ja maan ja maan ja maan toisensa jälkeen toteuttamassa internetin sulkemisia ja Kiinan palomuureja ja internetin ”kill switch” tappokytkimiä estääkseen verokarjansa pääsyn online-informaatioon, joka on haitallista valloille-joita-ei-pitäisi-olla, jokainen, joka on nähnyt ikävarmistuksen ja digitaalisen tunnistautumisen sekä internetin ”ajokorttien” pyrkimyksen, tietää totuuden tähän mennessä: riippumatta siitä, missä määrin entinen ”Internet” on koskaan ollut olemassa, se on nyt kunnolla ja todella poissa.
Hitto, vietin juuri kymmenen minuuttia etsiessäni eri hakukoneilla useilla kyselyillä löytääkseni artikkelin, jonka tarkan otsikon tiesin jo. (Ja ironian ironiaa, tuo artikkeli koskee Kanadan uutta online-sensuurilakia).
Ystäväni, nyt ei ole epäilystäkään siitä, että emme enää elä Informaation Supervaltatien utopistista aikakautta vaan digitaalisen gulagin dystopista painajaista.
Internet on kuollut.
ELÄKÖÖN INTERNET?
Mutta mitä se tarkoittaa, että ilmainen ja avoin Internet on kuollut? Loppujen lopuksi ARPANET on suunniteltu selviytymään ja jatkamaan toimintaansa jopa ydin-Armageddonin jälkeen, eikö niin? Joten, kuinka jotkut sekaantuvat hallitukset voivat kaataa koko asian?
Ilmeisin vastaus on, että tietämättömillä massoilla, jotka alkoivat kirjautua internetiin viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ei ollut aavistustakaan hajauttamisen eduista, ja ne vain houkuttelivat kätevimpiin ja suosituimpiin verkkotiloihin. Välttämällä omien verkkosivustojensa luomisen (tai jopa suunnittelemalla oman geokaupunkiblogin tai Myspace-sivun) aherruksen ja luopumalla pyrkimyksestä löytää uusia, tutkimattomia verkon nurkkia, he loivat tietämättään uudelleen dinosaurusmedian paradigman uudella digitaalisella domainilla.
Yhtäläisyydet ovat silmiinpistäviä: aivan kuten oli olemassa kourallinen tv-verkkoja ja sanomalehtiä ja mediayrityksiä, jotka pystyivät sanelemaan sen, mitä melkein kaikki näkivät, kuulivat, puhuivat ja ajattelivat päivittäin vanhassa dinosaurusmedian paradigmassa, on nyt olemassa kourallinen sosiaalisen median alustoja, joissa ihmiset voivat luoda standardoidun, evästeen leikkaavan profiilin ja puhua (faktantarkistajan hyväksymistä) päivän uutisista.
Ja noin vain hassuja, outoja, intensiivisen henkilökohtaisia blogeja, foorumeita ja keskustelupalstoja sisältävästä verkosta tuli kourallinen standardoituja, sieluttomia, yritysten sosiaalisen median sivustoja, jotka hallitsevat verkkoa nykyään.
Tarina kertoo kuitenkin vielä enemmän. Totuus on, että entisestä Internetistä tuli nykypäivän internet useiden toimien avulla, joiden tarkoituksena oli tehdä hajautettu, yleinen tiedonvaihtoverkko keskitetyksi tiedonhallintaverkoksi.
Itse asiassa ARPANET luotti varhaisimmista ajoista lähtien yhteen Stanford Research Institute -instituutin ylläpitämään ”HOSTS.TXT”-tiedostoon isäntänimien yhdistämiseksi IP-osoitteiksi. Tästä järjestelmästä kehittyi lopulta nykyinen nimipalvelujärjestelmä (DNS – Domain Name System), joka muutti käsittämättömän 77.235.50.111 IP-osoitteen ihmisen luettavaksi corbettreport.com-sivustoksi.
Useimmat ihmiset eivät tietenkään ajattele hetkeäkään verkkotunnusjärjestelmää – kuinka sitä hallitaan, kuka sitä hallitsee tai miksi tällaista keskitettyä hakemistoa ylipäänsä tarvitaan hajautetun verkon käyttämiseen – ennen kuin fedit ovat kaapanneet heidän verkkotunnuksensa.
He eivät myöskään ota huomioon vaaroja, joita aiheutuu siitä, että heidän verkkosivustoaan hostaa jokin harvoista nimekkäistä hostaajista tai sisällönjakeluverkostoista . . . kunnes heidän hostaus on poistettu eikä kukaan voi enää käyttää heidän sivustoaan.
He eivät myöskään pohdi, mitä vaikutuksia ilmaiseen, avoimeen ja hajautettuun verkkoon liittyy, jos jokainen luottaa kouralliseen sosiaalisen median alustoja, joita ylläpitää kourallinen Big Tech -yrityksiä tarjotakseen pääsyn online- ”ystävilleen”. . . kunnes heidän profiilinsa jäädytetään tai heidän tilinsä poistetaan väärän mielipiteen vuoksi.
Tietenkin, kuten #SolutionsWatchin katsojat tietävät, todella hajautetun viestinnän käsite elää ja voi hyvin. Bastyon, Qortal, Nostr, Blockchain DNS ja monet muut projektit – ei ole pulaa kehittäjistä, jotka pyrkivät löytämään tapoja, joilla ihmiset voisivat käyttää internetiä suunnitellulla tavalla: hajautettuna, yleisenä verkkona ilman välikäsiä, jotka voisivat astua sisään informaation vaihtoosi peer-to-peer vertaisverkossa.
Suurin osa ihmisistä ei tietenkään välitä hajautetusta viestinnästä. He katsovat mielellään videoita YouTubessa ja jakavat uutisia Twitterissä ja lähettävät lomakuvia Instagramiin ja esittävät olevansa Facebook-ystäviä ihmisten kanssa, joita he eivät ole nähneet alakoulun jälkeen, ja kutsuvat tätä kaikkea ”internetiksi”. He eivät välitä sensuurista tai hallituksen valvonnasta. Loppujen lopuksi, jos jokin on kielletty tältä tai tuolta sosiaalisen median alustalta, se on luultavasti ajatusrikosta ja ansaitsee sensuroinnin joka tapauksessa, eikö niin?
Mutta sensuurin tuolla puolen, internetin kuoleman tarinan taustalla on vielä surullisempi tarina. Se sisältää varhaisen maailmanlaajuisen verkon inhimillisen elementin kuoleman, tragedian, jota kohti Kuollut Internet -teoria elehtii kirjaimellisesti nakkisormin.
Vaikka se on käsittämätöntä ihmisille, jotka kasvavat nykypäivän masentavassa, raivostuttavassa ja klikkikalastelevassa internet-ympäristössä, totuus on, että 30 vuotta sitten World Wide Web oli hauska, hullunkurinen, eloisa tila kohdata kaikenlaisia todella ainutlaatuisia ja omituisia sivustoja.
Jännitys löytää se ryhmä ihmisiä, jotka välittivät yhtä paljon postimerkkien keräämisestä tai skandinaavisesta doom-metalista tai 1800-luvun astioista tai mistä tahansa naurettavan erikoisesta aiheesta, josta olet kiinnostunut, on ehkä sanoinkuvaamatonta niille, jotka ovat tottuneet vailla mieltä selaamaan algoritmisesti tarjottuja syötteitä bottien yhä useammin luomasta sisällöstä kourallisella tylsiä yritysten sosiaalisen median alustoja, joihin olemme rajoitettuja nykyään.
Voi, ja ne pyörivät ”rakenteilla olevat” grafiikat ja vilkkuvat, kohtauksia aiheuttavat taustat kehnosti suunniteltujen 1990-luvun verkkosivustojen kanssa? Niin humoristisilta kuin ne näyttävät meistä jälkikäteen katsottuna, ne kertoivat tuolloin maailmanlaajuisen tietoverkon ihmisluonnosta.
Kun verrataan 1990-luvun alun verkkosivuston epätavallista yksilöllisyyttä Facebookin tai redditin persoonattomaan, epäinhimilliseen, karuun maisemaan, ei voi muuta kuin jäädä tuntemaan, että meistä itsestämme tehdään hitaasti koneita, joista puuttuu persoonallisuus tai yksilöllinen luovuus.
Ehkä ei siis ole huono asia, että hajautetut verkot ja alustat, jotka tulevat verkkoon juuri nyt, eivät ole suosittuja. Maailman Matti Meikäläiset ja Sanna Sohvaperunat eivät alenna niitä alimpaan yhteiseen nimittäjään. Ehkäpä juuri näiden uusien, jännittävien, kokeellisten teknologioiden avulla voimme vihdoin irrottaa kuolleen internetin panssarin ja löytää uudelleen sen inhimillisen yhteyden paikan, joka näytti olevan ulottuvillamme vuosikymmeniä sitten.
Varhaisen internetin edelläkävijöitä olivat sopeutumattomat, nörtit, pioneerit, kaikenlaiset oudot, jotka olivat valmiita tekemään kaikkensa luodakseen jotain uutta ja erilaista. He ovat myös uuden internetin edelläkävijöitä. Toivottavasti näemme siellä.
Tämä viikoittainen pääkirjoitus on osa The Corbett Report Subscriber -uutiskirjettä.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 9.7.2023 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: The Internet Is Dead. Long Live the Internet.
