Joka päivä yhteisöissä ympäri Yhdysvaltoja lapset ja nuoret viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan kouluissa, jotka muistuttavat yhä enemmän ennemmin arestipaikkoja kuin oppimispaikkoja.
Tätä tarkoittaa palaaminen kouluun Yhdysvalloissa tänään.
Sen sijaan, että heille opetettaisiin koulutuksen kolmea pääasiaa (lukemista, kirjoittamista ja laskuoppia), nuoria perehdytetään elämän kolmeen I-kirjaimeen Yhdysvaltojen poliisivaltiossa: indoktrinaatioon, intimidaatioon [pelotteluun] ja intoleranssiin [suvaitsemattomuuteen].
Vaikka nuoret nykyään oppivat omakohtaisesti, mitä tarkoittaa olla poliittisesti latautuneiden kulttuurisotien keskipisteessä, testitulokset osoittavat, että opiskelijat eivät opi menestymään yhteiskuntaopinnoissa, matematiikassa ja lukemisessa.
Sen sijaan, että kasvattaisivat kansalaismielisten kansalaisten sukupolvea, jolla on kriittisiä ajattelutaitoja, valtion virkamiehet kirnuavat esiin alistuvia droneja, jotka eivät tiedä juuri mitään historiastaan tai vapauksistaan.
Hallituksen virkamiesten ohjauksessa, jotka keskittyivät koulujen yhä autoritaarisemmiksi tekemiseen (myydään vanhemmille koulujen turvallisuuden parantamisena), Yhdysvaltojen nuoret ovat nyt ensimmäisinä jonossa, jotta heitä tutkitaan, tarkkaillaan, vakoillaan, uhkaillaan, sidotaan, sulkulukitaan, kohdellaan kuin rikollisia ei-rikollisen käytöksen vuoksi, sähkötainnutetaan ja joissain tapauksissa ammutaan.
Siitä hetkestä lähtien, kun lapsi tulee johonkin maan 98 000 julkisesta koulusta valmistumiseensa asti, hän joutuu seuraamaan seuraavaa tasaista kuuria:
- ankarat nollatoleranssipolitiikat, jotka kriminalisoivat lapsellisen käytöksen,
- ylimitoitetut kiusaamisen vastaiset säädökset, jotka kriminalisoivat puhumisen,
- koulun resurssipäälliköt (poliisi), joiden tehtävänä on kurittaa ja/tai pidättää niin sanottuja ”levottomia” opiskelijoita,
- standardoitu testaus, joka korostaa ulkoluettuja vastauksia kriittisen ajattelun sijaan,
- poliittisesti korrektia ajattelutapaa, joka opettaa nuoria sensuroimaan itseään ja ympärillään olevia,
- sekä laajat biometriset ja valvontajärjestelmät, jotka yhdessä muiden kanssa sopeuttavat nuoret maailmaan, jossa heillä ei ole ajatuksen-, puheen- tai liikkumisvapautta.
Näin groomaat nuoret marssimaan käsikynkkää poliisivaltion kanssa.
Kuten Deborah Cadbury kirjoittaa The Washington Post -lehdelle: ”Autoritaariset hallitsijat ovat pitkään yrittäneet saada luokkahuoneen hallintaansa osana totalitaarisia hallituksiaan.”
Natsi-Saksassa kouluista tuli indoktrinaatiokeskuksia, suvaitsemattomuuden ja alistumisen kasvualustoja.
Yhdysvaltojen poliisivaltiossa koulut ovat muuttuneet yhä vihamielisemmiksi niitä kohtaan, jotka uskaltavat kyseenalaistaa tai haastaa status quon.
Yhdysvaltalaiset nuoret ovat joutuneet syyskuun 11. päivän jälkeisen ajattelutavan uhreiksi, joka on muuttanut maan sulkulukituksi, militarisoiduksi, edustavan hallituksen kriiseillä lietsomisen pilkaksi.
Hallituksen voittoa tavoittelevaan kampanjaan, jonka tarkoituksena on pitää kansakunta ”turvassa” huumeilta, taudeilta ja aseilta, Yhdysvaltojen koulut ovat muuttuneet näennäisiksi vankiloiksi, joissa on valvontakameroita, metallinpaljastimia, poliisipartioita, nollatoleranssipolitiikkaa, sulkulukituksia, huumeita nuuskivia koiria, henkilötarkastuksia ja aktiivisten ampujien harjoituksia.
Oppilaita ei rangaista vain pienistä rikkomuksista, kuten poliisi-rosvoleikeistä leikkikentällä, legojen tuomisesta kouluun tai ruokataistoista, vaan rangaistukset ovat muuttuneet paljon ankarammiksi, muuttuen jälki-istunnoista ja rehtorin kansliakäynneistä rikkomussakoiksi, nuorten tuomioistuimiksi, käsiraudoiksi, sähkölamauttajiksi ja jopa vankeusrangaistuksiksi.
Opiskelijoita on erotettu koulun nollatoleranssikäytännön mukaisesti ”samannäköisten aineiden”, kuten oreganon, minttupastillien, ehkäisypillereiden ja tomusokerin, kouluun tuomisesta.
Aseiden näköiset aseet (leluaseet – jopa lego-kokoiset, käsin piirretyt kuvat aseista, lyijykynät pyörähtelemässä ”uhkaavalla” tavalla, kuvitteelliset jouset ja nuolet, aseiden tapaan asetetut sormet) voivat myös asettaa opiskelijan vaikeaan paikkaan, joissakin tapauksissa heidät erotetaan koulusta tai syytetään rikoksesta.
Edes hyvät teot eivät jää rankaisematta.
Yksi 13-vuotias sai jälki-istuntoa altistaessaan koulun ”vastuuseen” jakamalla lounaansa nälkäisen ystävän kanssa. Kolmasluokkalainen erotettiin, koska hän ajeli päänsä myötätuntoisesti ystävää kohtaan, joka oli menettänyt hiuksensa kemoterapian vuoksi. Ja sitten oli lukiolainen, joka erotettiin, koska hän sanoi ”bless you – siunatkoon sinua” [terveydeksi] luokkatoverinsa aivastamisen jälkeen.
Poliisit kouluissa vain lisäävät vaaraa.
Mediahypen, poliittisen parituksen ja taloudellisten kannustimien yhdistelmän ansiosta aseellisten poliisien (alias koulun resurssivirkailijoiden) käyttö koulujen käytävillä partioinnissa on lisääntynyt dramaattisesti Columbinen kouluammuskelun jälkeen.
Poliisin lisääntyvä läsnäolo maan kouluissa todellakin lisää poliisin ”osallistumista rutiininomaisiin kurinpitoasioihin, joita rehtorit ja vanhemmat käsittelivät ilman lainvalvontaviranomaisten osallistumista”.
Näistä Yhdysvaltain oikeusministeriön rahoittamista koulujen resurssivirkailijoista on tullut tosiasiallisia vartijoita ala- ja yläkouluissa sekä lukioissa, ja he jakavat oman lajin oikeuttaan keskuudessaan oleville niin kutsutuille ”rikollisille” sähkölamauttimien, pippurisumuttimien, pamppujen ja raa’an voiman avulla.
Koululle sopivien ohjeiden puuttuessa poliisi ”astuu yhä useammin toimeen pienten sääntörikkomusten puitteissa: löysänä roikkuvat housut, epäkunnioittavat kommentit, lyhyet fyysiset yhteenotot. Se, mikä aiemmin saattoi johtaa jälki-istuntoon tai käyntiin rehtorin toimistossa, korvattiin sietämättömällä kivulla ja tilapäisellä sokeudella, jota seurasi usein matka oikeustaloon.”
Edes nuoremmat, alakouluikäiset lapset eivät säästy näiltä ”koventumisen” taktiikoilta.
Minä tahansa koulupäivinä luokassa ”toiminnallistavat” lapset vedetään lattiaan kasvot alaspäin, lukitaan pimeisiin komeroihin, sidotaan hihnoilla tai ”mustekaloilla” ja ilmastointiteipillä, käsiraudoitetaan, jalat kahlitaan, sähkölamautetaan tai muuten pidätellään, immobilisoidaan tai asetetaan eristyksiin heidän ”hallintaan” saamiseksi.
Melkein kaikissa tapauksissa näitä kiistatta ankaria menetelmiä käytetään lasten rankaisemiseen – joidenkin jopa 4–5-vuotiaiden – siitä, että he eivät yksinkertaisesti noudata ohjeita tai saavat kiukunpuuskia.
Hyvin harvoin lapset aiheuttavat uskottavaa vaaraa itselleen tai muille.
Uskomattomasti nämä taktiikat ovat kaikki laillisia, ainakin silloin, kun niitä käyttävät koulun virkailijat tai koulujen resurssivirkailijat maan julkisissa kouluissa.
Näin tapahtuu, kun otat poliisin ja poliisitaktiikat käyttöön kouluissa.
Paradoksaalista kyllä, siihen mennessä kun lisäät sulkulukitukset ja aktiiviset ampujan harjoitukset, koulujen turvallisuuden parantamisen sijaan koulujen virkamiehet ovat onnistuneet luomaan ympäristön, jossa lapset ovat niin traumatisoituneita, että he kärsivät posttraumaattisesta stressihäiriöstä, painajaisista, ahdistuksesta, epäluottamuksesta aikuisten auktoriteettiin sekä vihan, masennuksen, nöyryytyksen, epätoivon ja harhaluulon tunteista.
Esimerkiksi eräs yläkoulu Washingtonin osavaltiossa meni sulkulukitukseen sen jälkeen, kun oppilas toi luokkaan leluaseen. Lukio Bostonissa suljettiin neljäksi tunniksi sen jälkeen, kun luokasta löydettiin luoti. Peruskoulu Pohjois-Carolinassa sulkulukittiin ja paikalle kutsuttiin poliisi, kun viidesluokkalainen ilmoitti nähneensä vieraan miehen koulussa (se osoittautui vanhemmaksi).
Floridalaisen yläkoulun poliisit suorittivat aktiivisen ampujan harjoituksen kouluttaakseen oppilaita siitä, kuinka toimia todellisen ampumiskriisin sattuessa. Kaksi aseistettua poliisia, aseet ladattuina ja esiin vedettyinä, ryntäsivät luokkahuoneisiin terrorisoiden oppilaita ja asettaen koulun sulkulukitustilaan.
Nämä poliisivaltion taktiikat eivät ole tehneet kouluista yhtään turvallisempia.
Sivuvaikutukset ovat olleet odotettuja, kun maan nuoria on kohdeltu kuin paatuneita rikollisia: käsiraudoitettu, pidätetty, lamautettu, taklattu ja opetettu tuskallinen opetus, että perustuslaki (etenkin neljäs lisäys) ei merkitse paljoa Yhdysvaltain poliisivaltiolle.
Joten mikä on vastaus, ei vain tässä ja nyt – näissä näennäisvankiloissa kasvaville lapsille – vaan myös tämän maan tulevaisuudelle?
Kuinka vakuutat lapsen, joka on rutiininomaisesti laitettu käsiraudoihin, kahlittu, sidottu, lukittu ja tehty liikuntakyvyttömäksi valtion virkamiesten toimesta – kaikki ennen kuin hän saavuttaa täysi-ikäisyyden – että hänellä on ylipäätään oikeuksia, puhumattakaan oikeudesta haastaa väärinkäytökset, vastustaa sortoa ja puolustaa itseään epäoikeudenmukaisuudelta?
Ennen kaikkea, kuinka saada yhdysvaltalainen vakuuttuneeksi siitä, että hallitus työskentelee hänen hyväkseen, kun hän on suurimman osan nuoresta elämästään ollut vangittuna laitoksessa, joka opettaa nuoria olemaan tottelevaisia ja mukautuvia kansalaisia, jotka eivät viisastele, kyseenalaista tai haasta auktoriteettia?
Kuten olemme nähneet muissakin asioissa, kaikkien merkittävien uudistusten on aloitettava paikallisesti ja tihkuttava ylöspäin.
Kuten teen selväksi kirjassani ’Battlefield America: The War on the American People’ ja sen kuvitteellisessa vastineessa ’The Erik Blair Diaries’, jos haluamme kasvattaa vapaustaistelijoiden sukupolven, joka todella toimii oikeudenmukaisesti, reilusti, vastuullisesti ja tasa-arvoisesti toisiaan ja heidän hallintoaan kohtaan, meidän on aloitettava koulujen johtamisesta kuin vapauden foorumeita.
Artikkelin on kirjoittanut John & Nisha Whitehead ja se on julkaistu The Rutherford Institute sivuilla 8.8.2023.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
rutherford.org: Indoctrination, Intimidation & Intolerance: What Passes for Education Today
