[Päivitetty 26.11.2025: Maailmanlaajuisena propagandakanavana toimiva Wikipedia on muuttanut vuosien varrella artikkeliaan, joka käsittelee globaaleja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia (GPPP – Global Public-Private Partnership). Vuonna 2005 niukka artikkeli kertoi vain, että GPPP tarkoitti ”yhteistyötä kansainvälisen hallitustenvälisen järjestön, kuten Yhdistyneiden kansakuntien, ja yksityisten yritysten välillä”. Tämän päivityksen myötä selitys on laajentunut. Nyt meille kerrotaan, että tällaisten kumppanuuksien luominen on kestävän kehityksen tavoite (SDG 17) ja että ”monen sidosryhmän hallintomalli […] on Yhdistyneiden kansakuntien keskeinen tavoite”. Vaikka tämä pitääkin paikkansa, se tarkoittaa pohjimmiltaan juuri sitä, minkä wikin toimittajat totesivat vuonna 2005: kyse on globaalista hallinnasta, joka toteutetaan yhteistyössä (kumppanuuksina) yksityisten yritysten – eli monikansallisten yhtiöiden – kanssa.]
***********************
Globaali julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus (G3P – Global Public-Private Partnership) on maailmanlaajuinen verkosto, joka koostuu sidosryhmäkapitalisteista ja heidän kumppaneistaan. Tämä sidosryhmien yhteenliittymä – kapitalistit ja heidän kumppaninsa – kattaa maailmanlaajuisia suuryrityksiä (keskuspankit mukaan lukien), filantrooppisia säätiöitä (joita johtavat miljardöörifilantroopit), poliittisia ajatushautomoita, hallituksia (ja niiden virastoja), kansalaisjärjestöjä, valikoituja akateemisia ja tieteellisiä laitoksia, kansainvälisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä, ammattiliittoja sekä muita valittuja ”ajatusjohtajia”.
G3P hallitsee globaalia rahoitusjärjestelmää ja maailman taloutta. Se määrittelee maailmanlaajuisen, kansallisen ja paikallisen politiikan (globaalin hallinnon kautta) ja edistää näitä linjauksia valtavirran median (MSM – mainstream media) yhtiöiden avulla, jotka ovat myös G3P:n ”kumppaneita”.
Usein nämä linjaukset laaditaan ajatushautomoissa, ennen kuin hallitukset – jotka nekin ovat G3P:n kumppaneita – ottavat ne käyttöön. Hallinto on prosessi, jossa G3P:n globaali ohjaus muutetaan konkreettiseksi politiikaksi, säädöksiksi ja laeiksi.
Nykyisessä Westfalenin kansallisen itsemääräämisoikeuden mallissa, yhden kansakunnan hallitus ei voi säätää lainsäädäntöä tai lakeja toisessa. Globaalin hallinnon kautta G3P luo kuitenkin poliittisia aloitteita globaalilla tasolla, jotka sitten leviävät jokaisen kansakunnan ihmisille. Tämä tapahtuu tyypillisesti välittäjänä toimivan jakajan, kuten IMF:n tai IPCC:n, kautta ja kansallinen hallitus toteuttaa sitten suositellut linjaukset.
Poliittinen kehityskaari asetetaan kansainvälisesti ongelmien valtuutetun määritelmän ja niiden määrättyjen ratkaisujen perusteella. Kun G3P valvoo kansainvälistä konsensusta, poliittinen kehys on asetettu. G3P-sidosryhmäkumppanit tekevät sitten yhteistyötä varmistaakseen, että halutut toimintaperiaatteet kehitetään, pannaan täytäntöön ja saatetaan noudatettaviksi. Kyseessä on usein mainittu ”kansainvälinen sääntöperusteinen järjestelmä”.
Tällä tavoin G3P hallitsee useita kansakuntia samanaikaisesti ilman tarvetta turvautua lainsäädäntöön. Tämän etuna on myös se, että G3P:n (joka on luonteeltaan autoritaarinen hierarkia) ylimpien toimijoiden tekemiä päätöksiä on äärimmäisen vaikea haastaa oikeudellisesti.
G3P-käsitettä on perinteisesti käytetty kansanterveyteen liittyvissä yhteyksissä – erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien (YK) asiakirjoissa, mukaan lukien YK:n alaisten järjestöjen, kuten Maailman terveysjärjestön (WHO), julkaisuissa. WHO:n vuonna 2005 julkaisema asiakirja Connecting For Health, jossa tarkasteltiin vuosituhannen kehitystavoitteiden merkitystä maailmanlaajuiselle terveydelle, toi esiin tuolloin muotoutumassa olleen G3P:n:
Nämä muutokset tapahtuivat maailmassa, jossa odotukset hallituksen roolista ovat muuttuneet: että julkisella sektorilla ei ole taloudellisia eikä institutionaalisia resursseja haasteisiinsa vastaamiseen ja että tarvitaan julkisten ja yksityisten resurssien yhdistelmää. […] Globaalin turvallisuus- ja yhteistyökulttuurin rakentaminen on elintärkeää. […] Globaalin terveysinfrastruktuurin alku on jo olemassa. Tieto- ja viestintäteknologiat ovat avanneet mahdollisuuksia terveydenhuollon muutoksiin, riippumatta siitä, näyttävätkö poliittiset päättäjät suuntaa vai eivät. […] Hallitukset voivat luoda suotuisan ympäristön ja investoida tasa-arvoon, saatavuuteen ja innovointiin.
Hallitusten muuttunut rooli tarkoitti, etteivät ne enää toimineet suunnannäyttäjinä. Perinteiset päätöksentekijät eivät enää määritelleet politiikkaa; sen tekivät muut G3P-kumppanit. Kansallisten hallitusten tehtäväksi jäi luoda G3P:lle suotuisat toimintaedellytykset verottamalla kansalaisia ja kasvattamalla valtionvelkaa.
Tämä velka on velkaa G3P:n pääkumppaneille. Nämä samat tahot eivät ole ainoastaan velkojia, vaan myös lainojen hyödynsaajia. He käyttävät tätä – nimensä puolesta koomisen harhaanjohtavaa – ”julkista investointia” luodakseen markkinoita itselleen ja muille G3P-sidosryhmille.
Helmikuussa 2000 tutkijat Kent Buse ja Gill Walt George Institute for Global Health -tutkimuslaitoksesta laativat virallisen katsauksen G3P-konseptin kehitykseen. Heidän mukaansa G3P syntyi vastauksena YK-hankkeeseen kohdistuvaan kasvavaan pettymykseen sekä oivallukseen siitä, että kansainvälisistä suuryrityksistä oli tulossa yhä keskeisempiä toimijoita poliittisten tavoitteiden toteuttamisessa. Tämä liittyy sidosryhmäkapitalismin käsitteen kehitykseen, joka nousi suosioon 1970-luvulla.
Buse ja Walt selittivät, että G3P-mallien tarkoituksena on mahdollistaa uudenlaisten yritysten osallistuminen toimintaan. Nämä toimijat ymmärsivät aiempien, tuhoisien liiketoimintatapojensa järjettömyyden. Ne olivat valmiita myöntämään virheensä ja hyvittämään ne. Ne päättivät saavuttaa tämän tekemällä yhteistyötä hallitusten kanssa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi. Nämä eksistentiaaliset uhat määriteltiin G3P:n sekä niiden tutkijoiden, akateemikkojen ja taloustieteilijöiden toimesta, jotka G3P oli valinnut ja joita se rahoitti.
Tutkijat nostivat esiin erään keskeisen Davosissa pidetyn puheen – jonka YK:n silloinen pääsihteeri Kofi Annan piti Maailman talousfoorumille vuonna 1998 – merkittävänä käännekohtana kohti G3P-pohjaista globaalia hallintomallia:
Yhdistyneet kansakunnat on muuttunut sen jälkeen, kun viimeksi tapasimme täällä Davosissa. Järjestö on käynyt läpi täydellisen uudistuksen, jota olen kutsunut ’hiljaiseksi vallankumoukseksi’. […] On tapahtunut perustavanlaatuinen muutos. Aiemmin Yhdistyneet kansakunnat oli tekemisissä vain valtioiden hallitusten kanssa. Nyt tiedämme, ettei rauhaa ja hyvinvointia voida saavuttaa ilman kumppanuuksia, joissa ovat mukana hallitukset, kansainväliset järjestöt, liike-elämä ja kansalaisyhteiskunta. […] Yhdistyneiden kansakuntien toiminta kytkeytyy maailman liiketoimintoihin.
Buse ja Walt väittivät, että tämä muutos merkitsi uudenlaisen, vastuullisen globaalin kapitalismin syntyä. Kuten kuitenkin tulemme näkemään, suuryritykset eivät itse nähneet tätä järjestelyä kyseisessä valossa. Buse ja Walt totesivatkin, miksi G3P-kumppanuudet olivat niin houkuttelevia pankki-, teollisuus-, rahoitus- ja kauppa-alan maailmanlaajuisille jättiläisille:
Muuttuvat aatesuunnat ja globalisaatiokehitys ovat korostaneet tarvetta tiiviimmälle maailmanlaajuiselle hallinnolle – kysymykselle, joka koskee sekä yksityistä että julkista sektoria. Esitämme, että ainakin osa G3P-kumppanuuksille osoitetusta tuesta kumpuaa tästä oivalluksesta sekä yksityisen sektorin halusta olla mukana maailmanlaajuisissa sääntelyä koskevissa päätöksentekoprosesseissa.
Eturistiriita on ilmeinen. Meidän odotetaan yksinkertaisesti hyväksyvän kyseenalaistamatta, että kansainväliset suuryritykset ovat sitoutuneet asettamaan humanitaariset ja ympäristöön liittyvät tavoitteet voiton tavoittelun edelle. Väitetään, että G3P:n johtama maailmanlaajuinen hallintojärjestelmä on meille jotenkin hyödyllinen.
Tämän uskominen vaatii melkoista naiiviutta. Monet G3P:n sidosryhmiin kuuluvat suuryritykset on tuomittu tai saatettu julkisesti vastuuseen tekemistään rikoksista. Näihin lukeutuvat myös sotarikokset. Poliittisen luokan ilmeisen passiivinen suostumus siihen, että nämä ”kumppanit” saisivat käytännössä määrittää maailmanlaajuisen politiikan, sääntelyn ja menoprioriteetit, vaikuttaa lapselliselta hyväuskoisuudelta.
Tämä naiiviutena esiintyvä asenne on itsessään pelkkää teatteria. Kuten monet akateemikot, taloustieteilijät, historioitsijat ja tutkijat ovat huomauttaneet, yritysten vaikutusvalta – ja jopa niiden ylivalta poliittisessa järjestelmässä – on kasvanut jo sukupolvien ajan. Vaaleilla valitut poliitikot ovat tässä asetelmassa olleet pitkään vain alisteisessa asemassa.
Niin kutsuttujen G3P-toimijoiden (globaalien julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien) myötä käynnistyi prosessi, joka vakiinnutti tämän suhteen – mikä loi koossapysyvän maailmanjärjestyksen. Poliitikot eivät itse kirjoittaneet käsikirjoitusta; he ovat vain noudattaneet sitä siitä lähtien.
Globaalissa kontekstissa on tärkeää ymmärtää ero käsitteiden ”hallitus” ja ”hallinto” välillä. Hallitus vaatii itselleen oikeuden – kenties näennäisdemokraattisen valtuutuksen nojalla – määritellä politiikkaa ja säätää lakeja.
Niin kutsutut länsimaiset edustukselliset demokratiat – jotka eivät todellisuudessa ole lainkaan demokratioita – noudattavat mallia, jossa vaaleilla valitut edustajat muodostavat toimeenpanevan elimen. Tämä elin valmistelee ja lopulta säätää lait. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tämä tapahtuu parlamentaarisen prosessin kautta.
Kansainvälisellä tasolla lähimpänä tällaista kansallista hallitusmuotoa on ehkä Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous. Sen demokraattinen tilivelvollisuus on heikolla pohjalla, mutta se voi hyväksyä päätöslauselmia. Vaikka nämä eivät sido jäsenvaltioita, ne voivat luoda ”uusia periaatteita”, joista voi myöhemmin tulla kansainvälistä oikeutta, kun Kansainvälinen tuomioistuin soveltaa niitä.
Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista maailmanhallitusta. YK:lla ei ole valtuuksia säätää lakeja tai luoda lainsäädäntöä. Sen ”periaatteet” voivat muuttua laiksi ainoastaan oikeudellisten ratkaisujen kautta. Ei-oikeudellinen valta säätää lakeja on varattu hallituksille, ja niiden lainsäädännöllinen toimivalta ulottuu vain niiden omien kansallisten rajojen sisäpuolelle.
Valtioiden välisten usein jännitteisten suhteiden vuoksi ajatus maailmanhallituksesta on epäkäytännöllinen. Koska YK:n päätöslauselmat eivät ole sitovia ja valtiot kilpailevat keskenään geopoliittisesta ja taloudellisesta edusta, ei tällä hetkellä ole olemassa mitään, mitä voisi kutsua maailmanhallitukseksi.
Lisäksi on otettava huomioon kansallinen ja kulttuurinen identiteetti. Useimmat kansat eivät ole valmiita hyväksymään etäistä, vaaleilla valitsematonta maailmanhallitusta. Ihmiset haluavat yleensä, että heidän kansakuntansa säilyttävät suvereniteettinsa. He toivovat, että heidän edustajillaan on enemmän – ei vähemmän – demokraattista vastuuta suhteessa äänestäjiinsä.
G3P-ryhmä haluaisi epäilemättä johtaa maailmanhallitusta, mutta tällaisen järjestelmän pakottaminen voimakeinoin ylittää heidän kykynsä. Siksi he ovat turvautuneet muihin keinoihin, kuten petokseen ja propagandaan, edistääkseen ajatusta maailmanlaajuisesta hallinnosta.
Zbigniew Brzezinski, joka toimi neuvonantajana Carterin hallinnossa ja oli yksi Trilateraalisen komission (Trilateral Commission) perustajista, ymmärsi, kuinka tätä lähestymistapaa voitaisiin helpommin toteuttaa. Vuonna 1970 julkaistussa teoksessaan Between Two Ages: America’s Role in the Technetronic Era hän kirjoitti:
Vaikka tavoite muodostaa kehittyneiden kansakuntien yhteisö on vähemmän kunnianhimoinen kuin pyrkimys maailmanhallitukseen, se on realistisemmin saavutettavissa.
Viimeisten 30 vuoden aikana on syntynyt lukuisia G3P-ryhmittymiä (kolmen osapuolen kumppanuuksia), samalla kun käsite globaalista hallinnosta on kehittynyt. Merkittävä käännekohta oli WEF:n esittelemä näkemys monitoimijaisesta hallinnosta. Vuonna 2010 julkaistussa raportissaan Everybody’s Business: Strengthening International Cooperation in a More Interdependent World WEF hahmotteli ne osatekijät, jotka muodostavat sidosryhmien globaalin hallinnon G3P-mallin.
Global Agenda Councils -neuvostot perustettiin pohtimaan ja ehdottamaan toimintalinjoja, jotka kattavat käytännössä kaikki olemassaolomme osa-alueet. WEF loi vastaavanlaisen maailmanlaajuisen hallintoelimen yhteiskunnan jokaista osa-aluetta varten. Mikään ei jäänyt ulkopuolelle: arvot, turvallisuus, kansanterveys, hyvinvointi, tavaroiden ja palveluiden kulutus, veden saatavuus, ruokaturva, rikollisuus, oikeudet, kestävä kehitys sekä maailmanlaajuiset talous-, rahoitus- ja rahajärjestelmät.
WEF:n toiminnanjohtaja Klaus Schwab määritteli globaalin hallinnon tavoitteen seuraavasti:
Tavoitteenamme on ollut herättää kaikissa sidosryhmissä strategista pohdintaa siitä, miten kansainvälisiä instituutioita ja järjestelyjä tulisi mukauttaa nykyajan haasteisiin. […] Maailman johtavat asiantuntijat ovat työskennelleet tieteidenvälisissä ja monialaisissa ’Global Agenda’ -neuvostoissa tunnistaakseen kansainvälisen yhteistyön puutteita sekä laatiakseen konkreettisia parannusehdotuksia. […] Näitä keskusteluja on käyty foorumin alueellisissa huippukokouksissa vuonna 2009 sekä hiljattain pidetyssä vuoden 2010 vuosikokouksessa Davos-Klostersissa. Siellä monia esiin nousseita ehdotuksia testattiin yhdessä ministerien, yritysjohtajien, kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen edustajien, huippututkijoiden sekä muiden Davos-yhteisön jäsenten kanssa. […] ’Global Redesign’ -prosessi on toiminut epävirallisena laboratoriona tai markkinapaikkana, jossa on voitu käsitellä hyviä poliittisia ideoita ja kumppanuusmahdollisuuksia. […] Olemme pyrkineet laajentamaan kansainvälistä hallintoa koskevaa keskustelua […] tavoitteena ryhtyä ennakoivampiin ja koordinoidumpiin toimiin niiden riskien suhteen, joita on kasaantunut kansainväliseen järjestelmään.
Vuoteen 2010 mennessä WEF oli aloittanut niin sanotun ”Globaalin uudelleensuunnittelun” prosessin, jossa se määritteli kansainväliset haasteet ja ehdotti ratkaisuja. Onneksi G3P:lle, nämä ehdotukset merkitsivät enemmän hallintaa ja kumppanuusmahdollisuuksia. WEF pyrki johtamaan tämän kansainvälisen hallinnon laajentamista.
Tässä on yksi esimerkki: Vuonna 2019 Iso-Britannian hallitus ilmoitti kumppanuudestaan WEF:n kanssa kehittääkseen tulevia liiketoiminta-, talous- ja teollisuussäännöksiä. Iso-Britannian hallitus oli sitoutunut tukemaan globaalien yritysten luomaa sääntely-ympäristöä, joita sitten säänneltäisiin samoilla säännöksillä, jotka ne olivat itse suunnitelleet.
WEF:llä ei ole minkäänlaista vaaleilla saatua mandaattia. Kenelläkään meistä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa sen päätöksiin tai edes kyseenalaistaa niitä. Silti se toimii yhteistyössä väitetysti demokraattisesti valittujen hallitustemme sekä muiden G3P-sidosryhmien kanssa muokatakseen uudelleen planeettaa, jolla me kaikki elämme.
Sidosryhmäkapitalismi on G3P:n ytimessä. Pohjimmiltaan G3P syrjäyttää demokraattisen hallituksen (tai ylipäätään minkä tahansa hallituksen) nostamalla globaalit suuryritykset päätöksenteon keskiöön. Vaikka G3P:n johtajat eivät johda valtaansa kenestäkään muusta kuin itsestään, he soveltavat omaa, nykyaikaista tulkintaansa ”kuninkaiden jumalallisesta oikeudesta” ja hallitsevat itsevaltaisesti.
Tammikuussa 2021 WEF kuvaili näkemystään sidosryhmäkapitalismista:
Sidosryhmämallin tärkein piirre nykypäivänä on se, että järjestelmäämme liittyvät panokset ja intressit ovat nyt selkeämmin maailmanlaajuisia. […] Asiat, joita aiemmin pidettiin kansallisessa talouspolitiikassa tai yksittäisten yritysten päätöksenteossa vain ’ulkoisvaikutuksina’, on nyt sisällytettävä kaikkien hallitusten, yritysten, yhteisöjen ja yksilöiden toimintaan. Planeetta on […] maailmantalouden järjestelmän keskiössä, ja sen hyvinvointi tulisi asettaa etusijalle kaikkien muiden sidosryhmien päätöksenteossa.
G3P valvoo kaikkea. Tämä koskee kaikkia hallituksia, kaikkea liiketoimintaa, niin kutsuttuja yhteisöjämme (joissa elämme) sekä jokaista meistä yksilöinä. Ihmiset eivät ole etusijalla. Etusijalla on planeetta. Tai niin ainakin WEF väittää.
Koko planeetan – kaikkien sen resurssien ja kaikkien siellä asuvien ihmisten – keskitetty hallinta on G3P:n ydinajatus. G3P:n aikeita ei tarvitse tulkita. Meidän ei tarvitse lukea rivien välistä. Asia sanotaan suoraan WEF:n ”Great Reset” -aloitteen johdannossa:
Maailman talousfoorumi käynnistää Suuri nollaus (The Great Reset) -aloitteen maailman tilan parantamiseksi. […] Covid-19-kriisi […] muuttaa perustavanlaatuisesti perinteistä päätöksenteon toimintaympäristöä. Useiden järjestelmien – terveydenhuollosta ja rahoituksesta energiaan ja koulutukseen – epäjohdonmukaisuudet, puutteet ja ristiriidat ovat nyt näkyvämpiä kuin koskaan. […] Johtajat ovat historiallisessa käännekohdassa. […] Kun edessämme avautuu ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa elpymiseen, tämä aloite tarjoaa näkemyksiä, jotka auttavat niitä tahoja, jotka määrittelevät globaalien suhteiden tulevaisuutta, kansantalouksien suuntaa, yhteiskuntien painopisteitä, liiketoimintamallien luonnetta sekä maailmanlaajuisen yhteisomaisuuden hallintaa.
On syytä huomata, että WEF on vain yksi kumppaniorganisaatio monien joukossa G3P-aloitteessa. Se on kuitenkin ollut ehkä vaikutusvaltaisin toimija julkisuuskuvan hallinnan kannalta koko pseudopandemian ajan. Toisin kuin tutkijat Buse ja Walt toivoivat, näemme nousevan globaalin, yritysvetoisen diktatuurin, joka ei välitä pätkääkään planeetan todellisesta vaalimisesta.
G3P tulee määrittelemään kansainvälisten suhteiden tulevaisuuden, kansantalouksien suunnan, yhteiskuntien painopisteet, liiketoimintamallien luonteen sekä maailmanlaajuisen yhteisomaisuuden hallinnoinnin. Kenelläkään meistä ei ole mahdollisuutta osallistua heidän hankkeeseensa eikä sitä seuraavaan linjausten muodostamiseen.
WEF:n ehdottama sidosryhmäkapitalismin malli
Vaikka hallitusten ei teoriassa ole pakko toteuttaa G3P-politiikkaa, käytännössä ne tekevät niin. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana globaaleista linjauksista on tullut yhä merkittävämpi osa elämäämme. Mekanismi, jolla G3P-poliittiset aloitteet etenevät ensin kansalliselle, sitten alueelliselle ja lopulta paikalliselle tasolle, on selvästi havaittavissa kestävää kehitystä tarkasteltaessa.
Vuonna 1972 yksityisesti rahoitettu, riippumaton ajatushautomo Rooman klubi (CoR – Club of Rome) julkaisi teoksen Kasvun rajat (The Limits to Growth). Kuten näimme pseudopandemian yhteydessä, Rooman klubi käytti tietokonemalleja ennustaakseen – tai pikemminkin määritelläkseen – monimutkaisia ongelmia, joita koko planeetta kohtaa; tätä kokonaisuutta he kutsuivat termillä ”maailman problematiikka”.
Rooman klubin esittämät näkemykset perustuivat Massachusetts Institute of Technology -korkeakoulun (MIT) tilaustyönä tekemään, systeemidynamiikkaan pohjautuvaan ”World3-malliin”. Tämä malli oletti, että maailman väestö kuluttaisi luonnonvaroja ja saastuttaisi ympäristöä siinä määrin, että seurauksena olisi väistämättä ”ylitys ja romahdus”.
Kyseessä ei ole tieteellinen ”tosiasia”, vaan pikemminkin ehdotus mahdollisesta kehityskulusta. Toistaiseksi mikään World3-mallin ennusteista ei ole toteutunut.
Kasvun rajat -teoksen väitteiden ympärillä on käyty laajaa tieteellistä ja tilastollista keskustelua. Epäilyksistä huolimatta World3-malli vakiinnutti kuitenkin paikkansa kestävän kehityksen politiikan ytimessä.
Vuonna 1983 perustettiin niin kutsuttu Brundtlandin komissio. Sen koollekutsujina toimivat Norjan entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland sekä YK:n silloinen pääsihteeri Javier Pérez de Cuéllar. Brundtland oli Club of Madrid -ajatushautomon jäsen, ja Pérez de Cuéllar kuului Rooman klubiin. World3-mallin varsin kyseenalaisiin oletuksiin nojaten he ryhtyivät kokoamaan eri maiden hallituksia edistämään kestävän kehityksen politiikkaa.
Vuonna 1987 komissio julkaisi Brundtlandin raportin, joka tunnetaan myös nimellä Yhteinen tulevaisuutemme (Our Common Future). Raportissa esitetyn kestävän kehityksen ajatuksen ytimessä oli väestön säännöstely (vähentäminen). Tämä poliittinen päätös ihmisistä eroon hankkiutumisesta toi tekijöille kansainvälistä tunnustusta ja palkintoja.
Näiden poliittisten ehdotusten taustalla olevia oletuksia ei kyseenalaistettu julkisesti lainkaan. Vaikka akateeminen ja tieteellinen keskustelu kävi kiivaana, siitä ei raportoitu juuri lainkaan. Suuren yleisön silmissä pelkät epätieteelliset oletukset ja spekulaatiot näyttäytyivät todistettuina faktoina. Nykyään kenenkään meistä on mahdotonta kyseenalaistaa näitä todistamattomia oletuksia tai ilmeisen virheellisiä malleja joutumatta syytetyksi ”ilmaston kieltämisestä”.
Brundtlandin raportin pohjalta syntyivät vuosituhattavoitteet, jotka vuonna 2015 korvautuivat Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymillä kestävän kehityksen tavoitteilla (SDG:t). Siitä lähtien nämä kestävän kehityksen tavoitteet on sisällytetty hallitusten politiikkaan maassa toisensa jälkeen. Esimerkiksi vuonna 2019 Iso-Britannian hallitus ilmoitti ylpeänä sitoutuneensa kestävän kehityksen tavoitteiden mukaiseen ”nettonolla”-politiikkaan.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat jo vaikuttaneet alueellisella ja paikallisella tasolla eri puolilla Iso-Britanniaa – kreivikunnissa, kaupungeissa ja kunnissa. Nykyään lähes jokaisella paikallisvaltuustolla on maassa ”kestävän kehityksen suunnitelma”.
Riippumatta siitä, mitä mieltä olet mahdollisista maailmanlaajuisista uhista, on selvää, mistä nämä toimintalinjat ovat peräisin ja miten ne ovat levinneet. Yksityisesti rahoitettu, globalistinen ajatushautomo toimi liikkeellepanevana voimana poliittiselle ohjelmalle, joka johti maailmanlaajuisen toimintakehyksen luomiseen. Hallitukset ympäri maailmaa ovat ottaneet tämän kehyksen käyttöön, ja se on vaikuttanut yhteisöihin lähes joka kolkassa Maata.
Kestävän kehityksen tavoitteet ovat vain yksi lukuisista esimerkeistä G3P:n globaalista hallinnosta toiminnassa. Valittujen poliitikkojen rooli tässä prosessissa on merkityksetön. He palvelevat ainoastaan täytäntöönpanossa ja myyvät toimintalinjoja yleisölle.
Sillä ei ole väliä, kenet valitset, poliittinen kehityskaari asetetaan globaalin hallinnon tasolla. Tämä on G3P:n diktatorinen luonne, eikä mikään voisi olla vähemmän demokraattista.
****************************
Suuret kiitokset Richard D. Hallille, joka keksi alun perin idean G3P-kaaviosta; se esitellään tarkemmin kirjassani Pseudopandemic. Voit katsoa keskusteluni Richardin kanssa täältä.
Pyynnöstä, tässä on G3P-kuvasta versio, jossa on valkoinen tausta. Tämä auttaa säästämään tulostuskustannuksissa niitä, jotka haluavat ladata ja tulostaa kuvan.
Artikkelin on kirjoittanut Iain Davis ja se on julkaistu Iain Davis – The Disillusioned Blogger nettisivuilla 6.10.2021 sekä luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
iaindavis.com: What Is the Global Public-Private Partnership?
