Tietovisa: Mitä yhteistä on 9/11, 7/7, Norjan hyökkäyksillä ja viime marraskuun Pariisin hyökkäyksillä?
Okei, okei. Jos olet lukenut tämän kolumnin otsikon, olet todennäköisesti jo arvannut, että ne kaikki tapahtuivat samaan aikaan aavemaisesti samankaltaisten harjoitusten kanssa. Mutta miksi näin on? Onko se tärkeää?
Kuvittele, jos haluat, tämä skenaario: Nautit aamuista paahtoleipää ja kahvia, kun uutisotsikko vilkkuu television ruudulla ja vangitsee huomiosi. Arkaluonteisessa sotilastukikohdassa on lockdown-lukitus! Käynnissä on aktiivinen ampujatapahtuma! Pysy kuulolla saadaksesi lisätietoja!
Kuten selitin eilisessä videossa, tämä on täsmälleen skenaario, joka itse asiassa tapahtui torstaiaamuna, kun Joint Base Andrews lentotukikohta (alias Air Force One lentokoneen koti) meni lockdown-lukitukseen. Kaikki suuret uutisverkostot ryhtyivät kuvaamaan tapahtumaa dramaattisella ”Uutishälytys” musiikilla ja grafiikalla sekä uutishelikoptereiden live-kuvilla tukikohdasta. Mutta kun lukitus pitkittyi, kävi ilmi, että tukikohdassa oli enemmän hämmennystä kuin paniikkia. ”Oliko tuolloin käynnissä harjoitus?”
Ei, ei aivan. Tunnin harhaanjohtavan, tietämättömän, perusteettoman spekuloinnin ja jutustelun jälkeen kävi ilmi, että koko juttu oli virhe. Joku oli nähnyt jonkin henkilöstön suorittamassa rutiinitarkastusta, säikähtänyt ja raportoinut, että tukikohdan poikki riehui aseita käyttäviä ampujia. Ja kaikki tämä sattui tapahtumaan juuri ennen kuin aktiivinen, ”ei ilmoitettava” ampumaharjoitus oli ajoitettu tapahtumaan tukikohdan toisella puolella. Mitkä ovat sen todennäköisyydet?
Tässä vaiheessa ei ole mitään syytä olettaa, että tämä tapaus olisi muu kuin se, mitä meille on kerrottu. En tietenkään sulje pois ilkeitä juonia, mutta on ainakin todennäköistä, että joku näki harjoitukseen valmistautuvat ihmiset ja luuli sen todelliseksi aktiiviseksi ampujatilanteeksi. Mutta tässä on todellinen pohdiskelun paikka: Jos tukikohdan virkamiehet eivät olisi heti tulleet puhumaan harjoituksesta, kuinka me suuressa yleisössä tietäisimme, että harjoitus oli käynnissä? Ja jos media ei olisi heti perunut tarinaa ennen sen muistiin jäämistä, kuinka pitkälle se olisi voinut mennä?
Kuten tämän kolumnin alussa olevista esimerkeistä käy ilmi, tämä ei ole puhtaasti retorinen kysymys. Se, että harjoitukset tapahtuvat samaan aikaan ja samassa paikassa niiden simuloimien tosielämän tapahtumien kanssa, ei ole ainoastaan poikkeuksellisen epätodennäköistä, vaan niitä on tapahtunut poikkeuksellisen epätodennäköisellä tiheydellä viime vuosikymmeninä.
NORAD (North American Aerospace Defense Command eli Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskomentokeskus ) järjesti 11.9. laajan, viikon mittaisen harjoituksen, johon sisältyi simuloitu itsemurhakaappaus New Yorkissa. Sillä välin CIA suoritti todella harjoitusta, jossa kaapattu suihkukone törmää rakennukseen.
7.7.2005 Peter Power myönsi, että hänen yrityksensä, Visor Consultants, oli suorittanut harjoituksen, joka visioi Lontoon metroon kohdistuvat hyökkäykset ”melkein tarkasti”, mukaan lukien joidenkin samojen asemien pommitukset täsmälleen samaan aikaan kuin todellisen maailman pommit räjähtivät. Tämä tapahtui sitten 9/11 jälkeen suurimman transatlanttisen terrorismin vastaisen harjoituksen kannoilla, harjoituksessa, joka tunnetaan nimellä ”Atlantic Blue”, joka pidettiin huhtikuussa 2005 ja jossa ennustettiin pommien räjähtämistä busseissa ja Lontoon metrossa. Atlantic Blue puolestaan seurasi BBC:n Panorama-ohjelmaa toukokuussa 2004, jossa simuloitiin pommi-iskua metroon. Peter Power oli osallistunut sekä BBC:n ohjelmaan että VoltaireNetin mukaan Atlantic Blue -harjoitukseen.
Neljä päivää ennen vuoden 2011 Norjan hyökkäyksiä Oslon poliisi oli simuloinut lähes täsmälleen identtistä skenaariota. Kuten Aftenposten.no raportoi välikohtauksen jälkeen, kaikki Oslon autopommiin ja Utøyan saaren verilöylyyn vastanneet poliisit olivat juuri sinä aamuna harjoitelleet huomattavan samankaltaista tapahtumaa varten.
Marraskuun Pariisin terrori-iskujen jälkeen päivystyslääkäri ja entinen Charlie Hebdo kolumnisti Patrick Pelloux, joka myös mobilisoitiin tammikuun Hebdo ammuskelujen seurauksena, myönsi, että Pariisin ”poliisit, palomiehet, ambulanssit ja muut” olivat osallistuneet ”monen paikan hyökkäysharjoitukseen” Pariisissa samana aamuna.
Tällaista ”merkittävien yhteensattumien” luetteloa voisi jatkaa ja jatkaa, mutta jonkin ajan kuluttua on joko päätettävä ryhtyä sattumateoreetikoksi tai kohdata se tosiasia, että näiden harjoitusten ja niiden simuloimien tapahtumien välillä on korrelaatiota. Mutta mikä se voi olla?
Näkemys siitä, mitä voi olla tapahtumassa, voidaan poimia katsomalla taaksepäin historiaan. Marraskuussa 1983, tapahtumasarjan jälkeen, joka oli jälleen kiristänyt jännitteitä kylmässä sodassa, NATO aloitti komentoasemaharjoituksen, joka tunnetaan nimellä ”Able Archer 83”. Harjoitus visioi Naton ja Neuvostoliiton välisen konfliktin kärjistymisen, joka huipentui simuloituun DEFCON 1:n koordinoituun ydinhyökkäykseen.
Mutta tästä on kyse ydinsotaa simuloivaan komentoasemaharjoitukseen valmistautumisessa ja varsinaiseen ydinsotaan valmistautumisessa: ne ovat melkein samat. Et voi teeskennellä testaavasi kaikkia järjestelmiä ja prosesseja ydiniskun laukaisemiseksi menemättä tilaan, jota ulkopuolelta ei voi erottaa varsinaisista tällaisen iskun valmisteluista. Joten venäläiset vastasivat ainoalla järkevällä tavalla: he laittoivat ydinasejoukkonsa valmiustilaan ja asettivat Itä-Saksan ja Puolan ilmayksikkönsä korkeaan valmiustilaan.
Kylmä sota melkein huipentui todelliseen ydinsotaan ydinaseharjoituksen vuoksi. Mutta miksi? Mitä venäläiset niin pelkäsivät? Vastausta ei ole vaikea käsittää. He ajattelivat, että Nato voisi käyttää harjoitusta tapana käynnistää varsinainen ensimmäinen salahyökkäysisku Neuvostoliittoa vastaan.
Tämä on yksi tavoista, joilla ”drillit” ja ”harjoitukset” voivat olla hyödyllisiä. Ne voivat itse asiassa luoda olosuhteet juuri sille tapahtumalle, jota ne simuloivat, jolloin ryhmät voivat piiloutua turvallisuusluokituksen taakse ja suunnitella tapahtuman monimutkaisilla yksityiskohdilla, mutta uskottavalla kiistämisellä, jos he jäävät kiinni valmistelujen aikana.
Muita syitä, joiden vuoksi harjoitukset voidaan järjestää samaan aikaan kuin heidän simuloimia todellisia tapahtumia, ei ole vaikea ymmärtää. Harjoituksia voidaan käyttää:
- Harhauttamaan turvapalveluja ja estää vastatoimia, jotta hyökkäys voi onnistua (ajattele, että 9/11 NORAD ei pystynyt haalimaan kokoon hävittäjiä).
- Syntipukkien rekrytoimiseen, heidän uskoessa harjoitukseen osallistumiseen, kunnes se alkaa livenä ja heistä tulee (tietämättä) itsemurhapommittajia.
- Alibiksi siltä varalta, että operaatio paljastetaan ennen kuin se tapahtuu (”se oli vain harjoitus!”).
- Ehdollistamaan yleisöä uskomaan, että tapahtuma on todennäköinen (aina käynnissä olevat terroriharjoitukset saavat terrori-iskut näyttämään normaaleilta, jopa väistämättömiltä).
Ja niin meille jää Joint Base Andrews tukikohdan arvoitus. Entä jos jokin sotilaallisen komentorakenteen elementti ajatteli voivansa hyötyä lavastamalla tämän tai toisen ryhmän ”aktiivisen ampujan” skenaarioon arkaluonteisessa sotilaallisessa laitoksessa? Voisivatko he ”suunnitella” tällaisen tapahtuman ja sitten (kuka olisi arvannut?) havaita, että juuri tuo sama tapahtuma toteutetaan samaan aikaan harjoituksen kanssa?
Haluan nyt tehdä selväksi: en väitä, että niin tapahtui tällä viikolla Joint Base Andrews tukikohdassa. Mutta se antaa meille näkymän siihen, miten nämä tapahtumat voivat toteutua. En myöskään väitä, että jokainen harjoitus, joka tapahtuu, on välitön merkki mahdollisesta vaarasta. Päinvastoin. Kuten olen aiemmin huomauttanut, eri puolilla maata (puhumattakaan ympäri maailmaa) järjestetään joka päivä tuhansia drillejä, harjoituksia, simulaatioita, harjoitustapahtumia ja koulutusohjelmia, ja yli 99,9999 % niistä ei tule reaalimaailman skenaarioiksi. Jos ajatus on, että voidaan jotenkin ennustaa, mitä tapahtumia tulee tapahtumaan harjoitusten vuoksi… No, en ole vielä nähnyt esimerkkiä tarkasta ennustuksesta, joka perustuu harjoituksiin tähän mennessä.
Mutta silti ilmiö on tärkeä ymmärtää, koska se antaa meille käsityksen siitä, kuinka false flag -skenaarioita voidaan toteuttaa, ja laajemmin, kuka niihin syyllistyy.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 2.7.2016 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
www.corbettreport.com: A Brief History of False Flag Drills
