Valmistautuessaan James Corbettin tulevaan The History of Media -kurssiin The Corbett Report Subscriber esittelee kolmiosaisen sarjan joukkomedian menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Ensimmäisessä osassa tutkimme, kuinka ensimmäiset mediamogulit muovasivat historiaa. Viime viikolla selitimme kuinka TV hypnotisoi sinua. Tällä viikolla kiinnitetään huomio verkkomedian vallankumouksen luonteeseen.
Vain kahdessa sukupolvessa olemme siirtyneet maailmasta, jossa useimmat ihmiset tilasivat sanomalehtiä ja säätelivät televisioiden antenneja vastaanottamaan iltaisin uutislähetyksensä, maailmaan, jossa useimmat ihmiset selailevat sosiaalisen median viestejä ympäri maailmaa ja lataavat viimeisimmät uutiset suoraan puhelimeen. Sinun ei tarvitse mennä reunalle väittäessäsi, että 2000-luvulla tapahtunut ”online-vallankumous” on vähintään yhtä dramaattinen (ellei jopa enemmän) kuin itse Gutenbergin painokonevallankumous.
Mutta ne meistä, jotka olemme pohtineet tämän online-vallankumouksen luonnetta, saattavat olla ennenaikaisia antaessaan lopullisia lausuntoja sen perimmäisestä merkityksestä. Kuten käy ilmi, todellinen vallankumous saattaa olla vielä työn alla. . . ja tämä vallankumous uhkaa muuttaa yhteiskuntaa niin radikaalisti, että se voi muuttaa ihmiskunnan itsensä.
Jos sinulla on silmät avoinna sellaisille asioille, olet jo huomannut PR-propagandan ulostulon tuunaavan tätä tulevaa transformaatiota.
Tapausesimerkki: Facebookin nimenmuutos. Jos et ole kuullut, Facebookia ei enää ensi viikosta lähtien tunneta nimellä Facebook. Ainakin The Verge raportoi näin ja kertoo meille, että ”Facebook aikoo muuttaa yrityksensä nimeä ensi viikolla heijastaakseen keskittymistään metaversumien rakentamiseen, asiasta suoraan tietävän lähteen mukaan.”
Joten mikä on ”metaversumi”? Ja mitä tämän seuraavan digitaalisen vallankumouksen ympärillä oleva hype kertoo meille siitä, millainen maailma on tulossa näkyville?
Aloitetaan tutkimus tarkastelemalla verkkovallankumouksen historiaa tähän mennessä ja kuinka se on jo muuttanut sivilisaatiomme kulkua.
LUPAUS
Jos olet tietyn ikäinen, muistat online-vallankumouksen varhaiset ajat. Kuka voi unohtaa Internetiin kirjautuneen modeemin tunnusmerkityt piippaukset tai ensimmäisen sähköpostisi lähettämisen jännityksen?
Vielä 1990-luvulla vanhat medialähetystoiminnan harjoittajat kuvasivat World Wide Webin aamunkoitosta samalla tavalla kuin dinosaurukset saattoivat kuvata lajin päättävän meteorin lähestymistä. Heillä oli vaikeuksia selvittää, miten @-merkki lausutaan, he kujersivat ”tiedon supervaltatiestä” yksityiskohtia, joita he eivät olisi voineet selittää, jos he olisivat yrittäneet (mitä he eivät tehneet), ja he osallistuivat noloihin uuden teknologian mainosvideoihin, jotka ovat nykyään Internet-meemien kamaa.
Aluillaan olevan välineen ympärillä oleva hype oli väistämätön. Se vaikutti sinusta myös uskomattoman ylivoimaiselta hetkellä, jolloin olit aikaisen verkkokokemuksen todellisuuden alaisena. En koskaan unohda äitini reaktiota hänen surffatessaan netissä ensimmäistä kertaa. Mentyään The Hudson’s Bay Company -tavarataloketjun kotisivulle ja löydettyään tuolloin vain saatavilla olevan mitäänsanomattoman, ei-responsiivisen, ei-interaktiivisen, väliaikaisen Web 1.0 sivun, hän kääntyi minuun hämmästyneenä: ”Onko se siinä?” Sanoin hänelle, että hänen oli käytettävä mielikuvitustaan. Hän voisi luultavasti ostaa sieltä jotain jonain päivänä.
Todellakin, varhainen hype webistä on olemassa siinä oudossa, paradoksaalisessa tilassa, joka on varattu todella vallankumouksellisille hetkille. Yhdestä näkökulmasta katsottuna kaikki tuo ”tietoräjähdyksen” varhainen kattaus oli väärässä paikassa: se lupasi vapauttaa maailman ja demokratisoida kaiken tiedon, mutta TV-uutistoimittajat varoittivat juhlallisesti, ”tämä saattaa osoittautua elitistiseksi järjestelmäksi, joka on saatavilla vain ihmisille, joilla on tietokone ja modeemi.” Kuten kaukaisen menneisyyden futuristit, jotka näkivät zeppeliinin keksimisen ja kuvittelivat ilmalaivastoja kuljettamassa ihmisiä Atlantin yli, 1990-luvun internet-vimma näyttää meistä naurettavalta nykyään, vaikka se ei ollutkaan niin kaukana asian vierestä.
Käyttäjä arvioi palvelukokemuksen online-sovelluksella asiakasarvioinnin tyytyväisyyspalautekyselyn konseptissa.
Tietyssä mielessä kaikki webbiä koskevat ennusteet pitivät paikkansa: se on muuttanut täysin tapaamme oppia, tehdä ostoksia, tapaa, jolla vastaanotamme viihdettä ja tapaa kommunikoida muiden kanssa.
Esimerkkinä voidaan ajatella vanhojen mediadinosaurusten ja heidän yleisönsä välistä suhdetta. Edellisessä offline-paradigmassa yleisöpalautetta esitettiin säästeliäästi, jos ollenkaan. Sanoma- ja aikakauslehdet julkaisivat ”Kirjeitä toimittajalle”, mutta ne putosivat A-osan takasivuille, joita harvat vaivautuivat katsomaan. Samaan aikaan TV ja radio ovat saaneet ajoittain pelata ”soita ja voita” -tyyppisiä yleisön osallistumispelejä, mutta ajatus siitä, että ihmiset voisivat jättää palautetta jokaisesta yksittäisestä iltauutisissa lähetetystä uutisesta julkisesti näkyvällä tavalla, oli käsittämätön.
Internetin aamunkoitto todellakin muutti kaiken tämän. Yhtäkkiä voit jättää palautetta suoraan suurten uutisorganisaatioiden verkkosivuille. Ajan edetessä ja yleisön tullessa rohkeammaksi kutsua esiin dinosaurusmedian räikeä propaganda, verkkosivuston kommenttiosiossa oli käynnissä todellinen tarina. Ei ollut epätavallista nähdä valtavirran artikkelin kommenttiosio täynnä palautetta suurelta yleisöltä osoittaen tarinan aukkoja, räikeitä manipulointi- ja kaasuvalotusyrityksiä valtavirran kertomuksessa sekä monia, monia tärkeitä osia kontekstista, jotka jätettiin pois valtavirtamedian uutisista.
. . . Ja juuri tästä syystä uutiskanava toisensa jälkeen The Philadelphia Inquirer -päivälehdestä Popular Science -aikaukauslehteen ja Radio New Zealand -radioon alkoi sulkea kommenttiosioitaan viimeisen vuosikymmenen aikana, yleensä piiloutuen jonkin mukavalta kuulostavan lörpötyksen taakse – NPR:n (National Public Radio – yhdysvaltalainen julkisen palvelun radioverkko) sanamuodon mukaan ”löytämässä parempia tapoja olla yhteydessä sinuun”. Kommentoijien, jotka olivat tuoneet esiin valtamedian valehtelijoita, ei ollut vaikeaa tulkita tätä latteutta; dinosaurusmedian toisiaan matkivat toistajat eivät etsineet ”parempia tapoja ottaa yhteyttä” yleisöön, vaan parempia tapoja marginalisoida heidän äänensä. (Kaikkien myyntipisteiden Yahoo! Uutiset kieltäytyivät tästä suuntauksesta huomattavan pitkään, mutta hekin antoivat periksi viime vuonna korvaten kommenttiosionsa jollain itseristiriitaisella rutiinitekstillä ”turvallisen ja kiinnostavan tilan luomisesta käyttäjille” ja ”parannamme yhteisökokemustamme” ”keskeyttämällä kommentit väliaikaisesti”.)
Tietyllä tavalla tämä kommenttien tukahduttaminen puhuu verkkomediavallankumouksen voimasta, sen alkuperäisen lupauksen täyttymyksestä, vaikka ”tiedon supervaltatie” johtaisi ”informaation demokratisoitumiseen” ja antaisi äänen keskinkertaiselle Matille. Se todellakin antoi äänen keskiverto Matille. Mutta aivan kuten huomautin aiemmin tänä vuonna, kun YouTube-kanavani poistettiin väärin ajattelemisen vuoksi, ihmiset, jotka alun perin puolustivat tätä verkkovallankumousta (kuten entinen Time -lehden toimittaja Richard Stengel, joka valittiin ”Sinä” vuoden henkilöksi vuonna 2006), ovat samat ihmiset, jotka nyt pelkäävät ”online-disinformaatiota” ja ihmettelevät, kuinka olisi parasta saada median keskitetty valvonta uudelleen käyttöön.
He eivät sulkisi kommenttiosioita, jos ihmisten ääni ei olisi tärkeä. He eivät levittäisi ”venäläisten bottien” propagandaa, jos he eivät tarvitsisi kansan hyväksyntää tuleville sensuurikampanjoilleen. Ja he eivät olisi huolissaan The Corbett Reportin poistamisesta YouTubesta, jos näillä videoilla ei olisi vaikutusta.
Kyllä, se, että luet näitä sanoja juuri nyt, on itsessään merkki siitä, että yksi tavallinen ihminen, joka istuu olohuoneessaan keskellä ei mitään, voi vaikuttaa asiaan ja – kuten postilaatikossani olevat viestit joka ikinen päivä vahvistavat – että tämä tieto muuttaa ihmisten elämää.
Mutta nyt he tukahduttavat tämän kaltaisia ulostuloja, ja on selvempää kuin koskaan, että viimeisen kahden ja puolen vuosikymmenen (suhteellinen) sananvapaus verkossa on houkutellut ihmisiä verkkoon, jotta he jäävät loukkuun. Ja nyt kun olemme täällä, tämä sananvapausalusta muutetaan sensuuri-, hallinta- ja valvonta-alustaksi.
VAARA
’From Internet to Information Superhighway – Internetistä tiedon supervaltatielle’ – esseessä vuoden 1995 kokoelmasta ’Resisting the Virtual Life: The Culture and Politics of Information’ – Howard Besser silppuaa noiden kerran kaikkialla esiintyneiden ”informaation supervaltatien” puffikappaleiden latteudet ja hurskaudet.
Teknologinen kehitys ei sinänsä tarjoa laajaa sosiaalista hyötyä”, Besser varoitti. ”Sekä teknologiaa että sosiaalisia etuja muokkaavat yhteiskunnalliset voimat, jotka toimivat paljon laajemmalla tasolla.
Todisteena tästä prosessista Besser mainitsee hypetyksen, joka edelsi kaapelitelevision tuloa. Sitä on nyt vaikea muistaa, mutta kaapelitelevisiota pidettiin alun perin mahdollisuutena laajentaa julkisia kanavia ja koulutusohjelmia. Kuten me kaikki tiedämme, ei kestänyt kauan, kun se jakautui kymmeniksi ’Ow! My Balls! – Auts! Pallini!’ -ohjelmakanaviksi, jotka toimitti sinulle Brawndo (The Thirst Mutilator! – Janon Ruhjoja!) juomalitku. Sama kaupallistamisprosessi, joka homogenisoi ja mykistää kaapeli-TV:n alueella olevan tiedon, toteutuisi väistämättä virtuaalitilassa, Besser ennusti viisaasti.
Kaksi ja puoli vuosikymmentä eteenpäin, ja World Wide Webin (isot kirjaimet ja kaikki) hämmästyttävä lupaus on muuttunut säälittäväksi todellisuudeksi kourallisella tylsiä, yhtiöiden hallitsemia verkkosivustoja: Google, YouTube, Facebook, Instagram, Twitter, Tik Tok. Vuoden 2021 Internet tuo mieleen Henry Fordin surullisen kuuluisan sutkautuksen Model T automallista: ”Jokainen asiakas voi maalauttaa auton haluamallaan värillä, kunhan se on musta.”
Modernin verkon hämmentävän yrityshomogenisoinnin takana piilee kuitenkin synkempi agenda: kaiken tietomme digitalisointi ja kaupallistaminen. Kuten Besser ennusti oikein vuoden 1995 esseessään: ”Aikakaudella, jolloin ihmiset harjoittavat monenlaista toimintaa verkossa, palveluntarjoajat keräävät runsaasti demografisia ja kulutustietoja jokaisesta yksilöstä. Nämä tiedot myydään muille organisaatioille, jotka käyttävät niitä markkinointikampanjoissaan.” Tämä on valvontakapitalismin ydin, joka oli Valvontalaakson puun väistämätön hedelmä.
Vielä pahempaa, älypuhelimien ja sosiaalisen median maailmaan uppoutuneena olemme vähitellen siirtäneet yhä suuremman osan elämästämme verkkoon, kunnes kykymme elää elämäämme offline-tilassa (ja siten poissa Isoveljen katseesta, jonka olemme tunteneet vuosien ajan tallentamassa ja tietokantaistamassa jokaisen datatapahtumamme) on uhattuna. Tämä on niin sanottujen ”rokotepassien” pointti, kuten olen yrittänyt korostaa koko huijauskriisin ajan. Nämä valvontajärjestelmät eivät rajoitu rokotusrekistereihin, vaan niistä tulee digitaalisen vankileirimme lukko. Näiden ”vihreiden passien” käyttö tulee lopulta välttämättömäksi, jotta voimme osallistua yhteiskuntaan ylipäätään.
Median rintamalla pitäisi olla jo ilmeistä, että Alphabetin ja Facebookin kaltaisten Big Tech -hirviöiden maailma (tai miksi tahansa Zuckerberg lopulta kutsuu DARPA-vaikutteista valvontaoperaatiotaan) – ”säännelty” hallitusten lainsäädännöllä, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan vireillä oleva ”online-haitat” lakialoite – on vielä pahempi maailma kuin se, joka oli olemassa vanhan dinosaurusmedian paradigman alla.
VR-laseja käyttävä ihminen maailmanlaajuisen Internet-yhteyden kautta uuden kokemuksen parissa metaversumin virtuaalimaailmassa. Metaverse teknologiakonseptia pidetään futurismin innovaationa.
Muistatko aikoja, jolloin TV, radio ja sanomalehdet olivat ainoat tiedotusvälineet, joiden kautta sait uutisia maailmasta? Muistatko kuinka tuolloin oli yleinen havainto, että ”koko media on muutaman yrityksen hallinnassa”? Tämä havainto pätee tietysti 2000-luvun FAANGSteri-meediopooliin (Facebook, Amazon, Apple, Netflix ja Google), mutta se on pahentunut entisestään. Nyt kun yhä enemmän tietoa lähetetään alas orwellilaiseen muistiaukkoon (joskus aivan kirjaimellisesti!), on tulossa mahdolliseksi toteuttaa Ingsocin keskeinen periaate: ”Kuka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta.”
Tämä on erityisen huolestuttavaa, koska minulla on sinulle huonoja uutisia: niin huonosti kuin asiat ovat tänään, jos ne jatkavat nykyisellä kurssilla, niistä tulee paljon pahempia.
TULEVAISUUS
Uraauurtavassa kirjassaan Understanding Media (Median ymmärtäminen) – joka on kirjoitettu televisioajan kynnyksellä, mutta analyysiltaan niin oivaltava, että se on meille nykyään jopa tärkeämpi kuin alkuperäisille lukijoilleen vuonna 1964) – rikollisesti aliarvostettu filosofi Marshall McLuhan noudatti tätä logiikkaa kehittyvästä sähköisen median vallankumouksesta sen väistämättömään päätökseen:
Tänä elektronisena aikakautena näemme itsemme muuttuvan yhä enemmän informaation muotoon, siirtymässä kohti tietoisuuden teknologista laajennusta. [. . .] Kun keskushermostomme on laajennettu tai muutettu sähkömagneettiseksi teknologiaksi, se on vain lisätaso tietoisuutemme siirtämisen vaiheessa myös tietokonemaailmaan. Silloin ainakin pystymme ohjelmoimaan tietoisuuden niin, että sitä ei voi turruttaa tai häiritä viihdemaailman Narkissos-illuusioilla, joka saartaa ihmiskunnan, kun hän kohtaa itsensä laajentuneena hänen omiin härveleihinsä.
Kysymys siitä, onko tämä ”tietoisuuden teknologinen simulointi” itse asiassa ”hyvä asia”, on kuitenkin, hän myöntää, ”kysymys, joka sallii laajan ratkaisun”.
Todellakin.
Vuonna 1964, kaikki se puhe ”itsemme muuntamisesta tiedon muotoon” ja ”tietoisuutemme siirtämisestä tietokonemaailmaan” on täytynyt kuulostaa täysin oudolta. Tänään se on hyytävä tulevaisuuden visio, joka on aivan oven takana.
Tuon vision viimeisin iteraatio on ”metaverse – metaversumi”. Tällä hetkellä kirjoitetaan monia sanallisia tutkielmia aiheesta ’Mikä metaversumi on ja miksi sillä on merkitystä’, mutta säästän aikaa. Näitkö Matrixin? Jep, se on pohjimmiltaan matriisi.
Teknisemmin ”metaversumi” on konsepti Internetin tulevalle iteraatiolle, jonka avulla käyttäjät voivat käyttää kaikkia verkossa tuntemiaan ja rakastamiaan seurantasovelluksia ja valvonta-alustoja virtuaalitodellisuusrajapintojen kautta. Sinun ei enää tarvitse huolehtia asioiden kirjoittamisesta kömpelöllä näppäimistöllä tai käsivartesi treenamista laajalla hiiren liikkeellä; pian voit olla vuorovaikutuksessa kybersfäärin robottien, trollien ja erilaisten kulkurien kanssa 3D-avatar-muodossa ja keskustella online-maailman NPC-hahmojen kanssa realistisessa virtuaaliympäristössä.
Kiva, kiva.
Vaikka se kuulostaa minusta painajaiselta, ajatus VR-kybermaailmasta on juuri sellainen asia, joka saa kaikki dinosaurusmedian tekniikan ”toimittajat” sotkemaan housunsa innostuksesta. Tee vain nopea uutishaku sanalla ”metaverse”. Et löydä loppua artikkeleista, jotka hengästyttävästi esittävät tätä visiota tulevaisuuden teknologiasta, jota ei todellisuudessa vielä ole olemassa. . . . Mutta tulee olemaan! Ja se muuttaa kaiken!
Otetaan tämä Wall Street Journal -lehden ystäviemme kirjoittama artikkeli edustavana esimerkkinä. Kliseemäisen avauslauseen jälkeen, joka saisi lukiolaisenkin hämmentyneeksi (”Sivilisaation aamunkoitosta lähtien ihmisillä on ollut vain yksi maailma, jossa elää: todellinen”), se esittelee meille mahdollisuuksia tästä virtuaalisesta universumista kaikella hikikämmenisen, 14-vuotiaan pojan hienovaraisuudella ja aliarvioinnilla, hänen avatessa uutta videopelikonsoliaan:
Merkittävät videopelit ja virtuaaliset konsertit ovat antaneet meille esimakua tästä maailmasta. Mutta visionäärit sanovat, että metaversumi, kuten tätä maailmaa on kutsuttu, tulee olemaan paljon mukaansatempaavampi ja vankempi, ei vain heijastaessaan todellista maailmaa kaikessa kolmiulotteisessa monimutkaisuudessaan vaan laajentamalla sitä myös antamaan meille mahdollisuuden olla ja tehdä sitä, mitä aiemmin voitiin vain kuvitella. Kävele kuussa pyjamassa? Katso baseball-otteluita syöttäjäkukkulalta? Leiki yksisarvisten laitumilla – vai oletko itse yksisarvinen? Metaversumissa, teknologian visionäärit sanovat, melkein mikä tahansa on mahdollista.
Sen jälkeen saamme litanian lainauksia yritysjohtajilta, jotka ovat kiinnostuneita tämän teknologian kehittämisestä ja jotka (täysin sattumalta!) myös ajattelevat, että tämä on paras asia viipaloidun leivän jälkeen. Pitäkää kiinni hevosistanne, kaverit: ilmeisesti tämän uuden median palveluita parhaillaan rakentavan ohjelmistoyrityksen varajohtaja ajattelee, että metaversumi ”tulee olemaan suurin vallankumous tietokonealustoissa, jonka maailma on nähnyt.” (Journalismi!)
Se jopa korostaa Nvidian johtajan Richard Kerrisin väitettä, jonka mukaan metaversumissa ”oppilaat voisivat kurkistaa Colosseumin jokaiseen kolkkaan ja koloon, kun virtuaalinen gladiaattori, joka käyttää käsillä olevaa tekoälyä vastaamaan kysymyksiin”, naurettavalla ja täysin tarpeettomalla kuvituksella.
Ihan oikeasti, kenelle maksetaan tällaisten kuvien keksimisestä Wall Street Journal- lehteen? Ja miksi ihmiset ottavat sen rätin vakavasti?
”Metaversumin avulla oppilaat kaikkialta maailmasta voivat tavata yhteisellä luokkaretkellään muinaiseen Roomaan.” Kuva: Anton Egrorov, The Wall Street Journal.
Mutta pahaenteisemmin artikkeli lainaa itse Zucker-borgia kertomaan meille, että metaversumi on tulevaisuuden tie:
”Sen lisäksi, että metaversumi on seuraavan sukupolven Internet, se tulee olemaan myös seuraava luku meille yrityksenä”, Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg sanoi heinäkuun tuloskeskustelussa analyytikoiden kanssa.
Tulevina vuosina odotan ihmisten näkemyksen meistä siirtyvän ensisijaisesti sosiaalisen median yrityksestä metaversaaliin yritykseen.
Tämä ei ole tärkeää siksi, että Zuckerberg on jonkinlainen guru, joka ennakoi tulevaisuutta maagisesta kristallipallostaan, vaan siksi, että hän on selkeästi superrotta, jota voimat-joita-ei-pitäisi-olla, käyttävät agendansa eteenpäin viemiseen. Sellaisenaan hänellä on resurssit viskoa tätä visiota, kunnes siitä tulee totta. Juuri siinä vaiheessa meille kerrotaan, että Facebook palkkaa 10 000 työntekijää Euroopassa aloittaakseen tämän metaversumin rakentamisen.
Mutta tämä agenda ei tarkoita uuden hienon tempun luomista ihmisten verkkoon saattamiseksi. Kyse on todella uuden välineen käyttöönotosta, sellaisen, joka yhdistää kaikki aistimme samanaikaisesti ja alkaa kirjaimellisesti toteuttaa McLuhanin näkemystä sähköisestä mediasta, joka ”siirtää tietoisuutemme tietokonemaailmaan”.
Jokainen, joka on lukenut tämän artikkelisarjan, tietää tämän kehityksen uskomattoman merkityksen. Koska jokainen uusi massamediateknologia on viime kädessä auttanut edelleen rajoittamaan pääsyämme informaatioon ja manipuloimaan tietoisuuttamme, tämän Matrixin kaltaisen ”metaversumin” kehityksellä voi olla syvällisiä (ja syvästi pelottavia) seurauksia ihmisyhteiskunnalle.
Joten minne tästä edetään? Ja mitä se kaikki tarkoittaa? Erinomaisia kysymyksiä! Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin yritän vastata ’Mass Media: A History’ -kurssillani joukkomedian historiasta, joka kartoittaa joukkoviestimien kehitystä 1800-luvun lopulta nykypäivään ja sen jälkeen. Etkö lähde mukaani?
Oletko kiinnostunut oppimaan lisää tästä aiheesta? Voit tilata kolmiosaisen, digitaalisesti ladattavan The Corbett Report ’Mass Media: A History’ verkkokurssin täältä: Mass Media: A History
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 24.10.2021 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen kirjoituksen löydät täältä:
www.corbettreport.com: Online Media: The Promise and the Peril
