Vuoden 1980 alussa, kun Neuvostoliiton Afganistanin hyökkäyksen diplomaattiset seuraukset alkoivat näkyä suurella shakkilaudalla, Yhdysvaltain silloinen presidentti Jimmy Carter lähetti kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa Zbigniew Brzezinskin Pakistaniin kokoamaan mujahideen-taistelijat, jotka kävivät Pyhää sotaa (Jihad) venäläisiä hyökkääjiä vastaan.
Tuon tapahtuman kuvamateriaalissa Brzezinski voidaan nähdä helikopterilla Khaibarsolassa Afganistanin rajalla valmistamassa islamilaisia taistelijoita tarttumaan aseisiin Neuvostoliittoa vastaan. Vakuuttaen kokoontuneille ”vapaustaistelijoille”, että heidän taistelunsa onnistuu, hän kohottaa sormen ilmaan Afganistanin suuntaan ja julistaa:
Tuo maa tuolla on teidän. Palaatte sinne jonain päivänä, koska taistelunne voittaa. Ja saatte kotinne ja moskeijanne takaisin, koska asianne on oikea ja Jumala on puolellanne.
Tämä oli, kuten nyt tiedämme, puhdasta manipuloivaa hölynpölyä. Setä Samuli ei olisi voinut vähempää välittää näiden taistelijoiden kohtalosta. Yhdysvaltain hallitus ei uskonut heidän Jumalaan, eikä se välittänyt, saisivatko he kotinsa ja moskeijansa takaisin. Itse asiassa, kuten Brzezinski itse on sittemmin myöntänyt, Neuvostoliiton hyökkäys oli tietyssä mielessä ollut länsimainen operaatio, onnistunut huipentuma USA:n salaiselle suunnitelmalle houkutella Neuvostoliitto Afganistaniin ja hitaasti laskea verta puna-armeijasta vuosia kestäneellä välillisellä sodalla.
Vuoden 1998 surullisenkuuluisassa haastattelussa, jossa Brzezinski vahvisti tämän piilotetun totuuden, häneltä kysyttiin, katuiko hän rooliaan Talebanin ja Al CIAdan nousun edistämisessä.
Katua mitä? Tuo salainen operaatio oli loistava idea. Se veti venäläiset Afganistanin ansaan, ja sinä haluat minun katuvan sitä? Sinä päivänä, jona Neuvostoliitto ylitti rajan virallisesti, kirjoitin presidentti Carterille: ”Meillä on nyt mahdollisuus antaa Neuvostoliitolle sen Vietnamin sota.” Todellakin, lähes 10 vuoden ajan Moskovan täytyi jatkaa sotaa, joka oli hallitukselle kestämätön, konflikti, joka toi Neuvosto-imperiumin demoralisoitumisen ja lopulta hajoamisen.
Nämä eivät ole hurskaasti islamilaisten vapaustaistelijoiden oikeutettuun taisteluun uskovan sanoja. Ne eivät ole edes vilpittömän kylmän soturin sanoja, joka tukee sokeasti kaikkia, jotka voisivat iskeä hänen neuvostoviholliseensa. Ne ovat sen miehen sanat, joka kirjaimellisesti kirjoitti kirjan ’The Grand Chessboard’ – sanat itsensä geopoliittiseksi suurmestariksi julistautuneelta, joka laskee viileästi useita siirtoja eteenpäin manipuloidessaan pelinappuloita suurella shakkilaudalla osana suurta strategiaa shakkimattinsa saavuttamiseksi vastustajastaan.
Viime viikolla paljastin, kuinka maailman mahdolliset hallitsijat näkevät suuren kamppailun geopoliittisesta ylivallasta eräänlaisena shakkipelinä ja kuinka ihmisiä ympäri maailmaa (mukaan lukien Afganistanin mujahideeneja) kohdellaan pelkkinä pelinappuloina tuossa pelissä: käytetään, väärinkäytetään ja uhrataan suurmestarien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tällä viikolla tutkin pelinappuloiden kasvavaa poliittista tietoisuutta suuressa shakkipelissä ja näytän, miltä näyttää, kun he iskevät takaisin isäntiään vastaan.
GLOBAALI POLIITTINEN HERÄÄMINEN
Joulukuussa 2008 The International Herald Tribune -lehti julkaisi lausunnon tärkeästä uudesta yhteiskuntapoliittisesta ilmiöstä: ”The Global Political Awakening – maailmanlaajuinen poliittinen herääminen”.
Ensimmäistä kertaa historiassa lähes koko ihmiskunta on poliittisesti aktivoitunut, poliittisesti tietoinen ja poliittisesti vuorovaikutteinen. Globaali aktivismi synnyttää aallon kulttuurisen kunnioituksen etsinnässä ja taloudellisten mahdollisuuksien saavuttamisessa maailmassa, jonka arpia ovat muistot siirtomaa- tai keisarivaltaisuudesta.
Nyt, jos tämä olisi keskimääräisen, poliittisen peruskommentaattorisi mielipide, ”globaalin poliittisen heräämisen” mahdollisuutta juhlistettaisiin epäilemättä toivottavana kehityksenä. Mainittu kommentaattori siirtyisi sitten taitavasti myyntipuheeseen siitä, kuinka tällainen herääminen voisi tarjota lännelle jännittävän tilaisuuden auttaa maiden X, Y ja/tai Z ihmisoikeusaktivisteja kaatamaan sortohallituksensa. . . Maiden X, Y ja Z ollessa luonnollisesti tärkeimpiä kohteita Yhdysvaltain ulkoministeriön hallinnonmuutostoivelistalla.
Mutta tätä väitettä ei kirjoittanut keskimääräinen poliittinen hakkeri. Ei, sen on kirjoittanut Zbigniew Brzezinski, sama arkkiglobalistinen sisäpiiriläinen (ja arkki-salaliittoteoreetikko), joka auttoi rahoittamaan mujahideeneja 1980-luvulla. Tälle shakkilaudan suurmestarille globaali poliittinen herääminen ei ole aihe juhlaan. Pikemminkin, kuten hän selitti myöhemmässä aiheesta annetussa haastattelussa, se on uhka Yhdysvaltain globaalille valta-asemalle ja haaste kaikille globaalin shakkilaudan kuninkaille.
Subjektiivisella tasolla tämä globaali poliittinen herääminen synnyttää massiivista suvaitsemattomuutta, kärsimättömyyttä eriarvoisuutta kohtaan ja elintasoeroja. Se luo kateutta, kaunaa ja nopeampaa maahanmuuttoa [. . .] Siihen liittyy halu kunnioittaa erilaisia kulttuureja ja yksilön arvokkuutta. Suuri osa ihmiskunnasta kokee, että tuo kunnioitus puuttuu rikkailta.
Nyt, tässä on yllättävä asia: hän ei ole väärässä. Meneillään on globaali poliittinen herääminen. Verkkovallankumouksen ruokkimana kärsimättömyys eriarvoisuutta ja elintasoeroja kohtaan kasvaa. Ja jos viimeiset useat poliittisen historian vuodet ovat opettaneet meille jotain, niin se on, että suuri osa ihmiskunnasta tuntee kunnioituksen puutetta rikkaiden taholta. Tämä tunne on ilmennyt maailmanlaajuisessa populistisessa liikkeessä, joka uhkaa suistaa globalistisen Uuden maailmanjärjestyksen agendan, minkä ovat myöntäneet elitistiset instituutiot, kuten Bilderberg-ryhmä ja Maailman talousfoorumi, jotka ovat avoimesti huolissaan tästä nousevasta populistisesta liikkeestä viime vuosina.
Itse asiassa Brzezinskin ”globaali poliittinen herääminen” ei ole vain yhtä tarkka kuvaus globaalista geopoliittisesta tilanteesta nykyään kuin silloin, kun hän teki sen ensimmäisen kerran puolitoista vuosikymmentä sitten, vaan se on – jos mitään – vieläkin todellisempaa tänään kuin se oli menneellä Obaman Hope and Change -aikakaudella.
Luonnollisesti tähän heräämiseen vaikuttavat eri asiat eri maissa ja se saa eri muodot eri puolilla maailmaa, mutta ei ole epäilystäkään siitä, että globaali poliittinen herääminen kiihtyy ja ihmiset ovat saavuttamassa murtumispisteen.
Katso vaikka Ranskaa. Maa on ollut tulessa (kirjaimellisesti) jo kuukausia, kun valtakunnalliset protestit maan eläkejärjestelmään ehdotettuja muutoksia vastaan ovat levinneet tulisiksi mielenosoituksiksi poliisin väkivaltaa vastaan, jotka kohdistuivat jopa hallituksen virkamiehiin.
Tai otetaan Israel, jossa pääministeri Netanjahu on poliittisen uransa suurimman paineen alaisena yrittäessään työntää läpi syvästi epäsuosittua oikeusuudistusta, joka heikentäisi maan korkeimman oikeuden valtaa. Mielenosoittajat ovat olleet kaduilla tukkien teitä ja sytyttäneet tulipaloja vastustaen Netanjahun ponnisteluja, ja viimeisimmän kehityksen mukaan yli tuhat Israelin ilmavoimien reserviläistä uhkaa lopettaa palveluksen, jos uudistus etenee.
Tai todista myllerrystä Afrikassa, jossa viikkoja kestäneet hallituksen vastaiset mielenosoitukset Keniassa ovat huipentuneet tappaviin mellakoihin, jotka eivät osoita laantumisen merkkejä ja jossa poliittisen opposition tukahduttaminen Senegalissa on herättänyt yhtä väkivaltaisia mielenosoituksia.
Sitten on maanviljelijöiden protestien aalto, joka, kuten dokumentoin viime kesänä artikkelien sarjassa, on pyyhkäissyt ympäri maailmaa, kun globalistinen netto nolla -agenda alkaa hillitä maanviljelyä. Mielenosoitukset ovat tuoneet levottomuuksia ja häiriöitä paitsi Sri Lankaan – jossa mielenosoittajat ryntäsivät pääministerin virastoon ja kirjaimellisesti ajoivat presidentin pois maasta – vaan myös yleensä hiljaisiin maihin, kuten Alankomaihin ja Irlantiin.
Hittolainen, tiedät, että globaali poliittinen herääminen on meneillään, kun Kanadasta, kaikista paikoista, tulee dramaattisen Freedom Convoy -vapaussaattueen paikka ja yhtä dramaattinen hätävaltuuksien julistus Trudeaun yhä enemmän vaikeuksissa olevalta hallitukselta.
Kyllä, Brzezinski oli aivan oikeassa, kun hän huomautti, että globaali poliittinen herääminen oli käynnissä. Todellinen kysymys on tietysti, mitä tällainen herääminen tarkoittaa tulevaisuudellemme.
On helppo nähdä, kuinka yhä enemmän poliittisesti sitoutuneen yleisön (puhumattakaan yhä kiihtyneemmän yleisön) mahdollisuus on haitallinen Brzezinskin kaltaisten geopoliittisten strategien tavoitteille. Loppujen lopuksi ihmiset ovat maailman Brzezinskeille vain pelinappuloita, joita tulee käyttää, manipuloida ja lopulta uhrata suuremman geopoliittisen agendan palveluksessa. (Tai, Kissingerin surullisenkuuluisan sanamuotoilun mukaan, sotilaat ovat ”tyhmiä, typeriä eläimiä käytettäväksi” ulkopolitiikan pelinappuloina.)
Kun pelinappulat alkavat iskemään kuitenkin takaisin, shakkipeli pysähtyy jarrut kirskuen. Miten suurmestareiksi itsensä julistaneet voivat sitten mennä valloittamaan ruutuja shakkilaudalla, kun heidän omat nappulansa taistelevat heitä vastaan?
Voidaan vain kuvitella, kuinka sotahaukat tarkkailevat tätä massaheräämistä ja hermoilevat huolellisesti laadituista shakkilaudan strategioistaan. ”Miksi nämä pelinappulat eivät vain vaikene ja tee mitä heidän käsketään?! Se tekisi kaikesta niin paljon helpompaa!”
Valitettavaa meille, Brzezinski ja hänen kaltaisensa eivät vain nähneet tämän globaalin poliittisen heräämisen kehitystä, vaan he myös visioivat tavan hillitä se.
Ja vieläkin ikävämpää meille, elitistien suunnitelma tämän populistisen heräämisen lopettamiseksi ei pääty hyvin meille ”pelinappuloille”.
VASTAVALLANKUMOUS
Jos näky näistä protestiliikkeistä, jotka pyyhkäisevät maapalloa, näyttävät sinulle tutuilta, se johtuu siitä, että se on sitä.
Kuten muistat, kirjoitin artikkelin marraskuussa 2019 poliittisesta myllerryksestä, joka valloitti kansat ympäri maailmaa Boliviasta Chileen, Ranskaan Hongkongiin ja Irakiin. ”Your Guide to a World on Fire – Oppaasi palavaan maailmaan” dokumentoi, kuinka globaali poliittinen herääminen näytti olevan tuloillaan, ja pohti, osoittivatko tuliset kansannousut, että ”Pax Americanan johtama uusliberaalin globalismin vanha maailmanjärjestys on vihdoin hajoamassa saumoistaan”.
Tietenkin, kuten nyt tiedämme, tuo optimismi oli ennenaikaista. Globalisteilla on aina temppuja hihassaan kuolemansa torjumiseksi. Tässä tapauksessa he päättivät vetää huuhaademiakortin ja me kaikki näimme välittömän tuloksen: vuoden 2019 kiihkeät mielenosoitukset pysähtyivät jarrut kirskuen vuoden 2020 alussa, kun sosiaalisen etäisyyden ottaminen ja omaan kotiin lukittuminen käynnistettiin yhtäkkiä tärkeimpinä kansalaishyveinä.
Ei pitäisi olla yllättävää, että maailmanlaajuisen shakkilaudan suurmestarit päästävät valloilleen yhden suurimmista ihmiskunnalle koskaan tehdyistä psyopeista maailmanlaajuisen poliittisen heräämisen hillitsemiseksi. Itse asiassa sen pitäisi olla lohdullista. Se osoittaa meille, että he yrittävät edelleen hallita massoja.
Milloin ja jos tämä strategia kuitenkin alkaa epäonnistua, heidän käytettävissään on paljon pimeämpi vaihtoehto.
Katsos, Brzezinskin mielipidettä globaalista poliittisesta heräämisestä ei kirjoitettu globaalille lehdistölle. Se oli tiivistelmä puheesta, jonka hän piti Chatham Housessa. Niille, jotka eivät tiedä, Chatham House on Royal Institute for International Affairs -instituutin (RIIA) päämaja, Ulkosuhteiden neuvoston (Council on Foreign Relations) sisarjärjestö Lontoossa.
Puhe, josta Brzezinskin globaali heräämishavainto on peräisin – otsikkona ”Major Foreign Policy Challenges for The New Presidentship – Uuden presidentintoimen tärkeimmät ulkopoliittiset haasteet” ja joka pidettiin 17. marraskuuta 2008 – ei ollut, kuten useimpia RIIA:n julkaisuja, tarkoitettu suurelle yleisölle. Puheesta on kuitenkin myöhemmin vuotanut tallenne nettiin. Se, mitä se paljastaa globalistien ajattelusta kansannousuun liittyen, on suorastaan jäätävää.
Luento alkoi riittävän harmittomasti, Brzezinskin sanellessa tavanomaisia, tylsiä ulkopoliittisia kliseitä siitä, kuinka Yhdysvaltojen johtajuus ”on ollut olennainen globaalille vakaudelle ja globaalille kehitykselle” ja varoitti, että Obaman tuleva hallinto kohtaa haasteita useiden globaalien kriisien vuoksi. Toistaiseksi, niin tylsää.
Mutta sitten hän siirtyy puheensa pääteemaan: globaaliin poliittiseen heräämiseen ja siihen, mitä sille on tehtävä.
Vaikka heidän valtansa tappavuus on suurempi kuin koskaan, heidän [suurvaltojen] kyky langettaa hallintaa maailman poliittisesti heränneille massoille on historiallisen alhaalla. Sanoin sen kerran melko terävästi (ja olin imarreltu, että Britannian ulkoministeri toisti tämän) seuraavasti: nimittäin aikaisemmin oli helpompi hallita miljoonaa ihmistä – kirjaimellisesti, oli helpompi hallita miljoonaa ihmistä kuin tappaa miljoona ihmistä, fyysisesti. Nykyään on äärettömästi helpompaa tappaa miljoona ihmistä kuin hallita miljoonaa ihmistä. [Painotus lisätty]
Ja sitten, siltä varalta, että hänen yleisöltään jäi huomaamatta, hän toisti pointin: ”On helpompi tappaa kuin hallita.”
Tämä verta hyydyttävä lausunto esitetään, kuten useimmat Brzezinskin lausunnot, irralliseen tapaan, ikään kuin hän raportoisi New Delhin säästä tai viime yön baseball-ottelun tuloksista. Ja miksi hänen pitäisi muuttua tunteelliseksi, kun hän keskustelee mahdollisuudesta, että globaali johto menettää ihmisten hallinnan ja päättää päästää megakuoleman valloilleen väestöön? Loppujen lopuksi, hän yksinkertaisesti osoittaa itsestään selvän totuuden siitä, miten valta toimii yhteiskunnassamme ja kuinka pitkälle kakistokratiaa johtavien psykopaattien on oltava valmiita menemään säilyttääkseen valtansa.
Kun globaali poliittinen herääminen alkaa hahmottua ja massoja ei voida enää tyynnyttää QAnonpupun kanssa tai pitää kotonaan huuhaademian psyopeilla, suuren shakkilaudan hallitsijoilla on aina viimeinen vaihtoehto: joukkomurha. Sillä, tapahtuuko tuo joukkomurha kolmannen maailmansodan muodossa vai todellisen bioaseen vapauttamisella tai jollakin muulla menetelmällä, ei ole juurikaan merkitystä. Tärkeää on, että jos ja kun on todellinen uhka valtojen-joita-ei-pitäisi-olla hallinnalle, he ottavat Brzezinskin lausuman sydämelleen.
Nykyään on äärettömästi helpompaa tappaa miljoona ihmistä kuin hallita miljoonaa ihmistä.
PELIN LOPETTAMINEN
On helppo ymmärtää, miksi geopoliittiset strategit pitävät suuren shakkilaudan analogiaa niin houkuttelevana. Se ilmentää tarkasti heidän näkemystään Maasta tilana, jota yksi tai toinen joukkue hallitsee, ja se tarjoaa heille hyödyllisiä strategioita geopoliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. He voivat käyttää gambiitteja eli pelinavauksia, uhrata pelinappuloita ja laatia suunnitelmia, joihin sisältyy vastustajien seuraavien liikkeiden ennakointi jne.
Ehkä kaikkein tärkeintä, shakkilaudan metafora imartelee näiden narsistien älyä. Loppujen lopuksi vain nämä lahjakkaat suurmestarit ymmärtävät tämän monimutkaisen geopolitiikan pelin kaikessa monimutkaisuudessaan, ja vain he pystyvät luomaan strategioita tuon pelin voittamiseen.
Mutta tutkiessamme sotahaukkojen liikkeitä globaalilla shakkilaudalla saatamme unohtaa, että tämä on vain metafora. Ihmiset eivät ole pelinappuloita. Tämä ei ole peli. Puhumme oikeista ihmisistä, jotka elävät todellista elämää, emme muovinappuloista shakkilaudalla.
Itse asiassa, kun omaksumme shakin analogian, pelaamme tahattomasti globalistien käsiin. Jos Maa todella on suuri shakkilauta ja me todella käymme taistelua sen hallitsemisesta, meidän on omaksuttava tämä ajattelutapa itse ja keksittävä strategia pelin voittamiseen.
”Jos vain me pelinappulat voisimme muodostaa oman tiimimme! Sitten voisimme ottaa shakkilaudan haltuumme, uhrata kuninkaat ja kuningattaret ja alistaa tornit, piispat ja ritarit tahtomme alle! Silloin voisimme johtaa maailmanlaajuista shakkilautaa haluamallamme tavalla!”
Mutta jos alkaa ajatella näillä termeillä, joutuu ansaan. Huomaamme pelaavamme geopoliittista peliä suurmestareiden omin ehdoin. Hyväksymmepä sitten tilastojen ”äänestä kovemmin” tai mellakoijien väkivaltaisen vallankumousstrategian tai ryhdymme vapaaehtoisesti ”toisen” joukkueen pelinappulaksi – kuten ne, jotka kannattavat valheellista BRICS-pelastajana -narratiivia, haluaisivat meidän tekevän – häviämme.
Poliittinen peli on peukaloitu. Se on kilpailu vallasta, jossa äänestäneet ihmiset eivät merkitse, vaan ihmiset, jotka laskevat äänet. Vielä enemmän se on häiritsevää nukketeatteria, varjoleikkiä luolan seinällä, joka laitetaan eteemme kääntämään huomiomme pois tavoista, joilla valta todella toimii yhteiskunnassa.
Väkivaltainen vallankumousstrategia on myös tuomittu epäonnistumaan. Brzezinski vain totesi sen, minkä monet autoritaariset jo ymmärtävät: on helpompi tappaa kuin hallita. Tästä seuraa, että nämä itsevaltiaat eivät epäröi päästää valloilleen apokalypsia, jos he koskaan tuntevat olevansa aidosti joukkokapinalla uhattuja. Ottaen huomioon, että vastustamamme voimat istuvat ydinvarastojen ja bioaseiden laboratorioiden ja yhä automatisoituvien asevoimien päällä, ja kun otetaan huomioon, että ne ovat vuosikymmeniä rakentaneet teknologisen tyrannian koneistoa ”kotimaan turvallisuuden” paradigman alla juuri tällaisen kapinan varalta, onko epäilystäkään, kuka voittaisi tällaisen kilpailun?
Ja ajatus ”vaihtaa puolta” ja liittyä ”toiseen” joukkueeseen suurella shakkilaudalla? Vaikka BRICS-tiimi olisi pohjimmiltaan erilainen kuin NATO-tiimi (ei ole), olisimme silti pelkkiä pelinappuloita laudalla.
Ei, mikään näistä strategioista ei riitä. Ainoa voittava siirto tässä pelissä on kaikista vähiten suosittu: pelin hylkääminen kokonaan.
Planeetta ei ole shakkilauta. Se ei koostu neliöistä, jotka jaetaan ja jotka kilpailevat joukkueet miehittävät. Se ei ole täynnä shakkinappuloita, joita tämä tai tuo pelaaja voi manipuloida jonkin mahtavan geopoliittisen agendan palveluksessa.
Se on maailma täynnä ihmisiä, jotka voivat milloin tahansa aloittaa vuorovaikutuksen suoraan keskenään, ilman kontrolloivia välimiehiä, käydä kauppaa valitsemallaan valuutalla itse valmistamiensa tavaroiden ja palvelujen osalta, ilman minkään globalistisen valtarakenteen tarvetta.
Elämä ei ole voitto/tappio-taistelua fiksatun shakkilaudan herruudesta. Elämä on yhteisvoiton tavoittelua yhteistyössä jatkuvasti laajenevassa piiraassa.
Yhteiskunta ei vaadi ylhäältä alaspäin suuntautuvaa järjestystä, jonka määrää autoritaarinen elitistinen luokka, joka jonkin maagisen poliittisen rituaalin ansiosta pystyy pakottamaan tahtonsa muille ilman heidän suostumustaan. Kukoistava yhteiskunta vaatii pikemminkin sitä spontaania järjestystä, joka syntyy, kun jokainen voi vapaasti muodostaa yhteisymmärrykseen perustuvia vapaaehtoisia suhteita.
Emme ole pelinappuloita shakkilaudalla käytettäväksi taistelussa poliittisesta valta-asemasta, eikä meidän tarvitse voittaa mitään suurta shakkipeliä hallitaksemme elämäämme. Olemme ihmisiä, jotka etsivät tapoja elää muiden ihmisten kanssa hedelmällisellä, elävällä planeetalla. Vasta, kun hylkäämme täysin Brzezinskien ja Kissingerien ja muiden niin sanotun suuren shakkilaudan suurmestarien ajattelutavan, voimme todella alkaa ottamaan voimamme takaisin.
Meidän ei tarvitse ottaa shakkilautaa haltuumme. Sen sijaan meidän on vedettävä takaisin osallistumisemme tästä ”pelistä” kokonaan. Oletetut suurmestarit eivät voi pelata peliänsä, jos emme ole heidän pelinappuloitaan.
Maailmanlaajuisen geopoliittisen shakin suuri peli on osoittautunut huvittavaksi peliksi. Ainoa voittava siirto on olla pelaamatta.
Tämä viikoittainen pääkirjoitus on osa The Corbett Report Subscriber -uutiskirjettä.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 23.7.2023 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: The Revolt of the Pawns
