Jatkuvassa maan ja taivaan ryöstössä teknologiasektori on nyt kääntynyt valtameriin. Intohimo voittoon, jota peittävät tyhjät lupaukset ”vihreän energian tulevaisuudesta”, ovat päätekijät uuden sinisen talouden ja kehkeytyvän vedenalaisten esineiden Internetin (The Internet of Underwater Things eli IoUT) takana. Ja kriittisiä kaikelle tälle tekniikalle ovat harvinaiset maametallit (Rare Earth Minerals eli REM), joita löytyy runsaasti valtameren pohjasta.
Miljardeja vuodatetaan uusien sovellusten ja infrastruktuurien tutkimukseen ja kehitykseen, jotta mahdollistetaan saumattomat yhteydet kaikkialla meressä, maassa ja taivaissa. Älykkääksi valtamereksi kutsuttu IoUT mahdollistaa syvänmeren sodankäynnin, syvänmeren kaivostoiminnan ja, kuten hype kuuluu, ”uusiutuvan energian tulevaisuuden”.
Kuivalla maalla meillä on 4G/5G-tietoliikennetornit, jotka toimivat yhdessä taivaalla olevien kymmenien tuhansien satelliittien kanssa mahdollistaen kaikkialla läsnä olevan 24/7 internet- ja televiestinnän kattavuuden lähes kaikille planeetan ihmisille ja esineille. Samanlainen viestinnän kakofonia, joka koostuu laajasta toisiinsa yhdistettyjen antureiden, kuidun, kaikuluotaimen, laserin, optisen valon, autonomisten ja kauko-ohjattavien ajoneuvojen, sukellusveneiden, torpedojen, kameroiden, droonien, robottien ja muiden muodostamasta laajasta verkostosta, päästetään nyt valloilleen koskemattomaan vedenalaiseen maailman. Vaakalaudalla ovat miljoonat lajit, joille valtameri on koti, ja monipuoliset syvänmeren ekosysteemit, jotka ylläpitävät kaikkea elämää tällä planeetalla.
Suurin osa vedenalaisesta langattomasta viestinnästä perustuu kaikuluotaukseen, jonka on vuosikymmeniä tiedetty vahingoittavan valaita ja muita kaikuluotaimen avulla kommunikoivia merieläimiä. Kaikuluotaus voi aiheuttaa kuuroutta, rantautumista ja jopa kuoleman valaissa.
Näille eläimille koituvan kivun ja kärsimyksen pitäisi olla riittävä syy tauon pitämiseen. Mutta tämän lisäksi valaat auttavat vähentämään liiallista hiilidioksidia ympäristössä ja niillä on olennainen rooli planeetan ekosysteemissä. Valas imee valtavia määriä hiilidioksidia, joka kuoleman jälkeen hautautuu valtameren pohjaan. Jokainen suuri valas sitoo noin 33 tonnia/15t kg hiilidioksidia. (Vertailun vuoksi puu imee jopa 48 paunaa/22 kg vuodessa.) Lisäksi valaiden ulosteet tarjoavat optimaaliset olosuhteet kasviplanktonille, joka tuottaa reilusti yli puolet planeetan hapesta ja vastaa suurimmasta osasta ilmakehästä valtamerelle siirtyvästä hiilidioksidista.
Tämän valtameren teknologisen laajentumisen taustalla oleva syy on sama kuin suurimmassa osassa luontomaailman käyttöä ja väärinkäyttöä: vallan, voiton ja niin sanotun ”edistyksen” tavoittelu hinnalla millä hyvänsä, jota edistää syvä piittaamattomuus ja irtautuminen luonnosta ja sen tosiasian mieletön hylkääminen, että myös me olemme luontoa.
SYVÄNMEREN KAIVOSTOIMINTA
”Kaiken langattomasti yhdistetty maailma” vaatii valtavia määriä harvinaisten maametallien mineraaleja (REM) – eli harvinaisia maaelementtejä (REE), harvinaisia maametalleja tai joita kutsutaan usein yksinkertaisesti harvinaiseksi maaksi. Meressä on kolme harvinaisten maametallien ensisijaista lähdettä: 1. Monimetallinoduulit, joita löytyy abyssaalitasangoilta; 2. Kobolttipitoiset kuoret merikummuilla; ja 3) mineraaliesiintymät hydrotermisissä aukoissa ja niiden ympärillä. Uusiutuvien energialähteiden, kuten aurinkopaneelien tai tuuliturbiinien, kannalta erityisen kiinnostavia ovat monimetalliset noduulit, jotka sisältävät suuria määriä kobolttia, nikkeliä, mangaania ja kuparia sekä pienempiä määriä litiumia ja molybdeeniä.
Tähän asti lännessä harvinaiset maametallit on saatu maanpäällisistä kaivoksista, kuten Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa työntekijät, mukaan lukien pienet lapset, joutuvat vaikeuksiin ja joskus kuolevat epäinhimillisistä työoloista johtuen. Mineraalien louhinnasta ja käsittelystä aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat laajat. Kirjassa Mining the Sacred kirjailija Katie Singer selittää: ”…kaivostoiminnan vaikutukset ovat jyrkät. Jokaista louhittua metallitonnia kohden syntyy 426 tonnia jätettä. Enemmän ihmisiä on murhattu kaivostoiminnassa koltaanin vuoksi kuin missään muussa tapahtumassa toisen maailmansodan jälkeen.”
Arviot vaihtelevat, mutta useimmat ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että vuoteen 2050 mennessä harvinaisten maametallien ”tarve” kasvaa huomattavasti. Ennustetun väestönkasvun, jatkuvasti kasvavan teknologian käyttömme ja maalla olevien harvinaisten maametallien lisääntyvän niukkuuden vuoksi yritykset kääntyvät syvänmeren puoleen mineraaleja hankkiakseen.
Geopoliittiset huomiot vaikuttavat myös siihen Kiinan kirjatessa suurimman osan maailman harvinaisten maametallien tuotannosta ja toimittaessa 98 % Euroopan unionin hankinnoista.
FAUNA ON VAARASSA
Syvämerellä on planeetan suurin ekosysteemi ja siellä elää miljoonia lajeja, joista osa on vielä löytämättä. Tutkijat varoittavat, että harvinaisten maametallien troolaus valtameren pohjasta voi mahdollisesti tuhota nämä ekosysteemit ja tuhota kokonaisia merieläinlajeja. Suurikokoisia, kauko-ohjattavia ”puskutraktoreita” käytetään monimetallisten noduulien louhimiseen. Nämä ajoneuvot ruoppaavat merenpohjaa jyrsimällä merenpohjan ensimmäiset 10 senttimetriä ja siirtäen tai tappaen näiden noduulien päällä tai ympärillä elävän eläimistön. Vain osa bakteerikannasta jää jäljelle. Sedimentti, joka sekoitetaan, muodostaa pilviä, jotka kulkevat louhinta-alueen ulkopuolelle ja aiheuttavat tukehtumista eläimistölle kilometrien verran. Kerätty seos laukaistaan sitten putkien läpi suureen alukseen prosessoitavaksi. Mineraalit erotetaan ja sedimentti heitetään takaisin valtamereen, mikä aiheuttaa toisen tukehtumisaallon eläimille, jotka elävät lähempänä valtameren pintaa.
Vaihtoehtoinen menetelmä monimetallisten noduulien louhimiseen on kauko-ohjattavien dronerobottien käyttö noduuleja kauhomaan ja kuljettamaan ne hissille. Vaikka tämä menetelmä aiheuttaisi vähemmän sedimenttipilviä, robottien kanssa viestimiseen käytetyt optiset valotaajuudet voivat vaikuttaa haitallisesti merieläimiin ja häiritä ekosysteemejä.
Onneksi syvänmeren louhintaan kohdistuu paljon takaiskuja ympäri maailmaa. Monet ympäristöjärjestöt ja tiedemiehet vaativat moratoriota, kunnes lisätutkimuksia on tehty. Jopa muutamat autonvalmistajat ovat sitoutuneet olemaan käyttämättä merestä peräisin olevia mineraaleja. Mutta surullista ironiaa on, että ehdotettu tutkimus suoritetaan käyttämällä IoUT:tä, mikä ruokkii väitettyä kiireellisyyttä täyttää valtameri teknologialla. Traagista on, että tuhoamme valtameren pelastaaksemme maapallon. Kosmisten mittasuhteiden Catch-22 (Me sotasankarit).
Teknologian halun vähentäminen sekä harvinaisten maametallien ja metallien kierrättäminen auttaisivat pitkälle kohti niin kutsutun harvinaisten maametallien ”tarpeen” käsittelemistä. Mutta tällainen ajattelu ja ennakointi ei vielä ole osa nykyistä poliittista ja kulttuurista mielenlaatua. Niin sanottu ”edistys” perustuu edelleen kasvuun, kilpailuun ja ”enemmän” luomiseen riippumatta todellisista kustannuksista, joita elämälle maapallolla koituu.
SYVÄNMEREN SODANKÄYNTI
Deep Sea Warfare (alias merenalainen sodankäynti) on nopeasti tulossa armeijan seuraavaksi suosikiksi, kun kehitetään (tappavia) miehittämättömiä merenalaisia järjestelmiä (UUS) ja lähestytään autonomisia vedenalaisia ajoneuvoja (AUV) sekä torpedoja, jotka kaikki turvautuvat IoUT:hen.
David Strachan, Strike Podin vanhempi analyytikko, totesi vuonna 2019: ”Operoitaessa läpinäkymättömällä, salaisella alueella, autonomiset merenalaiset ajoneuvot (AUV) käyttävät kineettisiä ja ei-kineettisiä keinoja häiritä, heikentää ja hävittää, ottamalla huomioon kaikki merenalaisen sodankäynnin näkökohdat autonomisen merenalaisen konfliktin varjossa.”
Strachan on ennustanut, että kaivossodankäynnistä tulee tulevina vuosina tärkeä toimija merivoimien taisteluissa energiaa, autonomista sijoittelua, pidennettyä käyttöikää ja etäaktivointia tarjoavien teknologioiden ansiosta.
Vaikka lait kaivosten sijoittamisesta kansainvälisille vesille ovat suunnilleen yhtä hämäriä kuin vesi itse, Yhdysvallat on tulkinnut Commander’s Handbook on the Laws of Naval Operations (Komentajan käsikirja merivoimien operaatioiden laeista) käsikirjan niin, että se sallii kaivosten itsenäisen sijoittamisen rauhan aikoina ja etäaktivoinnin sekä kohdistamisen sota-aikoina. Tämän seurauksena voimme odottaa tuhansien merikaivosten nousevan valtameren pohjalle ympäri maailmaa.
Niille, jotka haluavat tutustua syvänmeren sodankäyntiin, monet (melko häiritsevät) kuvaukset äskettäin kehitetyistä autonomisista järjestelmistä löytyvät täältä, täältä ja täältä.
Myös valtameren pinnalla on olennainen rooli tässä hengenvaarallisessa vallan tavoittelussa. Sen lisäksi, että meressä on satoja tuhansia releantureita IoUT:lle, merellä on myös Yhdysvaltain laivaston kaikkien aikojen suurin ja kallein lentotukialus: 13 miljardin dollarin USS Gerald R. Ford. Viiveistä ja suunnittelun muutoksista huolimatta tukialus on nyt valmis sotaan käytyään läpi vaarallisia ja saastuttavia sotapelejä koskemattomilla vesillä. Todennäköisesti Kiina, Venäjä, Pohjois-Korea ja muut kansallisvaltiot eivät seiso toimettomana taputtamassa Yhdysvaltain merivoimien saavutuksille.
VALTAMEREN TUHOAMINEN MAAPALLON PELASTAMISEKSI
Punnitse seuraavia lainauksia:
”Ilmastonmuutos on yksi suurimpia kohtaamiamme haasteita. Oleellisen teknologian ja luotettavan ilmastotiedon toimittaminen miljardeille ihmisille on keskeistä siinä, miten Meta voi auttaa ratkaisemaan kriisiä. Ja uskomme, että voimme tehdä sen nollapäästöisellä hiilijalanjäljellä .” Kestävyys Metassa
”Mutta todellisen läsnäolon tunteen luominen virtuaalimaailmoissa VR-laseihin ja -kuulokkeisiin toimitettuna vaatii valtavaa edistystä liitettävyydessä. Suurempaa kuin mikään aiemmin näkemistämme muutosaskeleista. Meidän on luotava yhteysinfrastruktuuri, joka voi kehittyä yhtä nopeasti kuin teknologia.” Meta haastaa 5G:n, verkottuminen Metaversen rakentamiseksi
Meta on vain yksi esimerkki monista yrityksistä, jotka mainostavat teknologiaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Mutta nämä yritykset vain korvaavat jo ennestään valtavan hiilijalanjälkemme jättimäisellä yhdistelmällä teknologiaa ja hiilijalanjälkeä. Voimmeko realistisesti luoda maailman ilman hiilipäästöjä, kun kilpailemme yhä enemmän infrastruktuurin ja yhteyksien rakentamisesta?
Siinä, mitä on osuvasti kutsuttu viherpesuksi ja eettiseksi pesuksi, meille myydään teknologinen tulevaisuus, jonka kerrotaan kohtaavan aikamme pelottavat haasteet. Silti teknologian resurssien hankinnat yhdistettynä kaikkien näiden (suurelta osin tarpeettomien) asioiden valmistukseen, käyttöön ja hävittämiseen ovat osoittautuneet merkittäviksi ympäristön ja ihmisten tuhon tekijöiksi. Voimmeko valita sivurampin jatkuvasti kiihtyvästä silmukasta, jonka mukaan ”tarvitaan lisää teknologiaa korjaamaan aiemmat sotkut, joita liiallinen voiton tavoittelu on aiheuttanut”? Vai seisommeko toimettomana katsomassa, kun globaali ekosysteemimme romahtaa allamme?
Valtamerten syvyydet ovat koskemattoman luonnon ja häiriöttömän biologisen monimuotoisuuden viimeinen raja. Elämä kulkee syvässä meressä hitaasti ja hienotunteisen huomaamattomasti. Monimetalliset noduulit kasvavat senttimetrin miljoonassa vuodessa. Sitä vastoin elämä kapitalistisessa maailmassa kulkee nopeasti – nopeammin kuin kilpailijansa.
Vuonna 2021 Naurun tasavalta julkisti kahden vuoden säännön. Näin ollen, jos Kansainvälinen merenpohjajärjestö (ISA), Yhdistyneiden Kansakuntien perustama hallintoelin valvomassa kansainvälisten vesien jaettua hallintaa, ei esitä selkeitä syvänmeren kaivostoimintaa koskevia ohjeita ja määräyksiä heinäkuuhun 2023 mennessä, mitkä tahansa määräykset ovat tuolloin voimassa, ovat vallitsevia.
Tutkijat vaativat syvänmeren kaivostoiminnan keskeyttämistä, kunnes lisätutkimuksia tehdään. Mutta kuka vaatii taukoa IoUT:lle? Kuka edes tietää siitä? Ja kuka kuuntelee ja ottaa huomioon kymmenien järjestöjen vetoomukset ympäri maailmaa, jotka vaativat sodan lopettamista?
Haluammeko pelastaa teknologisen elämäntapamme vai haluammeko pelastaa planeetan? Pitäisikö meidän valita häiriötekijät, turruttaminen ja viihde henkilökohtaisen yhteyden sijaan toisiimme, eläimiin ja Äiti Maahan? Haluammeko tuhlata kaiken tai suuren osan elämästämme kyberavaruudessa, vai haluammeko elää elävästi luonnossa, harmoniassa ja virrata luonnon kanssa?
Ehkä on aika löytää poistumisramppi hallintaa etsivältä antroposeeniaikakaudelta ja siirtyä kohti symbioseenikauden syleilemistä kaikella sydämellämme, toiveillamme ja unelmillamme, kaikkiallisen hoivan symbioseenista aikakautta – aikaa, jolloin maapallo täyttyy Luojan tiedolla vesien peittäessä meren.
Artikkelin on kirjoittanut Kate Kheel 19.5.2022 ja se on luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen 19.5.2022 julkaistun artikkelin löydät täältä:
safetechinternational.org: Oceans, technology and a new era
