Tätäkö me todella haluamme?

Kate Kheel
0 kommenttia

Videon käsikirjoitus on puheesta, joka pidettiin 28.6.2022 5G-Free California -rahankeräystapahtumassa Yhdysvalloissa.

Miten olemme tulleet tähän pisteeseen? Sivilisaatio, joka aikoo digitalisoida jokaisen ”asian”, paikan, toiminnan, ajatuksen ja hetken, maalla, taivaassa ja meressä?

Teknologiaa, sellaisena kuin se otetaan käyttöön nyt, voidaan parhaiten kutsua ”teknoekosidiksi”, ekosysteemimme systeemiseksi tuhoamiseksi teknologian väärinkäytöllä. Mutta voidaanko teknologiaa integroida maailmaan siten, että se edistää, ei vahingoita? Ja jos voidaan, kuinka pääsemme täältä sinne?

Monet hallitukset ja kansainväliset instituutiot, suurelta osin, tukevat suuria yrityksiä politiikan ja avustusten avulla, jotka pönkittävät niitä samalla, kun ne asettavat paikallisia yhteisöjä ja liikeyrityksiä epäedulliseen asemaan. Näiden käytäntöjen avulla on syntynyt yksittäinen yritysten hallitsema maailmanmarkkina, jotka ei ainoastaan sanele talouspolitiikkaa, vaan muokkaa maailmankatsomuksia, hämärtää hallituksen ja yksityisen sektorin välisiä rajoja sekä uhkaa maapallon ekosysteemejä. Ja silti globaalin talouskasvun ja yhä enemmän digitaalisten yhteyksien edistäminen jatkuu laantumattomana.

Suurin osa talouskasvusta on kaupallistamista. Luonnosta ottaminen, otetun muuttaminen, arvon määrittäminen ja sitten lopputuotteen tuominen markkinoille myytäväksi. Mitä enemmän on kaupankäyntiä, sitä enemmän resursseja otetaan ja sitä enemmän poltetaan fossiilisia polttoaineita aiheuttaen ekosysteemimme heikkenemistä entisestään.

Kapitalismissa ylijäämä on hyväksytty ja odotettu normi. Ylijäämä käsittää markkinointistrategioita, jotka houkuttelevat ihmiset kuluttamaan enemmän kuin tarvitaan ja edistää entisestään ylilaajentunutta tasettamme luonnon kanssa. Silti yritysten on joko pelattava tätä peliä tai riskeerattava jääminen ulos kilpailusta muiden toimesta ja konkurssiin hakeutuminen.

Edesmennyt ympäristöasianajaja Polly Higgins kertoi kerran keskustelusta, jonka hän kävi erään suuren öljy-yhtiön toimitusjohtajan kanssa. Hänen vastauksensa ydin oli: ”Olet oikeassa. Olen samaa mieltä kaikesta mitä sanot. Mutta en voi sanoa sitä julkisesti. Minut irtisanottaisiin. Osakkeenomistajat haastaisivat minut oikeuteen… ja joku pahempi korvaisi minut.”

Hän, kuten me muutkin, oli juuttunut järjestelmään, josta hän ei pitänyt.

Jotta useimmat megayritykset selviäisivät, on ulkoistettuja vaikutuksia. Nämä ulkoiset vaikutukset kohdistuvat meihin ja luontoon ja aiheuttavat monissa tapauksissa raskaan veron.

Tekniikan osalta, lyhyesti (jos ulkoishaitoista voi olla lyhyesti), nämä ilmenevät säteilyn vaikutuksina terveyteemme ja myös kasvistoon ja eläimistöön; hyönteisten ja pölyttäjien määrän väheneminen; yksityisyyden menetys; kyberhyökkäykset; psykososiaaliset vaikutukset; kaiken tämän teknologian valmistuksesta, käytöstä ja käyttöiän päättymisestä syntyvä sähköinen jäte; mega energiankulutus ja tulipaloriskit. Mineraalit, joita louhitaan erittäin ankarissa ja vaarallisissa olosuhteissa, joissa käytetään lapsityövoimaa ja jotka aiheuttavat lähes 6 miljoonan ihmisen kuoleman pelkästään Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Ja nyt, kaivaukset syvällä meressä uhkaavat merieläimiä, valtamerten ekosysteemejä ja itse elämää tällä planeetalla. Kuten Yuval Harari on ennustanut, ”uudet teknologiat antavat pian joillekin yrityksille ja hallituksille mahdollisuuden hakkeroida ihmisolentoja.”

Päättymättömän kasvun malli on erityisen ongelmallinen teknologian suhteen.

Oletettu ”tarve” pienemmälle viiveelle, yhä enemmille yhteyksille, paljon dataa kuluttaville videoille, uusille laitteille, suunniteltuun vanhentumiseen, sovelluksiin ja kaikki taustalla alituisesti tikittäviin osakkeenomistajien neljännesvuosittaisiin ​​raportteihin, joiden on näytettävä voittoa hinnalla millä hyvänsä. Nämä ajavat meitä kohti tulevaisuutta, jota useimmat meistä eivät joko halua tai eivät tiedä tarpeeksi tietääkseen, ettemme halua.

Pikainen vilkaisu tekniikan nopeasti muuttuvaan kehitykseen vain viimeisten 15+ vuoden ajalta:

  1. 2G, 3G, 4G, 5G, ja nyt 6G… ja edelleen ja edelleen. WiFi ja älymittarit otetaan käyttöön.
  2. Älypuhelimet. Ne ovat asuttaneet noin 90 % väestön taskuista ja mielistä.
  3. Esineiden Internet (IoT), jossa yhdistämme jokaisen ”asian”, paikan ja tapahtuman.
  4. Ja sitten satelliitit… kymmeniä tuhansia roskaamassa taivaalla.
  5. Älymeri – alias vedenalainen Internet (IoUT).
  6. Ja varmistaakseen maailmanvallan ja jatkuvat voitot aseteollisuudesta, Yhdysvaltain armeija on tärkeä toimija digitaalisessa vallankumouksessa… Heidän tavoitteensa: yhdistää kaikki armeijan osat… laivasto, armeija, merijalkaväki, rannikkovartiosto, ilmavoimat ja avaruusvoimat yhdeksi tappavaksi, tekoälyn ohjaamaksi, yhdistetyksi sotajärjestelmäksi. Ja ympäri maailmaa muut maat seuraavat esimerkkiä.
  7. Ja ikään kuin se ei olisi tarpeeksi, nyt Metaverse.

Kuten Metaverse Global Congress -kongressi (mitä se sitten onkaan) kuvailee: ”Valmis tai ei, Metaverse muuttaa maailmaa sellaisena kuin sen tunnemme seuraavan vuosikymmenen aikana. Metaverse lupaa tarjota todenmukaisia ​​näkymiä, ääniä ja jopa tuoksuja [haptinen teknologia on virtuaalimaailmassa tuntemiseen tai haistamiseen], jossa voi tapahtua kiertue antiikin Kreikassa tai vierailu Soulin (Soul) kahvilassa kotoa käsin… Täyden spektrin VR-kuulokkeilla, älyvaatteilla ja taktiilisesti reagoivilla haptisilla käsineillä varustettuna kotonaan matkustava voi koskettaa Parthenonia Ateenassa tai maistaa korealaisen dalgona-kahvin täyteläistä vaahtoa.”

Onko tämä järjetön teknologia-agenda se, minkä kuka tahansa tervejärkinen valitsisi? Ja silti, tässä ollaan. Ansassa, maailmanlaajuisessa teknologiaverkossa, joka on mennyt kontrolloimattomaksi.

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön myötä saimme eksponentiaalisesti enemmän tehoa ja energiaa kuin yhden härän tai ihmisen voimat, mikä moninkertaistaa kilpailun ja kulutuksen. Ja astuimme hyvin mielellään mukaan ylimääräiseen tarjontaan, jonka fossiiliset polttoaineet mahdollistivat. Ja kuitenkin, kuten me kaikki tiedämme, fossiiliset polttoaineet ovat rajallisia. Ja uuttaminen sekä poltto aiheuttavat tuhoa ympäristölle.

Nate Hagens, professori sekä tunnettu energian ja sen tulevaisuuden vaikutusten asiantuntija, kertoo meille, että asuakseen mukavasti kotitalouksien tarvitsee käyttää vain murto-osa tällä hetkellä kuluttamastamme energiasta. Silti meidät saatetaan uskomaan toisin. Ja annamme periksi yleisen onnellisuuden ja hyvinvoinnin jatkuvan laskun vireeseen.

Niin sanotut uusiutuvat energialähteet, kuten aurinko tai tuuli, jotka on tarkoitettu korvaamaan fossiilisia polttoaineita, ovat erittäin energia- ja mineraali-intensiivisiä valmistaa ja tuottavat paljon vähemmän energiaa tuotantoon. Hagenin mukaan räikeästi liioiteltua elämäntapaa, johon olemme niin tottuneet, ei voida ylläpitää ilman fossiilisia polttoaineita… jolloin, jos haluamme jatkaa tällä tiellä, kuluisi vuosia vielä miljoona tai pari niiden täydentyä.

Huomaamme olevamme loukussa ja osana järjestelmää, joka on elämän vastainen… järjestelmää, jota melkein kukaan ei sydämensä sydämessään omaksu, edes huipulla olevat, jotka hyötyvät komeasti kaikesta – uskallan aistia ”kognitiivisen ja affektiivisen dissonanssin”.

Ei näytä olevan ulospääsyä teknologisten innovaatioiden vinhasta vauhdista, jotka ovat vahvasti riippuvaisia ​​fossiilisista polttoaineista ja sähköstä, ja johtavat eksponentiaalisesti lisääntyneeseen kilpailuun, kulutukseen, taisteluun, ympäristön alennustilaan ja energian saatavuuden vähenemiseen. Ja monille meistä turhautumisen, toivottomuuden, epätoivon ja surun tunteisiin.

Mutta juuri tuossa surussa voimme nähdä toisemme ja koko ihmiskunnan mitä aidoimmalla tavalla. Tunnistamalla heikkoutemme, hyveemme, neroutemme ja kaiken sen, mikä tekee meistä ihmisistä niin arvoituksellisia olentoja.

Olemme yhdessä, kun itkemme Äiti Maata ja kaikkia olentoja, joita olemme vahingoittaneet. Ja yhdessä lastemme kanssa, joista monet nyt digitaalisia orpoja, joilta teknologia on armottomasti ryöstänyt lapsuuden. Yhdessä todistaessamme eläinten hämmentyneen ja lävistävän katseen, joka näyttää anovan meitä lopettamaan niiden elinympäristöjen tuhoamisen. Ja olemme myös yhdessä niiden kanssa, jotka asentavat tukiasemia lähiöihimme, kotiemme eteen, joiden on järjestelmän motissa ansaittava elantonsa ja elätettävä perheensä. Olemme yhdessä jopa AT&T:n ja Verizonin toimitusjohtajien kanssa, jotka, kuten monet meistä, tekisivät oikein, jos voisivat. Mutta he eivät voi, koska he ovat juuttuneet jorpakkoon eivätkä löydä ulospääsyä.

Kukaan ei ole syyllinen, mutta paljon on korjattavaa. Ja todennäköisesti korjaukset eivät tapahdu niiden järjestelmien, normien, uskomusten, arvojen ja tapojen kanssa, jotka meillä nyt on käytössä.

Useimmat ihmiset tulevat nyt ymmärtämään, että yhteiskunnat rakentuvat suurelta osin uskomusten ja arvojen varaan. Joten, jotta uusi, elämää vahvistavampi sivilisaatio voisi syntyä, uskomuksemme ja arvomme on muututtava. Ja nämä muutokset leviävät sitten aivan luonnollisesti muille, aivan kuten väreily lammen pinnalla, kun kivi heitetään veteen.

Mutta kuinka ihmiset muuttavat uskomuksia ja arvoja maailmassa, joka on niin hämmentynyt teknologiasta ja nykyisessä kehityksessä, joka vetää meidät yhä syvemmälle kyberavaruuteen – mielet, kehot ja elämät sulautumassa teknologiaan?

Omasta puolestani koen, että minun täytyy irrottaa yhteys rakenteista, joissa olen ansassa. Elän irti verkosta, mutta ulotan sen elämään irti jokaisesta verkosta, joka lukitsee minut mekaanisen toiston ajatteluun ja tekoihin.

Vietän paljon aikaa yksin luonnossa, missä sydämeni ja mieleni voivat improvisoida, kiinnityksettä. Ja olen tietoisesti hidastanut päivän kulkuani. Ja kyllä, saan aikaan vähemmän, mutta toivottavasti enemmän tietoisesti ja autenttisemmin.

Eräänä päivänä, kun olin ulkona kävelemässä, huomioni kiinnittyi naapurin nurmikkoon. Se oli raikkaan puhdas ja hoidettu, aivan kuin pystytukka nuoren pojan päässä. Ei rikkaruohoa tai luonnonkukkaa näkyvissä. Ei mitään häiritsemässä tätä valloituksen ja hallinnan homogeenista esitystä. ”Outoa”, ajattelin itsekseni, ”tämä näyttää niin luonnottomalta. Tällä tontilla voisi olla metsä, joka kuhisee elämää ja biologista monimuotoisuutta, ellei sitä olisi hakattu kokoon ja valeltu ties millä kemikaaleilla. Siellä olisi erilaisia ​​hyönteisiä etsimässä ahkerasti ravintoa, pölyttämässä ja lisääntymässä, ja maanalainen sienirihmastojen verkosto muodostaisi väyliä yläpuolella oleville vahvoille puille jaettavaksi ja toinen toistaan hoitavaksi.”

Sitten minulle tuli mieleen, että me ihmiset olemme manikyroineet itsemme pitkälti samalla tavalla. Tapamme, normimme ja koulutuksemme katkaisee meidät ennen kuin voimme edes tietää tai ilmentää keitä olemme, keitä meistä voi tulla ja kuinka osallistumme globaaliin elämänperheeseen. Sen lisäksi, että menetämme niin valtavasti potentiaalia ja elävää henkeä, monokulttuurina jätämme itsemme avoimeksi tuholaisten, kuten teknologiateollisuuden, loistartunnalle. Jotain, mitä olisimme ehkä välttäneet, jos olisimme säilyttäneet biologisen monimuotoisuuden, psyyken monimuotoisuuden, vaikutteiden monimuotoisuuden ja ydinolemuksen monimuotoisuuden.

Kun henkilökohtaisesti tunnustelen tulevaisuuteen, nämä ovat joitain ajatuksia, jotka pyörivät mielessäni. Voimmeko löytää varteenotettavan tien eteenpäin heräämällä paikalliseen tulevaisuuteen (Local Futures), kuten Helena Norberg kannustaa? Vaatiiko tulevaisuutemme paluuta alkuperäiskansojen arvoihin tai saapumista ymmärrykseen, että olemme kaikki Maan alkuperäiskansoja? Löytyykö polku meidät erottavien kaikukammioiden hajottamiseksi, on-line ja offline-tilassa? Tai kenties protestoimalla sotaa, digitaalisia passeja tai 5G-mastoja vastaan? Ehkä luodessasi yhteyden luontoon, istuttamalla puutarhan, edistämällä permakulttuuria? Tai kenties löytämällä syvää tyytyväisyyttä, kun on juuri tarpeeksi eikä enempää, sillä on vakiintunutta, että onnellisuus ei liity lisäomaisuuden määrään. Ehkä vastaus piilee todella ymmärtämisessä, että elämä on kaikkien olentojen välisessä tilassa ja että muutos on ainoa pysyvä, koska se on luonnon luonne. Ehkä vastaus piilee siinä, että vietämme enemmän aikaa todellisten ihmisten kanssa todellisessa, ei virtuaalisessa maailmassa. Sekä jakaen syvää ja empaattista heidän tarinoidensa kuuntelua, ja olla heidän kanssaan heidän uneksiessaan ulos vankilasta.

Uskon, että meidän polkumme on näiden kaikkien lähentymisessä ja todennäköisemmin mittaamattomasti määrin enemmissä mahdollisuuksissa. Sillä luonnolla ei koskaan ole yhtä ainoaa vastausta.

Jokainen meistä on ainutlaatuinen olento. Meillä kaikilla on erilaiset elämänolosuhteet, lahjat ja haasteet. Vain me tiedämme, mikä osamme on, hetki hetkeltä, kysymys kysymykseltä, kohtaaminen kohtaamiselta.

Kun maailman tapahtumat läpäisevät olemuksemme, muutumme. Alati suodattava intuitiomme muuttuu, kun uusia ainesosia tihkuu sisään. Ja saatamme vain löytää itsemme ohjatuiksi kohti vastausta, joka tuntuu oikealta meistä jokaiselle, jokaisessa uudessa hetkessä.

Ja vähitellen elämämme määrittäneet ja rajoittaneet rakenteet sulavat pois ja muodostuvat elävien kokemusten kompostiksi, joka tarjoaa välttämättömiä ravintoaineita, kun kasvamme yhteen uuteen sivilisaatioon. Sellaisen, joka käsittää keskinäisen yhteytemme kaikkien elävien olentojen kanssa, ja sellaisen, joka todella vaalii elämän monimuotoisuutta.

Videon käsikirjoituksen on kirjoittanut Kate Kheel ja se on julkaistu Natural Blaze verkkolehdessä 1.7.2022 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.

Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
naturalblaze.com: Entrapped In This Together — Is This What We Really Want?

Print Friendly, PDF & Email

Aiheeseen liittyvät artikkelit

TOTUUDEN LÄHTEILLÄ TIETOISUUTTA KASVATTAMASSA.

Myytit & mysteerit

Terveys & hyvinvointi

Ympäristö & luonto

Historia & arkisto

Tiede & teknologia

Elonkehrä

Mielenvapaus
& tietoisuus

Filosofia &
psykologia

© Rakkausplaneetta.