Jos olet lukenut artikkelit ”We’re All Dutch Farmers Now” ja ”We’re All Sri Lankan Farmers Now”, tiedät kaiken keskitetystä maanviljelyn vastaisesta sodasta, jota käydään tällä hetkellä, ei vain Hollannissa tai Sri Lankassa, vaan myös Irlannissa ja Argentiinassa ja Kanadassa ja Espanjassa ja näennäisesti joka toisessa maassa ympäri maailmaa. Ja jos olet lukenut nuo pääkirjoitukset, tiedät myös kaiken Malthusilaisen Ehdottoman Nollan Kestävän Orjuuttamisen Suuri Ruoka Resetointi -agendasta, joka on tämän maanviljelijöiden parjaamisen ja itse maanviljelyn leimaamisen takana.
Mutta muistatko, kun äskettäin syrjäytetty Hollannin maatalousministeri Henk Staghouwer julisti, että ”meidän täytyy murskata maanviljelijät, eliminoida heidät luokkana!”?
Ja muistatko, kun Kanadan pääministeri Justin Castreau vakuutti: ”Hyökkäyksen aloittaminen maanviljelijöitä vastaan tarkoittaa, että meidän täytyy valmistautua siihen ja sitten iskeä maanviljelijöihin, iskeä niin lujasti, että estetään heitä nousemasta uudelleen jaloilleen”?
Ja muistatko mitä vaikeuksiin joutunut Sri Lankan presidentti Gotabaya Rajapaksan kuultiin huomauttavan (vähän ennen maasta pakenemista)? ”Jotta maanviljelijät syrjäytetään luokkana, tämän luokan vastarinta on murskattava avoimessa taistelussa ja riistettävä sen olemassaolon ja kehityksen tuottavat lähteet.”
Et tietenkään, koska he eivät sanoneet niitä asioita. Josif Stalin sanoi. Eikä hän puhunut maanviljelijöistä. Hän puhui kulakeista.
Totta, jos tämä 2020-luvun sota maanviljelyä vastaan kuulostaa tutulta, se johtuu siitä, että se on toinen esimerkki historian toistumisesta. Josif Stalin juonitteli sata vuotta sitten, kuinka kulakit tuhottaisiin ja heidän maansa ja omaisuutensa takavarikoitaisiin Neuvostoimperiumin kunniaksi. Tänä päivänä Gates ja Schwab suunnittelevat kuinka tuhota pienviljelijät ja ottaa haltuunsa heidän maansa ja luonnonvaransa Agenda2030 kunniaksi.
Luuletko, että vitsailen? Katsotaanpa . . .
KEITÄ OLIVAT KULAKIT?
Keitä kulakit siis oikein olivat?
Erinomainen kysymys. Kuten käy ilmi, tähän kysymykseen on (tavalliseen tapaan) kaksi vastausta: historian oppikirjoista löytyvä lipevä vastaus ja todellinen vastaus.
Lipevä vastaus – jota tarjoavat Wikipediat ja Britannicat sekä muut online-totuuslinnakkeet, joiden puoleen ihmiset kääntyvät nykyään – on, että kulakit olivat vauraita, maata omistavia talonpoikia, jotka joutuivat bolsevikkien kohteeksi varhaisessa Neuvostoliitossa. Kuten The Telegraph kertoo meille aihetta käsittelevässä, selittävässä artikkelissaan: ”Kulak tarkoittaa venäjäksi ’nyrkkiä’, kuten ”sinä tiukkanyrkkinen, kurja paskiainen”, ja se oli alun perin yksinkertaisesti halventava termi epärehelliselle henkilölle, joka kasvatti varakasta kauppaviljaa.”
Sitten virallisesti hyväksytyn, oppikirjan arvoisen historian kronikot kertovat meille 1920-luvulla syntyneestä ”dekulakisaatio”-kampanjasta, leimaamalla nämä ”varakkaat” talonpojat Neuvostoliiton vallankumouksen luokkavihollisiksi.
Tämä dekulakisaatiokampanja alkoi (Stalinin oman tunnustuksen mukaan) ”kulakkien riistämisen taipumuksen rajoittamisesta” eli rankaisevan verotuksen, raskaiden sakkojen ja lisääntyvien rajoitusten määräämisestä maan vuokraamiselle tai työvoiman palkkaamiselle. Mutta (jälleen Stalinin oman myöntämän mukaan) heti kun neuvostohallitus laski, että sillä oli taloudellinen ja poliittinen valta potkia kulakit pois heidän mailtaan ja kollektivisoida heidän maatilansa, ”kulakkien rajoittamisen” politiikasta tuli jotain kaiken kaikkiaan synkempää:
Emme voineet sallia dekulakisaatiota niin kauan kuin harjoitimme kulakkien riistotaipumuksen rajoittamispolitiikkaa, niin kauan kun emme kyenneet ryhtymään määrätietoiseen hyökkäykseen kulakkeja vastaan, niin kauan kun emme kyenneet korvaamaan kulakkien tuotantoa kolhoosien ja valtiontilojen tuotannolla. Tuolloin dekulakisaation kieltäminen oli tarpeellista ja oikeaa. Mutta nyt? Nyt asiat ovat toisin. Nyt voimme jatkaa määrätietoista hyökkäystä kulakkeja vastaan, murtaa heidän vastarintansa, eliminoida heidät luokkana ja korvata heidän tuotantonsa kolhoosien ja valtiontilojen tuotolla. Nyt dekulakisaatiota toteuttavat itse köyhien ja keskiluokan talonpoikien massat, jotka toteuttavat täydellistä kollektivisointia käytännössä. Nyt dekulakisaatio täydellisen kollektivisoinnin alueilla ei ole enää vain hallinnollinen toimenpide. Nyt se on olennainen osa kolhoosien muodostumista ja kehittämistä. Näin ollen on nyt naurettavaa ja typerää keskustella pitkään dekulakisaatiosta. Kun pää on irti, ei surra hiuksia.
Sanalla sanoen kulakkien ”rajoituspolitiikka” muuttui nopeasti kulakkien eliminoimiseksi. Ja kun tämä kansanmurhapolitiikka oli käytössä, neuvostoliittolaiset ryhtyivät töihin maan takavarikoimiseksi, perheiden juuriltaan kitkemiseksi, yhteisöjen erilleen repimiseksi, miljoonien riistämiseksi, valtavien viljelysmaa-alueiden uudelleen jakamiseksi ja lopulta näännyttäen nälkään miljoonia talonpoikia loistokkaan kommunistisen vallankumouksensa nimissä.
Kuten sanon, tästä keskustellaan avoimesti valtavirran oppikirjoissa ja historiankirjoissa, jollei muusta syystä kuin siksi, että tarina pahoista ryssistä, jotka näännyttävät miljoonia ukrainalaisia nälkään holodomorissa (niin todellinen ja traaginen kuin tuo tarina onkin) pelaa kätevästi ajankohtaisiin propagandakertomuksiin.
Mutta sanoa näin paljon ”kulakkien eliminointi” -kampanjasta on sanoa yhtään mitään. Ymmärtääksemme todella dekulakisaation kauhut, meidän on käännyttävä ensikäden lähteeseen, joka käsittelee aihetta laajemmin ja sisältää kontekstin, joka on tarpeen termin ”kulakki” ymmärtämiseksi sellaisena kuin sitä alettiin käyttää. Anna siis minulle anteeksi, kun lainaan pitkästi Aleksandr Solženitsynin teoksesta The Gulag Archipelago Vol. 1:
Venäjäksi kulakki on kurja, epärehellinen maaseutukauppias, joka ei rikastu omalla työllään, vaan jonkun muun, koronkiskonnan ja välittäjänä toimimisen kautta. Jokaisella paikkakunnalla jo ennen vallankumousta sellaiset kulakit voitiin laskea sormilla. Ja vallankumous tuhosi täysin heidän toimintansa perustan. Myöhemmin, vuoden 1917 jälkeen, kulakki nimitystä alettiin merkityksensiirron myötä käyttää (virallisessa ja propagandakirjallisuudessa, josta se siirtyi yleiseen käyttöön) kaikista niistä, jotka jollakin tavalla palkkasivat työntekijöitä, vaikka se tapahtuisi vasta silloin, kun heillä oli tilapäisesti pulaa työtä tekevistä käsistä omassa perheessään.
[. . .]
Mutta tämän karmean kulakkitermin inflaatio eteni hellittämättä, ja vuoteen 1930 mennessä kaikkia vahvoja talonpoikia kutsuttiin yleisesti siten – kaikkia talonpoikia vahvoja johtajuudessa, vahvoja työssään tai jopa vahvoja vain vakaumuksissaan. Termiä kulakki käytettiin murskaamaan talonpoikaisväestön vahvuus. Muistakaamme, avatkaamme silmämme: vain tusina vuotta oli kulunut suuresta maa-asetuksesta – juuri siitä säädöksestä, jota ilman talonpojat olisivat kieltäytyneet seuraamasta bolsevikkeja ja jota ilman lokakuun vallankumous olisi epäonnistunut. Maa-alueet jaettiin ”suumäärän” mukaan perhettä kohden tasapuolisesti. Oli kulunut vasta yhdeksän vuotta siitä, kun talonpoikien miehet olivat palanneet puna-armeijasta ja rynnänneet maalle, jonka he olivat kaapanneet itselleen. Sitten yhtäkkiä oli kulakkeja ja köyhiä talonpoikia. Miten se voisi olla niin? Joskus se johtui alkuperäisen varaston ja varusteiden eroista; joskus se on voinut johtua onnesta perheyhdistelmässä. Mutta eikö se useimmiten ollut kovaa työtä ja sinnikkyyttä? Ja nyt nämä talonpojat, joiden leipävilja oli ruokkinut Venäjää vuonna 1928, kiskottiin kiireesti juuriltaan paikallisten turhamaisten ja ulkopuolelta lähetettyjen kaupunkilaisten toimesta. Kuten raivoavat pedot, jotka hylkäsivät kaikki käsitteet ”ihmisyydestä”, hylkäsivät kaikki inhimilliset periaatteet, jotka olivat kehittyneet vuosituhansien aikana, he alkoivat kerätä parhaita maanviljelijöitä ja heidän perheitään ja ajaa heidät omaisuudestaan riisuttuina alasti pohjoisille joutomaille, tundralle ja taigalle.
Solženitsyn auttaa meitä ymmärtämään, mitä termi ”kulakki” todella tarkoitti. Sitä ei tarkoitettu neutraaliksi kuvaukseksi varakkaasta, rikkaasta, riistävästä, kapitalistisesta, maata omistavasta viljelijästä, joka seisoi sosialistisen utopian tiellä, kuten neuvostopropaganda sen esitti. Pikemminkin se oli ase, leima, joka voitiin lyödä keneen tahansa, joka oli hallituksen politiikan esteenä. Tuolla aseella voitaisiin sitten dehumanisoida, riistää, vangita ja jopa tappaa talonpoikia, jotka vastustivat Neuvostoliiton pyrkimystä maatilojen kollektivisointiin.
Historian oppituntina tarina dekulakisaatiosta on traaginen ja tuskallinen. Mutta mitä tekemistä sillä on nykypäivän tapahtumien kanssa?
KEITÄ OVAT UUSKULAKIT?
OK, me tiedämme kaiken neuvostolaisista ja heidän sodasta kulakkeja vastaan. Mutta se on muinaista historiaa. Kuuletko poliitikkojen puhuvan kulakkien poistamisesta tänä päivänä?
Ei tietenkään! Ei ole enää sotaa kulakkeja vastaan. Se olisi typerää.
Ei, täällä valaistuneella, edistyksellisellä, demokraattisella ja kestävällä 2000-luvulla ei ole sotaa kulakkeja vastaan. Mutta niitä likaisia, saastuttavia maanviljelijöitä vastaan käydään sotaa! Ja arvaa mitä? Se tarkoittaa melkein samaa.
Kuva: ingehogenbijl, Shutterstock.
Todisteita tästä sodasta on runsaasti. Ja kuten yllä todettiin, aiemmissa artikkeleissani ”We’re All Dutch Farmers Now” ja ”We’re All Sri Lankan Farmers Now” esitin monia, monia tapoja, joilla hallitukset käyvät nyt avointa taistelua omien maanviljelijöidensä kanssa yrittäen rajata, rajoittaa, vähentää ja jopa eliminoida viljelijöitä kestävän kehityksen tavoitteiden eli Agenda2030:n nimissä.
Todisteena tästä jatkuvasta sodankäynnistä maanviljelijöiden ja heidän omien hallitustensa välillä, on todisteet kuinka uskomattoman pitkälle hallitukset ovat valmiita menemään vähentääkseen maanviljelijöiden määrää.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa Bidenin hallinto on vannonut laajentavansa suuresti Conservation Reserve -ohjelmaa, USDA:n hanketta maksaa maanviljelijöille siitä, etteivät he viljele (tietenkin saastumisen vähentämisen nimissä). Marraskuussa 2021 maatalousministeri Tom Vilsack (kyllä, se Tom Vilsack) ilmoitti hallituksen aikomuksesta lisätä neljä miljoonaa eekkeriä viljelymaata ohjelmaan, mikä tarkoittaa, että Yhdysvaltain hallitus maksaisi vielä 300 miljoonaa dollaria vuodessa estääkseen maanviljelijöitä harjoittamasta maanviljelyä.
Alankomaiden sota maanviljelijöitä vastaan ei kuitenkaan sisällä vain samantyyppisiä valtuutuksia ja rajoituksia, joita hallitukset panevat täytäntöön eri puolilla maailmaa, vaan myös yhä pahaenteisempiä uhkauksia, uhkavaatimuksia ja taloudellisia rangaistuksia. Viime marraskuussa maan typpiministeri (koska kyllä, ”typpiministeri” on nyt olemassa oleva asia) uhkasi yhteistyöhaluttomia maanviljelijöitä pakko-ostoilla, jos he eivät vapaaehtoisesti myy viljelysmaataan hallitukselle. Ja viime joulukuussa Alankomaiden maatalousministeri esitti pankeille ehdotuksen maanviljelijöille myönnettävien lainojen leikkaamisesta 10 prosentilla. Erinomaisena esimerkkinä poliittisesta kaksoispuheesta ministeri ei muotoillut ehdotusta lamauttavaksi esteeksi maanviljelijöille, jotka rahoittavat luotoilla luonnostaan syklisiä ja riskialttiita viljelykäytäntöjään, vaan mahdollisuutena osallistua kustannusleikkauksiin, jotka ”antavat viljelijöille enemmän taloudellista tilaa joko lopettaa tai siirtyä vihreämpiin viljelykäytäntöihin”.
Vielä merkittävämpää on, että Iso-Britannia käynnisti vuonna 2022 ohjelman, joka tarjoaa maatalousalan kokonaan jättävien maanviljelijöiden ostamisen. Gov.uk-verkkosivustolla julkaistussa lehdistötiedotteessa ohjelma kuulostaa kummisetämäiseltä ”tarjoukselta, josta ei voi kieltäytyä”, joka on muotoiltu virallisen globalisoinnin hyytävän epäinhimilliseen retoriikkaan.
”Maanviljelijöitä, jotka haluavat jättää alansa, tuetaan uudella hallituksen hankkeella, joka tarjoaa kertakorvauksen, jonka avulla he voivat poistua alalta hallitulla tavalla”, sanotaan tiedotteessa ja lisätään: ”Maksun vastineeksi viljelijät luopuvat oikeuksistaan ja heidän odotetaan joko vuokraavan tai myyvän maansa tai luovuttavan vuokrasuhteensa.”
Toisessa kaksoispuheen oppikirjaesimerkissä UK:n luonnostaan maatalouden vastaista ohjelmaa mainostetaan keinona lisätä maataloustuotantoa ”luomalla mahdollisuuksia uusille tulokkaille ja viljelijöille, jotka haluavat laajentaa liiketoimintaansa”.
Temppu tässä, kuten dekulakisaation päivinä, on se, että tämä narratiivi perustuu ajatukseen, että on olemassa kaksi kilpailevaa maanviljelijäluokkaa. On hyveellisiä, ympäristöä säästäviä ja vihreitä maanviljelijöitä – eli niitä maanviljelijöitä, jotka ovat valmiita ottamaan käyttöön mitä tahansa teknologiaa ja käytäntöä, jota byrokraattiset yliherrat pitävät tarpeellisina saavuttaakseen jatkuvasti muuttuvat päästötavoitteet – ja on pahoja, vanhan koulukunnan maanviljelijöitä, jotka haluavat jatkaa vanhentuneita, saastuttavia viljelymenetelmiään.
The Corbett Reportin säännölliset lukijat, jotka tuntevat niin sanottuun ”vihreään” vallankumoukseen johtaneen Rockefellerin rahoittaman Iso maatalous -huijauksen historian, eivät ole täysin yllättyneitä kuullessaan, että hyveelliset, kestävät ja vihreät maanviljelijät tässä uuskulakkien narratiivissa ovat maanviljelijät, jotka osoittavat uskollisuutensa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kohtaan ostamalla Iso maatalous -teknologiaa ja suostumalla rajoittamaan lihan ja muiden demonisoitujen elintarvikkeiden tuotantoaan krikettijauheen ja muiden ”kestävän kehityksen” vaihtoehtojen hyväksi.
Täydellinen esimerkki tästä narratiivista on ”Meksikon vehnäpellot auttavat ruokkimaan maailmaa. Ne vapauttavat myös vaarallista kasvihuonekaasua” – The Washington Postin vuonna 2021 julkaisema pitkä propaganda-artikkeli, joka kertoo meille meksikolaisten maanviljelijöiden typpilannoitteiden käytön vitsauksesta. Artikkelissa kerrotaan, että ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on, että nämä viljelijät ottavat käyttöön uusia ja kalliita Iso maatalous -teknologioita:
Tukien tai sääntelyn sijaan, León Zaragoza sanoi, liittovaltion rahoitus tukee CIMMYT:tä ja muita organisaatioita, jotta ne voivat yrittää saada maanviljelijät ottamaan käyttöön anturit, dronet ja muut teknologiat tehokkaamman typen käytön edistämiseksi. ”Yaqui Valleyn vehnäntuotannossa käytetään liikaa typpilannoitteita”, León Zaragoza sanoi. Näiden viljelijöiden ”pitäisi levittää vähemmän typpilannoitteita, ja siksi olemme tukeneet CIMMYT:n kaltaisia laitoksia diagnostisten työkalujen kehittämisessä”.
Joten anna minun tehdä tämä selväksi. Iso maatalous -toimijat eivät halua hallituksen tukevan maanviljelijöitä tuilla, jotta he voisivat tuottaa enemmän ruokaa aikana, jolloin globaalista elintarvikeketjusta on yhä enemmän huolta. Ei, nämä Iso maatalous -vedättäjät haluavat, että hallitus sen sijaan antaa tukirahoja mystisesti kirjainlyhennetyille organisaatioille, jotta ne voivat ”yrittää saada maanviljelijät” ottamaan käyttöön kalliita Iso maatalous -teknologioita? Ja tätä mainostetaan ratkaisuna ympäristöongelmiimme CIA:n suosituimman sanomalehden sivuilla?
Tällainen räikeä propaganda on tarpeeksi huonoa, mutta se pahenee. Kuka on tämä ”CIMMYT”, johon Zaragoza viittaa? Ei kukaan muu kuin kansainvälinen maissi- ja vehnäparannuskeskus. Vaikka tämä ei merkitse juuri mitään keskiverto Washington Post lukijalle, ne teistä, jotka ovat seuranneet syvällisiä sukelluksiani bioteknologia-alalla, tietävät, että CIMMYT on Rockefeller-säätiön perustama tutkimuskeskus, joka isännöi Norman Borlaugia, miestä, jota mainostettiin sen edellä mainitun ”vihreä vallankumouksen” kummisetänä ja kenen ansioksi katsottiin ”miljardin ihmishengen pelastaminen”.
Ja tiedät myös, että Norman Borlaugia ja niin sanottua ”vihreää” vallankumousta ympäröivä PR on valhetta. Kuten olen jo osoittanut, vihreä vallankumous ei ollut muuta kuin suunnitelma Iso maatalous -teknologian leviämisen tukemiseksi ympäri maailmaa. Itse asiassa sen sijaan, että se auttaisi köyhiä alkuperäiskansojen omavaraisia viljelijöitä, se ”vallankumous” ajoi nuo köyhät maanviljelijät pois maaltaan rikkaiden maanomistajien hyväksi, jotka olivat halukkaita pelaamaan palloa Iso maatalous -siemenoligopolien ja muiden konglomeraattien kanssa.
Toisin sanoen, samat pelaajat, jotka auttoivat nylkemään maailmaa vihreän vallankumouksen nimissä, tekevät samoja temppujaan tässä viimeisimmässä maanviljelyn ”vallankumouksessa”.
Tietysti sitä tuskin tarvitsee sanoa, mutta sanonpa kuitenkin: sota uuskulakkeja vastaan liittyy yhtä paljon ”maan pelastamiseen” kuin Stalinin sota alkuperäisiä kulakkeja vastaan liittyi ”neuvostovallankumouksen suojelemiseen”. Ei, Stalin ei ollut huolissaan, että vauraat talonpojat turmelevat hänen maaseututoverinsa; hän vain yritti lujittaa Neuvostoliiton kontrollia maataloussektorilla, jotta hän voisi toteuttaa ensimmäisen viisivuotissuunnitelmansa Neuvostoliiton taloudelle.
Samoin tällä pyrkimyksellä ”vähentää typpipäästöjä” ja ”kuvitella maanviljely uudelleen 2000-luvulle” – kaikessa siihen tarkoitetussa Eat Ze Bugs -aivopesussa ja hiilen säännöstelyssä – ei ole mitään tekemistä planeetan pelastamisen kanssa. Ja vaikka se varmasti täyttää Ison maatalouden ja heidän miljardööri-lahjoittajiensa taskut, kyse ei ole edes pohjimmiltaan rahasta. Kyse on hallinnasta.
Ne, jotka ovat katsoneet YK:n teknokraattien ja heidän matkatovereidensa levittämän propagandan ja latteuksien taakse, ovat tunnustaneet, että ”kestävän kehityksen” agendassa on aina ollut kysymys hallinnasta. Mutta maailman luonnonvarojen monopolisointia ei koskaan saada päätökseen ennen kuin globalistit pystyvät eliminoimaan kaiken vastustuksen kestävää orjuuttamissuunnitelmaansa kohtaan.
Ja siitä uuskulakkeja vastaan käytävässä sodassa todella on kyse.
MIHIN MENEMME TÄSTÄ?
Tässä vuonna 2023 historialliset yhtäläisyydet Stalinin sodan kulakkeja vastaan ja globalistien sodan uuskulakkeja vastaan ovat selvempiä kuin koskaan. Sata vuotta sitten Stalin käytti dekulakisaatiota tekosyynä viljelymaan kollektivisoimiseen, ja nykyään globalistit käyvät sotaa uuskulakkeja vastaan yrittääkseen ”kollektivisoida” (eli oligopolisoida) viljelysmaan.
Kuva: SANJEEV SYAL, Shutterstock.
Tiedämme jo, mitä tämä maatalouden demonisointipyrkimys tarkoittaa elintarvikehuoltomme tulevaisuuden kannalta. Maailman talousfoorumin tukema pyrkimys Eat Ze Bugsia ja Rockefellerin tukema pyrkimys korvata luomuruoka geneettisesti muunnetuilla korvikkeilla ja Bill Gatesin tukema pyrkimys korvata oikea ruoka laboratoriossa valmistetulla biotahmalla ovat vain ilmeisimpiä osia tästä agendasta.
Joten, saavatko mahdolliset kontrollerit tahtonsa? Kuten tavallista, se riippuu meistä. Nielemmekö heidän tähteet, jotka demonisoivat uuskulakit pahoiksi, likaisiksi, saastuttaviksi, rasisteiksi, naisvihaajiksi? Seuraammeko puolueen linjaa ja olemme huolissamme siitä, kuinka pienviljelijöiden ruoantuotanto on uhka planeetallemme?
Valitettavasti kaikki viittaa siihen, että monet ovat jo joutuneet propagandistien vaikutuksen alle. Tarkkaile viimeaikaista kuvamateriaalia nuorista mielenosoittajista, jotka sanovat ilman ironiaa, että ”maanviljelyn on loputtava”, koska se on ”yksi suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja”.
Tämä sota maanviljelijöitä vastaan on varmasti alkuvaiheessa. Stalinin kieltä käyttäen, olemme vielä tämän prosessin ”kulakkeja rajoittavassa” vaiheessa. Emme ole vielä saavuttaneet kehittyvän draaman ”kulakkien luokkana poistamisen” vaihetta. Mutta onko epäilystäkään, että tällainen kampanja on tulossa?
Niille, joilla on vaikeuksia kuvitella, mihin maailma voisi olla menossa, jätän viimeiset sanat tänään Solženitsynille, jossa hän selittää toisinajattelijoiden aallot, jotka kerättiin ja teurastettiin Neuvostoliiton vallankumouksellisen kiihkeässä vallankaappauksessa.
Ja niin aallot vaahtosivat ja vierivät. Mutta niiden kaikkien yli, vuosina 1929-1930, hyökyi ja ryöpsähti multimiljoonien osattomien kulakkien aalto. [. . .] Koko Venäjän historiassa ei ollut mitään siihen verrattavaa. Se oli kokonaisen kansan pakotettu uudelleensijoittaminen, etninen katastrofi. Mutta silti GPU-Gulagin kanavat oli järjestetty niin taitavasti, että kaupungit eivät olisi huomanneet mitään, ellei niihin olisi iskenyt outo kolmen vuoden nälänhätä – nälänhätä, joka tuli ilman kuivuutta ja ilman sotaa.
Tämä aalto erottui myös kaikista sitä edeltäneistä, koska kukaan ei touhottanut siitä, että ensin otettiin perheen pää ja sitten mietittiin mitä tehdä muun perheen kanssa. Päinvastoin, tässä aallossa he polttivat kokonaisia pesäkkeitä, kokonaisia perheitä alusta alkaen; ja he katsoivat kateellisena varmistuakseen siitä, ettei yksikään lapsista – neljäntoista, kymmenen, edes kuusivuotias – päässyt karkuun: viimeiseen kaavintaan asti kaikkien täytyi kulkea samaa tietä, samaan yhteiseen tuhoon.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 15.10.2023 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: History Repeating: The War on the Kulaks
