Kirjoittajan kirja ’Chemtrails Exposed: A New Manhattan Project’ tarjoaa vakuuttavia todisteita, jotka osoittavat, että nykypäivän taivaalla niin usein nähtävät kemikaalivanat koostuvat useimmiten kivihiilen lentotuhkasta. Monista syistä fluorin ruiskuttaminen paikallisiin juomavesivarastoihin on samankaltainen ilmiö. Vaikka ensivaikutelmankin perusteella löytyy yhtäläisyyksiä, löydämme syvempiä ja synkempiä yhteyksiä palaamalla jälleen alkuperäiseen, toisen maailmansodan Manhattan-projektiin.
Fluorin ruiskuttaminen juomaveteen on analoginen ilmakehäämme ruiskutetun kivihiilen lentotuhkan kanssa, koska molemmat aineet ovat raskaan teollisuuden myrkyllisiä jätteitä. Nämä jätteet olisi kallista hävittää asianmukaisesti, mutta globaalit yritykset voivat ilmeisesti myydä molempia näitä jätteitä käytettäväksi veden fluoraukseen sekä kemikaalivanojen ruiskutukseen. Se on heidän ajatuksensa muuttaa sitruunat limonadiksi. Se kaikki massamurhaa väestöä ja tuhoaa ympäristöämme, mutta se on ilmeisesti hyväksi suuryrityksille.
Ensisilmäyksellä toinen todiste, joka yhdistää kemikaalivanat fluoriin, on Yhdysvaltain Environmental Protection Agency (EPA – Environmental Protection Agency) ympäristönsuojeluviraston ilmiantaja Craig Davis, joka huomauttaa, että juomavedessämme oleva fluori toimii synergistisesti muiden ympäristömyrkkyjen kanssa ja muuttuu paljon tappavammaksi kehossamme. Christopher Bryson, ’The Fluoride Deception’ -kirjan (kirja, johon suurin osa tästä artikkelista perustuu) kirjoittaja panee myös merkille tämän vaikutuksen. Mutta Davis on mennyt pidemmälle ja huomauttanut, että fluorattu vesi yhdessä kemikaalivanojen kanssa tuottaa tämän synergistisen vaikutuksen.
Kaikki tämä herättää kysymyksen: Kuinka veden fluoraaminen sai alkunsa? Ja: onko kemikaalivanojen ja fluorin välillä enää yhteyksiä? Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät jälleen alkuperäisestä Manhattan-projektista.
FLUORI JA ALKUPERÄINEN MANHATTAN-PROJEKTI
Maailman ensimmäisten atomipommien (Manhattan-projekti) tuotanto vaati valtavia määriä fluoria. Näetkö mihin tämä on menossa? Yksi tarvittavan uraanin jalostusmenetelmistä tunnettiin ”kaasudiffuusiomenetelmänä”. Tällä menetelmällä yhden atomipommin valmistukseen tarvittiin satoja tonneja fluoria. Bryson kirjoittaa:
Manhattan-projektin tutkijat suunnittelivat ”kaasudiffuusio”-teknologian käyttöä uraanin jalostukseen. Tässä prosessissa uraani sekoitetaan alkuainefluoriin, jolloin muodostuu uraaniheksafluoridiksi kutsuttu haihtuva kaasu, joka sitten ”rikastetaan” diffuusoimalla kaasu hienon esteen tai kalvon läpi. Ydinräjähdyksessä tarvittavat halkeavaa uraania sisältävät kevyemmät molekyylit kulkevat kalvon läpi nopeammin ja vangitaan toiselta puolelta. Mutta koska vain kourallinen kevyempiä molekyylejä pääsee kalvon läpi joka kerta, satoja tonneja fluoria ja tuhansia progressiivisen rikastamisen vaiheita tarvittaisiin tuottamaan tarpeeksi uraania yhtä atomipommia varten.
Fluori oli tämän prosessin myrkyllinen jäte. Mutta kysymys siitä, mitä tehdä tälle myrkylliselle jätteelle, ei ollut ainoa ongelma.
Kaasudiffuusiomenetelmää harjoittavien atomipommitehtaiden työntekijät sairastuivat ja kuolivat fluorimyrkytykseen. Sodan aikana oli joitain oikeudellisia haasteita työntekijöiden altistumisesta fluorille, mutta väliaikainen korjaus tähän mahdollisesti massiiviseen oikeudelliseen vastuuseen löydettiin vuonna 1946, kun testausvastuut siirrettiin Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolta (FDA – Food and Drug Administration) armeijan kemiallisen sodankäynnin palvelulle. Kun tämä siirto tapahtui, ongelma näytti taianomaisesti katoavan, mutta ei oikeastaan.
Asiaa vaikeutti se, että atomipommitehtaan työntekijät eivät olleet ainoita, jotka kärsivät fluorille altistumisesta. Tehtaiden työntekijät eivät vain sairastuneet ja kuolleet, vaan myös tehtaiden lähellä sijaitsevissa yhteisöissä asuvat ihmiset myrkytettiin. Tämä nosti esiin vielä suuremman ongelman: ympäristön fluorisaastumisen.
Fluori on myrkyllinen sivutuote, jota ei synny ainoastaan atomipommien valmistuksessa. Fluorikaasuja syntyy öljyn, tiilien, nahan, teräksen, lasin ja muovien tuotannossa. Ja koska fluori on kivihiilen lentotuhkan ainesosa, Yhdysvaltojen kansalaiset ovat historiallisesti hengittäneet fluoria läheisten teräs- ja alumiinitehtaiden sekä hiilivoimaloiden päästöistä. Näiden tehtaiden työntekijät ovat kärsineet pahiten.
Sodan jälkeen Manhattan-projekti muuttui atomienergiakomissioksi (AEC – Atomic Energy Commission) ja AEC laajensi huomattavasti Yhdysvaltojen atomipommin tuotanto-ohjelmia. Tämä oli sentään kylmä sota. Tämä laajennus tuotti eksponentiaalisesti enemmän myrkyllistä fluorijätettä atomipommien tuotannosta. Ja älkäämme unohtako halkeamiskelpoista materiaalia, jota tarvitaan syntymässä olevalle ydinvoimateollisuudelle. Kaikki tämä johti siihen, että fluoripäästöistä tuli, kuten Bryson kirjoittaa, ”suurin yksittäinen oikeudellinen huolenaihe, joka kohdistuu toisen maailmansodan jälkeiseen atomipommiohjelmaan”.
Ottaen huomioon kaikki tuloksena syntyneet oikeusjutut, Bryson kirjoittaa: ”Fluori on ollut maan haitallisin ilmansaaste, ja melkein varmasti sen kallein.” Mutta älä odota keskuspankkien auttavan. Vuonna 1957, kun tuomioistuin päätti fluoripäästöistä kärsineiden ihmisten hyväksi, liittovaltion hallitus lopetti äkillisesti ympäristön fluorin seurannan.
VEDEN FLUORAUS SAAPUU
Suuryritykset, joilla oli eniten saavutettavaa, rahoittivat Mellon Institute -instituuttia, joka aloitti 1930-luvun puolivälissä tai loppupuolella fluoratun juomaveden edistämisen. Yritykset, kuten Monsanto, U.S. Steel, Alcoa ja DuPont, rahoittivat Mellon Instituutin tieteellisiä tutkimuksia, jotka auttoivat laillistamaan ja edistämään ideaa. Mellon Instituutti ja sen rahoittajat jatkoivat veden fluorauksen edistämistä aina toiseen maailmansotaan asti. Kirjassaan ja julkaistuissa artikkeleissa kirjoittajasi on jo löytänyt mielenkiintoisia yhteyksiä Monsanton ja DuPontin ja kemikaalivanojen ruiskutuksen välille.
Kun Yhdysvallat nousi toisesta maailmansodasta, veden fluorauksen kannattajat saivat johtajan tohtori Harold Hodgen (1904-1990) persoonassa. Tohtori Hodge oli professori Rochesterin yliopistossa New Yorkissa ja alkuperäisen Manhattan-projektin entinen päätoksikologi. Samaan aikaan Rochesterin yliopistosta tuli juomaveden fluorauksen keskus Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Hodge koulutti 1950- ja 1960-luvuilla hammaslääketieteen koulujen dekaanien sukupolvea, jotka yksimielisesti kannattivat käytäntöä.
Tohtori Hodge oli hyvin tietoinen fluorin äärimmäisestä myrkyllisyydestä. Sodan aikana Hodge oli tutkinut atomipommitehtaan työntekijöiden fluorimyrkytykset sekä lähistöllä asuvien ihmisten myrkytykset. Mutta kertoiko Hodge ihmisille sellaisista asioista? Ei, hän ei kertonut. Päinvastoin, hän piilotti nämä tiedot kollegoiltaan. Se tieteellisestä menetelmästä.
Hodgea ja Rochesterin yliopistoa tukivat monet samat yritykset, jotka olivat Mellon Insitituutissa aiemmin tehdyn veden fluorauksen pioneerityön takana. Ennen sotaa Hodgea rahoitti Rockefeller Foundation -säätiö. Todisteet kirjoittajan kirjasta korreloivat vahvasti Rockefeller-säätiön ja kemikaalivanojen ruiskutuksen kanssa.
Hänen fluoridityönsä mukaisesti on muitakin esimerkkejä Hodgesta, jonka eettiset standardit ovat erittäin alhaiset. Hodge auttoi suunnittelemaan sodan aikaisia kokeita, joissa sairaalapotilaille injektoitiin plutoniumia ja uraania heidän tietämättään tai ilman suostumusta. Hodge osallistui myös sarjaan sodanjälkeisiä kokeita, joihin liittyi uraanin ja plutoniumin injektoiminen pahaa-aavistamattomille ja tietämättömille potilaille. Vuonna 1969 Hodgesta tuli UCSF:n lääketieteellisen koulun emeritusprofessori.
Hodgen ja Rochesterin työ auttoi suojaamaan rahoittajiaan laillisista vastuista. Koska Hodge, Rochester ja heitä rahoittaneet yritykset saivat veden fluorauksen hyväksytyksi käytännöksi, tämä tarjosi oikeudellisen suojan kanteita vastaan, joissa väitettiin ihmisten saaneen fluorimyrkytyksen. Miten se voisi olla sinulle huonoa (päättely kuuluu), jos hallitus laittaa sitä veteen? Valtion ja kuntien tuki veden fluoraukselle pienensi kätevästi kaikkia suurten fluorintuottajien laillisia vastuita. Nyt tiedämme todellisen tarinan siitä, kuinka fluori tuli juomaveteen.
Bryson kirjoittaa:
Fluoria kritisoivia lääkintäalan ammattilaisia riepoteltiin säännöllisesti lehdistössä, kun taas lääkärit ja hammaslääkärit erotettiin ammatillisista järjestöistään fluorin vastaisen harhaopin takia.”
”PR:n isä” Edward Bernays (1891-1995) edisti veden fluorausta. Bryson jatkaa:
Vaikka miljoonia… veronmaksajien dollareita käytettiin fluorauksen edistämiseen, fluorin mahdollisesti haitallisten vaikutusten tutkimiseen annettiin vain vähän rahaa.
PÄÄTELMÄ
Joten, nyt olemme tietoisia kahdesta esimerkistä suurteollisuudesta, joka dumppaa myrkyllisiä jätteitään suurelle väestölle ja ilmeisesti saavat siitä maksun. Iso Tiede (joka alkoi alkuperäisestä Manhattan-projektista) on molempien takana. Näiden kemikaalivanojen ja fluorin välisten yhteyksien lisäksi näemme laajemman käyttäytymismallin. Näemme suurten yritysten toimivan Ison Tieteen (hullun tieteen) ja hallituksen avulla erittäin vastuuttomasti ja itse asiassa psykopaattisesti. Tämä epäpyhä kolminaisuus tuhoaa meidät ja maailmamme. Jos sen annetaan jatkua, tulevaisuus on todella synkkä.
Viitteet
Chemtrails Exposed: A New Manhattan Project a book by Peter A. Kirby, self-published 2020
The Fluoride Deception a book by Christopher Bryson, published by Seven Stories Press 2004
The Case Against Fluoride: How Hazardous Waste Ended Up in Our Drinking Water and the Bad Science and Powerful Politics that Keep It There a book by Paul Connett, James Beck and H.S. Micklem, published by Chelsea Green Publishing 2010
Artikkelin on kirjoittanut Peter A. Kirby ja se on julkaistu Activist Post nettisivuilla 30.5.2023 sekä luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
activistpost.com: Chemtrails Exposed: The Coal Fly Ash / Fluoride Connection
