Gettysburgin puhe juhli ”kansan hallintoa, kansan toimesta, kansan puolesta”, toistaen valistuksen ihanteita: kaikkien tasa-arvoa ja vapautumista tyrannimaisten hallitsijoiden ikeestä.
Vuodesta 1863 lähtien, jolloin Abraham Lincoln piti Yhdysvalloissa ikonisen puheensa, ”kansan hallitus” on vain kehrännyt mukana ilman häiriötä. Ei ole ollut pulaa yksilöistä, jotka haluavat hallita muita, joko vaaleilla tai syntymäoikeudella. Kansaa on hallittu perusteellisesti, ja vielä enemmän.
”Hallinto kansalle” -jutulla on ollut ylä- ja alamäkiä. Jokainen hallitus väittää hallitsevansa ihmisille – olisi poliittista itsemurhaa olla esittämättä tätä väitettä kehittyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa – mutta ihmisillä on taipumus huolehtia Numero 1:stä ennen kuin he auttavat muita. Kun yksilöt asetetaan auktoriteettiasemiin, he ovat yleensä käyttäneet näitä tehtäviä kerätäkseen itselleen lisää valtaa ja vaurautta.
Tosin iskulauseena ”hallinto kansalle” on ollut kova menestys. Jopa natsien hakaristi symboloi vaurautta ja onnea (johdettu sanskritin sanasta svastika, joka tarkoittaa ’hyvä olla olemassa’). Todellisuus viime aikoina on, kuten monina historiallisina aikoina, että hallitus on ollut kansaa varten vain nimellisesti.
Se on ”hallinto ihmisten toimesta” -osa, joka on ollut ongelmallisin.
MUTTA MEILLÄ ON VAALIT!
Poliitikkojen vaaleja voidaan julistaa demokratian huipuksi, mutta vaalit eivät ilmennä ateenalaista demokratia-ajatusta eivätkä varsinkaan nykymedian aikakaudella ajatusta ”kansan hallinnasta”. Päinvastoin, vaalit ovat elitistinen järjestelmä, jonka kautta ”korkeatasoiset miehet ja naiset” saavuttavat vallan toisista – omaksi parhaakseen tietysti! Nykyaikainen edustuksellinen demokratia on kuin aristokraattinen markkinointiharjoitus, jossa tärkeiden ihmisten kerhot erikoistuvat siihen, kuinka saada muut antamaan heille lisää valtaa. Poliittisia dynastioita ja koulutuskaaria on syntynyt tukemaan ja vahvistamaan tätä harjoitusta.
Nykyään poliitikot tekevät kaikkensa muodostaakseen liittoutumia tiedotusvälineiden ja varakkaiden henkilöiden kanssa, jotka voivat ostaa heille sieltä lähetysaikaa. Ammattimaisten maanittelijoiden luokka on noussut ”demokraattisten” järjestelmien huipulle. Järjestelmä ei palkitse kykyä johtaa tai asettaa ihmisten tarpeet etusijalle, vaan kykyä suostutella muita. Tämä on vain enemmän ”kansan hallintoa”.
Näin ollen käden heilautuksella ”vapaiden ja rehellisten vaalien” olemassaololle, – muutamia outoja paikkoja, kuten Sveitsiä lukuun ottamatta – ”kansan toimesta” osa Lincolnin visiosta jätetään täysin huomiotta nykyaikaisissa demokraattisissa maissa. Vastuussa oleva eliitti ajattelee mielellään, että väestöjen ei voida luottaa tekevän hyviä päätöksiä, ja että he tarvitsevat ohjausta. Poliittiset eliitit halveksivat liikkeitä, jotka ovat suuntautuneet antamaan enemmän sananvaltaa kansallisissa asioissa väestölle käyttämällä termiä ”populismi”, ja heidän tuon termin kielteinen käyttö tiivistää täydellisesti sen, mitä valittu luokka ja heidän toverinsa ajattelevat tavallisista ihmisistä.
”Kansan toimesta” hallituksen puute on ollut keskeinen ongelma yhteiskunnissamme viimeiset 30 vuotta tai kauemmin, erityisesti Yhdysvalloissa, missä järjettömät rahasummat ovat räikeästi liittyneet mukaan eliittien vaalipeliin. On ollut liian paljon kansan hallintaa kansan toimesta sijaan, mikä on johtanut laajalle levinneeseen välinpitämättömyyteen väestön keskuudessa, joka on sitten alttiimpi väärinkäytöksille. Väärinkäyttö on sitä, mitä tapahtuu, kun ihminen ei puolusta oikeuksiaan. Jatkuva tarkkaavaisuus ja itsensä puolustaminen, kun sinua kiusataan, on ainoa tapa käsitellä niitä, jotka kohtaavat jatkuvan houkutuksen kiusata sinua.
Olemme nähneet rappeutumista viimeisten kahden tai kolmen vuoden aikana, mutta anglosaksisissa maissa alimman 50 prosentin elintaso on pudonnut kiihtyvästi noin 1980-luvulta lähtien. Vuosi 2020 toi elintasoon uuden rappeutumisvaiheen. Vain yhteiskunnan huippu kukoistaa nyt, kun taas loput kärsivät heikkenemisestä kaikin tavoin: heidän terveytensä, vaurautensa, koulutuksensa, mahdollisuutensa saada asunto, kyky matkustaa, itsekunnioitus, lukemattomat vapaudet ja luotettavan tiedon saatavuus ovat kaikki ennennäkemättömän hyökkäyksen alla. Uusi keskiaikainen yhteiskunta on syntynyt muutamalla päälliköllä ja suurella määrällä pahoinpideltyjä intiaaneja.
VALTA (TAKAISIN) KANSALLE!
Kansalaiset tarvitsevat toivoa päästäkseen eroon tästä ansasta. Toivoon tarvitaan suunnitelma ja iskulause. Gettysburg puheen iskulause on edelleen hyvä. Otetaan se todella vakavasti.
Miltä ”kansan hallitus” näyttäisi, ja mitä ydinmuutoksia uudistusliikkeen kannattaisi puolustaa tehdäkseen Lincolnin visiosta todellisuutta? Ehdotamme kahdesta toisiaan täydentävästä uudistuksesta koostuvaa sarjaa, joilla molemmilla pyritään yhdistämään nykyiset hallitut massat takaisin vallankäyttöön. Ensimmäinen uudistus antaisi massoille roolin julkisen palvelun johtajien nimittämisessä, ja toinen ottaisi massoja mukaan tällä hetkellä toimimattomaan tiedontuotantoon (eli mediasektoriin). Mennään nyt ensimmäiseen, ja käsittelemme toista tulevassa artikkelissa.
Tärkein velvollisuus, joka kansan on vaadittava, on johtajiensa nimittäminen. Poliitikoiden vaalit eivät riitä, kun nykyaikaisessa valtiokoneistossa on satoja byrokraattisia huippuvirkoja, joihin liittyy merkittävä valta käyttää kansan valtaa laajamittaisten resurssien allokointipäätösten kautta.
Myöskään ”kansan valta” – kansallisvaltion edustama valta – ei oleskele ainoastaan hallituksen byrokratiassa. Valtion rahoittamat yliopistot, koulut, sairaalat, kirjastot, tilastolliset virastot ja muut instituutiot hyötyvät myös valtion ”brändistä” ja hyödyntävät siten valtaa, jonka lopullinen lähde on kyseisen valtion muodostava väestö. Tällaisten järjestöjen ja valtion byrokratian erilaisten yksiköiden johtajia tulee kaikessa kohtuudessa ohjata saman väestön valitsemat henkilöt, ei vain sen ”joukosta” valitut.
Ehdotuksemme on, että nimitykset kaikkiin johtaviin rooleihin sairaaloissa, yliopistoissa, kansallisissa mediayhtiöissä, ministeriöissä, tieteellisissä ja tilastollisissa virastoissa, tuomioistuimissa, poliisivoimissa ja niin edelleen – lyhyesti sanottuna johtajuutta, jota on alettu kutsua ”hallinnolliseksi valtioksi” tai ”syvä valtioksi” — pitäisi tehdä suoraan ihmisten toimesta.
Voidaan jopa väittää, että strategiset roolit suurissa julkisiin palveluihin suuntautuneissa yksiköissä, vaikka ne olisivat teknisesti osa yksityistä sektoria, olisi myös sisällytettävä mukaan, koska niillä on myös suuria vaikutuksia rajoitettuihin kansallisiin väestöihin. Tämä merkitsisi sitä, että yllä olevaan luetteloon lisätään tärkeimmät roolit sellaisissa yhteisöissä kuin vedentoimittajat, sähköntuottajat, suuret hyväntekeväisyysjärjestöt ja suuret mediayhtiöt, sairaalat ja yliopistot, alasta riippumatta.
Kuinka saada tämä tapahtumaan? Ehdotamme menetelmän käyttöönottoa väestön mobilisoimiseksi ja organisoimiseksi muiden arvioimiseen, mikä toimi kohtuullisen hyvin muinaisessa Roomassa ja Kreikassa, toimi jälleen äskettäin Italian kaupunkivaltioissa ja on nykyään kaikkialla läsnä oleva oikeusistuimissa: kansalaisten raati. Monet edut, joita saadaan, kun kansalaisille annetaan vahva ja suora ääni johtajien valinnassa kansalaisraatien kautta, ovat ajattelun monimuotoisuuden edistäminen ja niiden monokulttuurien hajottaminen, jotka ovat kiertäneet lonkeronsa julkisten instituutioiden läpi ja ympärille. Samalla ne voivat toimia suojana uusien yksityisen sektorin vapaaherrojen valtaa vastaan, joiden toiveet ovat tulleet hallitsemaan politiikkaa monilla taloutemme ja kulttuurimme osa-alueilla.
Raadissa, toisin kuin vaaleissa, ihmiset kiinnittävät huomiota ja todella puhuvat keskenään, varsinkin jos he kokevat todella päättävänsä jostain tärkeästä. He tuntevat todennäköisemmin vastuun ja ottavat tehtävänsä vakavasti raadin jäseninä kuin äänestäessään miljoonien muiden kanssa kerran parissa vuodessa.
Suosittelemme, sanotaan esimerkiksi 20:n satunnaisesti valitun kansalaisen raateja, joista kukin raati tekee yhden nimityksen ja sitten lakkautetaan. Lautamiehiltä ei vaadita minkään tiettyjen alojen asiantuntemusta, samoin kuin rahanpesutapauksessa tuomion päättävät tuomarit eivät tarvitse rahoituksen tai kirjanpidon tutkintoja. Raadit, jotka haluavat asiantuntevaa ohjausta päätöksenteossa, voivat saada tämän opastuksen vaivatta.
Käytännössä tarvitaan hienostunutta koneistoa, joka tukee raateja hallinnollisesti. Tämä koostuisi osittain yhdistelmästä raadin alumneja – kansalaisia, jotka ovat olleet raadeissa aiemmin – ja puhtaasti hallinnollisesta organisaatiosta, joka koordinoi raatia ja raadin nimityksiä. Lautamiehille ei pidä kertoa ketä etsiä, mitkä ovat valintakriteerit tai mitään muuta sellaista ”opastusta”, joka tiivistyy kertomiseen, mitä nykyiset vallanhaltijat haluavat heidän tekevän. Tämän järjestelmän kautta luotetaan väestöön, aivan kuten luottamus kehittyneessä lännessä kohdistuu markkinoihin eikä keskitettyyn suunnitteluun.
Väestön ottaminen suoraan mukaan tuhansien johtajien nimittämiseen maassa joka vuosi, on askel kohti kansan hallintoa. Rahan ja ammattimaisten maanittelijoiden otteen murtaminen yhteiskunnasta tällä tavalla luo uusia kansalaisinstituutioita, jotka ovat riippumattomia tiedotusvälineiden johtamista vaaleista sekä valtion ja liike-elämän eliiteistä, vetäen julkisen sektorin huiput kansalaisten valtaan, joita heidän oletetaan palvelevan.
Voit lyödä vetoa, että useimmat eliittihenkilöt ja instituutiot vastustavat voimakkaasti tätä todellista vallansiirtoa ihmisille. He julistavat äänekkäästi jokaisen mahdollisen syyn, miksi se on hullu, mahdoton idea, ja saavat ”asiantuntijoita” verkostoistaan tuomaan äänekkäästi julki jopa ajatuksen ehdottamisen typeryyttä. Tämä myrkyllinen halventaminen on täsmällinen mittari siitä, kuinka kipeästi meidän täytyy löysätä heidän otettaan vallasta ja muuttaa heidän omaksi hyödykseen juurruttamaa järjestelmää.
Lincolnin tavoin aikakautemme vaatii jälleen ”vapauden uutta syntyä”, ei vain Yhdysvalloille vaan koko länsimaiselle maailmalle, jotta ”kansan hallitus, kansan toimesta, kansan puolesta, ei kuihtuisi maasta.”
Artikkelin on kirjoittanut Gigi Foster, Michael Baker ja Paul Frijters, Brownstone Institute 11.9.2022 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License käännetty ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Gigi Foster, Brownstone instituutin vanhempi tutkija, on taloustieteen professori New South Walesin yliopistossa Australiassa. Hänen tutkimuksensa kattaa useita eri aloja, mukaan lukien koulutus, sosiaalinen vaikuttaminen, korruptio, laboratoriokokeet, ajankäyttö, käyttäytymistaloustiede ja Australian politiikka. Hän on ’The Great Covid Panic’ -kirjan toinen kirjoittaja. Lisää hänen kirjoittamia artikkeleitaan löydät täältä: Gigi Foster
Michael Bakerilla on BA (taloustiede) Länsi-Australian yliopistosta. Hän on riippumaton talouskonsultti ja freelance-toimittaja, jolla on tausta politiikan tutkimuksesta. Lisää hänen kirjoittamia artikkeleitaan löydät täältä: Michael Baker
Paul Frijters, Brownstone instituutin vanhempi tutkija, on hyvinvointitaloustieteen professori London School of Economics -yliopistossa Iso-Britanniassa. Hän on erikoistunut soveltavaan mikroekonometriaan, mukaan lukien työ-, onnellisuus- ja terveystaloustiede, sekä ’The Great Covid Panic’ -julkaisun toinen kirjoittaja. Lisää hänen kirjoittamia artikkeleitaan löydät täältä: Paul Frijters
Alkuperäisen ’Kansan hallitus: onko se mahdollista?’ -artikkelin löydät täältä:
brownstone.org: https://brownstone.org/articles/government-by-the-people-is-it-possible/
