Artikkeli on James Corbettin Kanadan kansalliselle kansalaiskyselylle antama videolausunto WHO:sta, maailmanlaajuisesta pandemiasopimuksesta, kansainvälisten terveyssäännösten muutoksista ja tulevan teknokraattisen bioturvallisuuden valvontaverkon muodostamisesta. Ohessa siis kanadalaiselle yleisölle suunnatun, mutta maailmanlaajuisesti merkittävän, kaikkia WHO:n jäsenvaltioita koskevan lausunnon käsikirjoitus ja kirjoituksen lopusta löytyy linkki alkuperäiseen videoon.
LAUSUMAN KÄSIKIRJOITUS
Hei. Olen James Corbett The Corbett Report -sivustolta.
Niille, jotka eivät tiedä, olen kanadalainen, joka on asunut ja työskennellyt Japanissa 19 vuotta ja perustin The Corbett Reportin vuonna 2007 uutisten sekä tiedon lähteeksi politiikasta, taloudesta, tieteestä, filosofiasta ja yhteiskunnasta. Tältä osin olen käsitellyt Maailman terveysjärjestön korruptiota ja varoittanut valkenevasta bioturvallisuusvaltiosta jo yli 15 vuoden ajan.
Joten, haluaisin kiittää kansalaiskyselyä siitä, että minulle annettiin aikaa käsitellä vireillä olevaa maailmanlaajuista pandemiasopimusta koskevaa äärimmäisen tärkeää aihetta, mutta tiedän, että aikani on tänään rajallinen, joten haluan suoraan kertoa asiaankuuluvan taustan ja kontekstin ymmärtääksemme tätä tarinaa.
Ensinnäkin, Maailman terveysjärjestö perustettiin vuonna 1948 edistämään ”kaikkien kansojen korkeimman mahdollisen terveyden tason saavuttamista”. Se ehdottaa tämän saavuttamista toimimalla ”kansainvälistä terveystyötä johtavana ja koordinoivana viranomaisena”.
Näin ollen WHO:n hallintoelin, World Health Assembly -foorumi, hyväksyi kansainväliset terveyssäännöt vuonna 1951 yhdistääkseen useat päällekkäiset kansainväliset sopimukset, jotka silloin ohjasivat karanteenimenettelyjä ja muita kansainvälisiä terveyshallintoja yhdeksi sopimukseksi.
Vuonna 1969 tämä korvattiin Kansainvälisellä terveyssäännöstöllä (IHR – International Health Regulations), joka vuosina 1973 ja 1981 muutettuna kattoi kuusi sairautta, mutta keskittyi kolmeen: koleraan, keltakuumeeseen ja ruttoon.
Huolet ”tautien ja muiden uhkien ilmaantumisesta, uudelleen ilmaantumisesta ja kansainvälisestä leviämisestä” samanaikaisesti kansainvälisen matkailun lisääntymisen kanssa 1990-luvulla johtivat vaatimuksiin sopimuksen huomattavasta tarkistamisesta, ja vuoden 2003 SARS-tapahtuman jälkeen sekä vuoden 2004 lintuinfluenssa A -epidemia (jos muistatte sen), uusi kiireellisyyden tunne johti IHR:n tarkistamiseen vuonna 2005.
Tämä tarkistus sisälsi Maailman terveysjärjestön uuden julkilausuman luomisen: Kansainvälisen kansanterveysuhan, joka on asianmukaisesti lyhennetty nimellä PHEIC (Public Health Emergency of International Concern).
PHEIC-julistus antaa WHO:lle valtuudet hankkia ja jakaa tietoja kaikista ilmoitetuista terveyskriiseistä missä tahansa IHR:n alueilla joko yksittäisten hallitusten suostumuksella tai ilman sitä. Ja Stephen Morrisonin – Global Health Policy Center -keskuksen (GHPC) johtaja Strategisten ja kansainvälisten tutkimusten keskuksessa (CSIS) – mukaan tämä mahdollistaa Yhdysvaltain armeijan tai muiden Naton jäsenmaiden ”saappaat kentällä” väliintulon toimia näissä ympäristöissä maakuljetuksen, toimitusketjun ja hyödykkeiden jakelun merkeissä.
PHEIC julistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009 niin sanotun sikainfluenssapandemian aikana, mikä, kuten myöhemmin osoitettiin, perustui vakavasti yliarvioituihin tapausmääriin. Itse asiassa sikainfluenssan ”pandemia” ei vastannut WHO:n verkkosivuston omaa määritelmää ”valtava määrä kuolemia ja tautitapauksia”, ja kun CNN:n toimittaja huomautti tästä 4. toukokuuta 2009, tämä ilmaisu poistettiin viipymättä.
Tuolloin Richard Schabasin – Kanadan Ontarion maakunnan entinen ylilääkäri – lainattiin sanoneen:
Joskus jotkut meistä ajattelevat, että WHO edustaa Maailman hysteriajärjestöä.
Itse asiassa vuonna 2010 British Medical Journal -tutkimuksessa ja Euroopan neuvoston tekemässä tutkimuksessa todettiin, että avaintutkijat, jotka neuvoivat silloista WHO:n johtajaa Margaret Chania julistamaan PHEIC:n sikainfluenssapelon vuoksi ”olivat tehneet palkkatyötä lääkeyrityksille, jotka hyötyivät tekemistään ohjeista” ja sättivät WHO:ta sen täydellisestä avoimuuden puutteesta prosessin suhteen.
PHEIC:t julistettiin myöhemmin vuoden 2014 poliojulistukselle, vuoden 2013 Ebola-epidemialle Länsi-Afrikassa, vuonna 2015 Zika-viruksen ”epidemialle”, vuosina 2018–2020 Kivun Ebola-epidemialle ja tietysti vuonna 2020 niin sanotulle uudelle koronaviruspandemialle ja vuonna 2022 apinarokko ”pandemialle”(?).
Jokainen näistä tapauksista johti samalla tavoin valtaviin palkkapäiviin lääkevalmistajille ja muille kasvavan bioturvallisuuskompleksin edunsaajille sekä massiiviseen ”terveysviranomaisten” vallan kasvuun kussakin maassa ja erityisesti WHO:lle. Itse asiassa meille kerrotaan, että nykyinen WHO:n johtaja jopa jätti huomiotta ”asiantuntijaneuvostonsa” päätöksen ja julisti yksipuolisesti viime vuoden apinarokkoepidemian kansainvälisenä kansanterveydellisenä hätätilanteena.
Uskomatonta, että WHO ei ole tyytyväinen siihen merkittävään valtaan, josta se jo nyt nauttii. Tällä hetkellä se on tietoisesti hämmentävässä prosessissa tehdäkseen samanaikaisesti kaksi asiaa:
- Ensinnäkin Kansainvälisen terveyssäännöstön muuttaminen uudelleen antamaan WHO:lle entistä enemmän valvonta- ja hallintavaltaa mielivaltaisesti julistettujen terveyskriisien aikana.
- Ja toiseksi, luoda maailmanlaajuinen pandemiasopimus, joka syrjäyttäisi yksittäisten kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden ja luovuttaisi WHO:lle entistä enemmän valtaa valvoa ja hallita kansanterveysvirastoja seuraavan pandemian estämisen nimissä.
Näiden kahden erillisen neuvottelun prosessi tapahtuu samanaikaisesti, ja vaikka näissä prosesseissa on julkisen palautteen viikunanlehti, todellisuudessa vain akkreditoiduille organisaatioille annetaan aikaa ilmaista mielipiteensä tällaisen sopimuksen tarpeellisuudesta, ja silloinkin WHO:lla ei ole mitään velvollisuutta edes harkita tällaista palautetta.
Sen sijaan varsinaisia neuvotteluja käydään istunnoissa suljettujen ovien takana kameroiden ulottumattomissa, ja asiakirjaluonnoksia sekä kokouspöytäkirjoja tihkuu vain satunnaisesti julkiseen käyttöön.
Mikä pahempaa, kuten WHO on jo osoittanut, heidän menettelynsä näiden ehdotettujen muutosten hyväksymiseksi on parhaimmillaan muodollisuus ja pahimmillaan pelkkää teatteria.
Se, että täysin valitsematon, vastuuton organisaatio, jolla on niin paljon valtaa kansainvälisissä asioissa, kokoontuu suljettujen ovien takana päättääkseen ihmiskunnan tulevaisuudesta seuraavan julistetun hätätilanteen varjolla, pitäisi olla tarpeeksi huolestuttavaa. Mutta ne muutamat yksityiskohdat, jotka ovat vuotaneet näistä neuvotteluista, ovat vielä pelottavampia.
Nämä sisältävät:
- ehdotetun sopimusluonnoksen määräykset, jotka velvoittaisivat jäsenvaltiot ottamaan käyttöön verkkosensuurin tulevien kriisien varalta ”harhaanjohtavan informaation torjumisen” varjolla;
- säännökset maailmanlaajuisen digitaalisen rokotepassijärjestelmän luomiseksi rokottamattomien ihmisten matkustamisen estämiseksi seuraavan julistetun kriisin sattuessa;
- ja vaatimukset, että WHO:n jäsenet ”rakentavat ja vahvistavat valvontajärjestelmiä” tulevia pandemioita varten.
Vaikka nämä ajatukset saattavat tuntua hyväntahtoisilta tai jopa jaloilta niille, jotka eivät tunne WHO:n historiaa tai bioturvaverkon pystyttämistä, meistä, jotka ovat eläneet kolme vuotta ennennäkemättömän lääketieteellisen tyrannian läpi – pakkokaranteeneista ja sulkulukituksista laittomiin yrityksiin määrätä kokeellisia lääketieteellisiä toimenpiteitä – WHO:n ennennäkemättömän vallankaappauksen pysäyttämisen on oltava suurin prioriteettimme.
Maailman terveysjärjestöön kuuluu tällä hetkellä 194 jäsenvaltiota, mukaan lukien Kanada. Voidakseen liittyä WHO:n jäseneksi valtion on ratifioitava WHO:n perustuslaki, joka antaa WHO:n hallintoelimelle, Maailman terveyskokoukselle (WHA – World Health Assembly), valtuudet ”hyväksyä yleissopimuksia tai sopimuksia missä tahansa järjestön toimivaltaan kuuluvassa asiassa”, joka ratifioituaan velvoittaa jokaisen jäsenvaltion hyväksymään kyseiset yleissopimukset tai ilmoittamaan WHO:n pääjohtajalle hylkäämisestä tai hyväksymistä koskevista varauksista 18 kuukauden kuluessa.
WHO:n jäsenenä Kanada on velvollinen noudattamaan Maailman terveyskokouksen päätöksiä tai ilmoittamaan erityiset syyt WHA:n sääntöjen ja sopimusten osittaiselle tai puutteelliselle noudattamiselle. Näin ollen Kanadan kansanterveysvirasto toimittaa säännöllisesti ”itsearviointiraportteja” omien kansainvälisten terveysmääräysten noudattamisesta.
Vähintäänkin kanadalaisten on käytettävä mitä tahansa valtaa, millä tahansa tavalla, jolla he pystyvät vahvistamaan Kanadan suvereniteettia sen kansanterveyden suhteen kirjaamalla varauksensa IHR:ään ja pandemiasopimukseen. Se ei tietenkään olisi ratkaisu WHO:n aiheuttamaan ongelmaan, mutta se olisi alku. Perusteellisempi ratkaisu olisi Kanadan eroaminen WHO:sta kokonaan.
Mutta ihmisenä, joka ei ole vain syvästi kyyninen yleisön kyvystä vaikuttaa tällaisiin asioihin, vaan uskoen itse poliittisen prosessin – sen luontaisella yksilöllisen suvereniteetin ja siten myös kehollisen autonomian kumoamisella – olevan pätemätön ja moraaliton, ehdotan, että radikaalimpi lähestymistapa voisi olla sopiva. Toisin sanoen aktiivista ja koordinoitua, laajamittaista kansalaistottelemattomuutta lääketieteellisiä määräyksiä ja toimeksiantoja kohtaan, olivatpa ne sitten liittovaltiollisia tai maakunnallisia, jotka eivät ole yksilön terveyden edun mukaisia, mukaan lukien, jos mahdollista, yksityisten lääketieteellisten organisaatioiden perustaminen lääkäreiden ja muiden samanhenkisten kanssa, jotka ovat halukkaita jättämään huomiotta WHO:n, Kanadan Kansanterveyslaitoksen ja minkä tahansa muun itse auktoriteetiksi julistautuneen terveysviranomaisen määräykset tarjota terveydenhuoltoa rokotustilanteesta tai muista kohtuuttomista määräyksistä riippumatta.
Tiedän, että tällaista liikettä ei tapahdu ilman suurta muutosta yleisön käsityksissä, ja tällaisen muutoksen pitäisi perustua yleisen tietoisuuden ja ymmärryksen käännekohtaiseen muutokseen. Siksi osallistun tällaisiin kyselyihin ja teen työtäni lisätäkseni tietoisuutta näistä asioista.
Toivon, että ymmärrätte, että tästä ongelmasta ja sen ratkaisusta on paljon, paljon enemmän sanottavaa kuin mille voidaan tehdä oikeutta tällaisessa lyhyessä esityksessä. Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää tästä aiheesta, suosittelen, että seuraat tämän lausunnon hyperlinkkejä […] sekä katsastat Corbett Reportin arkistoista aiemmat WHO:ta ja bioturvallisuusvaltiota koskevat työni sekä seuraat kuukausittaisia keskustelujani tohtori Meryl Nassin (Children’s Health Defense) kanssa, kun dokumentoimme IHR-muutosten ja pandemiasopimuksen edistymistä kohti ehdotettua ratifiointia 77:ssä Maailman terveyskokouksessa ensi vuoden toukokuussa.
Mutta lopuksi haluan sanoa tämän: WHO perustettiin vuonna 1948 koordinoimaan kansainvälisiä toimia kansanterveyden edistämiseksi. Mutta mitä on terveys?
Se voi tuntua triviaalilta kysymykseltä, mutta kuten olemme nähneet viime vuosina, vastaus tähän kysymykseen voi vaikuttaa elämämme kaikkiin osa-alueisiin, alkaen siitä, mihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin meidän on ryhdyttävä, siihen, onko meillä lupa lähteä talostamme vai ei.
Meillä ei ole varaa antaa WHO:n hallituksen nimitettyjen ja valitsemattomien teknokraattien vastata tähän meille uskomattoman tärkeään kysymykseen. On meidän tehtävämme vastata tähän kysymykseen itse ja päättää, mitä terveydellisiä varotoimia olemme valmiita toteuttamaan ja missä olosuhteissa olemme valmiita ryhtymään niihin.
Kaikki sopimukset, terveyssäännökset tai muut asiakirjat, jotka pyrkivät heikentämään kehollista autonomiaamme, ovat mitättömiä ja niitä tulee kohdella ikään kuin niitä ei koskaan olisi olemassa.
Kiitos ajastasi.
Tämä käsikirjoitus on osa The Corbett Report jaksoa 442.
Lausunnon on kirjoittanut James Corbett 28.4.2023 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen lausunnon löydät täältä:
corbettreport.com: The Global Pandemic Treaty Is A Threat To Us All
