Ei ole elämää ilman ajatusta. Sitten tuli valo ja maailma oli tosi. Etelä-Amerikassa, viidakon ympäröimänä syvällä Kolumbian vuoristossa …
Kirjoittaja: Anna Maria Pajarinen
Anna Maria Pajarinen
Rakkausplaneetta.net sivuston perustaja ja toimittaja. "Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa." - Ihme ja kumma
-
-
Guerrilla gardening eli sissipuutarhanhoito on kasvien, vihannesten tai kukkien kasvattamista laiminlyödyillä ja hylätyillä julkisilla tai yksityisillä alueilla. Alueille, …
-
Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt äskettäin oivaltava julkaisu, jossa kirjoittaja pyytää lukijoilta mielipiteitä suhteensa jatkamiseen tai päättämiseen. Kirjoitus alkaa …
-
Mielessäni on jo pitkään, jotakuinkin COVID-19 plandemian perusteettomista ensirajoituksista alkaen, ollut artikkelin kirjoittaminen muun muassa plandemian taustalla vaikuttavista, …
-
Yksi lapsuuteni lempipeleistä oli Yhdistä pisteet -peli, jossa yhdistettiin viivoja pisteestä toiseen numerojärjestyksessä ja kuvien valmistuttua ne saattoi …
-
Eläminen yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa ekokylässä tai intentionaalisessa yhteisössä on yhä kasvava ja yleinen pohdinta monella. Kaikenlaisia muuttovalmiita …
-
Toukokuussa 2020 kirjoittamani blogiartikkeli ”Kuka pelkää koronaa?” päättyi kysymykseen: ”Jos ei olisi hallituksen lähes yhdessä päivässä luomia rajoituksia …
-
Nuotta oli vedetty rantaan. Kaloja tuli vähäinen määrä. Höytiäinen oli tänä suvena perin saita. Miesten ryhmä istuskeli rantakivillä. …
-
Visio ekologisesta, omavaraisesta, elämän ja hyvinvoinnin kyläyhdyskunnasta, jossa eletään elävöittävässä harmoniassa biosfäärin eli elonkehän kanssa, sai alkunsa vuosia …

