Nykyään valtavirran narratiivissa puhutaan paljon ”ruokasiirtymästä”. Suuret maatalousyritykset ja ”filantrooppiset” säätiöt asettavat itsensä ihmiskunnan pelastajiksi heidän paljon mainostettujen suunnitelmiensa vuoksi ”ruokkia maailma” ”tarkkuusviljelyllä”, ”tietovetoisella” maataloudella ja ”kestävällä” tuotannolla.
Nämä ovat juuri ne instituutiot, jotka ovat vastuussa nykyiseen elintarvikejärjestelmään liittyvästä sosiaalisesta, ekologisesta ja ympäristöllisestä pilaantumisesta. Samat elimet ovat vastuussa sairauksien lisääntymisestä niiden tuottamien tai edistämien myrkyllisten ruokien vuoksi.
Tässä narratiivissa ei ole tilaa mainita valtasuhteiden tyyppejä, jotka ovat muokanneet vallitsevaa elintarvikejärjestelmää ja monia ajankohtaisia ongelmia.
Tony Weis Länsi-Ontarion yliopistosta tarjoaa hyödyllistä tietoa:
Maailman maataloutta leimaa äärimmäinen epätasapaino, joka on yksi eurooppalaisen imperialismin kestävimmistä taloudellisista perinnöistä. Monet maailman köyhimmistä trooppisista maista ovat elintarvikkeiden nettotuojia, vaikka suuri osa heidän työvoimastaan työskentelee maataloudessa ja suuri osa heidän parhaista peltomaistaan on omistettu maatalousvientihyödykkeille.
Hän lisää, että tällä hyödykeriippuvuudella on juuret syvällä riistojen aalloissa, plantaasien perustamisessa ja talonpoikien alistamisessa lisääntyville kilpailupaineille samaan aikaan, kun heitä asteittain syrjäytettiin.
Vuoden 2018 kirjassa ’The Divide: A Brief Guide to Global Inequality and its Solutions – Jaottelu: Lyhyt opas globaaliin eriarvoisuuteen ja sen ratkaisuihin’ Jason Hickel kuvailee prosesseja, jotka liittyvät Euroopan varallisuuden kertymiseen 150-vuotisen kolonialismin aikana, joka johti kymmenien miljoonien kuolemaan.
Käyttämällä muiden maiden maata Britannia käytännössä kaksinkertaisti hallussaan olevan peltomaan koon. Tämä teki käytännöllisemmäksi siirtää kotiseutuväestö takaisin (riistämällä ihmisiltä heidän tuotantovaransa) teolliseen työhön. Tätäkin tuki massiivinen väkivalta (kylien polttaminen, talojen tuhoaminen, sadon hävittäminen).
Viime aikoina uusliberalismi on entisestään vahvistanut järjestelmän perustana olevia valtasuhteita vahvistamalla maailmanlaajuisten yritysten maataloustuotannon hallintaa ja helpottanut Maailman kauppajärjestön (WTO – World Trade Organization), Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF – International Monetary Fund) politiikkaa.
YHTIÖITETTY RUOKASIIRTYMÄ
Ruokasiirtymä on ilmaistu ilmastohätätilan ja kestävyyden kielellä. Siinä kaavaillaan maataloudelle erityinen tulevaisuus. Se ei ole luomua, ja suhteellisen harvoilla viljelijöillä on siinä paikka.
Vuoden 1945 jälkeen yritysten maatalousliiketoiminta, jota suurelta osin tukevat Yhdysvaltain valtio, Rockefeller Foundation -säätiö ja rahoituslaitokset, on edistänyt ja perustanut kemikaaliriippuvaista teollisen maatalouden järjestelmää. Maaseutuyhteisöt, ekologiset järjestelmät, ympäristö, ihmisten terveys ja alkuperäiskansojen ruoanviljelyjärjestelmät ovat tuhoutuneet prosessissa.
Nyt Bayerin, Cortevan ja Syngentan kaltaiset tekevät yhteistyötä Microsoftin, Googlen ja suurten teknologiajättien kanssa helpottaakseen pilvi- ja tekoälyteknologian ohjaamia viljelijättömiä maatiloja. Datan omistajien ja omien syötteiden toimittajien kartelli vahvistaa otettaan maailmanlaajuisesta elintarvikejärjestelmästä ja laajentaa samalla teollista viljelymalliaan.
Yksi tapa, jolla he tekevät tämän, on ajaa ”ilmastohätä”-narratiivia, kiistanalaista selitystä, jota on huolellisesti edistetty (katso tutkivan toimittajan Cory Morningstarin työ), sekä nettonolla-ideologiaa ja sitomalla tämä hiilen kompensointiin ja hiilihyvityksiin.
Monet eri alojen yritykset hankkivat suuria maa-alueita maailmanlaajuisesti etelässä perustaakseen puuviljelmiä ja vaatiakseen hiilihyvityksiä, joita ne voivat myydä kansainvälisillä hiilimarkkinoilla. Sillä välin, oletettavasti ”kompensoimalla” päästöjään, ne voivat jatkaa saastuttamista.
Maissa, joissa teollinen maatalous on hallitseva, ”hiiliviljelyyn” kuuluu olemassa olevien käytäntöjen muuttaminen väittämällä, että hiiltä sitoutetaan maaperään, ja sitten myydään hiilihyvityksiä.
Tämä selitetään Devlin Kuyekin tuoreessa esityksessä voittoa tavoittelemattomasta GRAIN-järjestöstä, joka esittelee yritysagendan hiiliviljelyn takana.
Yksi ensimmäisistä suurimmista digitaalisen maatalouden alustoista on nimeltään Climate FieldView, Bayerin omistama sovellus. Se kerää dataa satelliiteista ja antureista pelloilla ja traktoreissa ja neuvoo sitten algoritmien avulla maanviljelijöitä heidän viljelykäytännöissään: milloin ja mitä kylvää, kuinka paljon torjunta-ainetta ruiskutetaan, kuinka paljon lannoitetta levitetään jne. FieldView on jo käytössä tiloilla Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Euroopassa.
Voidakseen osallistua Bayerin hiiliohjelmaan maanviljelijöiden on oltava Bayerin digitaalisen FieldView-maatalouden alustassa. Bayer käyttää sitten FieldView-sovellusta opastaakseen maanviljelijöitä toteuttamaan vain kaksi käytäntöä, joiden sanotaan sitovan hiiltä maaperään: vähennetty maanmuokkaus tai suorakylvöviljely ja peitekasvien istuttaminen.
Sovelluksen kautta yritys seuraa näitä kahta käytäntöä ja arvioi osallistuvien viljelijöiden sitoman hiilen määrän. Maanviljelijöille oletetaan maksettavan palkkaa Bayerin laskelmien mukaan, ja Bayer käyttää näitä tietoja hiilihyvitysten hakemiseen ja niiden myymiseen hiilimarkkinoilla.
Elokuussa 2022 Bayer käynnisti Yhdysvalloissa uuden ohjelman nimeltä ForGround. Yläpään yritykset voivat käyttää alustaa mainostaakseen ja tarjotakseen alennuksia maanmuokkauslaitteista, rehusiemenistä ja muista tuotantopanoksista. Mutta Bayerin suuri tavoite on tuotantoketjun loppupään elintarvikeyritykset, jotka voivat käyttää alustaa vaatiakseen päästövähennyksiä toimitusketjuissaan.
Myös Intian kaltaiset paikat luovat pohjaa tämän tyyppisille alustoille. Huhtikuussa 2021 Intian hallitus allekirjoitti Microsoftin kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan (MoU – Memorandum of Understanding), jonka ansiosta sen paikallinen kumppani CropData voi hyödyntää maanviljelijöiden perustietokantaa.
Microsoft ”auttaa” viljelijöitä sadonkorjuun jälkeisissä hallintaratkaisuissa rakentamalla yhteistyöalustan ja tallentamalla maatalouden datakokoelmia, kuten sadon, säätiedot, markkinoiden kysynnän ja hinnat. Tämä puolestaan loisi viljelijän käyttöliittymän ”älykkäälle” maataloudelle, mukaan lukien sadonkorjuun jälkeinen hoito ja jakelu.
CropData saa pääsyn valtion tietokantaan, joka sisältää 50 miljoonaa viljelijää ja heidän maarekisteriään. Tietokannan kehittyessä se sisältää maanviljelijöiden henkilötiedot –
- Omistusalueen profiilin – maarekisterikartat, tilan koko, maanomistukset, paikalliset ilmasto- ja maantieteelliset olosuhteet.
- Tuotantotiedot – viljellyt viljat, tuotantohistoria, panostushistoria, tuotannon laatu, hallussa olevat koneet.
- Taloudelliset tiedot – panostuskustannukset, keskimääräinen tuotto, luottohistoria.
Tavoitteena on digitaalisen teknologian avulla parantaa rahoitusta, panoksia, viljelyä sekä tarjontaa ja jakelua.
Tämä aloite sisältää kuitenkin myös datan toimittamisen maanomistusasiakirjoista maamarkkinoiden toteuttamiseksi, jotta sijoittajat voivat ostaa maata ja yhdistää ne – maailmanlaajuiset osakerahastot pitävät maatalousmaata arvokkaana omaisuutena, ja globaalit maatalousteknologia- ja maatalousyritykset suosivat teollisen mittakaavan tiloja erittäin koneellisen ”tarkkuusmaatalouden” käyttöönotossa.
”Dataohjattu maatalous” louhii dataa maatalousyritysten/suurten teknologiajättiläisten käyttöön, jotka tietävät viljelijöistä enemmän kuin maanviljelijät tietävät itsestään. Bayerin ja Microsoftin kaltaiset saavat yhä enemmän hallintaa maanviljelijöihin ja sanelevat tarkasti, kuinka he viljelevät ja mitä tuotantopanoksia he käyttävät.
Ja kuten GRAIN huomauttaa, Bayerille on valtava etu saada useampi viljelijä käyttämään kevennettyä maanmuokkausta tai suorakylvöä. Bayerin edistämä kevennetty maanmuokkaus tai suorakylvö edellyttää peltojen kastelemista RoundUp (myrkyllinen glyfosaatti) -rikkakasvien torjunta-aineella ja sen geenimuunneltujen (GE – genetically engineered) Roundup-resistenttien soijapapujen tai hybridimaissin siementen kylvämistä.
Bayer aikoo hyötyä myös peittokasvien edistämisestä. Se on ottanut enemmistöomistuksen siemenyrityksestä, joka kehittää geenimuokattua peitekasvustoa nimeltä CoverCress. CoverCressin siemenet myydään ForGroundiin ilmoittautuneille viljelijöille ja sato myydään biopolttoaineena.
GE on aina ollut ratkaisu ongelman tarpeessa. Yhdessä siihen liittyvien rahaa pyörittävien myrkyllisten kemikaalien kanssa se ei ole lunastanut lupauksiaan (katso ’GMO Myths and Truths’, julkaisijana Open Earth Source) ja on joskus ollut tuhoisa, kun se on otettu käyttöön, ei vähiten Intian köyhille maanviljelijöille.
Perinteisissä jalostus- ja maatilakäytännöissä on vain vähän tai ei lainkaan tarvetta GE-teknologioille, mutta ”ilmastohätätilanteen” varjolla data- ja maatalousteknologiajättiläiset myyvät tietoa ja tekevät viljelijöistä riippuvaisia alustoistaan ja panoksistaan. Tiedon kaupallistaminen ja maanviljelijöiden pakottaminen turvautumaan algoritmien valvomiin omiin panoksiin määrittelee, mitä maatalous on ja miten se tulee suorittaa.
Teknologian tuominen alalle voi hyödyttää maanviljelijöitä. Mutta sen ymmärtäminen, kuka teknologian omistaa ja miten sitä käytetään, on ratkaisevan tärkeää taustalla olevien motivaatioiden, valtadynamiikan ja loppujen lopuksi syömämme ruoan laadun ymmärtämiseksi.
NETTONOLLA PONZI-HUIJAUS
Artikkelissaan ’From land grab to soil grab: the new business of carbon farming – Maan kaappauksesta maaperän kaappaukseen: uusi hiiliviljelyn liiketoiminta’, GRAIN sanoo, että asian ytimessä on hiilen hallinta eikä sitominen. Yli puolet maaperän orgaanisesta aineksesta maailman maatalousmaissa on jo kadonnut. Kuitenkin pääsyylliset tämän maaperäkatastrofin takana luovat nyt itsensä uudelleen maaperän pelastajiksi.
Vihreän vallankumouksen käytäntöjen varjolla (kemikaalien käyttö, synteettiset lannoitteet, runsas veden käyttö, hybridi-siemenet, intensiivinen monoviljely, lisääntynyt mekanisaatio jne.) olemme nähneet pahaksikäyttävän maatalouden muodon, joka on kuluttanut maaperän ravinteistaan. Se on myös johtanut viljelijöiden sijoittamiseen yhtiöitetyille siementen ja kemikaalien juoksumatoille.
Samoin hiiliviljely vetää maanviljelijät digitaalisille alustoille, joita maatalousyritykset ja suuret teknologiayritykset kehittävät yhdessä vaikuttaakseen viljelijöihin heidän tuotantopanosten ja viljelykäytäntöjen valinnassa (suuret teknologiayritykset, kuten Microsoft ja IBM, ovat suuria hiilihyvitysten ostajia). Yritykset aikovat tehdä digitaalisista alustoistaan keskitettyjä palvelupisteitä hiilihyvitysten, siementen, torjunta-aineiden ja lannoitteiden sekä agronomisten neuvojen ostajille, jotka kaikki tarjoaa yritys, joka saa lisäetua osallistuvilta tiloilta kerätyn datan hallinnasta.
Parhailla paikoilla näistä ohjelmista hyötymässä ovat osakerahastot ja varakkaat, jotka ovat ostaneet suuria viljelysmaita. Talousjohtajat voivat nyt käyttää digitaalisia alustoja ostaakseen maatiloja Brasiliassa, rekisteröidessään niille hiilihyvityksiä ja hoitaakseen toimintaansa Wall Streetin toimistoissaan.
Mitä tulee hiilihyvityksiin ja päästökauppamarkkinoihin, tämä näyttää olevan toinen kannattava Ponzi-järjestelmä, josta kauppiaat tekevät erittäin suuren voiton.
Toimittaja Patrick Greenfield toteaa, että tutkimus Verrasta, maailman johtavasta hiilistandardista nopeasti kasvavilla 2 miljardin dollarin (1,6 miljardin punnan) vapaaehtoisten hyvitysten markkinoilla, on osoittanut, että yli 90 % heidän sademetsäkorvaushyvityksistään – yksi yritysten yleisimmin käyttämistä – ovat todennäköisesti ”haamuhyvityksiä” eivätkä edusta todellista hiilen vähennystä.
Analyysi herättää kysymyksiä useiden kansainvälisesti tunnettujen yritysten ostamista hyvityksistä – osa niistä on merkinnyt tuotteensa hiilineutraaliksi tai kertonut kuluttajille, että he voivat lentää, ostaa uusia vaatteita tai syödä tiettyjä ruokia ilman ”ilmastokriisin” huononemista.
Washingtonissa toimiva Verra käyttää useita johtavia ilmastotoimien ympäristöstandardeja ja kestävää kehitystä, mukaan lukien sen todennettu hiilistandardi (VCS – verified carbon standard), joka on myöntänyt yli miljardi päästöyksikköä. Se hyväksyy kolme neljäsosaa kaikista vapaaehtoisista hyvityksistä. Sen sademetsien suojeluohjelma muodostaa 40 % sen hyväksymistä hyvityksistä.
Vaikka Verra kiistää havainnot, vain kourallinen Verran sademetsäprojekteista osoitti todisteita metsäkadon vähenemisestä – 94 prosentilla hyvityksistä ei ollut mitään hyötyä ilmastolle.
Vuoden 2022 Cambridgen yliopiston tutkimuksen mukaan uhka metsille oli Verra-hankkeissa yliarvioitu keskimäärin noin 400 %.
Barbara Haya, Berkeley Carbon Trading Project -projektin johtaja, on tutkinut hiilihyvityksiä 20 vuoden ajan toivoen löytävänsä tavan saada järjestelmä toimimaan.
Hän sanoo, että yritykset käyttävät hyvityksiä väittääkseen päästöjen vähentämisestä, vaikka useimmat näistä hyvityksistä eivät edusta päästöjen vähentämistä ollenkaan:
Sademetsänsuojeluhyvitykset ovat tällä hetkellä markkinoiden yleisin tyyppi. Mutta nämä ongelmat eivät rajoitu vain tähän hyvitystyyppiin. Näitä ongelmia esiintyy lähes kaikenlaisten hyvitysten kanssa.
AITO RUOKASIIRTYMÄ
”Ruokasiirtymä sisältää” maanviljelijöiden lukitsemisen entisestään riistolliseen yritysten hallitsemaan maatalouteen, joka vetää pois vaurautta ja palvelee globaalien yritysten markkinatarpeita, hiilikaupan Ponzi-järjestelmiä ja pääomarahastoja. Maanviljelijät pelkistyvät yritysten työntekijöiksi tai voittoa tavoitteleviksi agenteiksi, jotka kantavat kaikki riskit.
Maaseudun saalistava kaupallistaminen on osoitus nykyajan kolonialistisesta ajattelutavasta, joka kyynisesti heikentää alkuperäiskansojen viljelykäytäntöjä ja käyttää virheellisiä oletuksia ja pelon lietsomista oikeuttaakseen teknologioiden ja kemikaalien markkinoille tuomisen, joiden oletetaan pelastavan meidät ilmaston romahduksesta ja malthusilaiselta katastrofilta.
Todellinen ruokasiirtymä edellyttäisi siirtymistä pelkistävästä teollisesta sato-tuotto paradigmasta yhdennetympään vähäpanoksiseen lähestymistapaan ruoan ja maatalouden suhteen, jossa etusijalle asetetaan paikallinen elintarviketurva, monipuoliset viljelytavat ja ravintotuotanto hehtaaria kohden, pohjaveden vakaus, ilmastonsietokyky, hyvä maaperän rakenne ja kyky kestää kehittyviä tuholaisia ja tautipaineita.
Se sisältäisi paikalliset, demokraattiset elintarvikejärjestelmät ja elintarvikesuvereenisuuden käsitteen, joka perustuu omavaraisuuteen, agroekologisiin periaatteisiin ja uudistavaan maatalouteen (regeneratiivisesta maataloudesta on lukuisia konkreettisia esimerkkejä, joista monet on kuvattu Food Tank -organisaation verkkosivuilla).
Tämä sisältäisi myös oikeuden mahdollistamisen kulttuurisesti sopivaan ruokaan, joka on ravitsemuksellisesti tiheää ja myrkyllisistä kemikaaleista vapaata, sekä paikallisen (yhteisöllisen) omistuksen ja yhteisten resurssien, kuten maan, veden, maaperän ja siementen, hallinnoinnin varmistamista.
Tämä on aidon elintarviketurvan ja aidon ympäristönsuojelun perusta – perustuen lyhyisiin toimitusketjuihin, jotka pitävät vaurauden paikallisten yhteisöjen sisällä sen sijaan, että puolen maailman etäisyydellä olevat voittoa tavoittelevat tahot syrjäyttäisivät sen.
Artikkelin on kirjoittanut Colin Todhunter ja se on julkaistu OffGuardian sivuilla 12.06.2023 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
off-guardian.org: From Net Zero to Glyphosate: Agritech’s Greenwashed Corporate Power Grab
Artikkelin kirjoittajan e-kirjan ’Food, Dispossession and Dependency. Resisting the New World Order’
voit lukea ilmaiseksi täältä:
globalresearch.ca: Food, Dispossession and Dependency. Resisting the New World Order
