Kun maailmamme jatkaa hajoamistaan vastauksena epätaloudellisten toimintojemme vaikutuksiin ekologisiin järjestelmiin, kannattaa tietysti esittää joitakin kysymyksiä modernin yhteiskunnan luonteesta. Näin toimimalla voimme tehdä tietoisempia päätöksiä siitä, mihin suuntaan meidän pitäisi edetä, kun reagoimme harkitusti kohtaamiimme toisiinsa liittyviin kriiseihin.
Monille ihmisille keskeinen kysymys on tämä: riittääkö yhteiskunnan kanssa näpertely saamaan meidät pois tästä sotkusta? Monien mielestä ei, ja minä olen yksi heistä. Nyt haluan kuitenkin keskustella opetuksesta sen sijaan, että olisin keskittynyt talouden luonteeseen, poliittisiin järjestelmiin tai muihin modernin yhteiskunnan näkökohtiin.
Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat pitkään kamppailleet laajentaakseen mahdollisuutta koulunkäyntiin, mukaan lukien tyttöjen pääsy koulutukseen. Tätä taistelua käydään edelleen monissa maissa. Haluan lisätä nimeni niiden ihmisten luetteloon, jotka kyseenalaistavat, onko koulu paras tapa saada opetusta. On monia syitä miksi uskon, että näin ei ole.
Pohjimmiltaan koulut on suunniteltu opettamaan hajautettua ”tietoa” ja taitoja, jotka ovat hyödyllisiä niille yrityksille, jotka tarjoavat työpaikkoja, vaikkakin vähäpätöisiä, valtavirran taloudessa. Tämä koulutus on käynnissä, vaikka on vain vähäisiä todisteita siitä, että valtavirtatalous pystyisi tarjoamaan täystyöllisyyttä, ja mikä tärkeintä, on olemassa paljon todisteita siitä, että tämä talous on muutettava täysin selviytyäksemme näistä toisiinsa liittyvistä ekologisista uhkista.
Totean lyhyesti joitakin kouluun liittyviä ongelmia: se on erittäin vahingollista fyysisesti, aistillisesti, älyllisesti ja emotionaalisesti. Koulunkäynti edellyttää, että lapsi istuu kuusi tuntia päivässä koulun luokkahuoneessa, jopa 13 vuoden ajan. Fyysisesti luokkahuone tuhoaa ryhdin ja liikeradat täysin, koska ihmiskeho on suunniteltu liikkumaan säännöllisesti. Jos olet koskaan nähnyt afrikkalaisen kylän asukkaiden, jotka eivät ole koskaan käyneet koulua, liikkumisen viehkeyttä, ymmärrät myös tämän.
Aistillisesti – parhain luokkahuone on vailla virikkeitä luontoon verrattuna, ja tämä aiheuttaa isoja seurauksia rajoittamalla dramaattisesti lapsen oppimismahdollisuuksia sekä tukahduttaen heidän aistikykynsä kehitystä. Oletko koskaan hämmästellyt sitä, miten luonnollisessa ympäristössä kasvanut alkuperäiskansa voi oppia tuoksusta, kosketuksesta tai tuulen henkäyksestä, tai kuinka he osaavat jäljittää eläintä?
Älyllisesti – koulun luokkahuone tarjoaa turruttavan tylsän ja uskomattoman rajallisen valikoiman aiheita, jotka kaikki opetetaan monotonisesti ikään kuin jokainen lapsi olisi identtinen ja heillä olisi samat kiinnostuksen kohteet ja oppimisaste.
Kaikkein merkittävintä kuitenkin on, että koulun luokkahuone auttaa tuhoamaan lapsen emotionaalisesti, koska se vaatii lapselta alistuvaa tottelevaisuutta opettajilleen. Tämä tarkoittaa, että heidän täytyy tietoisesti ja tiedostamatta, koko päivän, joka päivä, tukahduttaa pelokkaasti tietoisuutensa tunteista, joiden tarkoitus evoluution osalta, oli ohjata heidän käyttäytymistään siinä iässä – mukaan lukien ne, jotka ohjaisivat heidän itseohjautuvaa oppimistaan.
Muistatko, kun olit jumissa luokkahuoneessa ja tunsit olosi täysin kyllästyneeksi tuijotellessasi ulos ikkunasta toivoen, että voisit juosta vapaana pihalla? Ongelmana on, että kasvaessamme pelkomme sai meidät tukahduttamaan tietoisuutemme tylsyyden tunteesta, joka kertoi meille tärkeän totuuden siitä, miten vietimme aikaamme. Mutta tämä tylsyyden tunne (samoin kuin pelko, joka tukahdutti sen ja viha, jota se ”hyväksyttävästi” edusti) elää edelleen syvällä alitajunnassamme ja sillä on tiedostamaton osa käyttäytymisemme muokkaamisessa vielä tänäkin päivänä (mukaan lukien se, että voimme ”sietää” monia muita tylsiä aktiviteetteja, nämä töissä mukaan lukien). Monet muut tukahdutetut tunteet tallentuvat samalla tavalla. Jos sinulla olisi mahdollisuus valita, minkälaisen toivoisit lapsuutesi olleen? Mitä haluat lapsillemme nyt?
Siksi pohdin, emmekö voisi käyttää hieman aikaa hyödyllisesti tarkastaaksemme käsityksemme koulutuksesta ja siitä, kuinka se voitaisiin toteuttaa maailmassa, jonka on nyt synnyttävä nopeasti, jotta koulutuksella voisi olla järkevä rooli tuon muutoksen edistämisessä.
Joten tässä on minun ehdotukseni. Ensinnäkin aion olettaa, että jokaisella lapsella on kyky toteuttaa itseään ja löytää täysi potentiaalinsa sekä määritellä tämä yksinkertaisesti kyvyksi saavuttaa täysi kapasiteettinsa. Tätä varten lapsen on kehitettävä voimakkaasti integroitu mieli, jossa mentaaliset toiminnot, kuten aistiminen, ajatukset, tunteet, muisti ja omatunto pelaavat saumattomasti yhteen, jotta lapsi voi toimia aloitteellisesti, vakaasti ja rohkeasti. Ja tämä voi tietysti tapahtua vain ympäristössä, jossa lasta kasvatetaan kokonaisvaltaisena yksilönä. Tämä lapsi pystyy osallistumaan syvään yhteiskuntakritiikkiin ja käymään sitten rohkeasti väkivallattomaan taisteluun sivilisaation uudistamiseksi korkeimpien ihanteidemme mukaisesti riippumatta siitä, miten ne ilmenevät kussakin yhteiskunnassa, kun otetaan huomioon sen ainutlaatuinen historia, ekologinen perusta ja kulttuurinen kokonaisuus.
”Tämä on kunnianhimoista”, ajattelet pessimistisesti. Tietysti on, jos olet edelleen loukussa tuossa lapsuuden luokkahuoneessa. Mutta jospa päästetään siitä irti!
Jokainen lapsi on geneettisesti ohjelmoitu erittäin toimivaksi: kykeneväksi aistimaan valtavasti ympäristöstään, tuntemaan, ajattelemaan, käyttämään muistia ja omatuntoa tarpeen mukaan. Ja oppimaan uskomattoman nopeasti; esimerkiksi lapset monissa osissa maailmaa oppivat useita kieliä samanaikaisesti hyvin nuorena (menemättä kouluun). Mutta enimmäkseen olemme lasten oppimisen tiellä, ilman tarkoitusta tehdä niin. Miten? Yksinkertaisesti olemalla kuuntelematta, kun lapsi kertoo, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Uskon, ettei yksikään itsetietoinen lapsi menisi kouluun yhtä päivää pidempään valinnanvaraa annettaessa (ellei hän tekisi niin paetakseen vielä huonommin toimivaa kotiympäristöä).
Jos eläisimme ydinperheiden sijasta yhteisöissä, jotka hoitivat jokaista lasta kuuntelemalla häntä, tarjoten heille mahdollisuuksia oppia tietoja ja taitoja, jotka lisäsivät yksilön ja yhteisön omavaraisuutta heidän tulevaisuutensa kannalta (kuten permakulttuuri, osallistuminen ryhmäpäätöksentekoon ja konfliktien ratkaisuprosesseihin), ja joka antoi heille mahdollisuuden oppia kontekstuaalisesti (olipa sitten lukemista, kirjoittamista, olennaista matematiikkaa, maantiedettä, maatalouskäytäntöjä, poliittista talouselämää, työkalujen valmistusta, terveydenhoitoa tai jotain muuta) osallistuessaan yhteisön toimintaan, silloin jokainen lapsi säästyisi kärsimältämme tylsyydeltä ja saisi mahdollisuuden oivaltaa ”todellisen itsensä”. Lisäksi, kun elämme laajemmassa yhteisössä, muiden aikuisten/opettajien välitön läsnäolo lieventää omia puutteitamme vanhempina ja opettajina (mukaan lukien kaikki taipumukset väkivaltaisuuteen). Ja lieventäisimme kaikki heidän puutteensa vastavuoroisesti.
Luuletko, että kotikatusi tai naapurustosi voisi olla yhteisö? Jos haluat harkita yhtä mallia tämän tyyppiselle tulevaisuudelle, joka ottaa huomioon ekologiset vaatimukset, olet tervetullut tutustumaan ja harkitsemaan osallistumista ”The Flame Tree Project to Save Life on Earth” -projektiin.
Ihmiselämän traaginen todellisuus on, että harvat arvostavat yksilöllisen Itsen mahtavaa voimaa integroidulla mielellä (eli mielellä, jossa muisti, ajatukset, tunteet, aistiminen, omatunto ja muut toiminnot kulkevat yhdessä integroidusti), koska tämä yksilö on ratkaisevassa roolissa valitessaan elämää parantavia käyttäytymisvaihtoehtoja (mukaan lukien ne, jotka ovat ristiriidassa sosiaalisten lakien ja normien kanssa) ja vastustaa pelottomasti kaikkia yrityksiä hallita tai pakottaa heitä väkivallalla.
Tämä artikkeli ”Haluammeko koulua vai opetusta?” julkaistiin alunperin useissa edistyksellisissä uutislehdissä heinäkuussa 2013.
Artikkelin on kirjoittanut Robert J. Burrowes Feelings First sivuille heinäkuussa 2013 ja se on luvalla suomennettu sekä julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
feelingsfirstblog.wordpress.com: School or Education? Do We Want School or Education?
