Viime keskiviikkona EU:n sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton ilmoitti ylpeänä Twitter/X:ssä, että hän oli sopinut Euroopan parlamentin jäsenten kanssa eurooppalaisen ”digitaalisen identiteetin lompakon” luomisesta, joka antaisi kaikille EU:n kansalaisille ”suojatun sähköisen henkilöllisyyden heidän elämänsä ajaksi”.
Euroopan komission omien verkkosivujen mukaan eurooppalaista digitaalista identiteettiä voidaan käyttää monenlaisiin tapahtumiin, mukaan lukien henkilöllisyystodistusten tarjoaminen verkossa ja sen ulkopuolella, syntymätodistusten ja lääkärintodistusten näyttäminen, pankkitilin avaaminen, veroilmoitusten jättäminen, yliopistoon hakeminen, lääkemääräyksen säilyttäminen, autonvuokraus tai hotelliin kirjautuminen.
Useat ihmiset, mukaan lukien hollantilainen Euroopan parlamentin jäsen Rob Roos, ovat ilmaisseet huolensa siitä, että keskitetty digitaalinen henkilöllisyys voi vaarantaa eurooppalaisten yksityisyyden ja liikkumisoikeudet. Yli 500 ”kyberturvallisuusasiantuntijan, tutkijan ja kansalaisyhteiskunnan organisaation eri puolilta maailmaa” allekirjoittamassa kirjeessä varoitetaan, että ehdotetut digitaalisen ID:n määräykset vähentävät eikä parantavat kansalaisten digitaalista turvallisuutta.
Mutta yksi sen johtavista arkkitehdeistä, sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton, väittää, että ”lompakossa on korkein turvallisuus- ja yksityisyystaso”, kun taas EU:n presidentti Ursula von der Leyen väittää, että tämä on ”teknologia, jolla voimme valvoa itse, mitä dataa käytetään ja miten”. Joten joko kriitikot liioittelevat kansalaisvapautta ja yksityisyyttä koskevia huolenaiheita tai teknologian puolustajat vähättelevät niitä. Molemmat eivät voi olla oikeassa.
Teoriassa yleiseurooppalainen digitaalinen tunnus voitaisiin ohjelmoida pysyvästi siten, että kansalaisella on täysi määräysvalta siihen, mitkä osat ”digitaalisesta lompakosta” hän kulloinkin jakaa ja mitä ei. Meillä ei ehkä olisi suurta huolta siitä, jos eurooppalaisen digitaalisen tunnuksen ohjelmoisivat nyt ja ikuisesti ihmiset, jotka ottavat yksityisyyden vakavasti eivätkä olisi halukkaita hyödyntämään sormiensa ulottuvilla olevaa teknologiaa ”tönäistääkseen” – tai jopa ”työntääkseen” – kansalaisia mukautumaan heidän vaatimuksiinsa liittyen tautien torjuntaan, syrjimättömyyteen, sotapropagandaan tai ilmastonmuutosta koskeviin käytäntöihin.
Käytännössä olisi kuitenkin erittäin naiivia olettaa, että ohjelmoitavaa Euroopan laajuista digitaalista tunnusta, jota kontrolloi keskitetty byrokratia, ei ennemmin tai myöhemmin hyödynnettäisi ihmisten ”tönäisemiseksi” (tai työntämiseksi) mukautumaan käytäntöihin, joita ”vallanpitäjät” sattumalta suosivat.
Eikä vaadi villiä mielikuvituksen harppausta miettiä, millä tavoin eurooppalaista digitaalista tunnusta voitaisiin käyttää heikentämään eurooppalaisten tasa-arvoa ja vapautta, koska samat henkilöt, jotka ovat tämän digitaalisen tunnistusaloitteen julkisia kasvoja, olivat niitä, jotka käynnistivät Euroopan historian laaja-alaisimman biovalvontajärjestelmän, nimittäin niin kutsutut ”digitaaliset Covid-sertifikaatit”.
Sekä Euroopan komission (sama, joka nyt ajaa digitaalista ID-järjestelmää) että Euroopan parlamentin hyväksymien digitaalisten Covid-sertifikaattien toiminta voi antaa meille melko selkeän kuvan siitä, mihin käyttötarkoituksiin eurooppalaiset teknokraatit todennäköisesti käyttävät digitaalista tunnistusjärjestelmää, jos heille annetaan mahdollisuus.
Digitaalisia Covid-sertifikaatteja käytettiin pakottamaan kansalaiset, jotka eivät olleet saaneet Covid-rokotetta tietyn ajan kuluessa, hankkimaan kalliin ja hankalan Covid-testin joka kerta, kun he ylittivät Euroopan rajan, ja sitä käytettiin jopa estämään rokottamattomien kansalaisten pääsy kulttuuri- ja virkistyspaikkoihin ympäri Eurooppaa. Toisin sanoen digitaalinen Covid-sertifikaatti toimi mekanismina, jolla kansalaiset pakotettiin pistämään tietty lääkitys verenkiertoon ja se loi kaksitasoisen yhteiskunnan, jossa rokottamattomia kohdeltiin uutena sosiaalisena ja poliittisena alaluokkana.
Kuvittele nyt, jos kaikille Euroopan kansalaisille tarjottaisiin keskitetysti ohjattua eurooppalaista digitaalista sertifikaattia työkaluna, jolla he voivat käyttää monenlaisia palveluita pankkitoiminnasta, lentomatkoista ja hotellimajoituksesta autonvuokraukseen, vapaa-ajanviettopaikkoihin pääsyyn ja digitaalisten online-palvelujen saatavuuteen. Aluksi oletettavasti sertifikaatti olisi valinnainen ja kansalaiset voisivat käyttää muita menetelmiä henkilöllisyytensä vahvistamiseen. Sitten kansalaisten ”turvallisuuden” lisäämisen verukkeella sertifikaatista voi hyvinkin tulla pakollinen yhä useammalle tapahtumalle.
Seuraava askel olisi vähitellen laajentaa sertifikaatin sisältämiä tietoja ja käyttää sertifikaattia keinona evätä tai hyväksyä kansalaisten pääsy tiettyihin palveluihin heidän kulutustottumustensa, rokotusasemansa tai ”sosiaalisen luottopisteensä” perusteella. Emme tietenkään voi olla 100 % varmoja, että tämä tapahtuu. Mutta äskettäisen rokote-apartheidin toimeenpanon Euroopassa pitäisi tehdä tyhjäksi kaikki harhakuvat siitä, että Euroopan poliittinen johto on sitoutunut kunnioittamaan ja puolustamaan kansalaisvapauksiamme tai yhtäläistä pääsyä julkisiin mukavuuksiin ja palveluihin.
Poliitikot, kuten Thierry Breton ja Ursula von der Leyen, sekä ne Euroopan parlamentin jäsenet ja jäsenvaltioiden hallitukset, jotka kannustivat heitä pandemian aikana, olivat valmiita kohtelemaan kansalaisia kuin nautakarjaa tai taudinlevittäjiä, jotka rokotetaan ja massatestataan, huomioiden vajavaisesti heidän henkilökohtaista lääketieteellistä historiaansa ja riskitekijöitä. On varmasti vain ajan kysymys, milloin ihmiset, jotka halveksuvat yksilönvapautta, ovat taipuvaisia hyödyntämään yleismaailmallisen digitaalisen ID:n kaltaista teknologiaa keinona hallita ihmisten yksityisiä valintoja oman uransa ja politiikkansa tavoitteiden edistämiseksi.
Monet kansalaiset sanoivat ”ei” kokeelliselle rokotteelle, ja melko monet kansalaiset kyseenalaistavat edelleen raskaiden hiiliverojen määräämisen tieteellisen ja poliittisen perustelun, ilmastodirektiiveihin perustuvan viljelymaan pakkolunastamisen, ”15 minuutin kaupungeissa” asumisen ja tilan antamisen transsukupuolisten ideologialle sairaaloissaan ja luokkahuoneissaan tai pidättäytymisen mille tahansa, mitä vallanpitäjät arvelevat ”vihapuheeksi”.
Mikä olisikaan parempi tapa houkutella yleisö mukautumaan epäsuosittuihin tai kiistanalaisiin julkisiin käytäntöihin ja lakeihin, kuin palkita alistuminen tehostetulla mobiliteetilla sekä parannetuilla sosiaalisten mukavuuksien ja palveluiden saatavuudella ja rangaista noudattamatta jättämisestä liikkumisen rajoittamisella sekä palvelujen ja mukavuuksien saatavuuden rajoittamisella? Eikö juuri niin tehnyt digitaalinen Covid-sertifikaatti, saman komission aivotuote?
On selvää, että eurooppalaisen digitaalisen tunnuksen kannattajat väittävät julkisesti olevansa kiinnostuneita vain tapahtumiemme turvallisuuden edistämisestä ja yksityisyytemme suojaamisesta. Mutta koska nämä ovat samat ihmiset, jotka uskaltavat väittää, että lääkinnällinen erottelu ja pakottaminen rokotepassien avulla ”vakuuttavat meidät avoimen Euroopan hengestä, esteettömästä Euroopasta”, heidän vakuutuksillaan kansalaisten yksityisyydestä ja vapauksista ei ole minkäänlaista uskottavuutta.
Artikkelin on kirjoittanut David Thunder Substack-sivuillaan, uudelleen julkaistu 13.11.2023 Brownstone Institute -sivuilla ja luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License käännetty ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
brownstone.org: Europe’s New Digital Identity Wallet: Security or Tyranny?
