Muistan ajan, ei niin kauan sitten, jolloin saattoi nähdä, mitä maailmassa tapahtui, jopa omalla takapihallasi, jossain määrin varmuudella.
Jos katsoit tarpeeksi tarkasti, päästessäsi politiikan ja ahneiden kapitalistien ja ideologisten sosialistien ohi, saatoit saada siihen jotain järkeä. Silloinkin se vaati jonkin verran työtä. Sinun piti lukea paljon ja löytää toimittajia, historioitsijoita ja kirjailijoita, joihin voit jokseenkin luottaa.
Heitä sekaan vähän maalaisjärkeä sinne tänne, ja voit jokseenkin lukkiutua melko luotettavaan käsitykseen siitä, mikä oli totta ja mikä luultavasti ei. Siltä se ainakin näytti.
Aina oli silti vielä mysteereitä. Ihmiset puhuivat yhtä ja tekivät toista. Mutta oli tiettyjä kannanottoja – totuuden pilareita, tiettyjä asioita, joihin voit luottaa, silti suolarakeen kanssa, mutta suurimmaksi osaksi luotettavia. Otetaan esimerkiksi amerikkalainen lehdistö.
Kyllä, lehdistöstä löytyy outoja asioita parhainakin aikoina, mutta muistan luottaneeni lehdistöön. Muistatko suuret Washington Postin paljastukset Watergate-skandaalien aikana 1970-luvulla? Siitä syntyi hieno kirja ja elokuva, Presidentin miehet (engl. All the President’s Men). Se oli journalismia parhaimmillaan (oliko?). Hallittu tapa, jolla se esitettiin yleisölle, jotta voidaan varmistua tarkkuudesta ja merkityksellisyydestä. Olin erittäin ylpeä siitä lehdestä. Mutta oliko se edes totuus?
Kyllä, journalistisessa tukahduttamisessa oli ongelmia, erityisesti Vietnamin konfliktin aikana. Mutta totuus näytti aina voittavan. Oliko kaikki sitä miltä näytti? Valitettavasti, en usko niin. En edes silloin. Mutta varmasti näytti siltä, että oli olemassa erilaisia totuuden linnakkeita, joihin voit luottaa.
Muistan, että jopa JFK:n salamurhan yhteydessä ajattelin, että fiaskossa paljastunut korruptio oli rajallinen. Aivan tapahtumaa koskevien tutkimusteni alussa minulla ei ollut ymmärrystä, että koko Yhdysvaltain hallitus oli mukana siinä. Luulin häikäilemättömyyden olevan rajallista. Uskoin niin myös Watergate-skandaalin yhteydessä.
Jopa silloin, kun 9/11 osui meihin, en tajunnut kuinka syvälle syöpä tunkeutui (Yhdysvaltojen) hallitukseen ja jopa maailmaan. Enpä olisi arvannut silloin, missä sotkussa kaikki oli. Ja totta puhuen, en vieläkään tiedä sen laajuutta. Äkäpussiksi melko pitkällä vainulla, olen varma, etten tiedä puoliakaan. Se on aika pelottavaa.
Milloin kaikki nämä valheet ja korruptio alkoivat?
”Aloituspäivämäärää” ei ehkä ole, mikä tarkoittaa, että se on aina ollut olemassa jossain muodossa. Palatessa luolamiesten aikoihin löytäisimme todennäköisesti hallitsevan luokan ensimmäisen yrityksen vangita massat ja luoda illuusiomaailma, joka oli täysin heidän hallinnassaan. Löyhästi elämäni aikana, 50-luvun alusta lähtien, CIA ja sen vastine Neuvostoliitossa, KGB, tekivät suuria ponnisteluja manipuloidakseen mediaa molempien maiden mediajättiläisten kanssa istutetuilla uutisilla (The New York Times ja Washington Post Yhdysvalloissa ja Pravda Neuvostoliitossa).
Väitteet esittävät, että nämä kaksi hallitsevaa hallitusta hämäsivät sekä toisiaan että massoja. Esimerkiksi Nikita Hruštšovin aikana Neuvostoliiton suurena pöhönä, hän heristeli jatkuvasti isoa ydinaseiden keppiä väittäen, että Neuvostoliitto voisi valmistaa ydinohjuksia, kuten makkaraa. He eivät voineet.
Useimmat historioitsijat sanovat, että Yhdysvaltoja huijattiin Neuvostoliiton ydinaseposeerauksella kylmän sodan alkuvuosina. Epäilen vakavasti, että heitä huijattiin, sillä jos he tiesivät Moskovan todellisen ydinasemäärän, Neuvostoliiton juoni antoi heille loistavan tekosyyn lisätä Yhdysvaltain puolustusbudjettia vuosi toisensa jälkeen ja vakuuttaa amerikkalaiset ja maailman ihmiset, että oli hyvä syy pelätä. Pelko on aina hyvä asia olla takataskussa, kun yrität hallita ihmisiä.
Neuvostoliitto oli paperitiikeri. Ainakin 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Kuuban ohjuskriisin jälkeen ja Hruštšovin hallituskauden jälkeen Neuvostoliitto itse asiassa alkoi valmistaa ohjuksia kuin makkaraa. Vai valmistivatko? On vaikea sanoa, kuinka monta ärsyttävää ydinkärkeä siellä oli, kummaltakin puolelta syntyneenä. Tieto, väärä informaatio, propaganda, valheet ja korruptio ovat aivan liian massiivisia käsiteltäviksi ja läpileikattaviksi totuuden saavuttaakseen.
Neuvostoliiton kylmän sodan aiheuttama pommipelko on vain pienenpieni esimerkki ”valheellisesta todellisuudesta”, jota olemme ruokkineet vuosikymmeniä. Ja on sanomattakin selvää, että se on vain pahentunut. Pahentunut paljon. Nyt edistyneen teknologian ja tekoälyn ansiosta on helpompaa kuin koskaan manipuloida tietoa ja siten manipuloida todellisuutta.
Emme voi nyt edes sanoa, onko puheen pitävä Yhdysvaltain presidentti oikea lihaa ja verta Biden, hologrammi, biologinen klooni vai robotti. Oikea käsi ei todellakaan tiedä, mitä vasen tekee, mutta voin taata, että on olemassa selkeä, tietoinen agenda, ja tuo agenda ei ole hämmentävä niille, jotka toteuttavat sitä, eikä sitä ole vaikea määritellä. Mutta sitä on erittäin vaikea käsittää – ainakin sokeiden massojen.
Yksinkertaiset asiat ovat kuitenkin edelleen uskottavia. Rakkaus, jota tunnet kumppaniasi, lapsiasi ja perhettäsi kohtaan. Rauha, jonka koet kävellessäsi rannalla tai metsän hiljaisuudessa. Ilo, jonka tunnet tanssiessa ja musiikkia kuunnellessa. Ja syvä kunnioitus, jota koet katsoessasi taideteosta. Vauvan nauru on aina todellinen, koiran kuolaava nuoleminen ja katse hänen silmissään ilmaistessaan ehdotonta rakkautta isäntäänsä kohtaan. Nämä totuudet ovat myös valtavia, mutta ne on helppo ymmärtää. Synnyimme akuutin ymmärryksen kanssa niiden olemuksesta, merkityksestä ja tarkoituksesta.
Olen nähnyt monia meemejä kommentoimassa, että ymmärtääksemme mitä maailmassa tapahtuu, meidän on unohdettava kaikki, mitä olemme oppineet ja kaikki, mitä meidät on opetettu uskomaan. Kaikki.
Tämä vaatimus on melko pelottava, vaikkakin todenmukaisempi kuin haluat uskoa. Jos luulet ymmärtäväsi sen, eikä se ymmärtäminen sisällä sitä, että unohdat kaiken, minkä luulit tietäväsi, voit olla varma, että et ole ymmärtänyt sitä. Muista, että tämä hämmentävä maailma on eliittien ja vaikutusvaltaisten pelaama shakkipeli – emme ole pelaajia vaan pelinappuloita. Se ei ole todellista henkisestä ja merkityksellisestä näkökulmasta, vaikka meille kerrotaan, että se on.
Joten, jos tämän maailman epätodellinen todellisuus on todellakin liian massiivinen käsitettäväksi, on selvää, että se on myös liian suuri sille mitään tehdäkseen.
Joten, mitä teemme? Jatkamme taistelua, riippumatta siitä, luulemmeko voittavamme. Jatkamme hiekan heittämistä rattaisiin. Jatkamme valheiden ja harhojen paljastamista. Jatkamme artikkeleiden kirjoittamista ja lukemista, vapaan lehdistön luomista, viestintää sosiaalisen median ja internetin kautta (niin kauan kuin se kestää, sitten käytämme muita viestintätapoja) ja jatkamme puhumista suoraan, emmekä koskaan mukaudu.
Lainatakseni yhtä niistä maailman johtajista, joka ei ollut sitä, miltä hän näytti itse olevan, Winston Churchilliä,
. . . älä koskaan luovuta, älä koskaan luovuta, älä koskaan, älä koskaan, älä koskaan, älä koskaan – älä missään, suuressa tai pienessä, merkittävässä tai vähäpätöisessä – älä koskaan anna periksi, paitsi kunnian ja hyvän järjen vakaumuksille. Älä koskaan anna periksi voimakeinoille; älä koskaan anna periksi vihollisen ilmeisen ylivoimaiselle voimalle.
Edelleen hyviä sanoja, riippumatta siitä, kuka ne sanoi.
Artikkelin on kirjoittanut Todd Hayen ja se on julkaistu OffGuardian sivuilla 11.5.2024 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
off-guardian.org: Too Massive to Comprehend
