Peter Thielin outo tarina

Miksi kutsut henkilöä, joka tunnistautuu ”kasvissyöjäksi”, mutta joka syö jatkuvasti vasikan-, lampaan- ja ribeye-pihvejä? Kutsutpa sitä henkilöä miksi tahansa, se ei ole ”kasvissyöjä”.

Ja miksi kutsut henkilöä, joka tunnistautuu ”libertaristiksi”, mutta joka on koko uransa tehnyt aktiivisesti yhteistyötä hallitusten, armeijan ja tiedustelupalvelujen kanssa pyrkiessään rikastuttamaan itseään ja kasvattamaan valtion valtaa? Jälleen, miksi ikinä kutsut sitä henkilöä, se ei ole ”libertaristi”.

Miksi sitten jokainen Peter Thielin valtavirran elämäkerta taipuu taaksepäin mutkalle korostaakseen hänen ”radikaalia libertaaria ideologiaansa” ja väittää perusteettomasti, että Thiel on osa Piilaakson kapinallisten jengiä, joka pyrkii kaatamaan valtion?

Todellisuudessa, Thiel ei voisi olla kauempana ”radikaalista libertaristista”, joka hän on väittänyt olevansa, tai hallituksen vastaisesta ristiretkeläisestä, jota vallanmedia väittää hänen olevan. Vietettyään vuosikymmeniä Yhdysvaltain, Israelin ja heidän liittolaistensa tiedustelukoneiston ja sotilasjoukkojen varustamisessa kaikkein huipputeknologisimmilla ihmisten tuntemilla valvonta- ja kohdistusjärjestelmillä, Thiel onkin nyt lähellä – kiitos hänen ostetun ja maksetun lakeijan J. D. Vancen – Valkoisen talon haltuunottoa.

Totuus on tietysti se, että Thiel ei ole libertaali lainkaan. Hän ei ole edes kireä Piilaakson nörtti, joka esiintyy satunnaisessa Wall Street Journalin haastattelussa tai New Yorkerin profiilissa tai Joe Roganin podcastissa. Sen sijaan Thiel – kuten Bill Gates – on yhä tärkeämpi keplottelija globaalissa oligarkiassa, keskiössä, josta voi jäljittää monet globalistisen agendan puolat ja havaita tulevan teknokraattisen vankilavaltion ääriviivat.

Tämä on Peter Thielin outo tarina.

VARHAISET VUODET

Peter Thiel syntyi Frankfurtissa Saksassa vuonna 1967, mutta asui siellä vain hetken. Itse asiassa, kun otetaan huomioon kaivosinsinööri-isänsä, Klaus Friedrich Thielin taipumus siirtyä kaukaisiin maailman kolkkiin työnsä vuoksi, nuorella Peterillä ei itse asiassa ollut mahdollisuutta oleskella missään kovin pitkään koko lapsuutensa ajan.

Ensin Klaus muutti perheensä Clevelandiin Ohioon vuonna 1968, jotta hän voisi ansaita maisterin tutkinnon tekniikan alalla Case Western Reserve yliopistossa. Kuusi vuotta myöhemmin hän repi perheen uudelleen juuriltaan työskennelläkseen uraanikaivoksella Lounais-Afrikassa (nykyisessä Namibiassa), missä hän auttoi apartheid Etelä-Afrikkaa rakentamaan salaisen ydinaseohjelman. Kun kaivos avattiin ja afrikkalaiset työläiset, joita Thiel père valvoi (ja joille ei ollut kerrottu uraanikaivoksen rakentamisesta), alkoivat kuolla säteilymyrkytykseen, Klaus oli jälleen liikkeellä. Suuntautuen ensin takaisin Clevelandiin ja sitten Kaliforniaan, jossa Thielin perhe lopulta asettui Foster Cityyn, San Mateon uneliaaseen esikaupunkiin, jota nykyään pidetään Piilaakson lisänä.

Thiel oli kaikin puolin varautunut, koppava ja ylimielinen lapsi. Hän oli Dungeons & Dragons intoilija, Taru sormusten herrasta pakkomielteinen ja shakin ihmelapsi, joka ei osoittanut yhtään huumorintajua, ei koskaan hymyillyt, hänellä ei ollut läheisiä ystäviä ja ei ehkä yllättäen, luokkatoverit kiusasivat ja kiusoittelivat häntä. Hänellä oli kuitenkin tunne omasta suuruudestaan – hän allekirjoitti luokkatovereidensa kouluvuosikirjat rohkaisevalla ivalla: ”Ehkä tulet yhden pisteen päähän minusta ensi vuonna” – ja osoitti jo varhain olevansa valmis rikkomaan mitä tahansa sääntöjä, joita on rikottava rahan tavoittelussa, vaikka se merkitsisi oman tulevaisuuden vaarantamista. Eräs hänen lukioluokkatovereistaan väittää, että saatuaan paikan Stanfordin yliopistossa, Thiel tarjoutui suorittamaan nuorempien opiskelijoiden SAT-testit 500 dollarin hintaan koetta kohden, mikäli he löytäisivät tavan ”järjestää jäljittämättömiä maksuja”. Järjestely, joka olisi voinut maksaa Thielille hänen oman paikkansa Stanfordissa, jos se olisi saatu selville.

Tultuaan Stanfordiin syksyllä 1985, Thiel jatkoi lukion kuvioitaan. Kun hän sai 4.0 GPA:n [tarkoittaa parasta A-keskiarvoa kaikilla kursseilla] ensimmäisellä lukukaudellaan, hän otti suoran linjan ainoalle toiselle tuntemalleen 4.0 opiskelijalle ja jatkoi väittelyä hänen kanssaan kymmenen minuuttia siitä, miksi hänen oma 4.0 oli ”parempi” kuin hänen luokkatoverinsa 4.0, koska Thiel oli saanut enemmän A+ arvosanoja. Toisella lukukaudellaan Thiel kiroili kerran luokkatoveriaan lainaten. Tilaisuuden muistoksi hänen kämppätoverinsa printtasi kyltin, jossa luki ”Tämän paikan alla Peter Thiel sanoi ensi kerran sanan fuck” ja kiinnitti kyltin kattoon. Se pysyi siellä lukukauden loppuun asti ja sai aikaan paljon naurua muissa opiskelija-asuntolan kavereissa, kunnes se vihdoin osoitettiin hänelle, minkä jälkeen hän repi sen alas sanaakaan sanomatta.

Mitä tahansa se teki tai ei tehnyt hänen sosiaaliselle asemalleen, Stanford tarjosi ainakin Thielille pääsyn ihmisten verkostoon, jotka osoittautuisivat tärkeiksi hänen tulevalla urallaan. Suurin osa heistä päätyi töihin hänen ensimmäiseen yrityshankkeeseen, The Stanford Review -lehteen, kuukausittaiseen tabloid-tyyliseen sanomalehteen, jonka hän perusti yhdessä Norman Bookin kanssa vuonna 1987. Review oli tarkoitettu tarjoamaan konservatiivinen vastakohta liberaalille Stanford Daily -lehdelle, opiskelijoiden ylläpitämälle sanomalehdelle, joka oli ollut olemassa yliopiston perustamisesta, vuodesta 1892 lähtien.

Mielenkiintoista on, että vaikka Dailyn täydelliset arkistot on digitoitu aikoja sitten, ennen vuotta 1999 julkaistut Review-lehden numerot ovat luettavissa vain Stanfordin kirjaston erityisosiossa ja vasta sen jälkeen, kun on tehty pyyntö ja allekirjoitettu sopimus, jossa määrätään, että lukijaksi haluava ei kopioi mitään materiaalia. Silti, Thielin elämäkerran kirjoittajan Max Chafkinin mukaan, kokoelmasta puuttuu tiettyjä Thielin aikaisia Review-lehden numeroita ja kampuksen huhut kertovat, että ”puuttuvat painokset oli tarkoituksella poistettu arkistosta Thielin maineen suojelemiseksi”.

Kun otetaan huomioon olemassa olevasta arkistosta vielä saatavilla oleva aineisto, on syytä ihmetellä, kuinka pahoja puuttuvat lehden numerot voivat olla. Kirjastossa on edelleen luettavissa esimerkiksi ”The Rape Issue – Raiskausnumero”, jossa Thielin liittolainen David Sacks – josta tulisi PayPalin operatiivinen johtaja ja niin sanotun ”PayPal Mafian” avainalumni – kirjoitti kiihkeän puolustuksen Stuart Thomasista, Stanfordin vanhemmasta opiskelijasta, jonka valmistuminen oli asetettu kyseenalaiseksi, kun hän ei kiistänyt seksuaalirikosta fuksiopiskelijan kanssa. Thielin Review-lehden sivuilla Sacks väitti, että seksuaalirikos oli ”moraalinen ohje, jonka esiseksuaalisen vallankumouksen äyriäiset jättivät kirjoihin”, ja että Thomasin teot eivät olleet niin tuomittavia, koska hänen uhrillaan ”oli edelleen fyysinen koordinaatio suorittaa oraaliseksiä” ja: ”Olisi oletettavasti voinut äännähtää sanan ’ei’.” Numeroon sisältyi myös kätevä opas, joka auttoi oppilaita välttämään mahdollisia riitoja feministisyyttäjien kanssa välttämällä täysin Stanfordin naisia, koska he olivat joka tapauksessa ”rumia”.

Review-lehti omisti myös suuren osan kattavuudestaan luennoimalla homomiehille heidän elämäntapansa moraalittomuudesta. Tätä voisi ehkä odottaa 1980-luvun konservatiiviselta opiskelijailtapäivälehdeltä, paitsi että monet Review-lehden toimittajista ja kirjoittajista (mukaan lukien tietysti Thiel itse) olivat homoja. Eräässä erityisen mieleenpainuvassa tapauksessa, Keith Rabois – kaksi vuotta Thieliä nuorempi Review-kolumnisti – vastusti Stanfordin päätöstä heittää opiskelija pois Otero Housen asuntolasta, koska hän käytti homofobista solvausta homo-opiskelijaa kohtaan. Hänen ”protestinsa” koostui siitä, että hän seisoi Oterossa asuvan kaverin, Dennis Matthiesin, kodin ulkopuolella ja huusi keuhkojen täydeltä: ”Hinttari! Sinä kuolet AIDSiin. Saat sen, mitä sinulle kuuluu.” Se, että Matthies ei, sikäli kuin kukaan tiesi, ollut homo, ei näyttänyt häiritsevän Raboisia (tai hänen puolustajiaan Review’ssa) sen enempää kuin se, että Thielin tavoin Rabois itse on homoseksuaali.

MAFIA DONIN SYNTYMÄ

Mitä ikinä Review-lehdestä ja sen journalistisista hämäryyksistä ajatteleekin, sillä oli vaikutus sen tarjotessa Thielille useita yhteyksiä hänen seuraavaan yrittäjähankkeeseen, joka oli PayPal. Stanford Law School kiertueen, lyhyen työskentelyn virkailijana Eleventh Circuit vetoomustuomioistuimessa Atlantassa sekä epäonnistuneen seitsemän kuukauden ja kolmen päivän työskentelyn osakkaana New Yorkin Sullivan & Cromwell yrityslakitoimistossa – kyllä, se Sullivan & Cromwell – jälkeen, Thiel päätti, että lakimiesura ei ollut häntä varten. Hän muutti takaisin Piilaaksoon tarkoituksenaan perustaa hedgerahasto.

Koska Thiel oli kunnianhimoinen nuori nörtti, joka halusi ansaita rahaa kaikin mahdollisin keinoin, ei kestänyt kauaa, kun Thiel törmäsi ensimmäiseen onnenkantamoiseensa. Hänen tilaisuutensa tuli satunnaisessa tapaamisessa Max Levchinin, 23-vuotiaan tietokoneohjelmoijan kanssa, jolla oli omituinen (ja lopulta merkityksetön) idea koodata salausohjelmisto PalmPilotille, päivän trendikkäälle teknolaitteelle, jota ei koskaan ottanut omakseen kuin kourallinen yritysjohtajia. Silti, Thiel ihaili Levchinin kunnianhimoa ja suostui sijoittamaan 250 000 dollaria auttaakseen nuorta koodaajaa kehittämään ideaansa. Tästä ideasta muodostui suunnitelma PalmPilotin käyttämisestä digitaalisten velkakirjojen lähettämiseen laitteesta toiseen ja lopulta Confinity nimiseen yritykseen, joka Thielin menestyksen jälkeisen PR:n mukaan tähtäsi ”kansallisvaltion eroosioon” itsenäisen, sääntelemättömän digitaalisen valuutan tuottamisen kautta.

Jos olet lukenut valtavirrasta jonkin Thielin historiikin, tiedät mihin tämä tarina on menossa. Confinity spinnasi PayPal nimisen rahansiirtopalvelun, joka fuusioitui X.comin, ”online-rahoituspalveluyrityksen” kanssa, joka juuri sattui olemaan tietyn toisen aloittelevan nuoren teknokraatin idea, josta tulisi keskeinen osa tulevan maailmanlaajuisen digitaalisen panoptikonin rakentamista.

Kuten sanon, olet todennäköisesti perehtynyt tähän tarinaan, koska teknotoimittajat rakastavat sen kertomista. Itse asiassa, kilpailussa PayPal-saagan mahdollisimman liioitellulla ja hollywoodmaisella tavalla kertomisessa, Fortune-lehden kirjoittaja Jeffrey M. O’Brien voitti jättipotin vuonna 2007 melodramaattisella otsikollaan kokoelmasta psykopaatteja, teknokraatteja ja sopeutumattomia, jotka tekivät omaisuutensa Thielin ensimmäisessä suuressa yrityksessä: ”PayPal Mafia”.

Liikanimi on tarkoituksella suunniteltu loihtimaan esiin joukon mystiikkaa. Thielin kiertoradalla olevat teknonörtit iloitsivat poseeratessaan ikoniseen kansikuvaan, joka esittää heidät hämärän digitaalisen rikosperheen jäseninä. Ja luonnollisesti Thiel esiintyy Don Corleonena kuvan keskellä, huomattavasti paremmin pukeutuneena kuin hänen luutnanttijoukkionsa ja selvästi kokoontumista johtaen.

Corbis/The Telegraph – https://fortune.com/2007/11/13/paypal-mafia/

Kuva ja kaikki mihin se viittaa, on tietysti naurettava. Se, että tämä kalpeiden tietokonenörttien kokoelma voisi edes yhtään vaikuttaa pelottavalta ja uhkaavalta, on osoitus vaatetuksen, valaistuksen ja sijoittelun kyvystä maalata erittäin petollinen kuva. Siitä huolimatta kuva (ja nimi) juuttuvat, ja tähän päivään asti Fortune (ja muut) kutsuvat tätä uskomattoman varakasta ja vaikutusvaltaista Piilaakson omituisten ryhmittymää ”PayPal Mafiaksi”, kertoen meille vielä viime heinäkuussa, että ”The PayPal Mafia still rules Silicon Valley – PayPal Mafia hallitsee edelleen Piilaaksoa”.

Thielin elämäkerran kirjoittaja Max Chafkin on kuitenkin keksinyt tälle ryhmälle vielä sopivamman lempinimen: ”Thielverse”. Nimi kuvastaa asianmukaisesti sitä tosiasiaa, että näiden hahmojen elämäkertojen pääasiallinen osa ei ole se, että he kaikki työskentelivät jossain vaiheessa PayPalissa, vaan se, että Thiel on (enimmäkseen) käsin poiminut ja jalostanut heidät, käyttäen yhteyksiään heidän kanssaan laajentaakseen edelleen myöhempien hankkeidensa laajuutta ja vaikutusvaltaa.

Tämän Thielversen asukkaita ovat:

edellä mainittu Max Levchin, joka teki omaisuutensa sijoittamalla ja johtamalla sellaisia yrityksiä kuten Yelp, ja joka vuonna 2013 puolusti kiihkeästi Kansallista turvallisuusvirastoa (NSA – National Security Agency) ja sen toimintaa (vaikka sen tekemiset ”voisivat olla pirullisia”);
edellä mainittu David Sacks, joka on onnistunut säilyttämään jäsenyyden sekä Thielversessa että Elon Muskin kilpailevassa teknokraattisessa nörttimiljardööriryhmässä, ”shadow crew varjomiehistössä”, samalla kun hän johtaa monen miljardin dollarin riskipääomayritystä ja käyttää rahojaan poliittisen vaikutusvallan ostamiseen sekä välttelee kysymyksiä hänen raiskaus-anteeksipyyntö menneisyydestään;
edellä mainittu Keith Rabois, joka osallistuttuaan pahamaineiseen ”hinttari”-protestiin Otero Housessa, tuli PayPalin varatoimitusjohtajaksi ennen kuin hän siirtyi töihin LinkedIniin Thielverse-kumppanilleen Reid Hoffmanille ja ansaitsi omaisuuden YouTube, Lyft, Airbnb ja muilla Thielversen rinnakkaisilla startup-sijoituksilla;
edellä mainittu Reid Hoffman (pullea herrasmies, jolla on yksi nappi liikaa auki surullisen kuuluisan mafiakuvan keskellä), joka esitteli ensimmäisenä Thielin Mark Zuckerbergille, perusti LinkedInin, teki omaisuuksia sijoittamalla Airbnb:n kaltaisiin yrityksiin, istui MIT Media Labin neuvoa-antavassa toimikunnassa ja, ei sattumalta, vietti aikaa Jeffrey Epsteinin yksityisellä saarella;
ja joukko muita varakkaita ja vaikutusvaltaisia Piilaakson teknikkoja, sijoittajia ja startup-yritysten perustajia.

PayPalin tarina on tähän mennessä hyvin kerrottu, mutta Thielin elämäkerran näkökulmasta, se on melkein satunnaista tarinan kannalta.

On varmaa, että Thielin PayPal kokemus – hänen läsnäolostaan PayPalin syntymässä vuonna 1999 hänen tehtäviinsä toimitusjohtajana Elon Muskin pikaisen irtisanomisen jälkeen ja hänen yrityksen eBaylle myynnin valvontaan vuonna 2003 – teki hänestä uskomattoman rikkaan. Erittäin epätavallisen sijoitustempun avulla Thiel on onnistunut yhdistämään alkuperäisen 1 700 dollarin PayPalin osakeostonsa verovapaaksi 5 miljardin dollarin eläkerahastoksi.

Ja Thielin kokemus PayPalissa auttoi häntä luomaan vahvojen kontaktien verkoston, joka on auttanut häntä kansoittamaan Thielversen sekä hyödyntämään hänen omaa vaurauttaan ja valtaansa.

Mutta (SPOILERIVAROITUS!) PayPal ei vaikuttanut ”kansallisvaltion eroosioon”, kuten (meille kerrotaan) nuori Thiel oli haikaillut. Päinvastoin, Thiel ottaisi yhden PayPalin innovatiivisimmista ohjelmistokehityksistä ja toteuttaisi seuraavan suuren hankkeensa aseistamalla tätä teknologiaa aktiivisesti syvän valtion hyödyksi.

PALANTIRISTA SYVÄN VALTION SYDÄMEEN

Kun Thiel ja hänen Thielverse kätyrinsä ”salamaskaalasivat” [blitzscaling – salamaskaalaus on erityinen joukko käytäntöjä huimaavan kasvun käynnistämiseen ja hallitsemiseen] PayPalia lisätäkseen lukumääriään Thielin ”World Domination Index -luettelossa” (kyllä, niin hän sitä kutsui), he törmäsivät ärsyttävään ongelmaan: huijaukseen.

Kuten Thielin elämäkerran kirjoittaja Chafkin selittää teoksessa The Contrarian: Peter Thiel and Silicon Valley’s Pursuit of Power – Toisinajattelija: Peter Thiel ja Piilaakson vallan tavoittelu:

Rikolliset olivat alkaneet huomata, että yrityksen markkinointitemput – joista yksi oli sen päätös olla vahvistamatta käyttäjien henkilöllisyyttä heidän avatessa tiliä – olivat tehneet siitä ihanteellisen paikan identiteettivarkauden uhreilta varastetun rahan pesulle. He saivat käsiinsä erän varastettuja luottokorttinumeroita ja avasivat sitten jokaiselle PayPal-tilin ohjelmistobotilla. Shell account -tilit yrittäisivät suorittaa maksuja muille PayPal-tileille, joita huijarit myös valvovat. Tietenkin, varastettujen luottokorttien toimittajat kieltäytyivät joskus maksuista, jos esimerkiksi varkaudesta oli jo ilmoitettu, mutta usein veloitukset menivät läpi ennen kuin uhri tajusi tapahtuneen. Kun uhri ymmärsi, hän soittaisi pankkiinsa, joka sitten vaati takaisinmaksua. PayPal, ennätyksellisenä kauppiaana, oli koukussa vahingoista.

Tämän turvallisuuteen löyhän lähestymistavan seurauksena, PayPal joutui maksamaan kymmenien miljoonien dollarien takaisinperintöjä. Ratkaisu tähän ongelmaan tuli John Kothanekilta, yhtiön johtavalta turvallisuustutkijalta, joka Piilaakson sotilas-/tiedustelujuurien pitkällä perinteellä oli ”entinen” sotilastiedustelun upseeri. Luotuaan visuaalisen kartan näiden petollisten varojen virrasta hän havaitsi, että yli 15 miljoonan dollarin erilliset petolliset tapahtumat johtivat takaisin yhdelle Venäjällä olevalle käyttäjälle, jota kutsuttiin lempinimellä ”Igor”. Kothanek ja hänen tiiminsä kehittivät ohjelmiston, joka merkitsee tällaiset epäilyttävät tapahtumat ja tarjoaa tiedot kätevässä visuaalisessa muodossa PayPalin petostarkastajien käyttöön. He nimesivät ohjelmansa ”Igoriksi” sen luomiseen inspiroineen huijarin mukaan.

Ei kestänyt kauan ennen kuin Setä Samuli pani merkille ”entisen” sotilastiedustelun työntekijä Kothanekin työn. Tietenkin PayPal – yhtiö, jonka Thiel oli vannonut johtavan ”kansallisvaltion eroosioon” – oli enemmän kuin iloinen voidessaan jakaa tämän ohjelmiston vakoojamaailman kanssa. Pian Igorin käyttöönoton jälkeen, FBI tuli koputtelemaan ja PayPal antoi virastolle velvollisuudentuntoisesti ohjelmiston rahanpesijöiden jäljittämiseksi.

Heti, kun eBayn maksurahat saapuivat, Thiel hylkäsi PayPalin – ja oletetun unelmansa sääntelemättömän digitaalisen valuutan luomisesta – ja alkoi etsiä seuraavaa suurta investointi-ideaansa. Ei kestänyt kauan, kun hän törmäsi toiseen usean miljardin dollarin ideaan: miksei Igoria siirrettäisi kaupallisen ohjelmistokokonaisuuden kierrokselle, jota hän voisi markkinoida syvälle valtiolle?

Tämä idea manifestoitui yhtiönä Palantir Technologies, jonka Thiel perusti toukokuussa 2003 ja sai nimensä J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta fantasiaeepoksessa pääasiassa pahojen voimien käyttämien maagisten näkykivien mukaan.

Toivottavasti tiedät jo kaiken Palantirista ja sen roolista panoptikonin luomisen mahdollistamisessa tiedustelupalvelujen puolesta. Mutta, jos et tiedä tätä tarinaa, nyt on tilaisuutesi tutustua siihen. Kirjoitin kaikesta sen synkästä historiasta kaksi vuotta sitten artikkelissa ”Kuinka Palantir valloitti maailman”.

Lyhyesti sanottuna: toukokuussa 2003 – vain kuukausia PayPalista poistumisen jälkeen – Thiel ja toinen hänen vanha Stanfordin luokkatoverinsa, Alex Karp, tapasivat amiraali John Poindexterin, häväistyn Iran-Contra rikollisen johtamassa häpeällistä Information Awareness Office -toimistoa. Tiedäthän, se Information Awareness Office.

Kuten käy ilmi, jopa 9/11:n jälkeinen amerikkalainen yleisö oli varovainen valtion virastoa kohtaan, jonka tarkoituksena oli kerätä, jäljittää ja tietokannoittaa jokainen tiedon murunen jokaisesta planeetan ihmisestä, ja jonka logo koostui kaikkinäkevästä silmästä säteilemässä maahan panoptisella katsellaan. Tämän seurauksena projekti hylättiin virallisesti (mutta ei oikeasti, tietenkään).

Yhdessä niistä hämmästyttävistä sattumankaupoista, jotka vain sattuvat täyttämään tarinan tiedustelutietojen yksityistämisestä (kuten koko LifeLog/Facebook sattuma), Thiel ja Karp tapasivat Poindexterin juuri IAO:n kaatuessa, ja hän piti heidän olemuksistaan tarpeeksi ohjatakseen heidät In-Q-Telille, CIA:n riskipääomahaaralle. CIA päätyi pumppaamaan ensimmäiset 2 miljoonaa dollaria ulkopuolista rahaa Palantiriin ja esittelemään aloittelevan yrityksen useille valtion asiakkaille, jotka halusivat saada käsiinsä tehokkaita valvonta- ja seurantaohjelmistoja, mukaan lukien Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tulliviranomaiset, Yhdysvaltain tautikeskus sekä sisäinen verohallinto.

Koko Palantir tarina on lukemisen arvoinen, jos et ole jo lukenut, mutta riittää, kun sanon, että olipa Thiel ollut tai ei ”klubissa” ennen kohtalokasta tapaamista Poindexterin kanssa, hän oli varmasti syvän valtion täysivaltainen jäsen jälkeenpäin.

Todella, elokuussa 2004 tekemästään enkelisijoituksesta Facebookiin, liittymisestä Bilderbergin ohjauskomiteaan, yhteistyöhön sotilaiden ja tiedustelupalveluiden kanssa aina hänen matkaansa kohti Valkoista taloa, Thielistä on ehdottomasti tullut syvän valtion uskollinen kannattaja.

JATKUU…

Niin uskomattomalta kuin se saattaakin tuntua, olemme toistaiseksi vasta alkaneet raapia Peter Thielin merkittävän odysseian pintaa varjohallituksen sydämeen. Hänen laittomasta Uuden-Seelannin kansalaisuuden ostamisestaan hänen osallistumiseensa Gazan ja Ukrainan sotiin, hänen suojattinsa J. D. Vancen saamisesta Trumpin varapresidenttiehdokkaaksi hänen osallistumiseensa eliniän pidentämisen teknologioihin ja hänen kirjaimelliseen nuorten ihmisten veren itseensä injektoimiseen – asioista on tulossa vielä paljon oudompaa.

Pysy kuulolla ensi viikon päätösjaksosta artikkeliin Peter Thielin outo tarina…

Tämä viikoittainen pääkirjoitus on osa The Corbett Report Subscriber -uutiskirjettä.

Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 21.10.2024 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.

Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: The Strange Story of Peter Thiel