Jos ajattelet sitä, tiedät erittäin hyvin, mitä sinun sallitaan sanoa.
Tiedät, minkä kanssa useimmat ihmiset nyökkäävät samaa mieltä ollessaan, ja toisaalta, mikä merkitsee sosiaalista rikkomusta, jos siitä puhutaan ääneen.
Tietenkin jokaisessa yhteiskunnassa tulee olemaan tiettyjä asioita, jotka eivät ole vain osa yksimielisyyttä, vaan joita ei vain voi sanoa jonkinlaista etikettivirhettä tekemättä.
Kaikilla ryhmillä on tietyt rajat hyväksyttävälle keskustelulle, ja niissä on perustavanlaatuisia näkemyksiä, narratiiveja tai faktaväitteitä, joita he eivät eri syistä halua kyseenalaistaa. Tämä pätee myös keskimääräiseen yksilöön, joka on automatisoitunut välttämään kognitiivista dissonanssia suhteessa perustavanlaatuisiin uskomuksiinsa, ja sen maailmankuvan perusperiaatteisiin, joiden mukaan hän elää – erityisesti ilmeisen epävarmuuden aikoina.
Tässä ei ole mitään erityisen outoa, kunhan se pidetään kohtuullisissa rajoissa.
Mutta, kun tällainen joukko sosiaalisesti hyväksyttäviä kantoja ja valtuutettuja vastauksia laajenee tarpeeksi, niin ryhmässä kuin yhteiskunnassakin, päästään lopulta pisteeseen, missä valta diskursiiviseen ympäristöön työntää syrjään oikeutetun totuuden etsinnän. Tämä tilanne on ei-toivottava monista syistä, mutta ei vähiten siksi, että se rajoittaa ryhmän tai yhteiskunnan kykyä vastata tehokkaasti haasteisiin ja uhkiin dynaamisessa ympäristössä.
Tällaisessa tilanteessa niiden näkemysten, ajatusten ja mielipiteiden ulottuvuus, joista et voi poiketa, voi olla niin laaja ja niin yksityiskohtainen, että se kattaa suurimman osan koko maailmankuvasta. Se kattaa sitten lähes kaiken inhimillisen kokemuksen kentällä, lasten kasvatuksesta ja lääketieteestä politiikkaan ja uskontoon, jolloin rationaalisen pohdinnan, erimielisyyden ja etsinnän tulosten tila lähes katoaa.
Näet tämän sekä kulteissa että autoritaarisissa poliittisissa järjestelmissä.
AUTORITARISMI JA NORMIEN VIITEKEHYS
Tietyssä mielessä autoritaaristen institutionaalisten rakenteiden tärkein tunnusmerkki on tilanne, jossa sosiaalisesti valtuutettujen ajatusten sekä niihin liittyvien käyttäytymismallien taso ja laajuus rajoittavat merkittävästi yksilön terveen itsemääräämisoikeuden, tahdonvoiman ja psyykkisen eheyden edellyttämää vapautta (jotka levitessään estävät myös monia sopeutumisprosesseja laajemmassa yhteiskunnassa).
Jotain tämän kaltaista peruskäsitystä voidaan nähdä lähes kaikissa tämänhetkisissä aiheen analyyseissä. Teoksessa Madness and Civilization, Foucault väittää nimenomaan, että autoritaariset rakenteet eroavat pelkästään tukahduttavista rakenteista siten, että niihin liittyy myös havaintojen ja ajatusten hallintaa (1961), ja avain Goffmanin käsitykseen kokonaisinstituutiosta on kattava ja kyseenalaistamaton ”selityksen kieli”, joka muokkaa käyttäytymismalleja ja tekee niistä merkityksellisiä (Goffman, E. Asylums: Essays on the Condition of the Social Situation of Mental Patients and Other Inmates, 1961, s. 67-68).
Ja sulkeissa näiden kognitiivisten ja diskursiivisten mekanismien intensiteetti sosiaalisesti vaaditun käyttäytymisen tuottamiseksi on sitten verrannollinen vahingollisiin lopputuloksiin, stressiin ja traumaan, joista varhainen tutkimus löytyy muun muassa Freudin teoksessa Ahdistava kulttuurimme (engl. Civilization and its Discontents, 1929). Tämä liittyy yksilön häiriintyneen ”sisäisen kontrollipaikan” vaikutuksiin ja perustarpeeseemme tietyn tason tahdonvoimaa kohtaan. Tärkeää on kuitenkin huomioida se, että autoritaarinen organisaatiorakenne sekä ”autoritaarinen persoonallisuus” ymmärretään järkevimmin eräänlaisina puolustusmekanismeina, yhteiskunnallisina ja yksilöllisinä sopeutumisina stressiin ja traumaan. Voit verrata niitä tulehdukseen, jolla on selkeä ja rajoitettu tarkoitus, mutta joka kuitenkin muuttuu tuhoisaksi hillittömänä tai sitkeänä.
Joka tapauksessa nöyrä ehdotukseni tänään on, että nämä autoritaarisen yhteiskuntarakenteen ”arkipäiväiset dogmit” ovat jotain määrällisesti ilmaistavaa (tai lähes siten), ja tarkastelemalla niitä lähemmin voimme suhteellisen helposti laatia eräänlaisen lakmustestin yhteiskunnan tai ryhmän kokonaisvaltaiselle autoritaarisuuden tasolle.
NORMIPOIKKEMAN TOLERANSSITESTI
Ensinnäkin, tarvitset peruskatsauksen siitä, kuinka ryhmän tai yhteiskunnan ihmiset yleensä näkevät itsensä ja ympäröivän maailman. Mitkä tässä ovat normatiivisia näkökulmia?
Sitten huomaat, että on olemassa ydinjoukko narratiiveja, ajatuksia tai tosiasiallisia väitteitä, joita pidetään enemmän tai vähemmän varmana tietona. Sen lisäksi tulee olemaan (todennäköisesti) laajempi joukko kantoja, jotka muodostavat yleisesti hyväksytyt, mutta vähemmän varmat näkökulmat. Ja lopuksi tulee olemaan näkemysten reuna-alueet, jotka ovat enemmän tai vähemmän kenen tahansa napattavissa, ja joiden ympärillä suurin osa mielipiteistä ja näkökulmista siedetään (kunhan ne eivät myöskään häiritse liikaa kahta edellistä tasoa).
Kaikki tämä on aivan normaalia mille tahansa yhteiskunnalle, ryhmälle, tiedon perinteelle tai tieteelliselle paradigmalle.
Joten, miten voimme sanoa, milloin olemme siirtymässä autoritaariselle alueelle, ja vallan dynamiikka alkaa merkittävästi vaikuttaa vapaaseen ajatustenvaihtoon?
Yllä oleva mielessämme, on kolme suhteellisen yksinkertaista kysymystä, joista voi olla apua tässä suhteessa.
1. Kuinka laaja on varmaksi otettujen kantojen ydinjoukko?
Ensinnäkin, saatamme kysyä, mikä on sen normatiivisen ”narratiivien, ajatusten tai tosiasiallisten väitteiden” ydinjoukko, jota pidetään vääjäämättömänä tietona. Onko se suhteellisen kapea vai ulottuuko se laajasti rakenteellisesti tärkeiden metanarratiivien tai arvojen ulkopuolelle, ja tavoittaa jokapäiväisen elämän sekä ihmisen normaalit kokemukset? Yksi esimerkki jälkimmäisestä olisi Goffmanin havainnot 1900-luvun puolivälin turvapaikasta, jossa tieteellisen varmuuden narratiiveja otettiin määrittämään ruokailujen tarkka ajankohta, kuinka järjestää ja sisustaa sisätilojen miljöö, kuinka monta minuuttia yksilön sallittiin nukkua ja niin edelleen.
2. Mikä on taattavuus tälle kantojen ydinjoukolle?
On tärkeää huomata, että laaja joukko varmoina otettuja kantoja ei aina ole autoritaarisuuden ilmentymä – niitä voidaan pitää täysin episteemisesti pätevistä syistä. Laaja joukko kantoja, joita pidetään varmana tietona, voi olla esimerkiksi osa tuottavaa tutkimusohjelmaa, joka on kerännyt vaikuttavan joukon johtopäätöksiä asianmukaisten todisteiden avulla.
Tärkeää on sitten se, perustuuko näiden päätelmien perustelu auktoriteettiin vai episteemisesti tarkoituksenmukaiseen näyttöön. Mutta silti, jos näitä kantoja ei voida kyseenalaistaa ilman sosiaalisten rikkomusten riskiä, riippumatta niiden taattavuudesta, olemme tekemisissä pikemminkin vallan kuin tiedon kanssa, mikä johtaa meidät kolmanteen kysymykseen:
3. Mitä tapahtuu, kun teet rikkomuksen?
Tämä on luultavasti paljastavin tekijä. Jos poikkeat kognitiivisista normeista; jos kyseenalaistat varmoina pidetyt kannat tai laajemman yleisesti hyväksyttyjen näkemysten joukon yhteisymmärryksen – mitä sitten tapahtuu?
Kohtaatko todisteiden ja argumenttien rationaalisen vastauksen, joka on avoin käsillä olevan asian kriittiselle tarkastelulle, vai onko vastaus pikemminkin heikosti verhoiltuja virhepäätelmiä yhdistettynä jonkinlaisiin rankaisutoimiin, kuten sosiaaliseen alistamiseen tai eristämiseen?
Jos kohtaamasi yksilö tai ryhmä yrittää rankaista sinua havaitusta rikkomuksesta, joko itseään kohtaan tai suuremman valtarakenteen edustajana, olet tekemisissä välittömästi autoritaarisen reaktion kanssa, jonka voimakkuutta voit sitten mitata.
Ja, jos tiedät niiden kantojen laajuuden, joiden kyseenalaistaminen tai rikkominen saa aikaan tietyn tason aggressiota tai rankaisevia toimenpiteitä, tiedät myös kuinka laaja ”autoritaarinen sfääri” on. Toisin sanoen, vaikka voisi olla hyväksyttävää omata tietty kapea joukko vääjäämättömiä kantoja, joiden rikkominen saa aikaan intensiivisen vihamielisen vastauksen, siitä alkaa tulla ongelma, kun sinut syrjäytetään sosiaalisesti höystevalintojen vuoksi.
Joka tapauksessa, kokoa tämä miten haluat, laske pisteet ja kiinnitä mahdollisiin tuloksiin haluamasi nimikkeet. Tärkeä kysymys on, rajoittavatko ryhmäsi tai yhteiskuntasi hajanaiset olosuhteet merkittävästi vapauttasi; vapautta, joka on välttämätön terveen itsesi määrittelyyn, tahdonvapauteen ja psyykkiseen koskemattomuuteen ihmisenä.
Nämä ovat ratkaisevia asioita tilanteessa, jossa valtavirta-yhteiskunta näyttää omaksuvan yhä enemmän autoritaarisia piirteitä. Tämä suodattuu myös yhteiskunnan ryhmiin, myös toisinajattelijoiden ryhmiin. Autoritaarisuus puolustusmekanismina näyttää kiistatta synnyttävän enemmän samaa, kun kaikki puolustavat omiaan epävarmoina aikoina.
We’ll make you feel the Jim Jones vibe – Saamme sinut tuntemaan Jim Jones -viboja
As if to drink their poison – Ikään kuin juoda heidän myrkkyään
Somehow better than what we become – Jotenkin parempia kuin mitä meistä on tullut
By vaporizing any of this wishful unsafe trip – Höyrystämällä mitä tahansa tästä kaihoisan turvattomasta matkasta
Catch the very essence draining – Tavoita olemuksen tyhjiin ammentuminen
On this slowly sinking ship – Tällä hitaasti uppoavalla laivalla
Moving on towards horizons – Matkalla kohti horisontteja
What’s conceived will never be – Se mitä on suunniteltu, ei koskaan tule olemaan
I’m thinking of saying anything – Ajattelen sanoa mitään
And clinging – Ja takertua
Artikkelin on kirjoittanut Johan Eddebo ja se on julkaistu OffGuardian sivuilla 25.5.2024 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
off-guardian.org: The norm-deviation tolerance test for authoritarianism
