Alkuperäisen vuonna 2022 julkaisemani artikkelin perusteella ja ottaen huomioon sitä seuranneen siirtymisen pois ”edustuksellisesta demokratiasta”, meidän on oltava selvillä siitä, mitä demokratia todella on. Muuten, miten voimme tietää, mitä haluamme tai mitä olemme valmiita puolustamaan?
Aloitetaan keskustelemalla siitä, mitä demokratia ei ole. Useimmat ihmiset ajattelevat, että demokratialla on jotain tekemistä johtajien eli ”edustajien” valitsemisen kanssa. Tätä kutsutaan ”edustukselliseksi demokratiaksi” (ED, engl. RD – representative democracy), ja se on käytännössä ”demokratian” vastakohta.
Käsitteenä, ED tekee heti epäloogisen mahalaskun. ED:n koko tarkoitus on valita edustajia muodostamaan tai ylläpitämään hallitusta, joka hallitsee elämäämme ikuisesti. ED-järjestelmän perusteluna on, että olemme kaikki kykenemättömiä hallitsemaan itseämme.
Näin ollen, kaikki ED:n hallitukset ja kaikki kansalaiset, jotka äänestävät poliitikkoja virkaan, olettavat, ettei kukaan yhteiskunnassa kykene ottamaan vastuuta omasta elämästään – ei kukaan, paitsi tämä pieni edustajien klikki, jonka kansalaiset valitsevat. Näiden edustajien ajatellaan olevan ainutlaatuisia ihmisiä. Sen lisäksi, että edustajamme pystyvät hallitsemaan omaa elämäänsä – saavutus, johon kukaan heidän äänestäjistään ei pysty – heillä on ilmeisesti kyky hallita myös kaikkien muiden elämää. Nämä edustajat ovat todellakin maagisia olentoja.
Äänestäjille kerrotaan, että edustuksellinen demokratia antaa heille mahdollisuuden harjoittaa ”demokraattista valvontaa” johtajiensa yli. Mutta valittujen päätöksentekijöiden demokraattinen valvonta ei ole periaate eikä mahdollisuus todellisessa demokratiassa. Itse asiassa ED on demokraattisen valvonnan vastainen.
Sen sijaan, hallitukset ja niiden propagandistit käyttävät termejä, kuten ”edustuksellinen demokratia” ja ”demokraattinen valvonta”, myydäkseen hallituksen auktoriteetin käsitettä – joka toimii lähes aina diktatorisesti – kansalaisille, jotka eivät ole koskaan oppineet, mitä todellinen demokratia on. Lisäksi ne muutamat ”demokraattiset ihanteet”, joita ED:n oletetaan edustavan, jätetään täysin ”edustuksellisten” hallitusten huomiotta aina, kun hallitsijoiden on hankalaa ylläpitää näitä ihanteita.
Vuonna 1949 julkaistussa esseessään Citizenship and Social Class, brittiläinen sosiologi T. H. Marshall kuvaili ”demokraattisia ihanteita” toimivaksi oikeusjärjestelmäksi. Hän väitti, että nämä oikeudet ovat yhteisiä ED-järjestelmille. Näihin kuuluvat ajattelun ja ilmaisun vapaus (esimerkiksi sananvapaus ja rauhanomainen mielenosoitus) sekä oikeus yhtäläiseen oikeuteen ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin lain edessä.
Harva on eri mieltä siitä, että ED-järjestelmän on noudatettava ja ylläpidettävä demokraattisia ihanteita voidakseen olla uskottavia väitetyn ”demokratian” nimissä. Silti nämä arvot jätetään jatkuvasti huomiotta maagisten edustajien toimesta, joita kansalaiset valitsevat ja joita he tavanomaisesti valitsevat totella.
Vaikka edustukselliset demokraattiset poliitikot kannattavat työläästi näitä samoja demokraattisia ihanteita, heidän motiivinaan on yleensä saada pisteitä muista itseään demokraateiksi julistavista poliitikoista, joita he syyttävät näiden ihanteiden hylkäämisestä. Todellista sitoutumista ihanteiden kunnioittamiseen on harvoin. Kuilu teeskentelyn ja todellisen sitoutumisen välillä tekee ED:n käsitteestä entistä epäloogisemman ja ilmeisen idioottimaisen. Mitä ihmettä ihmiset oikein luulevat äänestävänsä?
Otetaan esimerkiksi EU:n äskettäinen eurooppalainen mediavapauslaki (EMFA – European Media Freedom Act). Kun, puheessaan Suomessa, EU:n vaaleilla valitsematon ja nimitetty johtaja Ursula von der Leyen ylisti väitettyä EMFA:n mukaista median suojaa, hänelle buuattiin ja häntä häiriköitiin.
Hän vastasi ivahuutoihin sanomalla:
Ne, jotka täällä huutavat ja kiljuvat niin kovaa, voivat iloita siitä, että he ovat niin vapaassa maassa kuin Suomi, jossa sananvapaus on oikeus, jossa ei ole rajoituksia. Jos he olisivat Moskovassa, he olisivat vankilassa kahdessa minuutissa. Siksi meillä on demokratia!
Häntä kyseenalaistava mies oli Armando Mema, Nurmijärven kunnan poliitikko. Hänen vaaliohjelmansa perustuu Nurmijärven liikenneinfrastruktuurin ja julkisten palvelujen parantamiseen.
Kun von der Leyen kertoi hänelle, kuinka onnekas hän oli, ettei elänyt Putinin hallinnon alaisuudessa ja kuinka onnekas hän oli nauttiessaan EU:n suojaamasta sananvapaudesta, Mema pidätettiin ja heitettiin välittömästi lihakärryn lavalle. Armando Memalle langetettiin sakko paikan päällä ja hänelle kerrottiin, että hänet pidätettäisiin automaattisesti ja vangittaisiin, jos hän uskaltaisi kyseenalaistaa von der Leyeniä uudelleen julkisesti. Hänen on myös määrä joutua Helsingissä oikeuden eteen väitetystä ”tottelemattomuudesta virkamiestä kohtaan”.
Armando Meman sananvapaus, mukaan lukien oikeus kyseenalaistaa EU-johtajia, joiden väitetään edustavan häntä, ei ole ”suojattu”. Pikemminkin tätä oikeutta ”rajoitetaan” Suomessa ja kaikkialla muualla EU:ssa. Armando Mema on yksi noin 450 miljoonasta EU-kansalaisesta, joilla ei ole mitään suojattua oikeutta sananvapauteen juuri siksi, että EU julistaa itsensä ”edustukselliseksi demokratiaksi”. Jos von der Leyenin mainitsema Putinin hallinto on poliittinen diktatuuri, niin näyttää siltä, että EU on siitä jakamaton. EMFA on esimerkki tästä tosiasiasta.
Väite, että riippumaton ja moniarvoinen media – ja siten sanan- ja ilmaisunvapaus – voidaan ylläpitää valtion sääntelyn avulla, on oksimoroni. Määritelmän mukaan media ei voi olla ”riippumaton” poliittisesta valtiosta, jos valtio sääntelee mediaa. Eikä siinä kaikki, EMFA:n sääntely ei voisi olla ankarampaa.
EMFA perustaa sääntelyelimen, Euroopan mediapalvelulautakunnan (lautakunta), jonka tarkoituksena on ”suojella käyttäjiä haitalliselta sisällöltä, mukaan lukien disinformaatio ja ulkomaisen tiedon manipulointi ja häirintä”. Juuri ”lautakunta” määrittelee, mikä on disinformaatiota tai ”tiedon manipulointia”, mitä se sitten onkaan. Epäilemättä Armando Meman tapahtumien raportointia ja jopa hänen Ursula von der Leyeniin kohdistamansa kritiikin raportointia pidetään ”disinformaationa” tai ”manipuloituna tietona”, ja EU:n mediavapauslautakunta sensuroi sen.
EU ei ole yksin. Kaikki niin kutsutut länsimaiset demokratiat ajavat samaa agendaa samanaikaisesti. EMFA on enemmän tai vähemmän jäljennös UK:n verkkoturvallisuuslaista (OSA – Online Safety Act) sekä Yhdysvalloissa ehdotetusta ja parhaillaan käsiteltävänä olevasta lasten verkkoturvallisuuslaista (KOSA – Kids Online Safety Act). OSA:n ja KOSA:n tavoin EMFA:n artiklan 4 mukaisesti ”riippumatonta” journalismia ja ”tiedotusvälineiden vapautta” suojellaan valtion puuttumiselta, ellei valtio halua puuttua.
Aivan kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 29. artikla – joka määrittää, ettei sinulla ole ”ihmisoikeuksia”, jos YK tai sen jäsenvaltiot päättävät toisin – EMFA:n 4(4)(c) artikla määrää, että hallitukset voivat ryhtyä toimenpiteisiin toimittajia vastaan vain ”tapauskohtaisesti yleisen edun kannalta pakottavasta syystä”. Toisin sanoen aina, kun poliittinen valtio niin haluaa. Artiklan 4(4)(d) mukaan, kun valtion sensuuri on oletettavasti välttämätöntä ”asianmukaisesti perustelluissa poikkeuksellisissa ja kiireellisissä tapauksissa”, valtio voi paitsi sensuroida journalistien raportteja, myös ottaa kiinni journalisteja ja rangaista heitä ja heidän päätoimittajiaan.
Muista, että tätä kutsutaan ”median vapaus” -laiksi. Mitä EMFA sitten valtuuttaa ED-hallituksia tekemään, jos ne väittävät, että niiden on toimittava ”yleisen edun” mukaisesti?
Artiklan 4(5) nojalla he voivat ”käyttää tunkeilevaa valvontaohjelmistoa” ja kaikenlaisia tiedustelutyökaluja toimittajia vakoillakseen. EU-maiden hallitukset voivat ”lautakunnan” johdolla pakottaa toimittajia paljastamaan lähteensä ja luottamukselliset tietonsa; he voivat ”pidättää, määrätä seuraamuksia [ja] keskeyttää” tiedotusvälineitä, toimituskuntia ja toimittajia tai jopa ”minkä tahansa henkilön”, jolta valtio haluaa saada tietoja. Jos EU-valtio haluaa vaientaa toimittajia ja tiedotusvälineitä, EMFA myöntää kyseiselle valtiolle vallan ”takavarikoida” minkä tahansa mediaorganisaation tai toimittajan tilat ja laitteet – kuten kannettavat tietokoneet tai painokoneet – josta valtio ei pidä.
EMFA on EU:n sensuuri- ja tiedonvalvontalaki. EMFA hylkää perusteellisesti kaikenlaiset vapauden tai oikeuksien käsitteet – demokraattisista oikeuksista tai arvoista puhumattakaan.
Tällainen diktatorinen lainsäädäntö on melko normaalia edustuksellisille demokratioille. Edustavat poliitikot, kuten von der Leyen, ylistävät ”demokraattisia ihanteita” vain propagandavälineinä. Todellisuudessa edustavat poliitikot – erityisesti menestyneimmät, kuten von der Leyen selvästi on – halveksivat demokraattisia ihanteita eivätkä koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta jättää niitä huomiotta.
Miksi ihmiset siis edelleen kuvittelevat elävänsä ”demokratioissa”, vaikka todisteet itse asiassa viittaavat siihen, että he elävät diktatuureissa?
EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA
ED-järjestelmissä, ihmiset äänestävät harvoin yksilöllisen itsemääräämisoikeutensa siirtämisestä muille ihmisille. He suostuvat tottelemaan ”edustajiensa” saneluita seuraaviin ”vaaleihin” asti. Sitten, kun nämä vaalit tulevat, he vahvistavat kuuliaisuutensa maagisille olennoille. Ja koko virkakautensa ajan maagiset olennot jatkavat äänestäjiensä väitettyjen demokraattisten oikeuksien sivuuttamista. Useimmat ED-järjestelmässä elävät ihmiset käyttävät ”demokraattista oikeuttaan” äänestää enintään 30:nä päivänä koko elämänsä aikana.
ED-järjestelmässä ”hallitus” on pysyvä. Se keskittää kaiken poliittisen vallan. Oligarkit voivat helposti muuntaa varallisuutensa poliittiseksi vallaksi korruptoimalla pienen joukon hyödyllisiä idiootteja.
ED:t eivät ole muuta kuin toiminnallisia oligarkioita. Edustavan poliitikon ainoa todellinen rooli tällaisessa järjestelmässä on panna täytäntöön oligarkkien ja heidän poliittisten ajatushautomoidensa hänelle ojennettua politiikkaa. Ei ihme, että edustajamme haluavat meidän uskovan, että ED on demokratiaa. Näin harhaanjohdettuina, olemme edelleen vakuuttuneita siitä, että meillä on demokraattisesti vahvistetut oikeudet ja olemme siksi valmiita hyväksymään kaiken sorron ja sepittelyn – mukaan lukien valheen, että suojelemme siunattua edustuksellista demokratiaamme pahoilta mörköiltä, kuten Putinilta.
Edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa! Edustuksellinen demokratia antaa toiminnallisille oligarkioille voimaa, piste. Todellisessa demokratiassa ei olisi pysyvää lainsäätäjien ryhmää, jota oligarkit voisivat korruptoida. Yksinkertaisesti sanottuna, oligarkia ei voisi mitenkään toimia demokratiassa.
DEMOKRATIA
Todellisessa demokratiassa ei ole mekanismia, jolla oikeuksia myönnetään, ylläpidetään tai peruutetaan. Jokainen syntyy yksilöllisillä, luovuttamattomilla oikeuksilla, ja kaikilla on samat yhtäläiset oikeudet. Kukaan ei voi oikeudenmukaisesti rikkoa kenenkään luovuttamattomia oikeuksia ilman oikeudenmukaisuuden tieteen laillista soveltamista.
Jos maa todella olisi demokratia – ja tällä hetkellä niitä ei ole – sillä ei olisi poliitikkoja. Ihmiset hallitsisivat itseään noudattamalla ja valvomalla ”oikeusvaltioperiaatetta”. He tekisivät tämän valamiehistön johtamien oikeudenkäyntien kautta, joissa valamiehistöt muodostetaan ihmisten satunnaisen valinnan perusteella – jota kutsutaan ”lajitteluksi”.
Todellinen demokratia vaatii, että ihmiset ovat jatkuvasti mukana demokraattisessa prosessissa. Heidän on oltava taitavia kriittisessä ajattelussa ja hyvin perehtyneitä ”oikeudenmukaisuuden tieteeseen” – luonnolliseen lakiin. Heidän on oltava valmiita milloin tahansa soveltamaan taitojaan ja tietojaan käytäntöön.
Demokratiassa olisi elin, joka ehdottaisi lakeja. Demokratiassa olisi myös toinen, ehkä suurempi elin, joka säätäisi lakeja. Mutta, aivan kuten valamiehistöt tuomioistuimissa ympäri maata, nekin muodostettaisiin ihmisten satunnaisen lajittelun perusteella.
Demokratiassa, ihmiset – jotka on valittu satunnaisesti väestöstä – toimisivat väliaikaisesti lakien valmistelijoina. Toinen ryhmä satunnaisesti valittuja ihmisiä toimisi väliaikaisesti lainsäätäjänä. Kuten valamiehistön jäsenet, palveluksensa päätyttyä he lopettaisivat toimintansa ja palaisivat normaaliin elämäänsä.
Demokratiassa, oikeusvaltioperiaate perustuisi ihmisten luonnollisen lain ymmärtämiseen ja soveltamiseen: heidän arvostukseensa oikeudenmukaisuuden tieteestä. Valamiehistön tavoitteena olisi todeta syytetyn ”syyllisyys” ja ennen kaikkea palauttaa oikeus tarvittaessa.
Demokratiassa, syyllisyys todistetaan vain, jos valamiehistö on yksimielisesti vakuuttunut todisteista siitä, että syytetty toimi mens rea -periaatteella eli ”syyllisellä mielellä”. Tämä tarkoittaa, että syytetty tiesi, että hänen tekonsa aiheuttaisivat toiselle henkilölle todellista aineellista vahinkoa tai menetystä, loukaten siten kyseisen henkilön luovuttamattomia oikeuksia. Kun valamiehistö tuntee oikeudenmukaisuuden tieteen, pelkkä kirjoitetun ”lain” rikkominen ei riitä, jotta valamiehistö toteaisi jonkun ”syylliseksi”.
Jos valamiehistö hyväksyy, että syytetty rikkoi jotakin kirjoitettua lakia (lainsäädäntöä), mutta ei ollut syyllinen aineellisen vahingon tai menetyksen aiheuttamiseen (tai aikomukseen aiheuttaa), valamiehistö katsoo lain, ei syytetyn, syylliseksi. He pitäisivät virheellistä lakia kumoamista tai muuttamista vaativana. Demokratiassa, mikä tahansa valamiehistö voisi siis ”mitätöidä” – eli julistaa mitättömäksi tai pätemättömäksi – minkä tahansa lain, jonka he katsovat epäoikeudenmukaiseksi. Prosessia kutsutaan ”nullifikaatioksi”.
Tällaisissa olosuhteissa, uuden satunnaisesti valittujen ihmisten ryhmän olisi harkittava uudelleen mitätöityä lakia. He ehkä muuttaisivat sitä vastaavasti ja lähettäisivät sen takaisin erilliselle, mutta uudelle satunnaisesti valituille ihmisten ryhmälle, joka saattaisi harkita aiemmin mitätöidyn lain muutetun muodon säätämistä. Tämä uusi laki asetettaisiin sitten oikeudenmukaisuuden testiin valamiehistön johtamissa tuomioistuimissa, joita ihmiset satunnaisesti valitsevat.
Demokratiassa oikeusvaltioperiaate olisi kansan valta. Lait muotoilisi ja säätäisi kansa kansaa varten. Ratkaisevasti demokratiassa kansa ei tottelisi lakeja vain rangaistuksen pelosta, vaan pikemminkin siksi, että lait ovat oikeudenmukaisia. Jos yksilöt päättävät olla noudattamatta sovittuja lakeja, heidät tuomittaisiin vertaisistaan koostuvan valamiehistön toimesta, joka määrittäisi heidän mahdollisen syyllisyytensä ja päättäisi rangaistuksesta oikeuden palauttamiseksi.
”Demokratiaksi” kuvatulla yhteiskuntapoliittisella järjestelmällä ei ole mitään tekemistä edustajien valitsemisen kanssa.
”Edustuksellinen demokratia” ei tule koskaan olemaan ”demokratiaa”.
Artikkelin on kirjoittanut Iain Davis ja se on julkaistu Iain Davis Substack nettisivuilla 13.8.2025 sekä luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
iaindavis.substack.com: What is Democracy?
