Kuusi vuotta sitten kirjoitin ”The Secret Battle for Africa – Salainen taistelu Afrikasta”. Tuossa pääkirjoituksessa panin merkille Yhdysvaltain erikoisjoukkojen tunkeutumisen Afrikkaan ja tarkastelin tämän salaisen hyökkäyksen taustalla olevaa geopoliittista todellisuutta:
Jopa pintapuolinen todisteiden tarkastelu osoittaa, että yksi tärkeä syy, miksi Yhdysvallat lähettää niin monia kommandoja Afrikkaan, on nimenomaan vastustaa Kiinan etuja mantereella.
Ja, kuten tuolloin huomautin, Kiina näytteli omaa osaa tässä uuskolonialistisessa vaikutusvaltataistelussa Afrikassa. Sen sijaan, että Kiina olisi etsinyt sotilaallista jalanjälkeä mantereelle, se on kuitenkin harjoittanut ”shekkivihkodiplomatiaa” ja sijoittanut pääomaansa uudelleen viime vuosikymmenien talousbuumin infrastruktuuriprojekteihin ja muihin Belt and Road eli Vyö ja tie -aloitteisiin Afrikassa.
No, tässä ollaan kuusi vuotta myöhemmin. Miten tämä uusi vaikutusvaltakamppailu Afrikan mantereella on toiminut tähän mennessä? Ja mihin se tästä menee?
Tänään tarkastellaan joitain Afrikan salaisen taistelun keskeisiä taistelukenttiä.
NIGER
Jos luit artikkelini ”The Secret Battle for Africa – Salainen taistelu Afrikasta” kuusi vuotta sitten (tai jos luit sen nyt uudelleen), muistat, että tutkimuksen aloituskohta oli lokakuussa 2017 julkaistu artikkeli, joka paljasti, että kolme Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen sotilasta Nigerissä kuoli ”rutiinipartioidessaan Länsi-Afrikan kansakunnan joukkojen kanssa”. Hyökkäys oli suurin amerikkalaisten ihmishenkien menetys taisteluissa Afrikassa sitten surullisen ”Black Hawk Down” -operaation Somaliassa vuonna 1993, ja se toimi herätyskellona amerikkalaisille, jotka eivät olleet edes tajunneet, että Afrikassa toimii Yhdysvaltain erikoisjoukkoja.
Tottahan toki, Maija, Afrikassa on Yhdysvaltain erikoisjoukkoja. Tuhansia niitä!
Epäonnistunut Niger-tehtävä johti julkiseen Pentagonin kädenväännön spektaakkeliin, mukaan lukien tapauksen sisäinen tutkinta ja epämääräinen lupaamattomuus siitä, että aloitetaan ehkä jossain vaiheessa määrittelemättömässä tulevaisuudessa Afrikan kommandojen läsnäolon vähentäminen.
Joten, kuinka hyvin tuo koko ”ajattelemme vetäytymistä jossain vaiheessa tulevaisuudessa” -idea toimi? Ei kovinkaan hyvin!
Nimittäin, kysymys Yhdysvaltain armeijan läsnäolosta Afrikassa ponnahti julkisuuteen viime vuonna, kun Nigerin sotilasjuntta kaatoi presidentti Mohamed Bazoumin syyttämällä häntä ”maanpetoksesta”. Kuten tuolloin avoimesti ilmoitettiin, syy, miksi Yhdysvallat epäröi julistaa vallankaappausta virallisesti vallankaappaukseksi, johtui siitä, että oli epäselvää, kuinka tällainen julistus vaikuttaisi Yhdysvaltain sotilaalliseen läsnäoloon maassa.
Kuten kävi ilmi, nämä pelot olivat perusteltuja. Yhdysvallat julisti lopulta virallisesti Nigerin vallankaappauksen viime lokakuussa, ja uusi sotilashallitus peruutti virallisesti sotilaallisen sopimuksensa Yhdysvaltojen kanssa maaliskuussa.
Yhdysvallat lopulta (ja vastahakoisesti) suostui vetäytymään maasta, mutta vielä 25. huhtikuuta Yhdysvaltain armeijan viranomaiset ilmoittivat, ettei ollut lopullista päätöstä siitä, milloin, jos tai miten tällainen vetäytyminen tapahtuu.
Riippumatta viivästyksen syystä, Nigerin juntta ei odota Yhdysvaltojen häipymistä; he ovat jo kutsuneet Venäjän armeijan korvaamaan Yhdysvaltain läsnäolon. Itse asiassa Venäjä siirsi huhtikuussa osan joukoistaan Nigerin lentotukikohtaan, johon jotkut Yhdysvaltain joukot ovat edelleen sijoittuneet.
Tämä ei tietenkään tarkoita Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon loppumista Afrikassa. Pentagonin Afrikkaa koskevia suunnitelmia edustaa edelleen sen Yhdysvaltain afrikkalainen komento (AFRICOM – African Command), joka uhkaa työskennellä afrikkalaisten ”kumppaneidensa” (lue: panttivankien) kanssa ”edistääkseen Yhdysvaltojen kansallisia etuja ja edistääkseen alueellista turvallisuutta, vakautta ja vaurautta”.
Pentagonin lehdistösihteeri kenraalimajuri Pat Ryder selvensi äskettäisessä lehdistötilaisuudessa, että Nigerissä ja Tšadissa edelleen olevia Yhdysvaltain joukkoja ei vedetä Afrikasta kokonaan, vaan ne vain siirretään väliaikaisesti uudelleen, jotta ne voivat jatkaa työtään mantereen turvaamiseksi Yhdysvaltojen etujen mukaisesti:
Kun neuvottelut jatkuvat Tšadin viranomaisten kanssa, Yhdysvaltain AFRICOM suunnittelee parhaillaan joidenkin Yhdysvaltain sotilasjoukkojen uudelleensijoittamista Tšadista, joista osan oli jo määrä lähteä. Tämä on väliaikainen askel osana meneillään olevaa turvallisuusyhteistyön tarkistusta, joka jatkuu Tšadin 6. toukokuuta pidettävien presidentinvaalien jälkeen.
Tarina ei selvästikään ole vielä ohi. Venäläisen ajatushautomon tuore raportti, joka perustuu Venäjän hallituksen sisäisiin asiakirjoihin, väittää, että Venäjän Afrikan joukot suunnittelevat tarjoavansa Nigerin sotilashallitukselle ”hallinnon selviytymispaketin”. Se sisältää sotilaallisen ja diplomaattisen tuen vastineeksi pääsystä Nigerin luonnonvaroihin, kuten sen tuottoisiin uraanikaivoksiin. Jos nämä raportit pitävät paikkansa, se vahvistaa, että salainen taistelu Afrikasta ei vain ole edelleen käynnissä, vaan se on itse asiassa eskaloitumassa.
Tuloksista riippumatta, älä ylläty kuullessasi raportteja Yhdysvaltain erikoisjoukkojen osallisuudesta alueella tulevaisuudessa . . . olettaen, että nämä raportit aiheesta kuplisivat valtavirran raportoinnin pintaan lainkaan.
ZIMBABWE
Kun puhutaan tuottoisista kaivossopimuksista, tässä on sinulle tarina: ”Kiinan investoinnit Afrikan litiumkaivoksiin alkavat maksaa itseään takaisin uusien mineraalien toimitusketjujen luomisen myötä.”
Kuten yllä linkitetystä artikkelista käy selväksi, litium on olennainen resurssi sähköajoneuvojen ja aurinkopaneeleiden virtalähteenä toimivien litiumioniakkujen ja monien muiden nettonollahuijauksen varusteiden tuotannossa. Tämän halutun luonnonvaran saatavuus on juuri se, miksi Kiina investoi niin paljon Zimbabween, maahan, jolla sattuu olemaan yksi planeetan suurimmista litiumvarannoista.
Viime vuonna Kiina avasi 300 miljoonan dollarin litiumin käsittelylaitoksen Kamativissa, pienessä kaivoskaupungissa Zimbabwen Matabeleland North provinssissa. Tehtaan ensimmäinen vaihe on nyt käynnissä ja se tuottaa 300 000 tonnia vuodessa raakaa spodumeenimalmia – mineraalia, jota käsitellään litiumin uuttamiseksi. Projektin toisen vaiheen, joka on määrä alkaa ensi kuussa, odotetaan nostavan tuotantoaste 2,3 miljoonaan tonniin raakamalmia vuodessa.
Vaikka Kiinan päätös avata litiumia käsittelevä tehdas Zimbabween ei ehkä vaikuta isolta jutulta ensi silmäyksellä, se on itse asiassa erittäin iso juttu. Litium on olennainen resurssi vihreän uuden maailmanjärjestyksen agendassa, ja kasvava osa maailman tarjonnasta on joutumassa Kiinan hallintaan. Maailman kolmanneksi suurimpana litiumin tuottajana, Kiinan 24 % osuuden kaikesta litiumin tuotannosta ennustetaan nousevan 33 % ensi vuoteen mennessä. Kiinalaiset hallitsevat myös 60 % maailman akkutason litiumin jalostuskapasiteetista.
Ei ole yllättävää, että Setä Samuli pitää tätä suorana uhkana. Viime vuonna Bidenin hallinto vetosi Defense Production Act -puolustustuotantolakiin ”turvatakseen amerikkalaisen kriittisten materiaalien tuotannon sähköajoneuvoihin ja kiinteisiin akkuihin”, mukaan lukien tietysti litium. Niille, jotka seuraavat tilannetta kotona, puolustustuotantolaki on sama kansallisen turvallisuuden lainsäädäntö, johon MAGA keisari Trump vetosi vuonna 2020 tarjotakseen <sark>erittäin-välttämättömät</sark> ventilaattorit huuhaademian aikana, joten tiedät, että tämä on vakava bisnes (painotus ”bisneksellä”).
Joten, kyllä, Kiinan investointi Zimbabwen litiumkaivoksiin on todellakin suuri juttu. Itse asiassa, jollain tapaa, siitä salaisessa taistelussa Afrikasta on kyse.
ANGOLA
Kuten edellä mainitsin, Kiina ei ole pelkkä katsoja salaisessa taistelussa Afrikasta. Päinvastoin. Samalla, kun Yhdysvallat on uhannut maanosaa erikoisjoukoillaan ja käyttää AFRICOMia alistamaan afrikkalaisia johtajia, Kiina on ollut kiireinen kehittäessään omaa malliaan Afrikan resurssien hyödyntämiseksi.
Muistatko sotilasjuntan, joka potkaisi Setä Samulin ulos Nigeristä? No, sama juntta teki juuri sopimuksen, jonka mukaan China National Petroleum Company (CNPC) lainaa Nigerin hallitukselle 400 miljoonaa dollaria. Hallinto puolestaan ei maksa CNPC:tä takaisin rahalla, vaan raakaöljytoimituksilla.
Samaan aikaan Ghanassa Kiinan valtion omistama vesivoimayhtiö Sinohydro investoi 2 miljardia dollaria infrastruktuurin kehittämiseen vastineeksi jalostetusta bauksiitista 15 vuoden aikana.
Kiinalaisten valtionyhtiöiden ja Afrikan valtioiden välillä on viime vuosikymmeninä tehty monia samanlaisia resursseja-infrastruktuureista koskevia sopimuksia. Mutta paradigmaattinen esimerkki Kiinan resurssit-infrastruktuureista -investointimallista löytyy Angolasta. Itse asiassa tämä innovatiivinen kiinalaisen uuskolonialistisen velkaloukkudiplomatian muoto oli Angolassa edelläkävijä.
Angolaa on ikimuistoisesti kuvattu ”maaksi, joka on syvästi kirottu luonnonvaroillaan – trooppiseksi paratiisiksi, joka on täynnä maamiinoja ja verenvuotokuumetta, bauksiittia ja kultaa”. Todellakin, resurssien kirous on iskenyt Angolaan erityisen ankarasti viime vuosikymmeninä.
Heti, kun Angola saavutti itsenäisyytensä portugalilaisista kolonisaattoreistaan vuonna 1975, Angolasta tuli tapahtumapaikka vuosikymmeniä kestäneelle välityssodalle Neuvostoliiton ja Kuuban tukemien sosialistien sekä Yhdysvaltain ja Etelä-Afrikan tukemien kapinallisten välillä. Yksikään välityssotaan sijoittaneista vieraista maista ei tietenkään ollut kiinnostunut Angolan kansan taistelusta. He olivat kiinnostuneita maan timanteista, maakaasusta ja öljystä.
Kun taistelut päättyivät vuonna 2002, Angola – ulkomaisten velkojien painostuksen edessä – oli allekirjoittamassa IMF:n kanssa sopimusta, joka olisi tarjonnut maalle hätärahoitusta vastineeksi valtion öljytulojen suuremmasta avoimuudesta ja tilivelvollisuudesta. Mutta sitten iski Kiina innovatiivisella 2 miljardin dollarin, ilman-ehtoja matalakorkoisella lainalla.
Epätavallisella tavalla rakennetusta lainasta tuli perusta suurelle osalle Kiinan myöhemmistä investoinneista Afrikkaan. Se tunnetaan ”Angola-mallina”, ja se selittyy taloudellisesti röyhkeällä sonnalla mahtipontisessa akateemisessa ”Kiina-Angola investointimalli” -dokumentissa, jonka he kirjoittivat vuonna 2018.
Angolan hallitus käyttää Kiinan luottolimiittejä öljypohjaisilla takuilla investointien rahoittamiseen. Nämä investoinnit eivät kuitenkaan edusta suoraan Angolan hallitukselle toimitettuja rahasummia, vaan pikemminkin kiinalaisille julkisille yrityksille tarvittavien varojen tarjoamista infrastruktuurin ja teollisuushankkeiden kehittämiseen vastineeksi öljystä ja mineraaleista. [. . .] Kiinan investoinnit saadaan takaisin louhitusta ja tuontiöljystä.
Tässä yleisössä oleville visuaalisille oppijoille infografiikka, joka näyttää varojen kulkua tässä Angolan sijoitusmallissa:
Tämän mallin ongelmana on, että nämä matalakorkoiset, ilman ehtoja olevat lainat ovat vaarallisia velka-ansoja. Nyt tietoisena ansasta, yhä useammat afrikkalaiset johtajat astuvat esiin kyseenalaistaakseen itse resurssit-infrastruktuureista -investointimallin.
Yksi tällaisista johtajista on Afrikan kehityspankin pääjohtaja Akinwumi Adesina, joka twiittasi viime kesäkuussa:
Luonnonvaroilla (öljy, kaasu, mineraalit) tuetut lainat ovat myrkyllisiä. Ne ovat läpinäkymättömiä, epäoikeudenmukaisia, korruptoituvia, vaikeuttavat velan ratkaisemista ja panttaavat maiden tulevaisuuden. Afrikan on lopetettava kaikki luonnonvaroilla taatut lainat.
Jopa Angola on kääntynyt mallia vastaan. Nähtyään öljyn hinnan laskun vuonna 2014, mikä pakotti Angolan pumppaamaan enemmän varantojaan Kiinan velkansa hoitamiseksi, Angolan presidentti João Lourenço myönsi vuonna 2019, että Angolan malli ei toiminut. Massiivinen valtion omistama öljy-yhtiö ei onnistunut tuottamaan voittoa öljytoiminnastaan sinä vuonna kasvavien velkojen maksujen ja laskevan öljyn hinnan vuoksi. Lourenço lupasi siirtyä pois Angolan epäonnistuneesta politiikasta turvata maan velka lupaamalla öljynsä Kiinalle.
Mutta tämä ei ole Afrikan salaisen taistelun Angolan luvun loppu. Kaukana siitä. Kuten The Wall Street Journal raportoi, amerikkalaiset rahoittajat ovat mielellään astuneet tyhjiöön, jonka Kiinan investointipääoman menetys synnytti.
Toistaiseksi näyttää siltä, että Angola – riippumatta siitä, onko se Kiinan, Yhdysvaltain tai jonkin näiden kahden yhdistelmän omistuksessa – ei pääse lähiaikoina pakoon resurssikiroustaan.
KENIA
Mitä, luulitko, että maailmaa koetteleva tekoälyhysteria ohitti jollain tavoin Afrikan? Jos luulit, Kenia haluaisi keskustella kanssasi.
Juuri viime kuussa Yhdysvaltain kauppaministeriö allekirjoitti sopimuksen Kenian informaatio-, kommunikaatio- ja digitaalitalouden ministeriön kanssa ”yhteistyöstä yhteentoimivien tietosuojajärjestelmien luomiseksi ja luotettavien rajat ylittävien datavirtojen helpottamiseksi” intressinään ”tekoälyn voiman valjastaminen pysyvästi, samalla sen riskejä pienentäen”.
Tämä sopimus syntyi vain viikkoja sen jälkeen, kun vuoden 2024 Kiinan ja Afrikan internetin kehitys- ja yhteistyöfoorumi pidettiin Xiamenissa, Kiinassa, jossa ChiComs mainosti ”tarvetta vahvistaa Kiinan ja Afrikan yhteistyötä tekoälyn alalla” ja lupasi ”noudattaa ihmiskeskeistä lähestymistapaa sekä tekoälyn periaatteita hyvään, tasapuolisuuteen ja avoimuuteen, syventää Kiinan ja Afrikan välistä ystävällistä AI-yhteistyötä ja edistää edelleen Kiinan ja Afrikan kattavan strategisen sekä yhteistyökykyisen kumppanuuden korkean tason kehittämistä”.
Ja ikään kuin kaikki tämä ei olisi vielä tarpeeksi, Kenia allekirjoitti huhtikuussa myös ”Investment Memorandum” -sopimuksen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa, jossa luvattiin, että maat alkavat ”tutkia investointeja digitaaliseen infrastruktuuriin ja tekoälyyn” sekä ”kehittää datakeskusprojekteja jopa 1000 megawatin kokonaiskapasiteetilla”.
Joten, mitä nämä kaikki diilit kertovat meille? No, ne kertovat meille, että Kenian hallitus työskenteli viime kuussa ahkerasti parittaakseen digitaalista tulevaisuuttaan ulkomaisille palkkasotureille. Mutta ne kertovat myös meille, että Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä on käynnissä afrikkalainen tekoälyn välityssota . . . tai niin väittää Semafor tuoreessa artikkelissa ”AI Afrikassa avaa uuden taistelukentän Kiinalle ja Yhdysvalloille”.
Kuten Semaforin kahjot toistimet selittävät, Kenia ei ole yksin houkutellessaan vieraita valtoja rahoittamaan maan keinotekoisesti älykkäitä pilvilinnoja. Myös Egypti, Ruanda ja Mauritius ovat jo julkaisseet kansalliset tekoälystrategiat. Nigeria, Kenia ja Etelä-Afrikka ovat puolestaan eri vaiheissa oman strategiansa kehittämisessä.
Nämä hallitustenväliset sopimukset ovat vain näkyvin puoli Afrikassa viime vuosina toteutetusta AI-investointien kultakaivoksesta, jota on rahoitettu lähes kokonaan ulkomaisella pääomalla. Silmiinpistäviä esimerkkejä tästä ilmiöstä ovat muun muassa:
- Googlen afrikkalainen tekoälykeskus;
- Gates-säätiön 30 miljoonan dollarin ”investointi uuteen tekoälyalustaan Afrikassa, jonka se sanoo auttavan tutkijoita kehittämään ratkaisuja terveydenhuoltoon ja sosiaalisiin kysymyksiin kaikkialla mantereella”;
- IBM:n tarjoama ”Africa AI Accelerator Program” -ohjelma; ja
- jotain, joka kutsuu itseään AfricaAI:ksi, joka oudolla tavalla – vaikka se tarjoaa useita hämärästi määriteltyjä tekoälypalveluita afrikkalaisille (?) asiakkaille – näyttää kutsuvan itseään ”NYC AI:ksi” Tietoja meistä -sivullaan ja puhuu tekoälyn käyttöönotosta ja innovaatioista New Yorkissa. (Vakavasti, mitä edes tämä on?)
Kyllä, hullu Afrikan ryntäys on saamassa selkeästi digitaalisen muodon 2000-luvulla. Ehkä ei ole yllätys, että sekä Kiina että Yhdysvallat yrittävät houkutella näitä maita investointilupauksilla ja kehityssopimuksilla saadakseen yliotteen uudessa (digitaalisessa) kultakuumeessa.
Ja, jos uskot kultakuume-metaforan olevan vähän liikaa, se ei ole minun metaforani! Ei vähempi persoona kuin Ghanan varapresidentti (ja entinen keskuspankkiiri) Mahamudu Bawumia ehdotti ajatusta The Guardianin sivuilla viime vuonna:
Kun näemme tekoälyn riehuvan mantereilla, yksi asia on selvä: afrikkalaisilla on kultakaivos käden ulottuvilla. Nopeasti kasvava 1,4 miljardin ihmisen väestö, joista 70 % on alle 30-vuotiaita, yhdistettynä tekoälyinvestointien valtavaan kasvuun, luo tehokkaan reseptin Afrikkaan. Emme jää istumaan ja odottamaan, että muu maailma korjaa palkintomme.
Nämä ovat voimakkaita sanoja, mutta kun otetaan huomioon, kuinka kovasti Kenian kaltaiset maat ovat työskennelleet houkutellakseen ulkomaisia investointeja tekoälyn kehittämiseen, näyttää siltä, että jotkin Afrikan maat ovat täysin valmiita ”istumaan alas” kultakaivoksellaan ja ”odottamaan muun maailman korjaavan palkintonsa” niin kauan kuin sopimukseen on etukäteen liitetty tarpeeksi dollareita.
Pitkä tarina lyhyesti: Älä odota Afrikasta tulevan korkean teknologian ihmemaa, joka johtaa maailmaa AI-teknologioilla, jotka muuttavat Maan lähiaikoina, mutta voit odottaa, että korruptoituneet hallitukset myyvät afrikkalaisten datan korkeimman tarjouksen tekijälle rahastaakseen uusimmalla teknokraattisella trendillä.
Data on uusi öljy, todellakin.
ETELÄ-AFRIKKA
Toistaiseksi olemme puhuneet erilaisista tavoista, joilla nykyisen aikamme Suuret Vallat (nimittäin Setä Samuli ja Setä Xi) kilpailevat keskenään saadakseen yliotteen taistelussa Afrikan sielusta. Mutta, jos on yksi asia, josta suurvaltojen välisen (manipuloidun, suunnitellun, himphampun) taistelun kaikki osapuolet voivat olla yhtä mieltä, se on bioturvahuijaus!
Tietysti Yhdysvaltain hallitus (kipparina joko MAGA Piikki Trump tai Tehosteen-Tehostaja Biden) ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Kanadan hallitus ja muu NATO-jengi painostivat sulkulukituksia, maskeja, sosiaalista etäisyyttä, sydämen pysäyttäviä hyytymäpiikkejä, kontaktien jäljittämistä ja kaikkea muuta huuhaademian hevonpaskaa.
Mutta, kuten Corbett Reportin katsojat jo tietävät, niin tekivät myös Kiina ja Venäjä sekä muu BRICS:n valheellinen oppositiojoukko. Hitto, Xi ja Putin jopa julkaisivat yhteisen lausunnon, jossa he yhdistävät pyrkimyksensä ”taistelussa uutta koronavirustartuntapandemiaa vastaan” ja sitoutuvat ”monien eri elämänalojen digitalisoimiseen” ja jopa lupaavat uskollisuutta YK:n kestävän kehityksen 2030 Agendalle!
Ei siis pitäisi olla yllättävää, että Maailman terveysjärjestö (WHO – World Health Organization) – sama maailmanlaajuinen järjestö, joka helpotti koko huuhaademiaa siirtämällä Kiinan lukitushulluuden muualle maailmaan – on työskennellyt kovasti kynsiensä upottamiseksi Afrikkaan.
Vuonna 2021 WHO perusti Afrikan ensimmäisen mRNA-rokoteteknologian siirtokeskuksen, jonka tarkoituksena on ”vauhdittaa ja laajentaa rokotteiden tuotantoa Afrikassa”.
Lehdistötiedotteessa, joka sisälsi jotain ylimielisimmästä kuviteltavissa olevasta retoriikasta, WHO kehui, että se oli täällä auttaakseen ulkomaisia yrityksiä opettamaan niille tyhmille afrikkalaisille, kuinka tuotetaan hengenpelastava mRNA-hyytymäliete:
Etelä-Afrikassa sijaitseva teknologian siirtokeskus opettaa afrikkalaisille valmistajille, kuinka valmistaa mRNA-rokotteita, kuten Pfizer- ja Moderna COVID-19 -rokotteita, täällä Afrikassa.
Ulkomaiset valmistajat jakavat tekniikoita paikallisten instituutioiden ja WHO:n kanssa ja kumppanit tuovat tuotannon osaamisen, laadunvalvonnan sekä avustavat tarvittavien lisenssien kanssa.
Siellä on koulutuskeskus, jossa on kaikki tarvittavat laitteet afrikkalaisten valmistajien oppimiseen. Valmistajat maksavat henkilöstölleen koulutuksen, joka on suoritettava ennen tuotannon aloittamista.
Voi kiitos, WHO! Mitä ihmettä tekisimme ilman sinua! . . . ei sanonut kukaan koskaan.
Valitettavasti PR-kampanja, jonka tarkoituksena oli myydä afrikkalaisille ajatusta, että rokotteeksi naamioitunut geeniterapia on loistava idea, ei päättynyt tähän.
Vuonna 2022 WHO julkaisi toisen vastenmielisesti holhoavan lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin eteläafrikkalaisille, että tämä mRNA-keskus on ”omavaraisuuden perusta”.
Ja juuri viime kuussa WHO julkaisi aiheesta tapaustutkimuksen, ”The mRNA Vaccine Technology Transfer Hub: a pilot for transformative change for the common good – mRNA-rokotteen teknologian siirtokeskus: pilotti transformatiiviseen muutokseen yhteisen hyvän puolesta”?
Tämä PR-propaganda on liitetty, tarpeeksi ennustettavasti, lukuisiin artikkeleihin kontrolloidussa korporatiivisessa lehdistössä, jotka ylistävät projektin sankarillista tavoitetta tuoda hyytymäpiikin valmistuskapasiteettia lähemmäksi samaa afrikkalaista väestöä, jonka eugeniikasta pakkomielteiset elitistit niin epätoivoisesti haluavat eliminoida.
Ruanda päihitti Etelä-Afrikan lyömällä ensimmäisen iskun Afrikan maana, joka isännöi mRNA-rokotteita valmistavaa laitosta, ja siihen liittyy kuusi muuta maata, jotka ovat innokkaita pääsemään mukaan toimintaan: Egypti, Kenia, Nigeria, Senegal, Etelä-Afrikka ja Tunisia.
Kyllä, valitettavasti oli COVIDin aiheuttama todellinen pandemia: teknokraattisen bioturvahulluuden ja hyytymäpiikkihulluuden pandemia. Valitettavasti, tuo pandemia on todellinen, sitä edistää WHO ja sitä tukevat näennäisesti kaikki Maan kansakunnat, ja se leviää esteettömästi koko Afrikan mantereella.
JATKUU . . .
Tämä on se kohta, jossa yleensä sidon kaiken mukavaan pieneen pakettiin ja tiivistän sen, mitä olemme tänään oppineet. Mutta, jos olet päässyt näin pitkälle, tiedät, että Afrikan salainen taistelu ei ole vielä päättynyt. Itse asiassa se on vasta alkamassa.
Tiedän vain varmaksi, että Afrikan ihmiset kärsivät jatkossakin heidän harhaanjohtajiensa myydessä maanosan ja sen rikkaudet eniten tarjoaville. Ja ikivanha siirtomaavalloituspeli jatkuu.
Pysy kuulolla . . .
Tämä viikoittainen pääkirjoitus on osa The Corbett Report Subscriber -uutiskirjettä.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 12.5.2024 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: What The Hell is Happening in Africa?
