Niin kauan kuin on ollut ”hallitsijoita”, on ollut poliittisia salamurhia. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi näin on. Loppujen lopuksi, niin kauan kuin ihmiset uskovat Vaarallisimpaan taikauskoon – nimittäin siihen, että joillakin on oikeus hallita muita – on olemassa niitä, jotka ovat valmiita tappamaan tuon vallan vuoksi.
Joten, mistään puheenollen, katsotaanpa joitain historian kuuluisia poliittisia salamurhia (ja salamurhayrityksiä), mitä ne saivat aikaan ja miten ne tehtiin.
JULIUS CAESAR (ONNISTUNUT)
Julius Caesarin salamurha on historian tunnetuin poliittinen salamurha, eikä ole vaikea ymmärtää miksi. Tarina hänen kukistumisestaan on täynnä juonittelua, pettämistä, kunnianhimoa, valtaa ja imperiumia. Tuo tarina on tuonut kansankieleen lauseita, jotka tunnemme edelleenkin: ”Et tu, Brute? – Sinäkin, Brutukseni?” ja ”Varo maaliskuun idusta”. Ja se on tarjonnut materiaalia historioitsijoille, taiteilijoille ja kirjailijoille tuhansien vuosien ajan.
Kyllä, Shakespearesta Tähtien sotaan, tarina Rooman tasavallan kukistumisesta kiehtoo meitä edelleen tähän päivään asti. Tiedäthän: Caesar ylittää Rubiconin, Caesar pukeutuu punaisiin saappaisiin, Caesarista tulee elinikäinen diktaattori, Caesar pelaamassa peliä diadeemilla vuosittaisen alastomana-kaduilla-juoksu-lyöden-kaikkia-tavattuja-nuhruisilla-remmikengillä -festivaalin jälkeen. Se koko tarina.
Toiminta huipentui kohtalokkaaseen maaliskuun idukseen vuonna 44 eaa., jolloin kymmenet salaliittolaiset hyökkäsivät Caesarin kimppuun hänen valmistautuessaan kutsumaan koolle senaatin kokouksen. Monet historioitsijat ovat kuvailleet kohtausta, mutta kenties kukaan ei niin mieleenpainuvasti kuin Suetonius:
Kun hän istuutui, salaliittolaiset kerääntyivät hänen ympärilleen ikäänkuin osoittamaan kunnioitustaan, ja heti johdon ottanut Tillius Cimber tuli lähemmäs ikäänkuin jotakin kysyäkseen; ja, kun Caesar eleellään torjui hänet pois, Cimber tarttui hänen toogaansa molemmista olkapäistä; sitten, kun Caesar huusi: ”Miksi, tämä on väkivaltaa!” yksi senaattoreista puukotti häntä toiselta puolelta, kaulan alapuolelta. Caesar tarttui Cascan käsivarteen ja lävisti sen kirjoituspuikollaan, mutta kun hän yritti hypätä jaloilleen, hänet pysäytti toinen haava. Kun hän näki olevansa joka puolelta esiin vedettyjen tikarien ympäröimä, hän tukahdutti päänsä viittaansa ja samalla veti sen syliinsä jaloilleen vasemmalla kädellään kukistuakseen säädyllisemmin, hänen kehonsa alaosien ollessa myös peitettyinä. Ja tässä hurskaudessa häneen puukotettiin kolme ja kaksikymmentä haavaa, eikä hän sanonut sanaakaan, vaan vain vaikerruksen ensimmäisestä iskusta, vaikka jotkut ovat kirjoittaneet, että kun Marcus Brutus ryntäsi hänen kimppuun, hän sanoi kreikaksi: ”Sinäkin, lapseni.” Kaikki salaliittolaiset pötkivät pakoon, ja hän makasi siellä elottomana jonkin aikaa, ja lopulta kolme tavallista orjaa laittoivat hänet kantotuoliin ja kantoivat hänet kotiin, toisen käden roikkuessa alaspäin. Ja niin monista haavoista yksikään ei osoittautunut kuolettavaksi, lääkäri Antistiuksen mielestä, paitsi toinen rintakehässä.
Kun tarkastelet Caesarin salamurhan ja sen jälkiseurausten yksityiskohtia, on mielenkiintoista huomata, että se noudattaa täysin päinvastaista kertomusta, jota viranomaiset puskevat jokaisen tämän päivän poliittisen salamurhan jälkeen.
Ei ollut ”yksinäistä hullua” salamurhaajaa tapauksesta syytettäväksi.
Hallitus ei ryhtynyt rikoksen holtittomaan peittelyyn.
Ei ollut kansalaisten kaasuvalotusta tapahtuneesta.
Itse asiassa sen sijaan, että heidän salaliittoaan olisi peitelty, Caesarin murhaamisen salaliittoon ryhtyneiden senaattorien joukkio julisti sen avoimesti. Murhan jälkeen Brutus ja hänen salaliittotoverinsa marssivat kaduilla heristäen veren tahrimia tikareitaan ja julisti: ”Rooman kansalaiset, olemme jälleen vapaita!”
Iloinen juhla ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Rooman tasavalta laskeutui välittömästi veriseen, vuosia kestäneeseen sisällissotaan, jota seurasi verinen, vuosia kestänyt valtataistelu. Lopulta Gaius Octavius – Caesarin adoptiopoika ja nimitetty seuraaja – nousi voittajaksi, ja hänellä oli uusi nimi ja uusi arvonimi: Augustus Caesar, Rooman valtakunnan perustaja.
Siellä on oppiläksy jossain. Mietin, opimmeko sitä koskaan.
KUNINGAS JAAKKO I (EPÄONNISTUNUT)
Jos et ole englantilainen, tunnet luultavasti Guy Fawkesin V for Vendetta kaverina tai naamiosta, johon Anonymous-verkkohakkeriryhmän jäsenet tykkäävät sonnustautua mainosvideoissaan.
Jos olet englantilainen, tunnet luultavasti Guy Fawkesin hulluna roomalaiskatolisena, joka yritti räjäyttää kuningas Jaakon parlamentin avajaisissa, koska . . . no, koska hän oli hullu roomalaiskatolinen. Historian kirjoissa kerrotaan, että suunnitelma – joka tunnetaan historiassa ”ruutisalaliittona”, ja jota muistetaan joka marraskuun 5. päivä ilotulituksella ja kokoilla – oli salaliitto, johon osallistuivat Englannin tärkein jesuiitta Henry Garnet sekä joukko hulluja provinssikatolisia. Kuningas Jaakko I käytti tämän salaliiton paljastusta tekosyynä toteuttaa kurinpalautus katolisia vastaan koko valtakunnassaan.
Totta, se oli salaliitto . . . ei vain sen tyyppinen salaliitto, jonka historian kirjat kirjaavat. Todellisuudessa se oli false flag -operaatio, jossa kuninkaan hovin joukot lavastivat Guy Fawkesin ja hänen kumppaninsa ennen kuin iskivät viime hetkellä, napaten Fawkesin kiinni itse teossa ja siten oikeuttaen kuningas Jaakon kauan toivotun katolisten kukistumisen. Kuten Hugh Ross Williamson hahmotteli vuoden 1952 tutkielmassaan, The Gunpowder Plot, tämän false flag -lavastusoperaation yksityiskohtaiseen suunnitelmaan sisältyi vakoojia, harhautuksia ja ansoja, todistajanlausuntoja kiduttamalla, väärennettyjä tunnustuksia ja joukko syntipukkeja, jotka eivät olisi päässeet edes pois vettyneestä paperikassista saati räjäyttää parlamenttia, jos korkeammat vallat eivät olisi auttaneet heitä matkan varrella.
Sitä ihmettelee, onko ruutisalaliitto malli nykypäivän FBI:lle sekä heidän tavalleen lavastaa ja pidättää epäpäteviä terrorin syntipukkeja.
ANDREW JACKSON (EPÄONNISTUNUT)
Tammikuussa 1835 Yhdysvaltain presidentti Andrew Jackson oli kävelemässä Capitol Rotundan läpi, kun katsojajoukosta nousi mies, pääsi kolmen askeleen päähän presidentistä ja ampui pienellä pistoolilla lähietäisyydeltä. Mies oli Richard Lawrence, entinen talomaalari, joka oli kytännyt presidenttiä päiviä, odottaen mahdollisuutta iskeä.
Mutta onni ei ollut Lawrencen puolella hänen pyrkiessään tappamaan presidentti sinä päivänä. Kun hän ampui pistoolillaan, kuului kova pamaus . . . mutta luoti ei lauennut. Nallihattu oli räjähtänyt, mutta ruuti ei syttynyt. Lawrence oli valmistautunut sellaiseen vahinkoon. Hän veti takistaan toisen pistoolin ja ampui sillä. Jälleen, ei mitään. Myös tuo pistooli jäi laukeamatta.
Kun hänelle selvisi, mitä oli tapahtumassa, Andrew Jackson, ollen Andrew Jackson, ryntäsi hyökkääjää kohti ja alkoi lyödä häntä armottomasti kepillään. Kun joukko katsojia liittyi mukaan, Lawrence nujerrettiin ja vietiin kuulusteltavaksi.
Tarina, joka nousi esiin kuulusteluista, oli hölynpölyn sekamelska. Lawrence oli vihainen, koska Jacksonin hallinto oli evännyt häneltä virkamiesnimityksen. Lisäksi hän uskoi, että Jackson oli tappanut hänen isänsä. Hän oli myös vakuuttunut siitä, että Yhdysvaltain hallitus oli hänelle velkaa huomattavan summan rahaa – rahaa, jonka avulla hän voisi lunastaa valtaistuimensa laillisena Englannin kuninkaana.
Klassisessa 1990-luvun dokumentissa, The Money Masters, ehdotettiin kuitenkin eri näkökulmaa. Osoittautuu, että salamurhayritys tapahtui alle kolme viikkoa sen jälkeen, kun Jacksonista – ”sallimalla pankkien laskea liikkeeseen valuuttaa valtion obligaatioita varten sen sijaan, että ne laskisivat liikkeeseen vain valtion velkakirjoja ilman tällaista velkaa” – tuli ensimmäinen ja ainoa presidentti, joka poisti valtionvelan käytöstä. Se, että salamurhayritys tapahtui sellaisessa kontekstissa, tarjoaa luonnollisesti mahdollisuuden, että Jacksonin kukistamat pankkiirit ovat saattaneet laittaa Lawrencen juoneen mukaan.
Tämä ei ole pelkkä salaliitto-oletus. The Money Masters elokuvan mukaan, Lawrence itse väitti myöhemmin olleensa osa salaliittoa: ”Vapautumisensa jälkeen hän kehui ystävilleen, että vaikutusvaltaiset ihmiset Euroopassa olivat laittaneet hänet tehtävään ja lupasivat suojella häntä, jos hän jäisi kiinni.”
ABRAHAM LINCOLN (ONNISTUNUT)
Kaikki tietävät, että presidentti Abraham Lincoln murhattiin hänen osallistuessaan Tom Taylorin Our American Cousin esitykseen Fordin teatterissa Washingtonissa huhtikuussa 1865. Hänen salamurhaajansa, kuuluisa amerikkalainen näyttelijä John Wilkes Booth, livahti presidentin aitioon ja odotti sopivaa hetkeä, jolloin yleisö (ja Lincoln itse) oli kiinnittänyt huomionsa näytelmän hauskaan vuorosanaan. Sitten hän veti pistoolinsa esiin ja ampui, ampuen lähietäisyydeltä Lincolnia takaraivoon. Seuraavaksi Booth hyppäsi 12 jalkaa alas lavalle (loukaten samalla jalkansa), huusi ”Sic semper tyrannis!”, pakeni sivuovesta ja ratsasti pois pakohevosellaan. Tämä tavallinen uudelleen kertominen Lincolnin salamurhasta päättyy yleensä siihen huomioon, että Booth löydettiin lopulta piiloutuneena maalaistaloon Pohjois-Virginiassa ja ammuttiin kuoliaaksi.
Mitä useimmat ihmiset eivät tiedä (vaikka se on dokumentoitu historiallinen tosiasia) on se, että Booth oli osa salaliittoa. Hemmetti, jopa kongressin kirjasto kertoo sinulle, kuinka neljä Boothin salaliittolaista – Lewis Powell (alias Payne), George Atzerodt, David Herold ja Mary Surratt – tuomittiin ja teloitettiin heidän roolistaan salajuonessa.
Se, mitä Library of Congress -kirjasto ja muut virallisen tiedon lähteet eivät kuitenkaan kerro sinulle, on todella merkittävä tarina tuon salaliiton synnystä. Tuo kertomus sisältää Lincolnin sotaministerin machiavellistisen juonittelun, Edwin Stanton oli pyrkinyt vuosia presidentin virkaan. Stanton – joka yritti myöhemmin itse loikata presidentin toimistoon johtamalla (epäonnistunutta) virkasyytekampanjaa Andrew Johnsonia, Lincolnin seuraajaa, vastaan – oli ollut vastuussa Lincolnin turvallisuudesta salamurhan aikaan. Stanton oli hylännyt Lincolnin pyynnön saada arvostettu Thomas Eckert henkivartijakseen Ford Theater -teatteriin sinä iltana, hänen valitukseen tuli sen sijaan Metropolitan Policen John F. Parker, pahamaineinen juoppo ja bordellissa kävijä, jota oli useaan otteeseen virallisesti moitittu poliisille sopimattomasta käytöksestä.
Lisäksi The Lincoln Conspiracy teoksen – yhteiskirjoittajien David Balsiger ja Charles Sellier klassikkokirja aiheesta vuodelta 1977 – mukaan, Stanton poisti John Wilkes Boothin päiväkirjasta 18 sivua, joissa mainittiin ”70:n merkittävän henkilön nimet, jotka olivat suoraan ja epäsuorasti mukana Boothin suunnitelmassa kidnapata Lincoln”. Kadonneet sivut löydettiin Stantonin jälkeläisten hallusta vuosikymmeniä myöhemmin, mutta niitä ei ole vieläkään julkaistu yleisölle.
Lincolnin salamurhalegenda tulee siitä vain hullummaksi. Kuten CovertAction Magazine -lehden päätoimittaja Jeremy Kuzmarov kertoo laajassa katsauksessaan tapauksesta, tarina sisältää:
- Rothschild-perheen johtaman kansainvälisten pankkiirien jengin väitetyn osallisuuden, he olivat suuttuneita Lincolnin vastustuksesta keskuspankkia kohtaan;
- Boothin etsinnän tahallisen hankaloittamisen murhan jälkeen Stantonin ja hänen salaliittolaistensa toimesta;
- ja ennen kaikkea sen, että se ei ollut John Wilkes Booth joka tapettiin maalaistalossa Virginiassa kaksi viikkoa salamurhan jälkeen, vaan James William Boyd, ”entinen Tennesseen vapaaehtoisten konfederaatioarmeijan ja kapinallisen salaisen palvelun kapteeni, jonka Stanton vapautti vankilasta helmikuussa 1865”.
Vakavasti, lue tarina (ja sen alaviitteillä merkityt lähteet) joskus. Se on tutkimisen arvoinen.
Riittää, kun sanon, että Lincoln salaliiton täydellinen uudelleen kertominen kaikkine käänteineen, on hyvin erilainen kuin historian oppikirjoihin päätynyt tarina.
MCKINLEY (ONNISTUNUT)
Nykyään kukaan ei edes muista William McKinleyä, Yhdysvaltain 25. presidenttiä, saati sitä tosiasiaa, että hänet kaatoi hullun anarkistimurhaajan luoti Buffalon maailmannäyttelyssä New Yorkissa syyskuussa 1901. Se on harmi, todellakin. Se tekisi loistavan kohtauksen johonkin suuren budjetin Hollywood-aikakauden teokseen.
58-vuotias McKinley, joka oli menestyksensä huipulla käynnistettyään onnistuneesti Amerikan valtakunnan Espanjan–Yhdysvaltain sodan (”Remember the Maine? – Muistatko Mainen?”), esiintyi tähtenä maailmannäyttelyssä. Vain päivää ennen ampumista ennätysmäärä, 116 000 ihmistä oli saapunut messuille kuulemaan hurjan suositun McKinleyn puheen. Tuo tapahtuma oli huipentunut ilotulitusnäytökseen ja pyrotekniseen räjähdykseen, jossa sanottiin: ”Tervetuloa presidentti McKinley, kansakuntamme ja valtakuntamme päällikkö.”
Salamurhansa kohtalokkaana päivänä, McKinley oli hoitamassa tapaamisia ja tervehtimisiä messujen ”Musiikin temppelissä”, kätellen ja julkisesta ihailusta nauttien. Hänen henkilökohtainen sihteerinsä, joka oli huolissaan tapahtuman asianmukaisen turvaamisen vaikeudesta, yritti kahdesti peruuttaa sitoumusta ja McKinley, joka ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta keskustella äänestäjien kanssa, syrjäytti hänet kahdesti.
Yksi ensimmäisistä jonossa, joka puristi presidentin kättä, oli Leon Czolgosz, työtön terästyöläinen ja anarkistiksi väitetty. Czolgosz kantoi .32 kaliiperista Iver Johnson revolveria, jonka hän kätki käärimällä koko kätensä ranteeseen asti valkoiseen nenäliinaan. Presidentti, nähdessään nenäliinan ja luullen sitä siteeksi, hymyili leveästi ja meni kättelemään Czolgoszin vasenta kättä. Czolgosz kohotti pistoolinsa ja ampui kaksi laukausta. Ihmeen kaupalla ensimmäinen luoti pomppasi McKinleyn hännystakin napista. Toinen meni sisään presidentin vatsasta ja kulki hänen vatsansa läpi luoden haavan, josta olisi pitänyt selvitä. Lääketieteellisten virheiden komedian kautta, McKinley päätyi kuitenkin kuolemaan kuoliotulehdukseen.
Czolgosz kukistettiin nopeasti ja pidätettiin, jolloin hän päätyi tunnustamaan rikoksen ja väitti, että – vaikkakin Emma Goldmanin ja muiden vaarallisten anarkistien innoittamana – hän oli toiminut täysin yksin. Hänet teloitettiin sähkötuolissa seuraavassa kuussa. Ja tähän päättyy jälleen yksi yksinäisen, hullun salamurhaajan tarina, joka ei sisällä minkäänlaista salaliittoa . . .
. . . Tai ehkä ei. Kuten historian professori John Koerner kertoo kirjassaan The Secret Plot to Kill McKinley, tarinassa on monia osia, jotka viittaavat siihen, että tässä salamurhassa oli itse asiassa mukana salaliitto. Esimerkiksi Koernerin tutkimus on osoittanut, että:
- Czolgosz oli täysin rahaton kesän 1901 lopussa, katosi kolmeksi päiväksi ja palasi rahoissaan, ja maksoi vuokransa ja muut kulut uusilla 50 ja 100 dollarin seteleillä, joiden alkuperää ei ole koskaan selitetty.
- Tapahtumakuvaajaa oli varoittanut tuntematon korkea-arvoinen virkamies, ettei hän menisi saliin ennen ampumista, minkä vuoksi tilaisuudesta ei ole valokuvia; ja
- Czolgoszia, kuten Lee Harvey Oswaldia 62 vuotta myöhemmin, kuulusteltiin useita tunteja, mutta tuosta kuulustelusta ei ole jäänyt mitään muistiinpanoja eikä hänen ”tunnustustaan” kirjoitettu hänen omalla käsialallaan;
Ja, jos kaikki tämä ei olisi riittänyt, Emma Goldman jopa totesi omaelämäkerrassaan, että hänen anarkistitoverinsa epäilivät välittömästi Czolgoszin – joka ”esitti kysymyksiä, jotka herättivät epäilyksiä” – olevan vakooja ja syytti häntä siitä, että hän yritti soluttautua anarkistisiin piireihin ennemmin kuin liittyä heihin.
Joten, jos McKinleyn salamurha oli salaliitto, kuka saattoi olla mukana juonessa? Salaperäiset anarkistihandlerit? Valtion agentit? Republikaanipuolueen virkamiehet, jotka halusivat korvata McKinleyn Teddy Rooseveltilla? Tässä vaiheessa, emme todennäköisesti saa koskaan tietää! Siitä huolimatta, siitä tulisi silti hemmetillinen elokuvakohtaus.
FRANZ FERDINAND (ONNISTUNUT)
Jos joskus poliittinen salamurha sopisi materiaaliksi slapstick-komedialle, se olisi Itävallan arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sophien salamurha heidän vieraillessaan Sarajevossa kesäkuussa 1914.
Kohtalokkaana kesäkuun päivänä, joka nyt merkitään ensimmäisen maailmansodan alkamiselle, viisi arkkiherttuan salamurhasalaliittolaista asettui jonoon kuninkaallisen parin suunnitteleman kulkuereitin varrelle, odottaen hyökkäävänsä heidän autoaan kohti sen ajaessa ohi matkalla ennalta sovittuun puheen pitämiseen Sarajevon kaupungintalolla.
Ensimmäinen salaliittolainen menetti hermonsa ja antoi auton ohittaa tekemättä mitään.
Toinen salaliittolainen sinkautti käsikranaatin autoa kohti sen kulkiessa ohi . . . mutta heitti ohi. Kranaatti päätyi räjähtämään kuninkaallista paria seuranneen auton alla, sen matkustajia vahingoittaen. Arkkiherttua ja hänen vaimonsa eivät kuitenkaan loukkaantuneet.
Räjähdyksen jälkeen autosaattue kiihdytti alueelta paeten, eikä jäljellä olevilla kolmella salaliittolaisella ollut mahdollisuutta hyökätä kulkueen ohikiitäessä.
Arkkiherttua karisti läheltä piti -tilanteen ripeästi ja vitsaili kuvernöörin kanssa saapuessaan kaupungintalolle: ”Joten, toivotat vieraasi tervetulleeksi pommeilla!”
Puheen pitämisen jälkeen, Franz Ferdinand päätti vierailla kranaattihyökkäyksen uhrien luona Sarajevon sairaalassa. Päätettiin, että kuninkaallisen auton tulisi välttää keskustaa matkallaan sairaalaan, mutta kuljettajalle ei ilmoitettu, ja hän päätyi kääntymään pienelle sivukadulle. Hänen esimiestensä huutaessa häntä kääntymään ympäri, kuljettaja pysähtyi paikallisen herkkumyymälän ulkopuolella aikoen peruuttaa. Sen sijaan, moottori sakkasi ja vaihteet lukittuivat.
Merkittävänä sattumana, yksi päivän aikaisemmin epäonnistuneista salaliittolaisista, Gavrilo Princip, oli mennyt kahvilaan vastapäätä tuota herkkukauppaa lohduttamaan itseään salamurhan epäonnistumisen jälkeen. Yhtäkkiä, siellä oli kuninkaallinen pari helppona maalina pysähtyneessä autossa vain muutaman metrin päässä hänestä. Hän astui eteenpäin, veti esiin puoliautomaattisen Browning pistoolinsa ja ampui kaksi laukausta lähietäisyydeltä, osuen arkkiherttuaa niskaan ja hänen vaimoaan vatsaan.
Ja noin vain, arkkiherttua ja ilmeinen Itävalta-Unkarin perillinen oli kuollut, käynnistäen ensimmäisen maailmansodan alkamiseen johtaneiden turvallisuussopimusten ja sotilaallisten sopimusten kellokoneiston.
Mutta virheiden komedia ei ollut Principin osalta ohi. Kuninkaallisen parin murhan jälkeen hänet painettiin välittömästi maihin, missä hän onnistui nielemään syanidipillerin, joka jokaiselle salaliittolaiselle oli annettu vangitsemisen välttämiseksi . . . mutta pilleri ei tappanut häntä. Sen sijaan hänet pidätettiin, tuomittiin ja vangittiin. Hän kuoli eristyssellissä huhtikuussa 1918, vähän ennen sodan loppua.
Ironista on tietysti se, että jopa valtakoneiston historiakirjat kirjaavat ensimmäisen maailmansodan salaliitosta. Princip ja hänen salaliittotoverinsa olivat jäseniä Musta käsi -järjestössä, hämärässä salaisessa seurassa, jonka serbialaiset upseerit perustivat vuonna 1901, ja joka on omistautunut edistämään Serbian nationalistisia tavoitteita terroristitoiminnan avulla.
Mutta, kuten The WWI Conspiracy dokumentin katsojat tietävät, Musta käsi ja sen juonittelut Sarajevossa (mukaan lukien arkkiherttua Franz Ferdinandin salamurha) eivät olleet ensimmäisen maailmansodan todellisia tekijöitä. Tarinaan liittyi tietysti paljon laajempi salaliitto.
Silti, arkkiherttuan murhan farssimainen luonne tekee siitä yhden tämän luettelon kummallisimmista salamurhatarinoista.
ADOLF HITLER (EPÄONNISTUNUT)
Huolimatta siitä, mitä uusnatsit haluaisivat sinun uskovan, Adolf Hitler ei ollut urhoollinen arjalainen übermensch, joka opasti Saksan kansaa kohti tuhatvuotisen valtakunnan loistoa, vaan yhä enemmän todellisuudesta irrallaan oleva, metamfetamiinista riippuvainen erakko, jonka mieltymys kuluttaa toinen maailmansota piilossa hänen niin sanotussa ”Sudenpesässä” osoitti, että hän ei nauttinut saksalaisten yleismaailmallisesta ihailusta eikä vanhemman henkilökuntansa kiistattomasta lojaalisuudesta. Itse asiassa Saksan senioriupseerit olivat niin vakuuttuneita siitä, että Hitlerin arvaamaton johtajuus ja kauhea sotilaallinen strategia johtivat Saksaa tuhoa kohti, että he muodostivat salaliiton hänet murhaakseen.
Tunnetuin näistä salamurhayrityksistä käynnistettiin vuonna 1943. Se sisälsi aktiivista yhteistyötä kymmenien korkea-arvoisten sotilasvirkamiesten, diplomaattien, hallituksen ministerien, lakimiesten, tuomareiden ja muiden natsivaltion vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa. Jalkaväenkenraali Friedrich Olbrichtin, kenraalimajuri Henning von Tresckowin ja tietysti Tom Cruisen johdolla . . . ööö, tarkoitan eversti Claus von Stauffenbergia, juonittelijat pyrkivät kukistamaan natsihallinnon monimutkaisella, toisiinsa liittyvillä juonillaan, joka perustui natsien omiin salaisiin hallituksen jatkuvuussuunnitelmiin. Juoni koski Hitlerin salamurhaa, Schutzstaffelin (SS) syyttämistä salamurhasta, sitten operaatio Valkyyrian toteuttamista – suunnitelman, jonka Hitler itse oli hyväksynyt, ja joka vaati reserviarmeijan käyttöönottoa siviilikapinan sattuessa.
Vuosina 1943-1944 salaliittolaiset yrittivät murhata Hitlerin vähintään viisi kertaa, mutta he epäonnistuivat. Juoni huipentui ”heinäkuun 20. päivän salaliittoon”, jossa Stauffenberg onnistui salakuljettamaan salkkupommin ”Sudenpesään”, jossa pidettiin sotilaskonferenssi, johon Hitler osallistui. Stauffenberg asetti pommin Hitlerin viereen ja keksi sitten syyn poistua ”vastaanottamaan puhelua”. Stauffenbergin lähdön jälkeen yksi kokouksessa olevista henkilöistä (oletettavasti eversti Heinz Brandt) siirsi salkun pois tieltä jalallaan, mikä sijoitti sen neuvottelupöydän jalan taakse ja säästi tahattomasti Hitlerin räjähdyksen kantamasta.
Nähtyään räjähdyksen ja olettaen, että Hitler oli kuollut, Stauffenberg lensi takaisin Berliiniin jatkamaan juoniaan. Saapuessaan Berliiniin hän kuitenkin tyrmistyi huomatessaan, että operaatio Valkyyria ei ollut vielä täytäntöön pantu. Oli saapunut tieto, että Hitler oli edelleen elossa. Kun kenraali Olbricht vihdoin antoi käskyn aloittaa operaatio Valkyyria ja mobilisoida reserviarmeija ottamaan hallitus haltuunsa, oli liian myöhäistä. SS-johtaja Heinrich Himmler oli jo ottanut vastuun, ja riittävän pian Hitler soitti Sudenpesästä ja vahvisti olevansa vielä erittäin paljon elossa.
Stauffenberg ja muut vallankaappausjohtajat teloitettiin nopeasti. Seuraavien viikkojen aikana 7 000 ihmistä pidätettiin osallisuudestaan juonitteluun. Monet heistä tuomittiin propagandatarkoituksiin kuvatussa pikatuomioistuimen oikeudenkäynnissä, ja heistä 4 980 teloitettiin.
Lopulta Hitler selvisi salamurhasta, mutta hän johti Saksan tuhoon, kuten juonittelijat olivat ennustaneet. Esitettyään uskollisesti roolin, jonka toisen maailmansodan salaliittolaiset olivat kirjoittaneet hänelle, Adolf Hitler hahmo kirjoitettiin ulos tarinasta 30. huhtikuuta 1945. Mutta se on tarina toiselle päivälle . . .
JFK/RFK/MLK (ONNISTUNUT)
Anna mennä. Tiedät jokaisen näiden kolmen amerikkalaisen salamurhayrityksen virallisen tarinan. Tiedät myös ”yksinäisten hullujen” kolmikosta, jotka muuttivat täysin amerikkalaisen politiikan maisemaa 1960-luvulla, karkurierakoista ja vihantäyteisistä sopeutumattomista, kuten Lee Harvey Oswald ja James Earl Ray ja Sirhan Sirhan, jotka kaikki päättivät ihan itsekseen salamurhata kaksi presidenttiä ja kuninkaan.
Ja, jos luet tätä kolumnia, tiedät, että se on nivaska huuhaata. Todellisuudessa JFK, RFK ja MLK olivat kaikki salaliiton uhreja.
Kuitenkin, jos et jostain ihmeestä tiedä tuosta huuhaasta (tai et ole selvillä yksityiskohdista), saanko nöyrästi ehdottaa, että tutustut:
- työhöni JFK:n salamurhasta;
- dokumenttiini Trust At Last: The Assassination of Martin Luther King; ja
- podcast-jaksooni Sirhan Sirhanin ohjelmoinnista sekä haastatteluuni RFK, Jr.:n kanssa hänen isänsä murhasta
. . . joissa puran näiden kolmen salamurhan ytimessä olevan salaliiton.
Ole hyvä!
RONALD REAGAN (EPÄONNISTUNUT)
30. maaliskuuta 1981 vasta virkaan vihitty Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan oli poistumassa Hilton-hotellista Washington, D.C.:ssä pidettyään puheen AFL-CIO:n konferenssissa. Joukko ihmisiä oli kerääntynyt näkemään vilauksen presidentistä, kun hän eteni hotellista kadun reunassa odottavaan limusiiniin. Yksi nuori mies joukossa oli John Hinckley, Jr., koulun keskeyttäjä, joka oli väitetysti vainonnut Reagania viikkojen ajan.
Reaganin kulkiessa ohitse, vilkuttaen kädellä väkijoukolle, Hinckley astui eteenpäin, veti esiin Röhm revolverin ja ampui kuusi luotia presidenttiä ja hänen seuruettaan kohti. Reagan haavoittui, samoin kuin poliisi, salaisen palvelun agentti ja Valkoisen talon lehdistösihteeri James Brady, joka jäi pysyvästi vammautuneeksi loukkaantumisensa vuoksi.
Hinckley nujerrettiin välittömästi ja raahattiin kuulusteltavaksi. Viikkojen kuluessa virallinen tarina oli ilmaantunut: Hinckley oli (sano se kanssani!) ”yksinäinen hullu”, joka oli yrittänyt tappaa Yhdysvaltain presidentin voittaakseen elokuvatähti Jodie Fosterin rakkauden. Tämä narratiivi oli keskeisessä asemassa Hinckleyn myöhemmässä oikeudenkäynnissä, ja se oli perusta päätökselle, jonka mukaan hän ei ollut syyllinen mielenvikaisuuden vuoksi.
Kuten monet näistä ”selvistä” tapauksista, pieninkin tutkiminen paljastaa todisteiden vyöryn, jotka viittaavat suurempaan salaliittoon. Esimerkiksi kaikki presidentin turvallisuuden vakiotoimintamenettelyt ja protokollat rikottiin sinä päivänä. Reaganin limusiinia ei oltu pysäköity aivan hotellin uloskäynnin eteen, vaan 40 jalkaa alaspäin jalkakäytävälle. Presidentillä ja hänen komennollaan ei myöskään ollut yllään luodinkestäviä liivejä, joita tyypillisesti käytettiin tällaisissa tapahtumissa. Lisäksi salaisen palvelun jäsenet eivät ympäröineet presidenttiä timanttimuodostelmassa, kuten olisi tapana julkisen tilan läpikävelylle. Sen sijaan he kaikki kävelivät presidentin oikealle puolella, jättäen Hinckleylle tilaa hyökätä vasemmalta.
Mutta ammunnan teknisten yksityiskohtien lisäksi, salaliiton tuulahdus ei kestänyt kauaa aineellistua. Jopa ne, jotka seurasivat valtavirran uutisia tuolloin, olisivat saaneet heti tietää, että John Hinckley Jr.:n veli Neil oli itse asiassa tutustunut Neil Bushiin, yhteen Reaganin varapresidentin George H. W. Bushin pojista. Merkittävänä ”sattumana”, joka oli etusivun uutinen tuolloin, Scott Hinckleyn oli määrä syödä illallista Neil Bushin kotona salamurhan iltana.
Paljastukset eivät loppuneet tähän. Myöhemmät raportit paljastivat, että Hinckleyn perhe – jota johti varakas öljymies John Hinckley, vanhempi, Vanderbilt Energyn perustaja – oli tehnyt suuria lahjoituksia Bushin varapresidenttikampanjaan, minkä Neil Bush itse vahvisti ennen kuin Bushin avustaja kiisti sen virallisesti.
Ja aivan, kuten saattoi odottaa, ottaen huomioon, että tämä tarina viittasi korkean tason salaliittoon republikaanipuolueen sisällä, työteliäs radiojuontaja ja OG:n salaliittotutkija Mae Brussell oli kuumilla jäljillä alusta alkaen. Itse asiassa, tässä tapauksessa hänen laaja ja informatiivinen tutkimus ei ollut vain reaktiivista, se oli ennustavaa. Päivää ennen ampumista Brussell esitti jakson radio-ohjelmastaan, jossa hän varoitti, että Reaganin ulkoministeri ja pitkäaikainen syvän valtion suoasukki, Alexander Haig, yritti ottaa hallintaansa Valkoisen talon hätäkoordinointitoimiston, ja että mahdollinen vallankaappaus oli tulossa. Brussellin ennustus osoittautui välittömästi hämmästyttävän oikeaksi, kun Haig todellakin julisti johtavansa Yhdysvaltain hallitusta salamurhayrityksen jälkeisinä kiihkeinä tunteina.
Seuraavina viikkoina ja kuukausina hän jatkoi tapauksen käänteiden seuraamista viikoittaisessa radio-ohjelmassaan. Kiinnostavien, outojen tietojen joukossa Hinckleystä, Haigista ja koko Brussellin paljastamasta juonesta olivat:
- se tosiasia, että Hinckley oli itse asiassa ollut amerikkalaisen natsipuolueen jäsen ennen kuin hänet erotettiin liian väkivaltaisena;
- se tosiasia, että Hinckley vietiin välittömästi ampumisen jälkeen Quanticon merijalkaväen tukikohtaan – ”tunnettuun mielenhallintakeskukseen” Brussellin mukaan – ja eristettiin siellä prikiin kuukausien ajaksi; ja
- se tosiasia, että Hinckleyn perhesiteet Bushin perheeseen ja varakkaiden öljypohattojen hämärään maailmaan sekä salaperäiseen syvän valtion rahaan olivat jopa laajempia kuin alun perin raportoitiin.
Kuten tavallista, vallanmedia jätti ahkerasti huomioimatta tämän erinomaisen tutkimuksen ja raportoinnin ja myi sen sijaan yleisölle pakkomielle-Jodie-Fosterista satuversion tarinasta.
John Hinckley, Jr., vapautettiin ehdollisesti psykiatrisesta vankeudesta vuonna 2016, ja hän on tänään vapaa mies. Donald Trumpin salamurhayrityksen jälkeen hän twiittasi: ”Väkivalta ei ole oikea tapa edetä. Anna rauhalle mahdollisuus.”
SHINZO ABE (ONNISTUNUT)
Kaikista paikoista, joissa saatat odottaa näkeväsi keskipäivällä poliittisen johtajan röyhkeän salamurhan, Nara (hiljainen kaupunki, joka tunnetaan yhtä hiljaisista aksiskauriistaan) Japanissa (maa, joka tunnetaan suhteellisen rauhallisista kaduistaan ja lähes olemattomasta aseellisesta väkivallasta) ei luultavasti kuulu niihin.
Siitä huolimatta, elokuussa 2022 Japanin entinen pääministeri Shinzo Abe piti puheen liberaalidemokraattisen puolueen ehdokkaiden tueksi Naran kaupungissa, kun Tetsuya Yamagami ampui häntä selkään. Yamagami, tyytymätön, työtön, 41-vuotias entinen Japanin merivoimien veteraani, oli valmistanut oman kotitekoisen musketin kiertääkseen Japanin tiukkoja aselakeja ja oli käyttänyt tätä improvisoitua haulikkoa kaataakseen entisen pääministerin.
Kuva: KenSoftTH, Shutterstock.
Salaliittoteollisuus valmistautui tekemään tapahtumasta suurenmoisen kertomuksen, joka vihjasi, että Abe oli itse asiassa ollut loistava kaveri, jonka Illuminati tappoi, koska hän oli suojellut Japania huuhaademialta tai jotakin muuta täysin keksittyä hölynpölyä . . . kunnes paljastettiin, että Yamagami oli itse asiassa motivoitunut hänen vihastaan ”Yhdistymiskirkkoa” (alias moonilaisia) kohtaan, korealaista kulttia, joka oli ajanut hänen äitinsä konkurssiin ja tuhonnut hänen koko perheensä. Yamagami kertoi tutkijoille, että hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli tappaa Hak Ja Han, kirkon johtaja. Koska Yamagami piti sitä liian vaikeana, hän otti sen sijaan kohteeksi Aben, koska hän oli nähnyt ex-pääministerin toimittavan videoviestin syyskuussa 2021, jossa Abe oli ylistänyt Hak Ja Hania ja ilmaissut tukensa moonilaisille.
Salamurhaajan todellisen motiivin selville saaminen sai salaliittoteollisuuden menettämään kiinnostuksensa tapaukseen. ”Moonilaiset? Pöh. Se on niin 1980-lukua! Kukaan 2020-luvulla ei välitä, ellei Klaus Schwab paina liipaisinta!”
Se on harmi, koska, kuten käy ilmi, Aben salamurha ei ollut salaliiton tulos. Pikemminkin se auttoi paljastamaan salaliiton.
Seuraavien kuukausien aikana japanilaiset tiedotusvälineet alkoivat uutisoida pitkään julkisena salaisuutena olleesta: maata hallitsevan liberaalidemokraattisen puolueen ja Yhdistymiskirkon jäsenten välisistä laajoista siteistä. Yleisön kasvava tyytymättömyys tästä ”paljastuksesta” johti lopulta siihen, että Japanin hallitus pyysi Tokion korkeinta oikeutta hajottamaan virallisesti kirkon Japanin haaratoimiston. Kohu jatkuu tähän päivään asti, ja oikeusjuttu, jossa vaaditaan 65 miljoonan jenin vahingonkorvauksia kultin väitetystä laittomasta lahjoitusten keruusta, etenee edelleen tuomioistuimissa.
Mutta, kuten James Evan Pilato ja minä tuolloin keskustelimme, kerran kun syvät parapoliittiset siteet moonilaisten ja Japanin poliittisen valtakoneiston välillä alkoivat uhata itse järjestelmää, japanilaiset tv-uutispaneelit päättivät keskustelun aiheesta kiusallisella hiljaisuudella ja nopealla leikkauksella mainoksiin. Nykyään japanilainen VVM vain myöntää, että ”vuoden kuluttua, Aben salamurha jättää kiistanalaiset kysymykset ratkaisematta”.
DONALD TRUMP (EPÄONNISTUNUT)
13. heinäkuuta 2024 Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump piti puheen (vaali)kampanjatilaisuudessa lähellä Butleria Pennsylvaniassa, kun 20-vuotias, joka potkaistiin pois lukion kiväärikerhosta vaarallisesti huonon ampumistaidon takia, kiipesi poliisin kokoontumisalueena käytetyn rakennuksen täysin suojaamattomalle katolle 150 metrin päähän entisestä presidentistä. Ennen ammuskelua tuo nuori mies vietti minuutteja puuhaillen katolla samalla, kun huolestuneet katsojat yrittivät epätoivoisesti varoittaa lainvalvontaviranomaisia miehestä, jolla oli ase. Tilaisuudessa kaltevalla katolla presidentin takana olleet tarkka-ampujat tähystivät miehen (jonka poliisi oli jo havainnut ja jopa yksi poliisi joutunut kohtaamaan) katolla (katolla, jota ei voitu varmistaa, koska se oli kalteva) ja odottivat, kunnes hän onnistui ampumaan Trumpia, ennen kuin he ampuivat takaisin häntä kohti. Salamurhaajaksi-haluava kuoli, samoin kuin 50-vuotias palopäällikkö yleisössä. Trump, vain korvastaan naarmuuntunut, nousi uskaliaasti jaloilleen juuri ajoissa kuvankauniiseen julkisuuteen. Sitten hän huusi ”Taistele! Taistele! Taistele!” ennen kuin hänet johdatettiin pois lavalta hänen urhoollisen salaisen palvelunsa komennon toimesta.
Kuva: rblfmr, Shutterstock.
Tämä on virallinen tarina Trumpin salamurhayrityksestä, ja jos kyseenalaistat jonkin osan siitä, niin . . . onnittelut. Olet salaliittorealisti, jonka pää on ruuvattu suoraan ja joka tietää edes vähän todellisesta historiasta.
Tämä viikoittainen pääkirjoitus on osa The Corbett Report Subscriber -uutiskirjettä.
Artikkelin on kirjoittanut James Corbett 21.7.2024 ja se on luvalla Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
corbettreport.com: A Brief History of Political Assassinations
