Daavidilla oli sentään linko ja edes teoreettinen mahdollisuus voittaa Goljat. Forssan tapauksessa asetelma on toinen: kyseessä on itikka, joka kuvittelee neuvottelevansa tasavertaisesti vastaantulevan luotijunan kanssa. Tuloksena ei ole sankaritarina, vaan tahra tuulilasissa.
Kuvittele neuvottelupöytä. Toisella puolella istuu Forssan kaupungin virkamiehistö ja paikallispoliitikot, joiden normaaliin arkeen kuuluu vääntää paikallisen päiväkodin budjetista, katujen aurauksesta tai vesilaitoksen jätevesimaksun korotuksista. Toisella puolella istuu Blackstone – Wall Streetin absoluuttinen huippupeto.
Katsotaanpa tarkemmin, kenen kanssa Forssa todella on tekemisissä, ja miksi puheet ”tasavertaisesta kumppanuudesta” ovat silkkaa sinisilmäisyyttä.
1. VASTUSTAJAN PAINOLUOKKA: YLI BILJOONA DOLLARIA
Kun Forssaan perustettiin peiteyhtiö (Green 3), sen takaa paljastui lopulta Blackstone Inc. Se ei ole mikään tavallinen yritys, vaan maailman suurin vaihtoehtoinen sijoitusyhtiö, joka hallinnoi yli biljoonan dollarin (yli 1 000 miljardin) omaisuutta.
Kuka tätä jättiläistä oikein ohjaa? Kun katsotaan Blackstonen omistusrakennetta, törmätään globaalin kapitalismin kovimpaan ytimeen, ns. ”Kolmeen suureen” (The Big Three):
The Vanguard Group, BlackRock ja State Street. Nämä jättiläiset omistavat ristiin rastiin toisiaan ja käytännössä siivun kaikista maailman merkittävimmistä pörssiyhtiöistä.
Tämä ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, eikä sitä kiinnosta Lounais-Hämeen elinvoima. Tämä on matemaattinen koneisto, joka on ohjelmoitu voittamaan – aina – ja puristamaan maksimaalinen tuotto sijoittajilleen.
2. NEUVOTTELUASETELMAN IRVIKUVA
Mitä tapahtuu, kun suomalainen kunnanisä kohtaa Blackstonen armeijan huippuunsa viritettyjä yritysjuristeja, verokonsultteja ja lobbareita?
Resurssit: Blackstonen yhden kuukauden asianajolaskut ovat todennäköisesti suuremmat kuin koko Forssan kaupungin vuosibudjetti.
Tavoite: Forssan päättäjät haluavat ”pöhinää”, mediahuomiota ja tunteen siitä, että kaupunki kehittyy. Blackstone puolestaan haluaa massiivisen määrän sähköä, ilmaista viileää ilmaa, lähes ilmaista pohjavettä ja verovapauden datavoitoilleen.
Tulos: Päättäjiä viedään kirjaimellisesti kuin kuoriämpäriä. Heille näytetään kiiltäviä havainnekuvia vihreistä katoista ja ”innovaatioista”, ja samalla sopimuksiin ja tonttiehtoihin ujutetaan asetelma, jossa kunta kantaa riskin vesijohtojen ja sähköverkon miljoonainvestoinneista.
3. DIGITAALINEN SIIRTOMAAHERRA EI JÄTÄ RAHAA PÖYDÄLLE
Kun Vanguard ja BlackRock vaativat tulosta, Blackstone ei voi jättää euroakaan pöydälle. Heidän tehtävänsä ei ole pelastaa Forssan taloutta, vaan käyttää Forssan edullisia luonnonvaroja (puhdasta vettä ja sähköä) omien globaalien voittojensa maksimoimiseen.
Kuten aiemmissa osissa totesimme, nämä yhtiöt on organisoitu veroteknisesti niin nerokkaasti, että Suomeen maksetaan lähinnä kiinteistöveron rippeet. Itse arvonlisäys (se todellinen raha) valuu Irlannin kautta Wall Streetille.
Tämä ei ole vuosisadan diili. Tämä on antautumissopimus.
Kun Forssa myy infraansa ja luonnonvarojaan tälle joukolle, kyse ei ole kaupankäynnistä. Kyse on antautumisesta.
Daavidilla oli mahdollisuus, koska Goljat aliarvioi hänet. Blackstone ei aliarvioi ketään; se on laskenut jokaisen vesikuution ja sähkönsiirtomaksun sadasosan tarkkuudella. Kunnanisät luulevat tekevänsä ”vuosisadan diilin”, vaikka todellisuudessa he allekirjoittavat alueellisen resurssien luovutussopimuksen, jonka todellisen hinnan maksavat forssalaiset veronmaksajat seuraavat 50 vuotta nousevina vesi- ja sähkölaskuina.
Itikka on osunut tuulilasiin – ja Forssan päättäjät luulevat sitä yhä lottovoitoksi.
Artikkelin on kirjoittanut Petri Rautio 21.2.2026 ja se on luvalla julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.
