Miksi viimeisin säännöstelyä puoltava tutkimus on todella hyvä uutinen

Kit Knightly
0 kommenttia

Toinen päivä, toinen akateeminen tutkimus/iltapäivälehden otsikko/kiusallisen totinen pääkirjoitus, joka normalisoi säännöstelyn ajatuksen.

Vallat-joita-ei-pitäisi-olla RAKASTAVAT säännöstelyä. He laittaisivat kuollakseen aluille säännöstelyn kaikesta kaikille (paitsi itselleen, luonnollisesti).

Jo vuosien ajan tuskin muutama kuukausi voi kulua ilman, että jokin akateemikko tai instituutio kirjoittaa säännöstelyä puoltavan mielipidekirjoituksen tai julkaisee tutkimuksen ”rajoitetun valinnan ympäristön ilmastoa edistävien kulutustottumusten” eduista.

…Keksin tuon erityisen lauseen, mutta se voisi helposti olla totta.

Maaliskuussa 2020, käytännöllisesti katsoen sillä hetkellä, kun valheellinen ”pandemia” alkoi, vallanpitäjien äänet pörisivät kaikki säännöstelystä.

Vuoden 2022 ruokamellakoiden aikana Iran otti käyttöön biometrisiin henkilötunnuksiin liittyvän ruoan säännöstelyn.

Italiassa kaudella 2022/23 Operaatio Termostaatti oli eräänlainen ”rauhaa edistävä” näennäisenergian säännöstely.

Helmikuussa 2023 Leedsin yliopiston ”monitieteellisen sovelletun etiikan keskuksen” akateeminen tutkimus väitti, että:

…säännöstely on laiminlyöty käytäntöjen vaihtoehtona ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi [ja] se, että säännöstely voisi auttaa valtioita vähentämään päästöjä nopeasti ja reilusti.

Viimeisin esimerkki väittää:

Onko TÄMÄ avain ilmastonmuutoksen torjuntaan? Melkein 40 prosenttia yleisöstä hyväksyisi toisen maailmansodan mukaisen lihan ja polttoaineen säännöstelyn hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, tutkimus paljastaa.

Tämä on Daily Mailin otsikko, joka raportoi Uppsalan yliopiston ”Climate Change Leadership Group” -ryhmän tekemän laajamittaisen kyselyn tuloksesta.

Voit lukea koko tutkimuksen Naturesta tai yhteenvedon osoitteesta phys.org.

Kuten näette, käytin termiä ”laajamittainen kysely” löyhästi. Mielipidekyselyyn osallistui ihmisiä vain viidestä maasta – Yhdysvalloista, Brasiliasta, Saksasta, Intiasta ja Etelä-Afrikasta. Se tarkasteli noin 1700:aa henkilöä kustakin, yhteensä 8654:ää henkilöä.

Se olisi noin 0,0004 prosenttia maiden 2,1 miljardin asukkaan yhteenlasketusta väestöstä. Tai noin miljoonasosa maailman väestöstä. Tuskin otoskoko, josta voisi vetää mitään merkityksellistä.

…Se jopa olettaen, että voimme ensinnäkin luottaa puolueettomaan ilmastonmuutokseen liittyvään tutkimukseen, joka on peräisin joltain ”Climate Change Leadership Group” nimiseltä ryhmältä.

Mutta, jos annamme kyselylle epäilyn edun ja oletamme, että sillä on minkäänlaista arvoa tietojoukkona, se ei itse asiassa ole huono tulos.

Katsotaanpa hopeareunusta tässä.

Ilmastonmuutoksen psyoppi on ollut käynnissä vuosikymmeniä, loputon kerrontakoneisto, joka sylkee propagandaa yksitoikkoisella säännöllisyydellä. Säännöstely, erityisemmin ja viime aikoina, on samalla tavoin ollut positiivisen viestinnän kohteena kaikkialla uutisissa/mediassa ja akateemisissa piireissä.

Niinpä ”Climate Change Leadership Group” -ryhmän kelpo ihmiset ottivat 8654 kaikkien aikojen eniten propagoitua ihmistä ja tarkastelivat heitä. Tiedämme, miten kyselyt toimivat, ne eivät ole vain kysymyksiä ja vastauksia, vaan ne on koodattu tuottamaan niitä vastauksia, joita tarkastajat haluavat saada.

Mutta joka tapauksessa, kyselyiden valmistuessa, nämä tutkijat ottivat saadut tiedot ja analysoivat ne. Ja, kun sanon analysoivat, tarkoitan manipuloivat. Tiedämme kuinka nämä järjestelmät toimivat, he kopeloivat numeroita, enemmän kuin kopeloivat niitä. He voitelivat nämä luvut ja antoivat niille homman.

Lyhyesti sanottuna, on enemmän kuin turvallista olettaa, että tämä luku on niin suuri kuin he voivat siitä tehdä.

Ja mihin he päätyivät?

Melkein 40 prosenttiin.

Siinä se.

Tiedätkö mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että yli 60 % ihmisistä ei kannattaisi säännöstelyä.

Eikä kyse ole vain säännöstelystä, vaan kyselyssä kysyttiin ruoan ja polttoaineen säännöstelystä ja verotuksesta erikseen, ja jos katsot tutkimuksen tuloskaaviota, näet ettei yksikään tarkasteltu mitta saanut yli 50 prosentin tukea edes yhdessä maassa:

Verotus tai säännöstely eivät saaneet enemmistön tukea missään.

Tämä vuosien propagandasta ja sosiaaliseen ehdollistamiseen käytetyistä miljardeista huolimatta, joista kumpikaan ei näytä toimineen.

Mahdollinen voitto ihmiskunnalle. Tai ainakin sen 0,0001 prosentille, joiden mielipiteet he mittasivat.

Artikkelin on kirjoittanut Kit Knightly ja se on julkaistu OffGuardian sivuilla 3.10.2024 sekä luvalla suomennettu ja julkaistu Rakkausplaneetan sivuilla.

Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
off-guardian.org: Why the Latest Pro-Rationing Study is Really Good News

Aiheeseen liittyvät artikkelit

TOTUUDEN LÄHTEILLÄ TIETOISUUTTA KASVATTAMASSA.

Myytit & mysteerit

Terveys & hyvinvointi

Ympäristö & luonto

Historia & arkisto

Tiede & teknologia

Elonkehrä

Mielenvapaus
& tietoisuus

Filosofia &
psykologia

© Rakkausplaneetta.